KEITTIÖN UUDET TUOLIT

6/08/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Luulen että meillä kaikilla on jotain esineitä jotka muistuttavat jostain tietystä elämäntilanteesta tai tapahtumasta. Kun tarkemmin mietin, lähes kaikki omistavani tavarat tuovat mieleeni jonkin muiston. Osa muistoista tuntuu vahvempina ja merkityksekkääimpinä kun toiset.

Blogissakin paljon näkyneet, mintunvihreiksi maalatut, pinnatuolit symboloivat minulle uuteen elämäntilanteeseen hyppäämistä. Eron jälkeistä elämää ja uuteen kotiin muuttamista. Vanhin lapsuudenystäväni oli muuttamassa pysyvästi Lontooseen samaan aikaan kun minä löysin pitkien etsintöjen jälkeen sopivan kodin minulle ja pojille. Ystäväni kellarista löytyi jonkun, vuosia sitten, hylkäämät kolme punaista pinnatuolia. Lastasimme ne Puu-Vallilassa yhdessä exäni kanssa ex-appeni autoon ja veimme ne uuteen kotiini.

Muistan vielä ensimmäisen illan ja yön uudessa kodissa hyvin. Minulla ei ollut vielä sänkyä eikä pöytää. Istuin lattialla, katsoin sinnkulaivaa ja söin nuudeleita. Yhtä tuoleista käytin pöytänä. Siitä on jo yli kolme vuotta.

Myöhemmin maalasin tuolit söpön mintunvihreiksi ja ne olivatkin kotimme väripilkku. Lähes poikkeuksetta joka viikko blogiin tuli kysymys, jossa tiedusteltiin tuolien sävyä. Ja olivathan ne aivan ihanat.

Kuitenkin jokin aika sitten alkoi tuntumaan että kaipaan jotain uutta. Tuolit saivat lähteä. Ne hallitsivat keittiötä liikaa. Tuntui että nyt oli aika uudelle alulle.

Eleltiin jonkin aikaa pelkkien jakkaroitten voimin. Mielestäni nuo perinteiset simppelit jakkarat ovat tosi kauniit, enkä kaivannut muuta. Paitsi ehkä pientä selkänojaa. Sellaista, joka ei tulisi pöydän reunan yli.

Ja sellaiset löytyvätkin Artekilta. Artekin k65 tuoli on mielestäni ollut aina yksi kauneimmista tietämistäni tuoleista ja olen tosi iloinen, että kirpparilta sellaiset bongaamani ilahduttavat nyt keittiössämme. Vielä voisin ainakin kaksi samanmoista huolia lisää, joten jos törmäätte valkoisiin tai koivun värisiin kuusvitosiin, niin vinkatkaa ihmeessä!

Olisi ihana kuulla myös tarinoita teidän tärkeiden tavaroiden takaa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

JÄTTILÄISKUPLASSA

22/07/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with 8 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Processed with VSCO with 8 preset
Jättiläissaippuakuplien tekoon tarvitset:
1 kannellinen iso astia tai ämpäri
3 litraa vettä
500 g sokeria
0,5 dl tapettiliisterijauhetta
2,5 dl Fairya

Kiehauta vesi ja liota sokeri siihen. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada huoneenlämpöiseksi jäähtynyt sokerivesi ämpäriin ja lisää siihen liisterijauhe vispaamalla sekä Fairy. Sekoita seos tasaiseksi ja anna tekeytyä yön yli kannen alla.

Kuplakeppiin tarvitset 2 noin 50 senttimetrin mittaista keppiä sekä noin 1,5 metriä pitkä narun. Langan tulee olla mahdollisimman huokoinen ja paksu, jolloin se imee paljon liuosta. Sido lanka keppeihin kuvan mukaisesti. Voit myös pujottaa narun alareunaan painon, kuten vaikka helmen. Silloin kuplien tekeminen on helpompaa tuulisellakin säällä, eikä naru mene solmuun.

ps. Valmiita jättikuplasettejä voi tilata myös täältä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

”SAAKO NYT KIROILLA?”

25/05/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Yksi kaatuminen, luvan kanssa sanottu voi paska, muutama rauhallinen ulos -ja sisäänhengitys. Sitten hän oppi ajamaan pyörällä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

”SOVITAANKO NIIN ETTÄ KETÄÄN EI KIUSATA”

10/05/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

”Tiesittekö että pojilla kasvaa hiukset ihan samalla tavalla kuin tytöillä?

Moni ei selvästikkään tiedä. Monien mielestä siinä on jotain pahaa ja epähaluttuvaa, jopa vähän kiusallista jos ”poika (haluaa) näyttää tytöltä”.

Sain eilen kuulla että eräs ihminen toivoo että leikkaan poikani hiukset ennen kouluunmenoa jotta hän välttyisi kiusaamiselta.

Täytyy nyt ihan ronskisti todeta että arvot on kyllä aika PERSEELLÄÄN jos ihmisen mielestä mahdollisesti kiusatuksi tulevan tulisi muuttaa itseään.

Sovitaanko niin että ketään ei kiusata? Sovitaanko niin että niin lapset kuin aikuiset saavat näyttää siltä miltä itse haluavat? Sovitaanko niin että puhumme omille lapsillemme suvaitsevaisuudesta? Sovitaanko niin että kiusaaja on se jonka tulisi muuttua?

Ei mulla muuta tältä erää.”

Näin kirjoitti ystäväni Linda eilen facebook statuksessaan. Allekirjoitan joka sanan, olen samasta aiheesta joutunut ennenkin blogissa kiistelemään. Ei nimittäin ole vain kerta tai kaksi kun minulle on päivitelty samaa.

”Harmittaako sua ettet saanut tyttöjä ja nyt yrität tehdä pojistasi sellaisia?”
”Kannattaisi ehkä leikata poikien hiukset, vai haluatko että heitä kiusataan?”
”Miksi ihmeessä pidät lapsillasi tyttömäisiä nutturoita?”
”Tyttöjen hiukset”
”Lapsesi on muutenkin niin ”kauniskasvoinen” että menee kyllä ihan tytöstä pitkillä hiuksilla”
”Ihan kun tahalteen tekisit heistä koulukiusattuja”

Näin ovat kommentoineet siis ihan aikuiset ihmiset. Lasten suusta en ole ikinä kuullut vastaavaa. Joskus joku tuntematon lapsi on saattanut vahingossa kutsua tytöksi leikkipuistossa. Lapsi on siihen vain rauhallisesti tokaissut että ”mä oon poika” ja leikit ovat jatkuneet. Niin sen kuuluukin mennä. Ketään ei kuulu kiusata ”vääränlaisten” hiusten tai minkään muukaan asian takia. Eivätkä lapset kiusaakkaan, elleivät saa siihen mallia vanhemmilta.

Kiusaaminen ja sen malli tulee kotoa joten muistakaamme suvaitsevaisuus ja lähimmäisen rakkaus. Kohdellaan muita, niinkun haluaisimme itseämme tai omia lapsiamme kohdeltavan. Jotenkin niin itsestään selviä asioita, mutta ilmeisesti ei aina sitten kuitenkaan. Meillä aikuisilla on tosi iso vastuu ja samalla myös voima lopettaa esimeksiksi koulukiusaaminen. Käyttäkäämme sitä vastuuta hyvin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.