Oi, siis mitä, onko tosiaan lokakuuta kulunut jo yli viikko! Palataampa muistoissa hetkeksi vielä yhden lempparikuuni, eli syyskuun pariin ja perinteiseen kuukauslistaukseen:

– esikoinen täytti 11 vuotta
– minä täytin 34 vuotta
– kävin ennätykselliset kaksi kertaa ystävien kanssa ulkona illalla syömässä ja vähän humputtelemassa
– nukuin kaksi yötä luxus-hotellissa
– otin kysniin bio sculpture -lakkauksen
– elin kaksi päivää ilman toimivaa puhelinliittymää
– päätin boikotoida erästä pizzeriaa, mutta päädyin sinne kuitenkin uudestaan heti parin viikon päästä
– pojat saivat vihdoin uuden, isomman kerrossängyn
– kaduin uutta kerrossänkyvalintaa
– nukuin huonosti, kaipasin rauhaa sekä omaa tilaa ja haaveilin erakoitumisesta
– päätettiin mitä tehdään jouluna
– kävin koronatestissä
– ostin kilokaupalla omenoita ja satsumia
– olin alustaavtemallina
– toimin gigitaalisena cupidona
– kävin ostamassa viikonlopun ruoat pahimpaan perjantai-ruuhkaan, eikä kortti toiminut kassalla
– tein hiuksilleni luonnonmukaisen koti-keratiinikäsittelyn ja ne alkoivat haisemaan ihan hirveiltä
– kävin lasten kanssa metsässä etsimässä syksyn vikoja puolukoita ja sieniä (ei löytynyt yhtäkään tuttua sientä)
– sain eritysen paljon kivoja viestejä instagramissa ja kävin siellä paljon kiinnostavia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa
– kävin kampaajalla sitten helmi/maaliskuun
– ostin maiharit
– pähkäilin liukuovimateriaalien kanssa ihan naurettavan paljon
– mietin paljon kouluun palaamista
– käytin maskia, pesin käsiä ja pidin väliä ihmisiin
– perustelin kuuden kuukauden sali -ja uimahallitauon koronalla (ja se on totuus!)

Satuin eilen lounaalle parin kaverin kanssa, jolla yhdellä oli mukanaan kaksikuinen esikoisvauva. Naureskeltiin sitä, miten minä, jonka pitäisi jo kolmen oman lapsen kokemuksella olla konkari näissä hommissa, olinkin meistä se, jota jännitti eniten pitää tuota pikkuista sylissä. Olin myös se, jonka sylissä vauva alkoi itkemään.

Kun vauva muutaman parkaisun jälkeen ei rauhoittunut, alkoivat hikirkarpalot nousta otsalleni – huomasin nimittäin ajattelevani, että mitähän MUUT viereisissä pöydissä lounastavat ihmiset ajattelivat tästä. Vauvalla oli tukala olla ja minä ajattelin näitä (vaikkakin vain nopean häivähdyksen ajan) muita aikuisia, vitsi miten pöljä ajatusmalli!

Samaan aikaan se kertoo siitä, miten syvälle ovat iskostuneet ne vihaiset katseet, joita olen vuosien mittaan saanut ihan vain siksi että lapsi on mukana. Vaatii muutenkin paljon rohkeutta vaatii lähteä vauvan tai pienten lasten kanssa ihmisten ilmoille, etenkin ravintolaan. Suomessa on vallinnut pitkään tapa, jossa lapset saavat kyllä näkyä, mutta eivät kuulua. Mikä on hullua, koska lapsista ääntä lähtee – kuten aikuisistakin.

Olen vähintään muutaman kerran tässä vuosien mittaan myös kirjoittanut tästä samasta aiheesta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lasten kanssa saa ja pitää käydä eri paikoissa, kuten ravintolassa. Muualla kun kotiympäristössä tarvittavia taitoja, kuten sosiaalista kanssakäymistä ja käytösmalleja on vaikea opettaa muuten kun niissä itse tilanteissa harjoittelemalla. Sitä paitsi, monesta meistä ulkona syöminen on kivaa ja sitä haluaa tehdä rakkaiden ihmisten, kuten oman perheensä kanssa.

