KURPITSAFOCACCIA & SADONKORJUUSOPPA

22/08/2019

POSTAUS TOTEUTETTU KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ MALDONIN JA INDIEPLACEN KANSSA

Olen ihaillen katsellut monien sukulaisten ja ystävien kasvimaasatoa, jättimäisiä kesäkurpistoja, porkkanoita ja muita herkullisia kasviksia ja juureksia ovat nuo onnekkaat saaneet nostella omista viljelyksistään koko kesän ja nyt alkaneen syksyn. Ihana tapa onkin juhlistaa kesän päätöstä sadonkorjuu-tyyliin, sillä nyt myös kauppojen hyllyt norkuvat lähituottajien herkullisesta sadosta.

Meillä syksy on muutenkin juhlan aikaa, sillä suurin osa perheestämme, itseni mukaan lukien, viettää syntymäpäiviään. Jotta juhlista pääsee itsekin nauttimaan ilman liikaa vaivaa, kannattaa juhlien tarjoilut miettiä myös sen mukaan. Kaupallisessa yhteistyössä lempisuolani, Maldonin kanssa, jaankin nyt muutaman reseptin herkuista jotka sopivat monen tyyliseen juhlaan (kuin myös arkeenkin).

Syksyn sadosta inspiraation saaneet reseptit toimivat niin pienenä naposteltavana illanistujaisissa, alkuruokana illalliskutsuilla tai isona määrinä tehtyinä vähän suurempienkin bileiden buffetpöydässä. Pääfokus näissä resepteissä on yksinkertaisuudessa, makkaudessa ja sitä kautta myös laadussa.

Ihan ensin kerron vähän kuitenkin Maldonin suolasta, jos se ei ole vielä tuttuja kaikille. Meillä Maldonin sormisuola on kuulunut keittiön vakiovarustukseen jo vuosia. Viime raskaudessa se oli myös ainut kunnon ruokahimoni. Sirottelin Maldonia muun muassa appelsiinin päälle (niin hyvää!) ja tein siitä suolareunuksen usein myös mehulasiin.

Nyt kun meillä on perhessä pääosin kanssamme samaa ruokaa syövä vauva, valmistamme ruoat usein ilman suolaa ja lisäämme sitä vasta lopuksi oman annoksen päälle. Tällöin korostuu entistä enemmän se, että suolan on oltava laadukasta ja hyvänmakuista. Ja sitä Maldon totisesti on. Maldonia ei myöskään tarvitse niin paljoa, kun mitä jotain tavallista perussuolaa.

Maldon-suolaa on valmisettua vuodesta 1882 saakka ja se valmistetaan edelleenkin samoin perintesin käsityömenetelmin kuin silloinkin. Valmistustapaa on siis vaalittu sukupolvien ajan. Maldon suola on peräisin Englannin Maldonin läpi virtaavasta Blackwater-joesta, josta suola suodatetaan, keitetään ja kuumennetaan niin, että suola kristallisoituu. Sen jälkeen suola vedetään käsin altaista. Tämän taitavan käsityön tuloksena syntyy puhtaan valkoisia ja rapeita suolakristalleja.

Perinteisen merisuolan lisäksi Maldon valmistaa myös kylmäsavustettua gourtmetsuolaa, joka antaa ruokaan lempeän savustetun vivahteen. Sormisuolan lisäksi Maldonia saa nykyään myös kätevissä myllyissä ja valikoima on laajentunut lisäksi aromaattisella mustapippurilla. Mutta nyt niihin resepteihin!

KURPITSAFOCACCIA (uunipellillinen)

Tarvitset
pieni myskikurpitsa (n 500g)
2 rkl + ½ dl oliiviöljyä
½ tl + 1 tl Maldon suolaa
3 dl vettä
½ rkl hunajaa
2 pss (à 11 g) kuivahiivaa
5 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
Pinnalle
4 rkl oliiviöljyä
1 pieni kesäkurpitsa
1 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl Maldon sormisuolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Poista kurpitsasta siemenet. Leikkaa kurpitsa pieniksi kuutioiksi. Levitä kuutiot uunipellille ja sekoita joukkoon 2 rkl öljyä ja ½ tl Maldon suolaa. Paahda uunissa noin 20–25 minuuttia. Laita lohkot kulhoon ja soseuta.

