Minulla ei ole ehkä mikään ihan tavallisin ammatti ja monet aina ihmettevätkin, että mistä ne bloggaajan tulot sitten tulevat. Yhteistyössä UKKO.fi kanssa ajattelinkin nyt vähän avata tätä sekä muutenkin kertoa vähän omasta tavastani työskennellä.

Nelisen vuotta sitten tilasin ensimmäisen freelancer-verokorttini ja aikalailla tasan kolme vuotta sitten ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi ja kevytyrittäjäksi. Oman toiminimen perustaminen kävi silloin mielessä, mutta tutkittuani asiaa päädyin turvallisempaan ratkaisuun. En kokenut vielä silloin olevani valmis ottamaan niin paljoa vastuuta, mitä yrittäjänä toimiminen vaatii. Enkä rehellisesti sanottuna ole siihen valmis vieläkään. Paperihommat eivät vain ole minun juttuni.

Kevytyrittäjänä voin taas joko laskuttaa yrityksestä riippuen palkkioni freelancer-verokortilla tai laskutuspalvelun kautta. Minä siis toimin varsin itsenäisesti, päätän mitä töitä, keiden kanssa ja milloin teen. Eli toimin kuten yrittäjä. Mutta ilman yrittäjän byrokratiaa ja paperitöitä. Laskutuspalvelu hoitaa laskujen lähettämisen, rahaliikenteen, tarvittaessa rahojen perinnän sekä tilittää palkkaan liittyvät kulut ja maksut vakuutusyhtiöille ja verottajalle. Aika kätevää sanoisin. 

Itseäni yrittäjänä pelottaa eniten se, että mokaan jotain. Unohdan vaikka ilmoittaa jotain tärkeää tai en tiedä jostain ja joudun maksamaan kauheita korvauksia ja korkoja. Aikoinaan kokopäiväiseksi bloggaajaksi ryhtyminen oli myös melkoinen hyppy tuntemattomaan. En voinut varmaksi sanoa riittäisivätkö työt ja pystyisinkö elättämään itseni ja perheeni. Yrittäjänä myös erilaisten tukien, kuten työttömyyskorvauksen, saaminen ei olisi välttämättä onnistunut jos sellaisiin olisikin pitänyt turvautua. Kevytyrittäjyys on itselleni siis helppouden lisäksi myös turvallinen vaihtoehto.

Niin, mistä ne tuloni sitten tulevat? Itseasiassa kuukausipalkkioni koostuu välillä hyvinkin monesta eri osasesta. Pääosin kuitenkin kiinteästä kuukausikorvauksesta joka lasketaan blogin kävijöiden mukaan sekä näistä erilaisista sisältöyhteistöistä. Lisäksi laskutettavaa saattaa tulla yhteistyössä toteutetuista instagramkuvista tai esimerkiksi  tuotekuvista, joita välillä myyn yrityksille. Silloin tällöin saatan olla vaikka mallina kuvauksissa, asiantuntijana konsultoimassa, messuilla promoamassa tai valokuvaamassa häitä. Lisäksi nyt tomittajaopiskeluiden ohessa myyn silloin tällöin juttujani eri lehtiin.

Eli sen lisäksi, että harvoin yksikään työpäiväni on samanlainen, myöskään palkkakuittini näyttävät harvoin samalta. Tulot vaihtelevat ja koostuvat monesta palasesta sekä tulevat välillä useammastakin paikasta. Kuitenkaan joka kuukausi minun ei tarvitse laskuttaa, joten yrityksen perustaminen ei vieläkään tunnu ajankohtaiselta.

UKKO.fi on laskutuspalvelu jota itse olen käyttänyt. Se toimii hyvin simppelisti. Ensimmäisen kerran sivulle rekisteröidytään sekä lisätään verokortti. Laskuja alkaa lähettelemään heti. Niitä voi lähettää palvelun kautta sähköisesti tai paperin muodossa. Niihin saa valittua kaikki alveista eräpäivään. Kun yritys on maksanut laskun, siityy raha omalle tilille välittömästi. Jos yritys ei jostain syystä maksa laskua, hoitaa UKKO.fi myös mahdollisen perinnän.

