Luulen että meillä kaikilla on jotain esineitä jotka muistuttavat jostain tietystä elämäntilanteesta tai tapahtumasta. Kun tarkemmin mietin, lähes kaikki omistavani tavarat tuovat mieleeni jonkin muiston. Osa muistoista tuntuu vahvempina ja merkityksekkääimpinä kun toiset.

Blogissakin paljon näkyneet, mintunvihreiksi maalatut, pinnatuolit symboloivat minulle uuteen elämäntilanteeseen hyppäämistä. Eron jälkeistä elämää ja uuteen kotiin muuttamista. Vanhin lapsuudenystäväni oli muuttamassa pysyvästi Lontooseen samaan aikaan kun minä löysin pitkien etsintöjen jälkeen sopivan kodin minulle ja pojille. Ystäväni kellarista löytyi jonkun, vuosia sitten, hylkäämät kolme punaista pinnatuolia. Lastasimme ne Puu-Vallilassa yhdessä exäni kanssa ex-appeni autoon ja veimme ne uuteen kotiini.

Muistan vielä ensimmäisen illan ja yön uudessa kodissa hyvin. Minulla ei ollut vielä sänkyä eikä pöytää. Istuin lattialla, katsoin sinnkulaivaa ja söin nuudeleita. Yhtä tuoleista käytin pöytänä. Siitä on jo yli kolme vuotta.

Myöhemmin maalasin tuolit söpön mintunvihreiksi ja ne olivatkin kotimme väripilkku. Lähes poikkeuksetta joka viikko blogiin tuli kysymys, jossa tiedusteltiin tuolien sävyä. Ja olivathan ne aivan ihanat.

Kuitenkin jokin aika sitten alkoi tuntumaan että kaipaan jotain uutta. Tuolit saivat lähteä. Ne hallitsivat keittiötä liikaa. Tuntui että nyt oli aika uudelle alulle.

Eleltiin jonkin aikaa pelkkien jakkaroitten voimin. Mielestäni nuo perinteiset simppelit jakkarat ovat tosi kauniit, enkä kaivannut muuta. Paitsi ehkä pientä selkänojaa. Sellaista, joka ei tulisi pöydän reunan yli.

Ja sellaiset löytyvätkin Artekilta. Artekin k65 tuoli on mielestäni ollut aina yksi kauneimmista tietämistäni tuoleista ja olen tosi iloinen, että kirpparilta sellaiset bongaamani ilahduttavat nyt keittiössämme. Vielä voisin ainakin kaksi samanmoista huolia lisää, joten jos törmäätte valkoisiin tai koivun värisiin kuusvitosiin, niin vinkatkaa ihmeessä!

Olisi ihana kuulla myös tarinoita teidän tärkeiden tavaroiden takaa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Oltiin tänään katsomassa Gugguun syysnäytöstä. Vaikka vaatteet olivatkin kivoja, niin huomion veivät ehdottomasti suloiset mallit. Kun omat lapset eivät ole hommissa, on oikeastaan aika hauskaa vain istua rennosti ja katsella (hyvällä tavalla) huvittuneesti menoa. Milloin joku lapsista ei suostunutkaan lavalle, milloin lapsi oli niin innostuneen jännittynyt ettei vain muistanut mitä pitikään tehdä ja milloin taas yleisöstä joku innokas taapero juoksi catwalkille. Kaikenkaikkiaan oikein hauska onnistunut näytös siis, aina niin liikuttavaa seurata sitä lasten intoa, jännitystä ja iloa esiintymisestä.

Meidänkin pojat ovat olleet useamman kerran erilaisissa kuvauksissa malleina ja olen edelleen vähän järkyttynyt niistä ekoista kerroista. Lasten kanssa työskennellessä pitää ihan oikeasti tietää mitä tekee, asioiden pitää sujua sutjakkaasti ja aikuisilla oltava tooooodella pitkä pinna ja ylipositiivinen asenne. Ekat mallikeikat menivät pieleen mielestäni ehkä eniten siinä, että lapset joutuivat odottelemaan, odottelun ajaksi ei ollut mitään tilaa tai tekemistä, vaatteita piti varoa ja niin edelleen ja niin edelleen. Myöhemmät kerrat ovat menneet kivemmin, kun kuvauksiin on kutsuttu mallit porrastetusti eikä lapsille ole asetettu epärealistisia tavoitteita. Toki nyt molemmilla pojilla alkaa olla jo ikää ja senkin puolesta erilaiset kuvaukset sujuvat paljon iisimmin, kun vaikka neljä vuotta sitten.