Lisää joukkoon lämmin vesi, öljy, suola ja hunaja. Sekoita hiiva kahteen desilitraan jauhoja ja vispaa ne kurpitsasoseen joukkoon. Lisää loput jauhot muutamassa erässä. Sekoita tasaiseksi. Taikina saa jäädä löysäksi.
Kohota taikinaa tunti huoneenlämmössä liinalla peitettynä.

Vuoraa korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla ja voitele se kevyesti öljyllä. Levitä kohonnut taikina öljytyin käsin pellille. Anna kohota liinan alla vielä 15 minuuttia.

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi ja aseta siivut leivän pinnalle. Sipaise kesäkurpitsapalojen vielä oliiviöljyä. Ripottele päälle kurpitsansiemenet ja Maldon sormisuolaa. Paista kurpitsafocacciaa 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

SADONKORJUUSOPPA (6 isoa annosta)

Tarvitset
1l vettä
1 iso bataatti
4 porkkanaa
1 peruna
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl Maldon suolaa
½ tl mustapippuria
1 kasvisliemikuutio
Pinnalle
Turkkilaista tai vastaavaa jogurttia
Paahdettuja kurpitsansiemeniä
Hyppysellinen Maldon savusuolaa

Kuori ja kuutioi bataatti, porkkanat, peruna ja sipuli. Halkaise valkosipulin kynsi. Lisää ne, vesi ja mausteet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kypsäksi, 20 – 30 min, riippuen palojen koosta. Soseuta keitto.

Paahda kurpitsansiemenet ilman öljyä kuumalla pannulla. Annostele keitto lautasille, koristele jogurtilla, siemenillä ja savusuolalla.

Herkullista syksyä!


SIM SIMAA

26/04/2018

Voitteko uskoa, että tein eilen elämäni ensimmäistä kertaa simaa! Mielstäni sima kuuluu isona osana vappuun ja tykkään sitä itse juoda, mutta kaupan valmiit juomat eivät ole oikein ikinä säväyttäneet. Niinpä joka vuosi olen kissojen ja koirien kanssa metsästänyt jostain itse tehtyä simaa, välillä hyvällä ja valitettavan usein myös huonolla menestyksellä.

Olen vähän huono ennakoimaan ja siksi ehkä siman valmistuskin on aina jäänyt. Mutta nyt tätä tehdessä opin myös sen, että siman voi tehdä vielä noin kolme päivää ennen vappua jos sen pitää koko ajan lämpimässä. Siksi jaankin teille vielä tämän ohjeen jonka mukaan simamme itse myös tein (pienelllä twistillä), sillä vielä ehtii!

VAPPU-SIMA SITRUUNALLA JA INKIVÄÄRILLÄ

Tarvitset:

8 l vettä
500g valkoista sokeria
500g fariinisokeria
3 luomu sitruunaa
muutaman sentin pala inkivääriä
1/5 tl tuorehiivaa

korkillisia lasipulloja
sokeria
rusinoita

Kiehauta puolet vedestä (4 l) isossa kattilassa (tai jaa kahteen eri kattilaan). Kun vesi on kiehahtanut ota se pois levyltä ja sekoita joukkoon sokeri sekä sitruunat ja pilkottu inkivääri. Voit joko lisätä pelkän puristetun sitruunan mehun tai lisästäksesi makua, kuori sitruunan keltainen kuori (huom vain luomusitruuna käy tähän!) sekä sitruunan liha. Valkoinen kuoren osa tuo simaan liikaa kitkeryyttä, joten leikkaa se pois.

Lisää joukkoon loput vedet kylmänä. Sekoita kädenlämpöiseen veteen tuorehiiva, noin herneen kokoinen pala. Anna siman jäädä käymään kattilaan huoneen lämpöön noin vuorokaudeksi.