Sanoisin kyllä myös, että vuosien mittaan on asiassa tapahtunut positiivista kehitystä. Toki omat lapset ovat jo isoja ja he alkavat olla konkareita monessa, tietävät miten ravintolassa käyttäydytään, kuinka kahvilassa tilataan tai vaikkapa miten julkissa matkustetaan toiset ihmiset huomioiden – joten kaikki tämä on heidän kanssaan helppoa ja stressitöntä. Lisäksi kivoja ja rentoja (mutta hyviä) ruokapaikkoja ja kahviloita on vuosien mittaan tullut myös paljon lisää. Ihmisten asenteet lapsia ja lasten kanssa liikkuvia ihmisiä kohtaan ovat mielestäni parantuneet. Sanoisin että ylipäätään ravintolakulttuuri vuonna 2020 on paljon parempi kun kymmenen vuotta takaperin ja siinä samassa lapsiystävällisessä kulttuurissa on otettu harppaus.

Lapsiystävällisen ravintolan ei tarvitse merkitä sitä, että listalta löytyy prinssinakkeja tai että lapset saavat mekastaa ja riehua, vaan että lapset ovat sinne yksinkertaisesti tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita. Asiasta ei tarvitse tehdä sen isompaa numeroa tai ravintolan profiloitua nimenomaan lapsiystävälliseksi – henkilökunnan asenne ja pienet (mutta silti niin suuret) jutut ratkaisevat.

Näitä pieniä juttuja voi olla vaikkapa puolikkaiden annosten onnistuminen keittiöstä tai sellainen simppeli juttu kun syöttötuoli. Me kävimme viime viikolla koko perheen kesken syömässä kivassa ja trendikkäässä ravintolasssa, jossa toivotettiin lapset tervetulleiksi tarjoamalla heille kokonaan ilmaiset annokset. Tämä oli iso ele, olkoonkin osana markkinointikampanjaa.

Etenkin pienten vauvojen ja omaa tahtoa sekä rajojaan kokeilevien (normaali ja hyvin suotava sekä tarpeellinen kehitysvaihe!) lasten kanssa tilanteet, joissa on muita aikuisia ihmisiä läsnä ja joissa vaaditaan tietynlaista olemista, voivat olla hyvin jännittäviä tai stressaavia vanhemmille. Sillä on ihan järjettömän iso merkitys hymyilläänkö vieruspöydästä tsemppaavasti vai pyöritelläänkö silmiä, kun taapero saa meltdownin tai vauva ilmoittelee itkulla tarpeistaan.

Kotona päivät pitkät lapsen kanssa olevalle vanhemmalle on tosi tärkeää saada edes välillä elettyä sitä normaalia, osittain vanhaa elämäänsä, jossa käydään ihmisten ilmoilla ja tavataan ystäviä ja ottaa halutessaan lapset näihin tilanteisiin mukaan – usein siihen ei muuten olisi edes mahdollisuutta. Vähän lisää armollisuutta, ystävällisyyttä ja ymmärrystä itseään ja kanssaihmisiä kohtaan, niin ehkä tulevaisuudessa vanhemmilla olisi edes yksi stressin aihe vähemmän, myös meillä jotka vain haluavat nuuskutella kaverin ihanaa vauvaa.

(ps. kukaan ei katsonut pahasti lounaalla, vaan ihastellen ja ehkä vähän huvittuneena omaa paniikkiani)

Kaapit saatu osana Mirror Line brändilähettiläs -yhteistyötä

Meidän makkariin, joka virallisemmin taitaa olla kirjasto ja tv:n katseluhuone, teetettiin muutama vuosi sitten koko seinän pituinen vaatesäilytys. Halusimme laittaa sen sillä ajatuksella, että jos huoneen haluaa joskus vuosien päästä muuttaa takaisin alkuperäiseen tarkoitukseensa, saa myös vaatekaapit helposti ja siististi pois.