Kannattaa käydä tutustumassa palveluun jos yhtään tämän kaltainen kevytyrittäjyys voisi olla oma juttu, vaikka päätyön, vanhempainvapaan tai opiskeluiden ohella. Ja saa myös kysellä aiheesta, vastailen mielelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin liittyen bloggaamiseen ja freelancerina toimimiseen!

Indiedays & Blogirinki yhteistyössä UKKO.fi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen tuijottanut tätä tyhjää sivua aamusta saakka, mutta en tiedä mitä kirjoittaisin. Olen edelleen yhtä sanaton kun olin lauantai-iltana. Seisoin jähmettyneenä lavalla, ihmisten taputtaessa ja salamavalojen räiskyessä. ”Miltä nyt tuntuu?” juontaja kysyi. Jännitti niin paljon etten muista yhtään mitä vastasin.

Kun aamun pikkutunteina palasimme juhlista, olin varma että heräisin aamulla ja olisin vain kuvitellut kaiken. Otin palkintotaulun varmuudeksi viereeni sänkyyn. Miksi sitä onkaan niin vaikea ottaa kunniaa ja kehuja vastaan?

Minut valittiin nimittäin Inspiration Blog Awardseissa vuoden inspiroivimmaksi Lifie vaikuttajaksi. Siis minut. Minttu Mäntysalon. Minut, joka vaan kerran alkoi kirjoittelemaan blogia ilman mitään tietämystä niistä, kiinnostui vähän myös valokuvaamisesta, alkoi latailemaan instaan kuvia ja höpöttelemään snäppiin.

On hienoa että ihan olemalla oma itseni ihmiset ovat kiinnostuneita ajatuksistani. On hullua että tekemisilläni ja sanomisillani voin myös vaikuttaa muihin ihmisiin. Ja sitä minä kuulemma nykyään olen, en enää vain bloggaaja, vaan vaikuttaja.

Tämä on ihan mieletön kunnia. Ammattimainen raati valitsi juuri minut satojen joukosta. Siis edelleen, MINUT? On niin hienoa että sydämellä tekemistä arvostetaan. Arvostetaan tietynlaista erilaisuutta, aitoutta, epätäydellisyyttä.

Tunnustus ei olisi voinut myöskään sattua yhtään parempaan ajankohtaan. Tämä auttaa taas jaksamaan paremmin uuden, ajoittain melko raskaan, arjen kynnyksellä. Opiskelut, lasten kasvaminen ja sen myötä muuttunut vanhemmuus sekä henkilökohtaiset ihmissuhdekiemurat ovat vieneet aikaa blogilta. Olen tuntenut siitä kovia omantunnontuskia.

Onneksi minulla kuitenkin on tämä blogi ja onneksi voin jakaa tänne myös niitä raskaampia hetkiä. Vertaistuki on parasta, joten inspiroidaan jatkossakin toisiamme, eikö vaan?

Olen todella todella otettu tästä palkinnosta. Vaikka omaan mielestäni melko hyvän itsetunnon, saa tällainen huomio olon todella nöyräksi. Olen ylpeä itsestäni, mutta samalla mietin, että onkohan tässä nyt kuitenkin käynyt joku virhe 😀

Joten, miltä minusta nyt tuntuu? Ihanalta, kamalalta, hienolta, hämmentyneeltä, kiitolliselta, vaivaantuneelta, onnelliselta, häkeltyneeltä, hassulta, kivalta, mahtavalta, parhaalta, upealta, mainiolta, fantastiselta, erinomaiselta, verrattomalta, loistavalta, sikasiistiltä. Ihan siltä samalta Mintulta kun aina.

KIITOS ♡

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Osa varmaan huomasikin uutisista alkuvuodesta, että Indiedays ja Blogirinki yhdisivät voimansa, kun monimediayritys Kaleva osti näitä osake-enemmistön. Meille bloggaajille tämä muutos on näkynyt siinä, että tuonne toimisto -ja myyntitiimiin on tullut uusia kasvoja. Uusia blogituttavuuksiakin on tullut. Teille lukijoille tämä on tuskin näkynyt sitten mitenkään? Paitsi nyt.