Pullota sima puhtaiisin pulloihin. Lisää ensin pullon pohjalle ripaus sokeria sekä rusinoita. Siivilöi sima ennen pulloon kaatamista. Viileässä (jääkaapissa) siman valmistumisaika on noin viikko ja huoneenlämmössä noin 3 päivää. Sima on valmista kun rusinat nousevat pintaan. Sima säilyy valmistumisen jälkeen noin viikon jääkaapissa.

Itselläni on hyvä kutina valmistuvasta simastamme, mutta silti toki vähän jännää jakaa reseptiä ennen kun olen sitä edes itse vielä maistanut. Tätä kuitenkin niin moni jo tuolla intagramin puolellakin jo kyseli, että pakko jakaa!

Vappu on minusta tosi ihana juhla, se on ikäänkuin lupaus pian saapuvasta kesästä (joskus keväävästä). Vaikka vappu onkin työväen juhla, sen merkitys on kasvanut itselläni lasten kasvaessa. Minusta on ihana käydä lasten kanssa ostamassa vappuaattona pallot torilta, syödä siellä munkit ja ihmetellä meininkiä. Vappupäivänä olemme yleensä olleet kotona tai kaveriperheen luona, syöneet perinteiesti nakkeja, perunasalaattia ja munkkeja sekä ehkä käyneet vielä vapputorilla. Lämpimällä säällä piknik on tietysti ihan ehdoton.

Minkälaisia vappuperinteitä teillä on? Meillä juodaan tulevana vappuna ainakin tosi paljon simaa 😀 !

Ja tulkaahan kertomaan jos innostuitte vielä tekemään simaa tällä ohjeella, että millaista siitä tuli ja mitä tykkäsitte?


MAKARONILAATIKKOHAASTE

11/02/2018


Kaupallinen yhteistyö – Kuusamon juusto

Kuulin vasta hiljattain, että jotkut tekevät makaronilaatikon ilman juustokuorrutusta – siis mitä!? Olen edelleen ihan ihmeissäni. Juusto kuuluu mielestäni ehdottomasti makaronilaatikkoon ja on yksi sen paras osa. Usein meillä ruokailun jälkeen vielä pyödälle jäähtymään jäänyt laatikon loppu onkin iltaa kohden napsittu juurikin päältä, juustokuorrutuksen osalta, parempiin suihin. Rapean juustokuorrutuksen ansiosta myös laatikko jää ihanan meheväksi.

Makaronilaatikko on kuulunut meillä lapsuudesta saakka niihin suosituimpiin ruokiin ja se on varmaan myös ihan ensimmäisiä ruokia jota olen oppinut itse valmistamaan. Se on edelleen yksi suosikkini ja mielekästä myös tehdä siinä mielessä, että se maistuu varmasti aina kaikille, ja että sitä on helppo aina tehdä vähän isompi satsi kerralla.

Vuosien varrella olen tehnyt makaronilaatikosta myös paljon erilaisia, vähän erikoisempia versioita. Makaronilaatikkoon sopii loistavaksi muunmuassa punainen pesto, oliivit, tuoretomaatti ja herkkusienet. Myös vaihtelemalla kuorrutukseen käytettävää juustoa, saa laatikon makumaailmasta jo ihan erilaisen.

Kuusamon Juusto on heittänyt ilmoille somessa #makaronilaatikkohaasteen, jossa se kannustaa jakamaan oman makaronilaatikkonsa ohjeen. Minäkin mietin että minkähän erikoisen laatikon kisaa varten tekisin ja mikä voisi olla tässä se salainen ainesosani. Vaikka tykkään tosi paljon myös vähän erikoisemmasta makaronilaatikosta, omalla kohdallani voiton vei tässä kuitenkin perinteisyys. Teinkin siis makaronilaatikon oppimaani tyyliin (vaihtamalla jauhelihan soijarouheeksi) ja salaiseksi aineosaksi valikoitui tässä Kuusamon Juuston musta leima emmental – juustoraaste.