Halusimme hyödyntää koko huoneen pituuden sekä korkeuden ja niinpä suunnittelimme Elfan kanssa meille systeemin, joka kiinnitetään seinään ainostaan katonrajaan tulevalla listalla. Listaan ripustetaan roikkumaan pidikkeet, johon hyllyt kiinnitetään. Eli seinään tulee tällä tavalla vain muutamia reikiä listan kiinnityksestä. Näihin ollaan oltu tosi tyytyväisiä, etenkin kun hyllyjen ja laatikoiden paikkaa voi helposti halutessaan vaihdella.

Tässä samassa hyllyjen suojaksi asennettiin myös yläkantoiset liukuovet, koska emme halunneet myöskään kajota lattiaan poraamalla siihen listaa. Tämä oli ideana hyvä, mutta oikeastaan heti huomasimme, että kyseiset liukuovet eivät toimineet meillä. Ovet tuntuivat hepposilta, eivät näyttäneet livenä yhtään niin kivalta kun netissä ja suurin ongelma oli turvallissuussyistä asennettu hidastin, joka aiheutti sen, ettei ovia pystynyt liikuttaamaan koko matkan pituudelta.

Yli kaksi vuotta olemme tuskailleet ovien kanssa, joista saa auki vain pienen osan kerrallaan. Enpä olisi aluksi uskonut, miten rasittavaa voikaan olla, kun ei saa koko vaatevarastoa kerralla käden ulottuville. Etenkin silloin, kun ei ihan tiedä mitä haluaa pukea päälle tai sovittaa eri yhdistelmiä. Kirosin sitä venksaamista liioittelematta päivittäin.

Vuosi sitten myös meidän makkarissa ollut suuri peili kaatui, hajosi ja raapaisi samalla myös rumat jäljet yhteen liukuovista. Siitä saimme ajatuksen, joskos rikkoutuneeseen oveen teettäisi peilin. Aktiivisesti mietettiin uusia ovia ja muita ratkaisuja, mutta ei saatu asiaa sen enempää edistymään.

Muutama kuukaisi takaperin satuin huomaamaan kotimaisen likuovia valmistavan Mirror Linen etsivän brändilähettiläitä. Osallistuin hakuun ja kuinka ollakkaan, meidät valittiin mukaan. Käytönnössä tämä brändilähettiläisyys tarkoittaa siis sitä, että uusia liukuovia vastaan lupasin tuottaa muutamia julkaisuja instagramiin sekä esiintyä heidän toteuttamallaan videolla, jota kuvattiin täällä meidän kotona. Tämä blogipostaus on aivan extraa, olen vain niin iloinen  näistä ovista, joten haluan jakaa koko prosessin myös täällä blogin puolella!

Kun lähdimme Mirror Linen kanssa uusia ovia meille suunnitellemaan, lähdimme itseassa liikkeelle jostain aivan erilaisesta suunnitelmasta, mihin lopulta päädyimme. Aluksi nimittäin mietin nyt paljon pinnalla olevia ja tilanjakana käytettäviä ruutuovia, valkoisin kehyksin ja niin, että jokainen ovi olisi peiliä. Asiaa kuitenkin mietittyämme, koko seinän levyinen peili ei tuntuntukaan enää parhaalta ratkaisulta ja pikkuhiljaa ruudukotkin putosivat suunnitelmista pois.

Meillä kävi asentaja ottamassa kaappien mitat ja samalla hän toi mukanaan ison laatikoillisen erilaisten ovien malleja. Tämä oli tosi hyvä (jolla tavalla edellistekin ovien hankinta olisi pitänyt tehdä) ja vei suunnitelmat taas ihan uusille urille. Yllätyksekseni ihastuinkin kovasti lämpimiin puupintaisiin oviin ja lopulta jäin pähkäilemään kolmen eri puupinnan kanssa. Loppumetreille mietin tätä meille lopulta tullutta, kuultovalkoiseksi maalattua (harmahtavaa) puuta sekä sellaista lämpimämpää vaalean puun sävyä. Valinta oli kamalan vaikea!

