Olemme yrittäneet mieheni kanssa, aina välillä kun mahdollista, antaa toiselle vähän vapaata kaikesta tästä pikkulapsiperhepyörityksestä. Sanoisin, että meidän molempien mielestä parasta on, kun saa olla vaikka yön yli ihan yksin kotona. Olla vaan, tehdä mitä huvittaa ja nukkua rauhassa yö ilman stressiä aikaisesta herätyksestä.

Vaikka kotiympyröistä irtaantuminen tuntuu joskus työläältä, on itsekin ihana päästä hetkeksi vähän uusiin maisemiin. Tai tällä kertaa vanhoihin, kun läksimme mummini luokse entiseen nuoruudenkotiini Espoon saaristoon.

Olin etukäteen miettinyt, että päästään sinne ihanasti metsään samoilemaan, keräämään sieniä ja marjoja söpöihin koreihimme, ihmettelemään luonnon ääniä ja ihastelemaan merta. Mieheni jo ennen lähtöämme vähän naureskeli näille vaaleanpunaisille ajatuksilleni ja oikeassa hän olikin.

Myy ei tykännyt yhtään kävellä metsässä, maasto oli vaikeakulkuista ja haalari liian iso, satoi melkein kokoajan, naapurin talonrakennus peitti alleen metsän äänet, meren äärellä taapero vain suuttui kun ei saanut mennä uimaan ja sienikorinakin meillä oli mummin kanssa paperikassit.

Silti etukäteen suunnitellun yhden yön sijasta olimmekin siellä kaksi yötä – ja pidempäänkin olisimme vielä viihtyneet, mutta velvollisuuden pakottivat takaisin kaupunkiin. Oli ihanaa viettää kiireetöntä aikaa kolmisin äiti, tytär ja isomummi. Saunottiin, leikittiin, kuunneltiin radiota, täytettiin ristikkoa ja raivoavasta taaperosta huolimatta kuljettiin myös metsässä. Löydettiin paljon sieniä ja syötiin hyvin. Nähtiin peura ja olihan siellä suurmmaksi osaksi myös tosi hiljaista, vaikka naapurista sahaamisen ääntä ja pauketta välillä kuuluikin.

Nukuttiin Myyn kanssa vierekkäin parisängyssä vanhassa huoneessani, enkä ole aikoihin nukkunut yhtä makoisasti ja ilman pinnasängyllä ramppaamista. Ei ehkä ollut instassa hyvältä näyttävää sieniretkeä, mutta paljon aidompaa menoa, kuten monen sydämen sulattanut, keskellä metsäpolkua makaava ja käpyä syövä Myy.

Kävin siis viimeviikolla Suomenlinnassa, kuten tykkikuvista saattoi päätellä. Suokki on minulle nostalginen ja tuttu paikka. Olen käynyt siellä, etenkin isäni kanssa, paljon pienestä saakka ja tunnen edelleen monet tunnelit ulkoa. Pidinpä koulussa ollessani myös luokalleni siellä parin tunnin opastetun kierroksen, liittyen erääseen kurssiin. Susisaaressa sijaitsevalla taidekoululla on tullut aikoinaan myös hengailtua. Suomenlinna on ihan mieletön paikka, ja on tosi hienoa että sellainen sijaitsee vartin lauTtamatkan päässä keskustasta.

Ei ole siis ehkä ihme, että olen vakavasti miettinyt myös sinne muuttoa ja siellä asumista. Muutaman kerran olen sieltä asuntoa hakenutkin, viimeksi juuri alkuvuodesta. Jokainen siitä prosessista vähän tietävä tietää, että asunnon saaminen saarelta on yhtä helppoa kun lotossa voittaminen. Mutta aina kannattaa yrittää. Kävin nyt vähän kurkkimassa sen asunnon pihaa jota viimeksi hain, näytti liian ihanalta.

Kaikessa on puolensa, olisi ihana kasvattaa lapset maailman idyllisimessä paikassa. Elellä saaristolaiselämää, villapaita päällä ja tukka hulmuten. Koska saarella on oma päiväkoti ja ala-aste, ja minä teen töitä kotona, kuulostaisi kaikki perjaatteessa oikein toimivalta. Mutta. Onhan se silti saari jossa eleteään säätilojen ja lautan aikataulujen armoilla. Hyvästi kaikki extempre kavereiden näkemiset ja muut. Noh, oikeasti yritän vain keksiä jotain huonoja puolia ettei harmittaisi niin paljoa ettei asuntoa viime kerrallakaan saatu. Luulen että suokissa eläminen olisi vielä helppoa, verrattuna muihin lähellä oleviin pikkusaariin joissa ei julkista liikennettä tai kauppaa ole.

Olen elänyt aina meren äärellä ja se on tärkeä elementti itselleni. On jännä miten meri tuo turvaa ja rauhallisuutta, vaikka itsessäänhän se on kaikkea muuta. Rakastan meren ääntä ja tuulen tuomaa suolaisuutta. Sitä miten merituuli ihan omalla tavallaan kieputtaa hiuksia ja tekee niistä tietyn tuntuiset.

Huomenna päästään taas vähän fiilistelemään merta, kun menemme poikien kanssa pariksi yöksi mummoni hoivaan vanhaan nuoruuden kotiini Espoon saaristoon. Ihanaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.