MUSTALEIMA MAKARONILAATIKKO

Tarvitset

400g makaronia
2 dl tummaa soijarouhetta
2 valkosipulia
3 luomumunaa
1 dl luomumaitoa
1 pussi Kuusamon Juuston mustaleima Emmental raastetta
Pippuria
Suolaa
Soijakastiketta
Basilika

Laita vesi kiehumaan ja keitä 400g makaronia. Kuulota pannulla öljyssä valkosipuli, lisää joukkoon soijarouhe sekä 2dl vettä, anna porista ihan hiljalleen. Mausta pippurilla, suolalla, lorauksella soijakastiketta sekä revi joukkoon noin kolmen tuoreen basilikan oksan lehdet. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita makaroni sekä soija uunivuokaan. Tee munamaitoseos ja lisää joukkoon ripaus suolaa ja pippuria. Kaada joukkoon ja sekoita. Painele pinta kevyesti tasaiseksi ja lisää lopuksi juustoraaste. Paista uunin keskitasolla noin tunti.

Kuusamon Juusto on Suomen pohjoisin juustola, joka on tehnyt juustojan Kuusamossa jo yli 60 vuotta. Juustot valmistetaan läheltä tulevian perhetilojen maidosta eikä juustojen valmistuksessa käytetä muunmuassa paakkuntumisen estävää ainetta. Kuusamon Juuston pakkaukset ovat hiljattain muuttuneet ja niistä voi löytää viitteitä Kuusamosta. Kuten mustaleima, joka on nimetty Kiutaköngäs-kosken mukaan, kuvaten mustaleiman vahvaa makua.

Osallistukaa tekin myös somessa kisaan oman reseptinne kanssa. Merkkaa Instagramissa kuva tägillä #makaronilaatikkohaaste. Me bloggaajat valitsemme sieltä oman suosikkimme ja luovimmat toteutukset palkitaan kuusamolaisella Bjarmian keramiikkavuoalla (58 eur) sekä Kuusamon Juuston tuottelahjakortilla (50 eur).


KAAKAO-MOKKA-KOOKOSPALLOT

5/11/2017

Kaupallinen yhteistyö Lejos Van Houten

Kuka muistaa lapsuudesta mokkapalat? Me tehtiin niitä usein kavereiden kanssa, eikä koulun disko ollut todellakaan mitään ellei buffassa ollut myynnissä jonkun vanhemman leipomia mokkapaloja. Ihaninta mokkapaloissa oli mielestäni se kuorrute, jonka päälle kuului ehdottomasti nompparellit.

Mokkapalojen kanssa vähintään yhtä legendaarinen on myös Lejos Van Houtenin valko-ruskea kaakaopurkki. Tai itse kylläkin vuosikausia luulin sen nimen olevan ihan vain Cacao – kuten pakkausessa isolla lukee. Tämä kaakaojauhe kuului ainakin meillä lapuudessani kuivakaapin vakiovarusteisiin ja sitä onkin valmistettu Hollannissa jo vuodesta 1828.

Näiden kahden klassikon – Van Houten Lejosin kaakaojauheen sekä mokkapalojen innoittamana kehittelimme koko perheen voimin resepin tulevaa isänpäivää silmälläpitäen. Nämä herkut sopivat nimittäin niin juhlaamuna tarjoittimella kannettuna sänkyyn, kun lahjarasiaankin pakattuna. Ja isät, vaarit ja papat pääsevät samalla nostalgiselle makumatkalle. Koska me olemme reissussa isänpäivänä, annoimme ison rasiallisia herkkupalleroita lahjaksi jo nyt.