Blogeissa mikään ei muutu. Samalla tutulla tyylillä mennään eikä osoitekaan vaihdu. Kuitenkin kun kaksi portaalia ”yhdistyy” voi tuloksena olla melkoinen sillisalaatti. Siksi päätettiinkin perustaa kolme blogiportaalia. Foodlover joka nimensä mukaan kokoaa alleen ruokajuttuja, Indedays joka keskittyy enemmän sitten muotiin ja kauneuteen – ihan niinkun alkuaikoinakin ja sitten Lifie, josta löytyy nämä elämänmakuiset jutut. Kuitenkin vaikkapa oma blogini löytyy noista kaikista, mutta riippuen sitten postauksen aiheesta, niin vain kyseiseen portaalin etusivulta. Meitä pääbloggaajia, tai kuten nykyään sanotaan vaikuttajia, jokaisessa portaalissa on viitisentoista, mutta nostoja sivuille tulee yli viidestäsadasta blogista – lukemista siis riittää!

Tämän uudistuksen tarkoituksena on nimenomaan palvella teitä ja helpottaa kiinnostavan sisällön löytämistä. Voi nimittäin olla turhauttavaa etsiä vaikkapa inspiraatiota viikonlopun illanvieton tarjoiluille, kun vastaan tulee vain postauksia uudesta sohvasta, kynsilakkatutoriaaleja tai kasvastuspohdintoja.

Homma siis rullaa entiseen tapaan, ainut mikä muuttuu on tuo pieni logo tuolla ylhäällä. Sitä klikkaamalla pääsee muuten aamulla avautuneelle uudelle sivulle. Itseäni ainakin kiinnostaa kuulla mielipiteitä! Vaikka mikään ei periaatteessa muutu, ovat tällaiset uudistukset aina tosi jännittäviä!

Niin ja toinen juttu! Sain eilen kuulla olevani TOP10 joukossa Inspiration Awards äänestyksessä!! <3 Kiitos ihan mielettömän paljon äänistänne! Vielä tämän viikon voi käydä antamassa äänensä mielestään inspiroivimmalle blogille. Awardseja vietetään parin viikon päästä ja tuttuun tapaan luvassa on mahtava ilta tunnelmineen, tarjoiluineen ja esiintyjineen (Elias Gould!! <3 <3 ). Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan myös yhteensä viisi avecillista lippupakettia juhliin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Oltiin tänään katsomassa Gugguun syysnäytöstä. Vaikka vaatteet olivatkin kivoja, niin huomion veivät ehdottomasti suloiset mallit. Kun omat lapset eivät ole hommissa, on oikeastaan aika hauskaa vain istua rennosti ja katsella (hyvällä tavalla) huvittuneesti menoa. Milloin joku lapsista ei suostunutkaan lavalle, milloin lapsi oli niin innostuneen jännittynyt ettei vain muistanut mitä pitikään tehdä ja milloin taas yleisöstä joku innokas taapero juoksi catwalkille. Kaikenkaikkiaan oikein hauska onnistunut näytös siis, aina niin liikuttavaa seurata sitä lasten intoa, jännitystä ja iloa esiintymisestä.

Meidänkin pojat ovat olleet useamman kerran erilaisissa kuvauksissa malleina ja olen edelleen vähän järkyttynyt niistä ekoista kerroista. Lasten kanssa työskennellessä pitää ihan oikeasti tietää mitä tekee, asioiden pitää sujua sutjakkaasti ja aikuisilla oltava tooooodella pitkä pinna ja ylipositiivinen asenne. Ekat mallikeikat menivät pieleen mielestäni ehkä eniten siinä, että lapset joutuivat odottelemaan, odottelun ajaksi ei ollut mitään tilaa tai tekemistä, vaatteita piti varoa ja niin edelleen ja niin edelleen. Myöhemmät kerrat ovat menneet kivemmin, kun kuvauksiin on kutsuttu mallit porrastetusti eikä lapsille ole asetettu epärealistisia tavoitteita. Toki nyt molemmilla pojilla alkaa olla jo ikää ja senkin puolesta erilaiset kuvaukset sujuvat paljon iisimmin, kun vaikka neljä vuotta sitten.

