Oi, siis mitä, onko tosiaan lokakuuta kulunut jo yli viikko! Palataampa muistoissa hetkeksi vielä yhden lempparikuuni, eli syyskuun pariin ja perinteiseen kuukauslistaukseen:

– esikoinen täytti 11 vuotta
– minä täytin 34 vuotta
– kävin ennätykselliset kaksi kertaa ystävien kanssa ulkona illalla syömässä ja vähän humputtelemassa
– nukuin kaksi yötä luxus-hotellissa
– otin kysniin bio sculpture -lakkauksen
– elin kaksi päivää ilman toimivaa puhelinliittymää
– päätin boikotoida erästä pizzeriaa, mutta päädyin sinne kuitenkin uudestaan heti parin viikon päästä
– pojat saivat vihdoin uuden, isomman kerrossängyn
– kaduin uutta kerrossänkyvalintaa
– nukuin huonosti, kaipasin rauhaa sekä omaa tilaa ja haaveilin erakoitumisesta
– päätettiin mitä tehdään jouluna
– kävin koronatestissä
– ostin kilokaupalla omenoita ja satsumia
– olin alustaavtemallina
– toimin gigitaalisena cupidona
– kävin ostamassa viikonlopun ruoat pahimpaan perjantai-ruuhkaan, eikä kortti toiminut kassalla
– tein hiuksilleni luonnonmukaisen koti-keratiinikäsittelyn ja ne alkoivat haisemaan ihan hirveiltä
– kävin lasten kanssa metsässä etsimässä syksyn vikoja puolukoita ja sieniä (ei löytynyt yhtäkään tuttua sientä)
– sain eritysen paljon kivoja viestejä instagramissa ja kävin siellä paljon kiinnostavia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa
– kävin kampaajalla sitten helmi/maaliskuun
– ostin maiharit
– pähkäilin liukuovimateriaalien kanssa ihan naurettavan paljon
– mietin paljon kouluun palaamista
– käytin maskia, pesin käsiä ja pidin väliä ihmisiin
– perustelin kuuden kuukauden sali -ja uimahallitauon koronalla (ja se on totuus!)

Kaupallinen yhteistyö Piltti & Indieplace

Meidän lapset täällä pohjolassa saavat ihan poikkeuksellisen hienon alun elämälleen. Meidän pohjoiset pienet ovat kaupungissakin luonnon helmassa, meidän pohjoiset pienet nukkuvat päiväunensa paukkupakkasissa ja pääsevät saunomaan jo ennen kun osaavat kävellä. Meidän pohjoisen pienet nukkuvat suloisesti läpi yöttömän yön ja kaamoksen aikaan ovat aikaisin aamulla pihalla, kuravaatteissaan valmiina leikkimään. Pulkan kyydissä he matkaavat läpi tuulen ja tuiskeen. Meidän pohjoisen pienet saavat maistaa suoraan varvusta maailman parhaimpia ja puhtaimpia marjoja. Voi ihanat pienet, punaposkiset pikkuisemme!

Kotimainen Piltti on valmistanut pohjoiseen makuun sopivia lastenruokia vuodesta 1952 lähtien – pitkät perinteet siis takaavat sen, että Piltti tuntee suomalaisten lasten maun. Piltin lasipurkkituotteet valmistetaan edelleenkin Turussa ja nykysin täysin hiilineutraalisti. Hiilineutraali tehdas tarkoittaa, ettei Piltin tehtaalta toimiteta lainkaan jätettä kaatopaikalle, ja tuotanto on muutenkin täysin hiilidioksiidivapaata. Tuotantoon tarvittava höyryvoima hankitaan läheiseltä Turku Energian biopolttolaitokselta.

Laskipurkkituotteissa käytetään mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita ja siitä tunnustuksena ne ovat saaneet myös avainlippu-merkin. Lasipurkki ja metallikorkki ovat myös 100% kierrätettäviä. Tutussa puna-valkoruudullisessa korkissa olevan koodin avulla tuotteessa käytetyt raaka-aineet voidaan jäljittää pellon tarkuudella. Lastenruoan valmistuksessa käytetään vain parhaita, puhtaita lastenruokalaatuisia raaka-aineita, joita koskevat tarkat laatuvaatimukset.