Sain hurjasti apua kaappien valintaan Mirror Linen päästä, he lähettivät minulle kymmeniä erilaisia tietokoneella piirrettyjä kuvia miettimistäni malleista, väreistä ja yhdistelmistä. Ilman peiliä, yhdellä peilillä, kahdella peilillä, isoilla -ja pienillä ruuduilla, ilman ruutuja… Testailin mallipaloja makkarissa eri valoissa ja lopulta sitten päädyin siihen, että lattiaamme sopisi paremmin tuo vaalea /harmahtava puu (vaikka tykkäsin kovasti siitä lämpimästä), joka olisi sitten ehkä parempi myös isona pintana.

Päädyimme myös siihen, että peliovia tuli vain yksi – joka on kuulemma erittäin harvinainen ratkaisu, mutta se toimii meillä tosi hyvin! Peiliä voi toki liikutella muihinkin kohtiin, mutta sen virallinen paikka on tuossa kaapiston päässä nurkassa, vähän piilossa seinän takana, jolloin esimerkiksi olohuoneeseen ei peili näy, eikä sen kautta siis myöskään heijastu petaamaton sänky tai muita makkarin sotkuja.

Uudet ovet kulkevat nyt myös alakiskon päällä, joka kiinnitettiin lattiaan kaksipuolisella teipillä – eli lattiaan ei tarvinnut kajota nytkään. Ovet kulkevat kahden kiskon varassa paljon pehmeämmin ja äänettömämmin, jonka lisäksi yläkisko on paljon huomamattomampi ja siistimpi kun edellisten ovien kanssa. Ja mikä parasta, ovia voi nyt liikutella ihan miten tahtoo! Saan kerralla koko vaatevarastoni näkyviin, jonka lisäksi voin vielä peilailla asuja peilistä. Nimittäin viimeisen vuoden meillä on ollut peili vain eteisessä, joten sen lisäksi, että vaateiden ottaminen kaapista on ollut raivostuttavaa, on peilaamaan pitänyt lisäksi mennä myös toiseen huoneeseen. Harppaus paljon paremmin toiminnalisesti palvelevaan kaappiin on siis ollut huomattava!

Ovissa ilahduttaa myös se, että ne ovat kotimaisen perheyrityksen valmistamat ja niille on myönnetty Avainlippu. Uudet ovet asennettiin myös vanhoihin oviin verrattuna muutaman sentin pidemmälle ulospäin, jolloin henkareilla olevat vaatteet eivät enää osu oviin ja mikä parasta, kaapissa mahtuu nyt leikkimään piilosta!

(Mitä tästä TAAS opimme, eli suunnitele rauhassa ja tee ekalla kerralla hyvin, niin ei tarvitse kahta vuotta tuskailla. Tai että, jos joku ei toimi, korjaa äläkä tuskaile kahta vuotta…)

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa

Reilu 11 vuotta sitten, saadessamme esikoisemme, valitsimme olla ottamatta hänelle omaa vakuutusta. Luulen syyn olleen se, ettemme nuorina vanhempina olleet perehtyneet asioihin kunnolla ja ehkä jollain tapaa ajattelimme, ettei meillä ole varaa sellaiseen ”varmuuden vuoksi” ylellisyyteen. Voi kunpa olisin tuolloin tiennyt paremmin.

Kävi nimittäin niin, että esikoinen sairasti lähes kaksi vuotta korvatulehduskierrettä. Päivystyksessä tuli istuttua aika monet kerrat ja joskus myös keskellä yötä kurvattiin sinne taksilla. Tulehdus uusi jatkuvasti ja vaati yleensä aina kaksi antibioottikuuria muutaman viikon välein talttuakseen hetkeksi.

Onneksi lopulta, parinkymmenen (!) antibioottikuurin jälkeen hän pääsi julkisen sairaanhoidon kautta korvien putkitukseen ja kitarisojen leikkaukseen, jonka jälkeen sairastelu loppui. Mitä tämä kaikki tuli lopulta maksamaan ja kuinka paljon ylimääräistä aikaa tähän tuhlaantui, sitä en tiedä, mutta sen verran opin tästä kaikesta, että ennen kun keskimmäinen lapseni oli vielä syntynyt, otimme molemmille lapsille If lapsivakuutuksen.

