PORKKALABLINIT
(TOSI HELPPO PORKKALAN OHJE)

18/12/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldon ja Indieplace kanssa

Moni teistä varmasti muistaa vielä muutama vuosi sitten hitiksi nousseen porkkalan, eli porkkanasta valmistetun ”lohen”. Ehkä osan joulupöydästä löytyy sitä tänäkin vuonna? Porkkanasta saa kypsennettynä ja marinoimalla kylmäsavulohta hyvin paljon muistuttavaa porkkalaa, joka maistuu ainakin meidän joulupöydässä kaikille.

Alkuperäisen porkkalan resepti vaatii aika paljon enemmän työtä ja aikaa (ja suolaa), mutta tämä googlaamalla löytämäni höyrytystapa on ihan tosi helppo ja nopea. Porkkalaa voi syödä sellaisenaan vaikkapa perunoiden kanssa, mutta parhaimmillaan se on mielestäni yhdistettynä sipuliin ja creme fraicheen – niin vaikkapa saaristolaisleivällä kun blinejenkin päällä. Pokkalasta voi tehdä myös ihania jouluisia mössöjä ja levitteitä – silloin ei edes haittaa jos porkkana kypsennettynä hajoaa pieneksi.

Joulupöytään kuuluu perinteisten ruokien kanssa isona osana myös laadukas suola. Suolaa tulee ripoteltua niin kasvisten, kalojen kun leipienkin päälle ja tottakai sitä käytetään jo ihan ruoanvalmistuksessa. Meillä maustekaapin valikoimaan on kuulunut jo useamman vuoden Maldonin käsin valmistettu sormisuola. Sen ohuissa kiteissä on tosi hyvä maku, eikä suolaa tarvitse tällöin edes käyttää ihan niin paljoa.

Maldonilta löytyy perinteisen merisuolan lisäksi myös luonnollisesti savustettu suola, joka sopii myöskin porkkalan valmistukseen ihan mahtavasti. Savusuola yhdistettynä porkkalan etikikkaisuuteen ja blinien pehmeyteen on vaan jotain niin täydellistä, että suosittelen ehdottomasti testaamaan tämän!

TOSI HELPPO PORKKALA

Tarvitset:

4-5 isoa ja paksua porkkanaa
3 tl Maldon savusuolaa
3 tl viinietikkaa
1,5 rl rypsiöljyä
3 tl savuaromia

Kuori porkkanat ja viipaloi ne ohuiksi suikaleiksi esim juustohöylällä. Höyrytä höyrykattilassa noin 20-30 minuuttia kunnes ne ovat pehmeitä. Voit käännellä suikaleita varovaisesti kesken hörytyksen tai laittaa paksummat palat alle, jotta kaikki viipaleet höyrystyvät saman kypsyisiksi.

Tee marinaadi sekoittamalla kaikki loput ainekset yhteen. Laita höyrytetyt porkkanat tiiviin astian, kuten pakasterasian pohjalle ja kaada marinaadi päälle. Anna marinoitua jääkaapissa 1-2 vuorokautta – voit pyöritellä rasiaa välillä varovasti. Porkkala säilyy suljetussa astiassa kylmässä noin viikon ajan. Lisää vielä hyppysellinen savusuolaa sekä tilliä päälle ennen tarjoilua.

Myös blinien kanssa menin tällä kertaa helpoimman kautta, eli ostin ne valmiina kaupan ateriatiskiltä. Vahva suositus myös tälle tavalle! Joulun aikaan kun on usein muutenkin niin paljon tekemistä, ettei kaikkea tarvitse aina tehdä itse tai vaikeimman kautta. Blinien päälle suosittelen laittamaan porkkalan kanssa joko vegaanista tai tavallista creme fraichea, pilkottua punasipulia, muutaman tipan sitruunamehua, pippuria, tilliä sekä hyppysellisen savusuolaa. Niin ja suolakurkkuja hunajalla kylkeen!

Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882 ja se valmistetaan Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi. Maldon suolaa löytyy nyt myös kätevässä myllyssä ja niiden rinnalle on tullut myös mustapippuri – joka sekin sopii hyvin joulupöytään.

Onko porkkala jo monelle tuttu, entä tämä höyrytys-valmistustapa? Mitä perinteisiä tai ei niin perinteisiä jouluherkkuja teiltä löytyy joulu -ja pikkujoulupöydästä?


KURPITSAFOCACCIA & SADONKORJUUSOPPA

22/08/2019

POSTAUS TOTEUTETTU KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ MALDONIN JA INDIEPLACEN KANSSA

Olen ihaillen katsellut monien sukulaisten ja ystävien kasvimaasatoa, jättimäisiä kesäkurpistoja, porkkanoita ja muita herkullisia kasviksia ja juureksia ovat nuo onnekkaat saaneet nostella omista viljelyksistään koko kesän ja nyt alkaneen syksyn. Ihana tapa onkin juhlistaa kesän päätöstä sadonkorjuu-tyyliin, sillä nyt myös kauppojen hyllyt norkuvat lähituottajien herkullisesta sadosta.