Piltti Pohjoisen Maut-tuotesarja on täydentynyt kolmella uudella maulla: Prinsessa, Luumua & Marjaisat palat, joihin ei ole lisätty sokeria tai makeita mehutiivisteitä. Uutuustuotteet saavat makeutensa pelkästään kypsistä marjoista ja hedelmistä. Lisäksi kolme vanhaa tuttua sosetta Punaposki, Ruusunmarjainen & Metsämarjainen löytyvät nyt Pohjoisen Maut-tuotesarjan alta ja myös niiden reseptit on päivitetty makeuttamattomiksi. 

Meille, etenkin lasten ruoissa tärkeää on puhtaus, laatu sekä tietysti hyvä maku. Kuka nyt ei tahtoisi tarjota pienelleen vain parasta? Meillä valmiita marja -ja hedelmäsoseita käytetään yleensä puurojen joukossa sekä välipalana niin kotona kun reissussakin. Pohjoisen Maut-soseissa on hyvä sekoitus kirpeyttä ja makeutta, joten myös perheen isommille lapsille ne maistuvat vaikkapa jogurtin joukossa. Eikä ihme, sillä muistan itsekin vielä vähän isompana lapsena syöneeni viilin aina Piltin ruusunmarjasoeen kanssa!

Kuten sanottu, vaikka asumme kaupungissa, luonto on meillä kokoajan lähellä. Kerrostaloasuntomme maisemaa koristavat korkeat männyt oravineen, parvekkeella vierarailevat tiaiset ja molemmin puolin kotikorttelia kohoavat isot metsät, joissa voi kuulla tikan naputuksen.

Yksivuotias Myy on ehtinyt nuoreen ikäkäänsä verratten jo paljon. Hän on syönyt mustikoita suoraan puskasta, nukkunut yön teltassa, pulahtanut järvessä, heittänyt monet kerrat löylyä puusaunan ylälauteelta, kulkenut mukana laskettelureissulla, käynyt sienimetsällä, nähnyt valkohäntäpeuran mummolan pihalla ja nukkunut tuntikausia raikkaassa ulkoilmassa.

Kaikkiin näihin retkiin liittyy vahvasti tietysti myös eväät. Ruoka maistuu parhaalta ulkona nautittuna tai viimeistään pitkän ulkoulun päätteeksi. Liikkuessamme vähänkin pihapiiriä kauemmaksi, löytyy repusta vähintään jotain pientä huikopalaa, kuten marjasosetta. Pohjolan pikkuisia yhdistää myös se, että eväitä syödään ulkona vuodenajasta riippumatta.

Pohjoisen maut uutuuksista Prinsessaisen reseptistä löytyy omenaa, mansikkaa ja metsämustikkaa, se on myös mitä mahtavin C-vitamiinin lähde. Luumua-soseesta taas löytyy niin tuoretta että kuivattuakin luumua, joka edistävät vatsan toimintaa. Marjaisat Palat-soseessa taas maistuu omenasose, mansikka ja metsämustikat, omenapalat tuovat rakennetta ja sen avulla on helppo pikkuisen totutella karkeampaan ruokaan. Myös tässä on runsaasti niin luonnollista että lisättyä C-vitamiinia.

Muita Piltin tämän syksyn uutuksia ovat annospuurot sekä sormiruokailuun kivaa vaihtelua tuovat Puffit. Kätevä (ja myös 100% kierrätettävä) purkki kulkee kivasti mukana repussa ja ainakin meillä syrjäytti heti liian pitkäksi venyneiden kauppareissujen pelastajat – eli maissinaksut. Puffit on helppo noukkia pienilläkin sormilla ja sulavat nopeasti suuhun. Parasta näissä on, että kätevän ja uudelleen suljettavan pakkauksen ansiosta ne kulkevat siististi ja ehjinä mukana menoissa.

Itselleni oli ennen tätä yhteistyötä ihan uutta tietoa se, että lasipurkkituotteet tuotetaan täysin hiilineutraalisti – ihan mahtava juttu! Olen tosi iloinen myös siitä, että Pohjoisen maut soseista ei löydy sokerin lisäksi myöskään mehutiivisteitä – ne kuitenkin ovat melkein sama asia sokerin kanssa. Me kun turvaudumme kuitenkin päivittäin vähintään aamu -tai iltapalapuuron kanssa näihin valmiisiin soseisiin.