Tärkeää on myös ettei lasta pakoteta tai ylilahjota hommiin. Lapsen pitää oikeasti haluta ja nauttia kuvattavana tai esillä olemisesta. Vaikka vanhemman haave olisikin tehdä kullannupustaan uusi lapsitähti, se ei välttämättä ole sitä mitä lapsi haluaa tehdä. Ja sitä pitää kunnioittaa. Toki myös esiintymistä rakastavalla lapsella voi olla huonoja päiviä tai kuvauksissa alkaa joku asia harmittamaan, mutta se nyt on eri asia.

Meidän molemmat pojat tykkäävät olla kuvissa, etenkin jos minä otan, mutta Kaapo on selvästi enemmän kiinnostunut tekemään sitä välillä ”työksi”. Tänäänkin hän näytöksen jälkeen kyseli, että milloin pääsisi taas myös itse malliksi. Toisaalta sitten hän myös alkuviikosta kieltäytyi yhdestä vähän isommasta roolista erääseen mainokseen, mutta halusi kuitenkin tehdä samaisessa mainoksessa vähän pienemmän roolin. Ja nautti siitä.

Kun lapsia käytetään malleina tai näyttelijöinä pitää muistaa se, että se on lapselle ihan yhtälailla työtä kun aikuisillekkin. Ja työstä on saatava kunnollinen korvaus. Ollaan mekin toki välillä autettu kaveria puoli-ilmaiseksi, mutta useamman kerran isommista ja aikaa vievistä jutuista ollaan myös jouduttu kieltäytymään sen takia, ettei lapsi olisi saanut työstään asianmukaista korvausta. Ja vielä kun näissä on vanhempanakin itse aina mukana, on se yhteen laskettuna aika monta työtuntia vaikkapa päivän kuvauksista. Onhan se kiva saada esimerkiksi kuvat itselleen muistoksi, mutta tuskin kovin moni meistä aikuisistakaan ottaisi palkkaansa rahan sijasta ”kivana kokemuksena”.

Jos lapsi tekee enemmän töitä, pitää hänelle pankkitilin lisäksi muistaa tilata myös verokortti. Samalla pitää miettiä mitä palkalla tekee. Laitetaanko kaikki säästöön ja lapsi saa ne käyttöönsä isompana. Vai saako hän osalla rahalla ostaa jotain, mitä vaan tahtoo, itselleen. Vai säästetäänkö rahat kenties johonkin isompaan, kuten omaan tietokoneeseen tai lomamatkaan.

Nyt lähti ajatus ja teksti vähän harhailemaan alkuperäisestä, mutta toivottavasti tästä oli jonkinlaista hyötyä niin vanhemmille kun lapsimalleja palkkaaville tahoillekkin 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Siinä on jotain erityisen selkeää kun uusi kuukausi alkaa maanantaina. Näen kuukaudet mielessäni samalla tavalla miten ne on ruudukkona kalenterissa, joten kuukauden ekan päivän osuminen maanantaille hemmottelee pikkutarkaa neitsyt-mieltäni. Tai ehkä sitä järjestystä oli vain pakolla keskittävä jostain, olo ei nimittäin ollut ainakaan mikään raikkain tänä aamuna. Lähdin nimittäin lauantaina, illan juhlimisen jälkeen, extempore yöksi kaverilleni ja viivyinkin sitten sillä reissulla tähän aamuun saakka.

On jotenkin ihan uskomatonta että on elokuu. Juurihan toukokuu vaihtui kesäkuuksi. Tai oikeaskaan, juurihan oli elokuu, miten siitä voi muka olla vuosi. Oikeastaan odotan vasta vielä tämän kesän alkamista ja on hirvittävää tajuta, että sehän on oikeastaan jo loppumassa. Rupesin kuitenkin miettimään, että mitä kaikkia kesäjuttuja tässä onkaan ehtinyt tekemään. Sitten muistin myös, etten ole pitkään aikaan tehnyt listoja. Joten tässä olisi:

Kesällä 2016

– Olin 3 viikkoa matkoilla
– Sain viettää paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa
– Olen pyöräillyt paljon
– Olen lukenut lapsille paljon
– Olen ollut kaksilla festareilla
– Olen rapsutellut ja syöttänyt lampaita
– Olen lakannut varpaankynsiä rannalla
– Olen käynyt saman ihmisen kanssa kolme kertaa treffeillä viikon sisällä (se oli siinä)
– Olen metsästänyt 43 erilaista Pokemonia
– Olen hävittänyt pankkikorttini
– Olen kävellyt pitkospuita pitkin saareen
– Olen valvonut koko yön jatkoilla ja mennyt aamulla laualamaan karaokea
– Olen tehnyt edellisen ihmisten kanssa, joihin tutustuin tuona samana iltana
– Olen ollut tosi laiska
– Olen melkein riidellyt parhaiden kavereideni kanssa
– Olen jäänyt koukkuun näkkileipä-sulatejuusto yhdistelmään
– Olen googlaillut ja haaveillut liian kalliista asioista
– Otin pikkuletit
– Otin uusia tatuointeja
– Tein itselleni tatuointeja
– Lopetin poikaystävän ”etsimisen”
– Lopetin oikeastaan koko mieshommat kokonaan
– Olen luistanut kahdesta edellisestä vain muutaman kerran
– Olen sanonut tosi suoraan asioita
– Olen päättänyt odottaa rauhassa tiettyjen asioiden kehittymistä (joo joo, puhun taas miehistä)
– Olen ollut tosi iloinen
– Olen kokeillut uusia asioita
– Olen nauttinut elämästä ja elänyt hetkessä
– Olen nolannut itseni ja vain nauranut asialle
– Ostin uuden puhelimen
– Suutuin niin, että paiskasin puhelimen maahan
– Olen kulkenut tosi lyhyissä shortseissa ja hameissa, välittämättä mitä muut ajattelevat
– Olen lukenut radiossa avaruussään
– Kätellyt yhtenä iltana niin paljon uusia ihmisiä, että käteen tuli mustelma
– Katsonut auringonnousua sateenkaaren alta
– Olen ostanut skumppapullon itseni kunniaksi

Mitä haluaisin vielä tehdä

– Telttailla
– Käydä marjassa ja sienessä
– Uida järvessä
– Saada kämpän remontti valmiiksi
– Saada lisää pisamia

Mitä en ole tehnyt, enkä haluaisikaan (kop kop)

– Kaatunut pahasti pyörällä
– Joutunut ampiaisen pistämäksi
– Pessyt pyykkiä
– Vastannut tyhmiin kysymyksiin Tinderissä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sen jälkeen kun vaihdettiin huonejärjestystä ja telkkari siirtyi poikien huoneen nurkkaan, ovat yhteiset leffaillat jääneet. Viikonlopun leffaillat ovat kuitenkin lemppareitamme. On ihana kun pojat kömpivät molempiin kainaloihin popcornia mussuttamaan ja pysyvät siinä liikkumatta puolisentoistatuntia. Tykkään itsekkin katsella hyviä koko perheen animaatioita sekä tietysti suosikkeja omasta lapsuudestani.

En kuitenkaan tykkää että telkkari hallitsee ja on koko huoneen keskipisteenä. Siksi lähdinkin mielelläni testamaan Indedaysin ja Lenovon kampanjan myötä uutta Lenovon YOGA Tab 3 Pro –tablettia, jolla voi myös heijastaa kuvaa seinään. Ihan kuin leffatetatterissa!

Ominaisuuksiltaan tabletti on muutenkin hyvin monikäyttöinen. Siinä on huima 18 tunnin akunkesto jonka lisäksi se kestää käsittelyä myös lasten hurjemmissakin peleissä. Sitä voi käyttää jopa haarukalla!

Tällä kertaa käytimme tablettia kuitenkin projektorin kanssa ja katsoimme yhden oman lapsuuteni lempileffoista, eli Space Jamin. YOGA Tab 3 Prossa on vallankumouksellinen integroitu projektori, joka muuttaa minkä tahansa huoneen kotiteatteriksi. Sillä voi heijastaa kooltaan jopa 70” (178 cm) kuva mille tahansa seinälle tai kattoon käännettävän saranan ja huippukirkkaan 50 lumenin valovirran avulla. Meillä kun moni seinä on ihan perusvalkoinen, onnistuu kotiteatterin teko lähes mihin huoneeseen tahansa. Seinätilaa omaan kotiin saa helposti myös vaikka verholla tai sitten kuvan voi heijastaa kattoon ja katsella leffaa vaikka sängyllä makoillen.

Me ei saatu olkkaria ihan täysin pimeäksi, mutta silti kuva oli kivan tarkka. Snäpistä joku ehkä huomasinkin mitä leffan jälkeen tehtiin. Laiton YouTubesta pyörimään pilvien yllä kuvattua viedota ja pohat tanssivat ja temppuilivat projektion edessä. Kunnon tilataidetta!

Olen tosi innoissani juurikin tuosta projektoriominaisuudesta. Nyt on kiva kustua myös kavereita leffaa katsomaan, ei tarvitse enää tihrustaa läppärin näytöltä. Eikä se vaikuta sisustukseen mitenkään. Testaillaan lisää vielä muita ominaisuuksia, niin kerron niistä vielä myöhemmin lisää 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sampo 5v & Lenni 4v

Sylvia 8v

Taito 4v & Vuokko 2v

Lumi-Ilona 3v

Nia 5v & Arman 3v

Ella 5v

Leona 4v & Edith 2v

Valo 5v

Aapo 5v, Leevi 10v & Mauno 7v

Siiri 8v

Elvis 4v & Kaapo 6v

Selma 6v

Miela-Ruusa 9v, Runo 5v & Ruupertti 1v

Isabella 4v & Camilla 2v

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.