KAAKAO-MOKKA-KOOKOSPALLOT

5/11/2017

Kaupallinen yhteistyö Lejos Van Houten

Kuka muistaa lapsuudesta mokkapalat? Me tehtiin niitä usein kavereiden kanssa, eikä koulun disko ollut todellakaan mitään ellei buffassa ollut myynnissä jonkun vanhemman leipomia mokkapaloja. Ihaninta mokkapaloissa oli mielestäni se kuorrute, jonka päälle kuului ehdottomasti nompparellit.

Mokkapalojen kanssa vähintään yhtä legendaarinen on myös Lejos Van Houtenin valko-ruskea kaakaopurkki. Tai itse kylläkin vuosikausia luulin sen nimen olevan ihan vain Cacao – kuten pakkausessa isolla lukee. Tämä kaakaojauhe kuului ainakin meillä lapuudessani kuivakaapin vakiovarusteisiin ja sitä onkin valmistettu Hollannissa jo vuodesta 1828.

Näiden kahden klassikon – Van Houten Lejosin kaakaojauheen sekä mokkapalojen innoittamana kehittelimme koko perheen voimin resepin tulevaa isänpäivää silmälläpitäen. Nämä herkut sopivat nimittäin niin juhlaamuna tarjoittimella kannettuna sänkyyn, kun lahjarasiaankin pakattuna. Ja isät, vaarit ja papat pääsevät samalla nostalgiselle makumatkalle. Koska me olemme reissussa isänpäivänä, annoimme ison rasiallisia herkkupalleroita lahjaksi jo nyt.

KAAKAO-MOKKA-KOOKOSPALLOT

Pallerot:
200g voita
6 dl kaurahiutaleita
2-3 dl kookoshiutaleita
2 dl vaaleaa siirappia
6 rkl Lejos Van Houten kaakaojauhetta
6 rkl vahvaa kahvia
2 dl sokeria

Koristeluun:
Strösseliä
Kookoshiutaleita
Kaakaojauhetta
Kuorrutetta

Kuorrute:
3 dl tomusokeria
50 g sulatettua voita
3 rkl Lejos Van Houten kaakaojauhetta
3 rkl vahvaa kahvia

Pilko ensin voi pieniksi nokareiksi isoon kulhoon. Lisää kaikki kuivat ainekset sekä siirappi ja kahvi, sekoita taikina käsin puristellen. Laita seos jähmettymään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Tee kuorrute sulattamalla voi ja sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Levitä käytettävät koristeet isoille lautasille.

Ota palleroseos jääkaapista ja pyörittele käsissä sopivan kokoisiksi palloiksi, pyöritä pallerot haluamassasi koristeessa tai dippaa kuoruutteeseen ja ripottele koristeita sen päälle.

En itse ihan hirveästi leivo, etenkään mitään mitään uuniin menevää tai missä pitää olla tosi tarkkana vaikkapa pittojen kanssa. Siksi kaikki luomukseni eivät aina ihan täydellisesti onnistukaan. Mutta näitä palleroita on tosi kiva ja helppo tehdä! Van Houten rohkaisee jakamaan myös niitä ei-niin-täydellisiä mokkapalaluomuksia ja osallistumaan kilpailuun, joissa palkintoina on Van Houten tuotepaketteja ja mokkapalakirjoja sekä KitchenAidin tyylikäs sähkövatkain.

Osallistu arvontaan kommentoimalla oma leivontamokasi! Kommentoijien kesken arvotaan Van Houten tuotepaketti sekä risca Leclercin signeeratun Mokkapalat-kirja. Samalla osallistut myös KitchenAid sähkövatkaimen arvontaan! Arvonta päättyy 12.11. ja sähkövatkain arvotaan 10.12.