Ihana juttu on myös se, että Piltti tukee Mannerheimin Lastensuojeluliiton arvokasta työtä. Jokaisesta Pohjoisen Maut 4-packista  Piltti lahjoittaa 5 senttiä MLL toiminnan tukemiseen, jonka kanssa he ovat toimineet jo 15 vuoden ajan yhdessä suomalaisten lapsiperheiden puolesta.

Mikä teidän mielestänne tekee pohjolan pikkuisista niin erikoislaatuisia?

Ei ollut aluksi tarkoitus jakaa näitä kännykkällä nopeasti oman pyörän selästä räpsäistyjä kuvia blogissa, mutta pakkohan sitä oli kertoa, että me mentiin ekaa kertaa yhdessä pyöräillen Myyn kanssa! Olemme odottaneet tätä hetkeä kauan!

Pitkään pähkäiltiin, että minkälainen istuin / laatikkopyörä / peräkärry sitä hankittaisiin. Miettimisen aihetta lisäsi myös se, ettei pienen lapsen niska kestä vielä hirveästi töyssyjä, jonka lisäksi kypärästä voi olla enemmän haittaa kun hyötyä. Tutkittiin ja metsästettiin sen vuoksi myös markkinoiden parasta ja kevyintä kypärää yksivuotiaalle.

Yhdestä kirpparilta ja toisen roskalavalta hankitusta perus Hamaxixta huolimatta, meillä molemmilla pyöri mielessä ajatus oman pyörän etutankoon kiinntettävästä istuimesta. Ajattelimme, että niin itsellä kun lapsellakin on kiva olla edessä, paremmassa vuorovaikutuksessa ja nähdä eteensä, kun istua takana pahimmillaan reppu naamassa kiinni.

Eteenkin kiinnitettäviä istuimia oli useampaa eri mallia ja nissä sitten riitti mietittävää niin hinnan kun kiinnityksenkin puolesta. Haluttiin sellainen istuin, jota pääsee testaamaan, useita näitä kun myytiin vain netin kautta.

Mieheni otti lopulta vastuun istuimen hankkimisesta (itse suunnittelen sitä uuden laatikkopyörän hankkimista vielä ensi keväälle) ja löysikin käytettynä tällaisen mallin, joka ei ollut meille kummallekaan entuudestaan tuttu. Ulkonäkönsä puolesta se ei voita muita malleja, mutta lapsen kannalta istuin tuntuu oikein pätevältä – ja se onkin pääasia. Myös ajo-asento aikuisella on tämän kanssa ihan suht hyvä, ainakin tällaisille kevyille sunnuntaiajeluille.

Myy nautti täysillä syksyisestä, elämänsä ensimmäisestä pyöräilyreissusta, autoja, koiria bongaillen sekä toki ihan vain vauhdin hurmasta ja maisemista nauttien.

En itse ole mikään sellainen teknisissä varusteissa kiitävä pitkänmatkanpyärilijä, mutta pyöräilen itse miellelläni paikasta toiseen juuri tällaista iisiä kaupunkiajoa. Se on ollut alusta saakka myös meitä pariskuntana yhdistävä tekijä ja itsehän pyöräilin myös ihan koko Myyn raskausajan – viimeinen kerta pyörän selässä taisi olla kaksi päivää ennen synnytystä. Olisin pyöräillyt sairaalaan lapsivesien mentyäkin, mutta ajattelin silloin kävelyn tehostavan paremmin synnytystä.

Oli siis ihana päästä kaikki kolme yhdessä pyörän selkään ja syksyistä kaupunkia ihastelemaan. Toivottavasti nättejä syyspäiviä tulisi vielä edes muutama lisää, jotta päästäisiin uudestaan – ja mielellään vaikka koko jengi.

Tuosta Myyn istuimesta tuli instaan paljon jo kyselyitä, se on WheeRide Kangaroo . En ole ihan varma onko tuo edssä oleva pehmustettu ”pöytä” turvallisuutta vai nukkumista varten – ehkä molempia? Haaveissa on kuitenkin edelleen hankkia Thulen modernimpi malli, johon saa lisäosia, kuten suojaavan pleksituulilasin.