Meillä syksy on muutenkin juhlan aikaa, sillä suurin osa perheestämme, itseni mukaan lukien, viettää syntymäpäiviään. Jotta juhlista pääsee itsekin nauttimaan ilman liikaa vaivaa, kannattaa juhlien tarjoilut miettiä myös sen mukaan. Kaupallisessa yhteistyössä lempisuolani, Maldonin kanssa, jaankin nyt muutaman reseptin herkuista jotka sopivat monen tyyliseen juhlaan (kuin myös arkeenkin).

Syksyn sadosta inspiraation saaneet reseptit toimivat niin pienenä naposteltavana illanistujaisissa, alkuruokana illalliskutsuilla tai isona määrinä tehtyinä vähän suurempienkin bileiden buffetpöydässä. Pääfokus näissä resepteissä on yksinkertaisuudessa, makkaudessa ja sitä kautta myös laadussa.

Ihan ensin kerron vähän kuitenkin Maldonin suolasta, jos se ei ole vielä tuttuja kaikille. Meillä Maldonin sormisuola on kuulunut keittiön vakiovarustukseen jo vuosia. Viime raskaudessa se oli myös ainut kunnon ruokahimoni. Sirottelin Maldonia muun muassa appelsiinin päälle (niin hyvää!) ja tein siitä suolareunuksen usein myös mehulasiin.

Nyt kun meillä on perhessä pääosin kanssamme samaa ruokaa syövä vauva, valmistamme ruoat usein ilman suolaa ja lisäämme sitä vasta lopuksi oman annoksen päälle. Tällöin korostuu entistä enemmän se, että suolan on oltava laadukasta ja hyvänmakuista. Ja sitä Maldon totisesti on. Maldonia ei myöskään tarvitse niin paljoa, kun mitä jotain tavallista perussuolaa.

Maldon-suolaa on valmisettua vuodesta 1882 saakka ja se valmistetaan edelleenkin samoin perintesin käsityömenetelmin kuin silloinkin. Valmistustapaa on siis vaalittu sukupolvien ajan. Maldon suola on peräisin Englannin Maldonin läpi virtaavasta Blackwater-joesta, josta suola suodatetaan, keitetään ja kuumennetaan niin, että suola kristallisoituu. Sen jälkeen suola vedetään käsin altaista. Tämän taitavan käsityön tuloksena syntyy puhtaan valkoisia ja rapeita suolakristalleja.

Perinteisen merisuolan lisäksi Maldon valmistaa myös kylmäsavustettua gourtmetsuolaa, joka antaa ruokaan lempeän savustetun vivahteen. Sormisuolan lisäksi Maldonia saa nykyään myös kätevissä myllyissä ja valikoima on laajentunut lisäksi aromaattisella mustapippurilla. Mutta nyt niihin resepteihin!

KURPITSAFOCACCIA (uunipellillinen)

Tarvitset
pieni myskikurpitsa (n 500g)
2 rkl + ½ dl oliiviöljyä
½ tl + 1 tl Maldon suolaa
3 dl vettä
½ rkl hunajaa
2 pss (à 11 g) kuivahiivaa
5 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
Pinnalle
4 rkl oliiviöljyä
1 pieni kesäkurpitsa
1 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl Maldon sormisuolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Poista kurpitsasta siemenet. Leikkaa kurpitsa pieniksi kuutioiksi. Levitä kuutiot uunipellille ja sekoita joukkoon 2 rkl öljyä ja ½ tl Maldon suolaa. Paahda uunissa noin 20–25 minuuttia. Laita lohkot kulhoon ja soseuta.

Lisää joukkoon lämmin vesi, öljy, suola ja hunaja. Sekoita hiiva kahteen desilitraan jauhoja ja vispaa ne kurpitsasoseen joukkoon. Lisää loput jauhot muutamassa erässä. Sekoita tasaiseksi. Taikina saa jäädä löysäksi.
Kohota taikinaa tunti huoneenlämmössä liinalla peitettynä.

Vuoraa korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla ja voitele se kevyesti öljyllä. Levitä kohonnut taikina öljytyin käsin pellille. Anna kohota liinan alla vielä 15 minuuttia.

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi ja aseta siivut leivän pinnalle. Sipaise kesäkurpitsapalojen vielä oliiviöljyä. Ripottele päälle kurpitsansiemenet ja Maldon sormisuolaa. Paista kurpitsafocacciaa 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

SADONKORJUUSOPPA (6 isoa annosta)

Tarvitset
1l vettä
1 iso bataatti
4 porkkanaa
1 peruna
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl Maldon suolaa
½ tl mustapippuria
1 kasvisliemikuutio
Pinnalle
Turkkilaista tai vastaavaa jogurttia
Paahdettuja kurpitsansiemeniä
Hyppysellinen Maldon savusuolaa

Kuori ja kuutioi bataatti, porkkanat, peruna ja sipuli. Halkaise valkosipulin kynsi. Lisää ne, vesi ja mausteet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kypsäksi, 20 – 30 min, riippuen palojen koosta. Soseuta keitto.

Paahda kurpitsansiemenet ilman öljyä kuumalla pannulla. Annostele keitto lautasille, koristele jogurtilla, siemenillä ja savusuolalla.

Herkullista syksyä!