Koin viime viikonloppuna yhden elämäni ikimuistoisimmista reissuista. Matkustimme nimittäin Rajalan Ambassador porukalla kahdeksansadan kilometrin päähän Venäjän rajalle karhuja kuvaamaan. Oli kuulemma maailmanlaajuisesti tiedossa, että tuolla Martinselkosessa näkee karhuja aivan varmasti. En silti voinut kuvitellakkaan mitään näin hienoa. Karhuja oli nimittäin ihan hirveästi. Parhaimmillaan seitsemäntoista karhua samaan aikaisesti muutaman metrin päässä mökistämme.
Karhunkatselupaikoille kävelimme ensin metsässä reilun puolentoista kilometrin matkan. Kuitenkin jo heti ensimmäisenä päivänä yksi karhu tallusteli vastaamme jo heti metsäpolulla. Ja päästessämme mökille, pihassa odotteli jo muutama karhu. Kävelimme hitaasti sydämet pamppaillen (ja onnelliset virneet naamalla) niiden ohitse ja mökissä ryntäsimme heti ikkunaan. Mökeissä oli ikkunoiden lisäksi paljon avoimia luukkuja, joista mahtui työntämään vaikka pään ulos.
Toisen yön vietimme pienen pienissä kojuissa suolla. Sielläkin karhuja riitti, ei niin paljoa kun edellisessä paikassa, mutta täällä ne tulivat vielä lähemmäs. En tule varmaankaan ikinä unohtamaan hetkeä, kun kuvasin luukusta lähestyvää isoa karhua. Hän päättikin tulla katsomaan, että mikä on homman nimi. Käveli suoraan luokseni. Hiljensi vauhtia entisestään ja tuijotti minua suoraan silmiin noin käden mitan päästä. Vau. Voin kertoa, että vaikka karhut eivät muuten pelottaneet, tästä tilanteesta otetut kuvat ovat aika tärähtäneitä. Saattoivat nimittäin kädet vähän täristä 😀
Oli hienoa nähdä karhuja niiden luonnolisessa elinympäristössä. Yksinäiset tallustajat olivat kaikki todella rauhallisia ja hellyyttäviä nallukoita. Olisi tehnyt mieli vain mennä halailemaan ja rapsuttelemaan niitä. Pentujen kanssa kulkevat äitikarhutkin olivat pääosin ihan lungeja, mutta niistä kyllä huomasi, että he todella pitävät huolta ja vahtivat pentuja ja sekä reviiriään enempi. Muutama, lähinnä viime vuotisten pentujen, painiottelukin nähtiin. Mutta muuten pääosin karhut vain tallustelivat, makoilivat ja etsivät ruokaa.
Niin ja tuli samalla reissulla toki bongattua muitakin eläimiä, kuten poroja, hirvi, kettu ja erilaisia lintuja. Mutta nuo karhut… Aivan uskomattomia, upeita eläimiä. Ei voi kun taas ihmetellä, että mihin kaikkeen tämä bloggaaminen minua välillä viekään.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Siis mitä ja miten tuo on mahdollista..?!? Miten voi kävellä kilometrejä karhualueella.. Miten karhut ovat niin säyseitä, etteivät hyökkää ihmisten kimppuun? Miten niitä on noin paljon yhdessä samalla alueella? Järjestetäänkö alueella turisteille tämmöisiä karhukierroksia..? Onko tuo jokin karhujen ruokinta-alue, jotta ovat ”oppineet luottamaan” ihmiseen..? Jännää.. nimim. ’kyselyikä’ ;D
Mäkin olen aina luullut että karhut on kamalia ja hurjia petoja, mutta nyt sain vähän erilaista näkökulmaa. Toki ne ovat villieläimiä, eikä niistä ikinä tiedä, mutta vaarallisimpia taitavat olla pentujen kanssa kulkevat yllätetyt emot. Karhu joka polulla tuli vastaan oli yksin ja eräoppaan huutaessa sille ”hus” se vain lukki puun taakse piiloon ihmettelemään meitä 😀 Ja mökin pihalla olevat karhut taas osasivat odottaa meitä.
Karhuja siis ruokitaan huhtikuusta elokuuhun juuri meitä ihmetteleviä turisteja varten. Osa karhuista ei näyttänyt välittävän meitä yhtään, osa sitten kiersi vähän kauempaa tai ihmetteli jos kuului jotain ääniä 🙂
Vau! Snapchatissa jo seurasin teidän karhureissua ja hienoja ovat nämä kuvat. Mua olisi kyllä niiiin pelottanut.
Ai kiva kuulla! Mäkin luulin että olisi pelottanut, mutta ei, ne oli ihania! 😀
No WAU! Mieletöntä! ♥_♥
NIINPÄ !!! <3 !
Poroja 200 kilometrin päässä pk-seudulta? Epäilen. Poronhoitoalua alkaa Kainuun korkeudlla. Olisiko olleet metsäpeuroja?
Mistäs keksit 200 km? Olin n 800 km päässä, ja tunnistan kyllä poron vaikka Helsingissä asunkin 😀
Varmaan siisti kokemus! Toisaalta vähän mietityttää tällainen luonnossa eläviin eläimiin liittyvä bisnes. Parempi varmaan olisi, kun karhut söisivät mitä luonnosta löytyy, eikä niitä ruokittaisi ja totutettaisi ihmisiin. Vai olivatko ne jollain tapaa apua tarvitsevia, esim. loukkaantuneita ja siksi ruokintaa tarvitsevia?
Mukavaa että julkaiset tälläisen positiivisen kathupostaulsen,koska maassamme tuntuu vallitsevan älytön petoviha. Hienoa että omakin asenteesi muuttui; karhu ei ole ”kamala”, se on vain eläin,ja vieläpä varsin rikkaan kokemusmaailman omaava sellainen.
Hyvä kysymys tuo yllä oleva eläinbisnes-pohdinta. Toivottavasti tällä toiminnalla on eettiset periaatteet eikä karhuja vain pumpata täyteen herkkuja rahankiilto silmissä. Kesyyntyneistä ja vaistonsa kadottaneista karhuistahan tulee yleensä pyssynruokaa niiden eksyessä pihapiireihin…