Viime viikolla koululaiset syyslomailivat ja me matkustimme anopin luokse ”mökille” Hankoon. Reissasimme poikien kanssa matkat komisteen edes takaisin junalla, tarkoituksena viettää samalla yhdessä vähän laatuaikaa. Ajatus hyvä, toteutus ei niinkään. Perus kiire, nälkä, väsymys, kiukku varjostivat matkojamme, mutta onneksi itse kohteessa oli kivaa.

Vaikka vettä satoi, ilma oli kolea ja pääosin harmaa, viihtyivät lapset hyvin – jopa suurimaksi osaksi ulkona (toisin kun itse). Hangon hitti onkin pihalla oleva jättimäinen trampoliini, jossa kesäisin lapset saattavat viettää jopa koko yön – nyt lokakuussa siinä ei ihan tarkene nukkumaan, mutta pomppia kyllä jaksoivat sateesta huolimatta.

Myy pääsi myös muutaman kerran varovasti testaamaan tramppaa, mutta muuten päädyimme lähinnä katselemaan ikkunasta isompien hyppimistä (ja riehumista). Itselle tuli jotenkin huojentunut mieli siitä, ettei lomalla tarvitse tarjota jokapäivä ihmeellisiä extreme-elämyksiä ja jatkuvaa ilotulitusta, vaan pyöräily leikkipuistoon tai kävely lokakuisella rannalla riittävät oikein hyvin myös loma-ohjelmaksi. Otin koko reissun aikana neljä valokuvaa, joista yksi (tämä) lapsista.

Olemme yrittäneet mieheni kanssa, aina välillä kun mahdollista, antaa toiselle vähän vapaata kaikesta tästä pikkulapsiperhepyörityksestä. Sanoisin, että meidän molempien mielestä parasta on, kun saa olla vaikka yön yli ihan yksin kotona. Olla vaan, tehdä mitä huvittaa ja nukkua rauhassa yö ilman stressiä aikaisesta herätyksestä.

Vaikka kotiympyröistä irtaantuminen tuntuu joskus työläältä, on itsekin ihana päästä hetkeksi vähän uusiin maisemiin. Tai tällä kertaa vanhoihin, kun läksimme mummini luokse entiseen nuoruudenkotiini Espoon saaristoon.

Olin etukäteen miettinyt, että päästään sinne ihanasti metsään samoilemaan, keräämään sieniä ja marjoja söpöihin koreihimme, ihmettelemään luonnon ääniä ja ihastelemaan merta. Mieheni jo ennen lähtöämme vähän naureskeli näille vaaleanpunaisille ajatuksilleni ja oikeassa hän olikin.

Myy ei tykännyt yhtään kävellä metsässä, maasto oli vaikeakulkuista ja haalari liian iso, satoi melkein kokoajan, naapurin talonrakennus peitti alleen metsän äänet, meren äärellä taapero vain suuttui kun ei saanut mennä uimaan ja sienikorinakin meillä oli mummin kanssa paperikassit.

Silti etukäteen suunnitellun yhden yön sijasta olimmekin siellä kaksi yötä – ja pidempäänkin olisimme vielä viihtyneet, mutta velvollisuuden pakottivat takaisin kaupunkiin. Oli ihanaa viettää kiireetöntä aikaa kolmisin äiti, tytär ja isomummi. Saunottiin, leikittiin, kuunneltiin radiota, täytettiin ristikkoa ja raivoavasta taaperosta huolimatta kuljettiin myös metsässä. Löydettiin paljon sieniä ja syötiin hyvin. Nähtiin peura ja olihan siellä suurmmaksi osaksi myös tosi hiljaista, vaikka naapurista sahaamisen ääntä ja pauketta välillä kuuluikin.

Nukuttiin Myyn kanssa vierekkäin parisängyssä vanhassa huoneessani, enkä ole aikoihin nukkunut yhtä makoisasti ja ilman pinnasängyllä ramppaamista. Ei ehkä ollut instassa hyvältä näyttävää sieniretkeä, mutta paljon aidompaa menoa, kuten monen sydämen sulattanut, keskellä metsäpolkua makaava ja käpyä syövä Myy.