KAAKAO-MOKKA-KOOKOSPALLOT

Pallerot:
200g voita
6 dl kaurahiutaleita
2-3 dl kookoshiutaleita
2 dl vaaleaa siirappia
6 rkl Lejos Van Houten kaakaojauhetta
6 rkl vahvaa kahvia
2 dl sokeria

Koristeluun:
Strösseliä
Kookoshiutaleita
Kaakaojauhetta
Kuorrutetta

Kuorrute:
3 dl tomusokeria
50 g sulatettua voita
3 rkl Lejos Van Houten kaakaojauhetta
3 rkl vahvaa kahvia

Pilko ensin voi pieniksi nokareiksi isoon kulhoon. Lisää kaikki kuivat ainekset sekä siirappi ja kahvi, sekoita taikina käsin puristellen. Laita seos jähmettymään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Tee kuorrute sulattamalla voi ja sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Levitä käytettävät koristeet isoille lautasille.

Ota palleroseos jääkaapista ja pyörittele käsissä sopivan kokoisiksi palloiksi, pyöritä pallerot haluamassasi koristeessa tai dippaa kuoruutteeseen ja ripottele koristeita sen päälle.

En itse ihan hirveästi leivo, etenkään mitään mitään uuniin menevää tai missä pitää olla tosi tarkkana vaikkapa pittojen kanssa. Siksi kaikki luomukseni eivät aina ihan täydellisesti onnistukaan. Mutta näitä palleroita on tosi kiva ja helppo tehdä! Van Houten rohkaisee jakamaan myös niitä ei-niin-täydellisiä mokkapalaluomuksia ja osallistumaan kilpailuun, joissa palkintoina on Van Houten tuotepaketteja ja mokkapalakirjoja sekä KitchenAidin tyylikäs sähkövatkain.

Osallistu arvontaan kommentoimalla oma leivontamokasi! Kommentoijien kesken arvotaan Van Houten tuotepaketti sekä risca Leclercin signeeratun Mokkapalat-kirja. Samalla osallistut myös KitchenAid sähkövatkaimen arvontaan! Arvonta päättyy 12.11. ja sähkövatkain arvotaan 10.12.


KEISARIN MORSIAN JÄÄTEEDRINKKI

4/12/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Eilen jaoin ruokareseptiä, tänään olisi tarjolla resepti aivan ihanaan drinkkiin. Yhteistyössä Nordqvistin kanssa kehittelin raikkaan ja hedelmäisen drinkin heidän uudestaan Keisarin Morsian jääteestään.

Vaikuitteita drinkkiin otin kesäisestä belliinistä, tämä juoma sopii kivasti niin brunssille kun vaikka illanistujaisiinkin.

Nordqvistin kesällä lanseerattu uutuustuote on kylmänä nautittava teejuoma TeAqua. Kylmäuutettu jäätee on maultaan Suomen juoduimpiin teemakuihin kuuluva japanilaishenkinen Keisarin Morsian. Vantaalla uutettu ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla pullotettu juoma on täysin kotimainen ja hyvä vaihtoehto keinotekoisille virvokkeille. Ja se tuo juuri täydellistä karvautta tähän drinkkiin:

MANGO-JÄÄTEE-BELLIINI

Tarvitset:
Mangososetta
Ruokosokeria
Mangoa koristeluun
Proseccoa (kuivaa)
TeAqua Keisarin Morsian jääteetä
Jääpaloja

Koristele korkean lasin reunat ruokosokerilla. Laita lasin pohjalle 2 tl kylmää mangososetta. Täytä lasi jäillä ja kaada lasi ensin puolilleen proseccoa ja loput TeAquan kylmäuutettua Keisarin Morsian jääteetä. Sekoita ja koristele mangolla.

Keisarin Morsian jääteetä löytyy parhaiten hyvin varustelluista K-kaupoista. Nordqvistin omasta nettikaupasta voi sitten taas tilata heidän kaikkia muita ihania tuotteita.

Sainkin teille arvottavaksi 20 euron arvoisen lahjakortin Nordqvistin verkkokauppaan. Kerro millaiseen alkoholittomaan drinkkiin käyttäisit jääteetä vai joisitko sitä mieluiten ihan sellaisenaan? Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan lahjakortti. Arvonta päättyy 10.12 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!

LIFIE yhteistyö Nordqvist

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.