Keskimmäinen lapsi ei onneksi sairastellut yhtä paljoa, toki sellaista perus flunssaa oli, mutta ne vaativat vain harvoin lääkärissä käyntiä. Myönnän joskus miettineeni, että oliko tämä vakuutus sittenkin ihan turha homma, mutta toisaalta sen antamaa mielenrauhaa ja turvaa on rahassa vaikea mitata. Ja kahden eläväisen ja energisen pojan kanssa se mielenrauha tuli todellakin tarpeeseen (vakuutus korvaa sairasteluiden lisäksi myös tapaturmat).

Kun kuopuksemme muutama vuosi sitten syntyi, olimme jälleen tämän asian äärellä. Jo raskausaikana puhuimme lapsivakuutuksesta, jonka olisi voinut jo silloin raskaana ollessa ottaa, kuten keskimmäisen kanssa tein, mutta kaikessa tohinassa se jäi. Muistan hyvin keskustelun, jonka kävimme mieheni kanssa vakuutuksesta, viikko vauvan syntymän jälkeen. Istuimme sohvalla, vauva sylissä tuhisten, ja laskimme Ifin laskurilla vakuutuksen hinnan, joka kieltämättä tuntui aluksi aika korkealta. Mutta kun rupesimme suhteuttamaan sitä muuhun elämiseemme ja miettimään, ettei vaadi kun muutaman yksityisellä erikoislääkärillä käynnin, niin hinta on sillä kuitattu, päätimme vakuutuksen ottaa.

Muistan mieheni sanoneen hyvin, että vakuutuksia otetaan toivoen, ettei niitä ikinä tarvitse käyttää, minä taas ajattelin taas sitä mielenrauhaa ja mahdollisia päivystysjonojen välttämistä, vaikka silti se vakuutuksen hinnan miettiminen silloin vielä vähän kirpaisi. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun jouduimme vakuutusta jo ensi kertaa käyttämään. Ja pian sen jälkeen sitten alkoikin yksi elämäni raskaimmista vyyhdeistä ja ajanjakoista, nimittäin vauvan allergioiden selvittäminen. Olen lukemattomat kerrat kiitellyt mielessäni, että onneksi onneksi onneksi otimme sen vakuutuksen!

Vauvaparka kärsi pitkään ennen kun ymmärsimme mistä oli kyse. Kummallakaan vanhemmalla lapsella ei ollut ikinä ollut mitään yliherkkyyksiä ruoka-aineille tai millekään, eikä myöskään neuvolassa allergiaa osattu epäillä. Lopulta menimme yksityiselle koska vauva itki paljon ja oli selvästi kipuinen. Lasten yleislääkäri hoksasi heti vauvan nähdessään mistä on kyse ja selvittely alkoi. Kävimme useamman kerran sekä yleisellä että allergialääkärillä ja kahdesti myös kalliissa allergiatestissä ja altistuksessa. Näihin pääsimme aina ilman odottelua, juuri siihen aikaan, kun meille parhaiten sopi.

Käyttämällämme lääkäriasemalla on myös suorakorvaussysteemi Ifin kanssa, joten yleensä meidän ei tarvitse edes itse maksaa käyntejä ensin ja sitten hakea korvausta, vaan lääkäriasema saa päätöksen korvauksesta heti kassalla. Tämän myötä opin arvostamaan Ifin vakuutusta entistä enemmän, sillä vaikka Ifiltä korvaus tulee parhaimmillaan jo samana tai seuraavana päivänä, sen hakemisesta se itse vahinkoilmoituksen täyttäminen on minulle homma, jonka tekemistä saatan lykätä hyvinkin pitkään (ja siinä ajassa ne liput ja laput ja kuitit joutuvat helposti hukkaan).

