ARKIKUVA 42/52

20/10/2019

Viime viikolla koululaiset syyslomailivat ja me matkustimme anopin luokse ”mökille” Hankoon. Reissasimme poikien kanssa matkat komisteen edes takaisin junalla, tarkoituksena viettää samalla yhdessä vähän laatuaikaa. Ajatus hyvä, toteutus ei niinkään. Perus kiire, nälkä, väsymys, kiukku varjostivat matkojamme, mutta onneksi itse kohteessa oli kivaa.

Vaikka vettä satoi, ilma oli kolea ja pääosin harmaa, viihtyivät lapset hyvin – jopa suurimaksi osaksi ulkona (toisin kun itse). Hangon hitti onkin pihalla oleva jättimäinen trampoliini, jossa kesäisin lapset saattavat viettää jopa koko yön – nyt lokakuussa siinä ei ihan tarkene nukkumaan, mutta pomppia kyllä jaksoivat sateesta huolimatta.

Myy pääsi myös muutaman kerran varovasti testaamaan tramppaa, mutta muuten päädyimme lähinnä katselemaan ikkunasta isompien hyppimistä (ja riehumista). Itselle tuli jotenkin huojentunut mieli siitä, ettei lomalla tarvitse tarjota jokapäivä ihmeellisiä extreme-elämyksiä ja jatkuvaa ilotulitusta, vaan pyöräily leikkipuistoon tai kävely lokakuisella rannalla riittävät oikein hyvin myös loma-ohjelmaksi. Otin koko reissun aikana neljä valokuvaa, joista yksi (tämä) lapsista.