Tärkeää on myös ettei lasta pakoteta tai ylilahjota hommiin. Lapsen pitää oikeasti haluta ja nauttia kuvattavana tai esillä olemisesta. Vaikka vanhemman haave olisikin tehdä kullannupustaan uusi lapsitähti, se ei välttämättä ole sitä mitä lapsi haluaa tehdä. Ja sitä pitää kunnioittaa. Toki myös esiintymistä rakastavalla lapsella voi olla huonoja päiviä tai kuvauksissa alkaa joku asia harmittamaan, mutta se nyt on eri asia.

Meidän molemmat pojat tykkäävät olla kuvissa, etenkin jos minä otan, mutta Kaapo on selvästi enemmän kiinnostunut tekemään sitä välillä ”työksi”. Tänäänkin hän näytöksen jälkeen kyseli, että milloin pääsisi taas myös itse malliksi. Toisaalta sitten hän myös alkuviikosta kieltäytyi yhdestä vähän isommasta roolista erääseen mainokseen, mutta halusi kuitenkin tehdä samaisessa mainoksessa vähän pienemmän roolin. Ja nautti siitä.

Kun lapsia käytetään malleina tai näyttelijöinä pitää muistaa se, että se on lapselle ihan yhtälailla työtä kun aikuisillekkin. Ja työstä on saatava kunnollinen korvaus. Ollaan mekin toki välillä autettu kaveria puoli-ilmaiseksi, mutta useamman kerran isommista ja aikaa vievistä jutuista ollaan myös jouduttu kieltäytymään sen takia, ettei lapsi olisi saanut työstään asianmukaista korvausta. Ja vielä kun näissä on vanhempanakin itse aina mukana, on se yhteen laskettuna aika monta työtuntia vaikkapa päivän kuvauksista. Onhan se kiva saada esimerkiksi kuvat itselleen muistoksi, mutta tuskin kovin moni meistä aikuisistakaan ottaisi palkkaansa rahan sijasta ”kivana kokemuksena”.

Jos lapsi tekee enemmän töitä, pitää hänelle pankkitilin lisäksi muistaa tilata myös verokortti. Samalla pitää miettiä mitä palkalla tekee. Laitetaanko kaikki säästöön ja lapsi saa ne käyttöönsä isompana. Vai saako hän osalla rahalla ostaa jotain, mitä vaan tahtoo, itselleen. Vai säästetäänkö rahat kenties johonkin isompaan, kuten omaan tietokoneeseen tai lomamatkaan.

Nyt lähti ajatus ja teksti vähän harhailemaan alkuperäisestä, mutta toivottavasti tästä oli jonkinlaista hyötyä niin vanhemmille kun lapsimalleja palkkaaville tahoillekkin 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olin tänään kirjoittamassa siitä, miten haastavaa on välillä olla yksinasuva bloggaaja. Nimittäin lapsia ja kotia tulee kyllä kuvailtua aika ahkerasti, mutta minusta itsestäni on näihin verrattuna aika vähän kuvia. Kukaan ei nimittäin ole ottamassa niitä!

Jalustan ja kaukolaukaisijan kanssa on mielestäni nolo heilua ihmisten ilmoilla, eikä moni kaverikaan jaksa kovin usein mitään kuvaussessioita. Enkä muutenkaan halua turhan usein pyytää ketään varta vasten kuvaamaan, sillä parhaat kuvat mielestäni tulevat muutenkin silloin, kun ei tiedä toisen kuvaavaan tai on samalla keskittynyt myös johonkin muuhun puuhaan.

Siksi olinkin tosi iloinen muistaessani, että kun viime viikolla teimme poikien ja kaveripariskunnan kanssa kesäretken kauniiseen Lammassaareen, räpsi kaverini minusta ja pojista samalla monen monta kuvaa. Ne olivat juuri sellaisia tilannekuvia joista tykkään. Minä ja pojat kävelemässä luonnon keskellä pitkospuita pitkin, ihmettelemässä ötököitä ja kasveja.

No missä ne kuvat sitten ovat? Enpäs tiedä, olen nimittäin hukannut kyseisen muistikortin! Vähän harmittaa, kerrankin olisi ollut harvinaislaatuista kuvamateriaalia. Onneksi muistot säilyy mielessä…jne 😀 Yllä oleva kännykkäkuva liittyy tavallaan tapaukseen. Siinä olemme me, just niin arkisesti ja aidosti kun olla ja voi. Taisi olla vainkolaukaus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.