Viime talvena kuopus tuli viikonloppuna kipeäksi ja oireiden (sekä hyvin huonosti nukutun yön) vuoksi halusin sunnuntaiaamuna käyttää hänet varmuudeksi lääkärissä. Varasin ajan netistä ja 40 minuuttia myöhemmin seisoimme lääkäriaseman ulkopuolella, kädessäni lääkärin antama lääkeresepti silmä -ja korvatulehdukseen. Kävelimme apteekin kautta kotiin lounaalle ja päikkäreille, eikä normaali päivämme aikataulu muuttunut lääkärikäynnin vuoksi ollenkaan. Silloin muistaakseni hehkutin päätöstämme ottaa Ifin lapsivakuutus myös Instagram storyissani.

Kun lapsi sairastaa, on se itsessään jo tarpeeksi rankkaa, ja silloin vakuutus helpottaa ihan hirveästi kaikkea. Ei tarvitse murehtia rahan menoa, ei jonottelua ja odottelua, ajan haluamalleen lääkärille voi varata silloin kun itselleen parhaiten sopii. Nämä ovat sen mielenrauhan lisäksi ehdottomasti niitä tärkeimpiä syitä, miksi lapsivakuutuksen ottaminen omasta mielestäni kannattaa. Ja nyt koronan aikaan olen saanut entistä enemmän turvaa siitä, kun tiedän että tarvittaessa testiajan saa nopeasti ja helposti ja että vakuutus kyllä korvaa.

Vanhemmat lapset meillä sairastelevat nykyään enää ani harvoin (kop kop), muutaman kerran vuodessa, mutta vaikka myös parivuotias kuopus on myös nyt pitkään pysynyt pääosin terveenä, tiedän että jossain vaiheessa ensi vuonna koittava päiväkodin aloitus ja altistuminen uusille pöpöille voi varmasti muuttaa tilannetta. On helpottavaa tietää, että silloin tuttu lääkäriasema ja tutut lääkärit odottavat muutaman klikkauksen päässä ja että kaikki kyllä aina järjestyy.

Blogeissa kiersi hiljattain 6 faktaa minusta -haaste, jolloin myös minä aloitin tekemään tätä postausta, mutta jostain syystä se jäi silloin kesken ja julkaisematta. Nyt instagramin puolella minut haastettiin siellä kiertävään 8 faktaa minusta -haasteeseen, joten löin kaksi kärpästä samalla ja otin sen nyt haltuun täällä!

1. Olen aina ollut iltavirkku, mutta alkanut pikkuhiljaa saamaan aamuisin silmät vapaaehtoisesti auki myös jo ennen yhdeksää
2. Syön perunat aina kuorineen, myös muussissa
3. Muutin melkein heti 18v täyttessäni omaan kotiin Espoosta Helsinkiin, tänään tai huomenna siitä tulee kuluneeksi tasan 16 vuotta
3. Elän tunteella, en järjellä (ellei ole ihan ihan pakko ja harvoin silloinkaan)
4. Vaikka petaan itselleni aina kaksi tyynyä, käytän vain toista pään alla, toinen tyyny on milloin missäkin kuten kainalossa tai lattialla
5. Ysiluokalla pituudekseni mitattiin 166 senttiä, enkä ole sen jälkeen kasvanut
6. Olen ollut aina sisaruskatraani vanhin ja ainut tyttö (minulla on yht 5 pikkuveljeä), mutta aikuisiällä sain vielä bonuksena kaksi ei-biologista siskoa
7. Unohtelen paljon asioita ja vaikka kuinka olisin ihan varma että muistaisin jotain, unohdan. Lisäksi puhelimeni muistiinpanot on täynnä sanelemiani tai pikaisesti kirjoitettuja muistiinpanoja, joista ei jälkeenpäin ymmärrä juuri mitään
8. Olen asunut yhdessä kolmen eri ihmisen kanssa, jotka ovat olleet myös elämäni ainoat vakavat seurustelusuhteet

Musta näitä on hauska lukea (olenko ainut?), linkatkaa toki kommentteihin jos olette tehneet saman!