ÄITIENPÄIVÄ KUVINA

11/05/2021

Olipa ihanan rauhallisen lempeä ja rakkaudentäyteinen Äitienpäivä viime sunnuntaina. Kuten mielestäni aina, myös tänä Äitienpäivänä paistoi aurinko. Vasta nyt tajusin, miten myöhässä kevät tänä vuonna onkaan. Edellisvuosina ollaan usein pärjätty kevyimmillä vaatteilla ja naapuruston kirsikkapuutkin ovat kukkineet jo täysillä.

Äitienpäivä-aamuna sain kauan haaveilemani aamiaisen sänkyyn, siinä on jotain ihan eritysen ylellistä hörppiä maitokahvia peiton alla ennen kun silmät ovat kunnolla viedä edes auenneet. Varsinkin kun normaalisti juon kahvin mustana ja panttaan vaahdotettu kauramaitoa vain tarkkaan valittuihin erikoistilanteisiin. Ja muutenkin, muiden valmistama aamiainen maistuu aina jotekin ihan eritysen hyvältä.

Lahjaksi sain suuuren ja muhkean pehmeän paketin, nimittäin salaa haaveilemani uuden peiton ja tyynyn – en siis ilmeisesti ollutkaan niin kovin salaa niistä haaveillut (tää peitto on ihan p****ska, olen saattanut ehkä joskus yöllä klönttimäisen peiton kanssa painiessa tuhahtaa).

Aamupäivällä pyöräiltiin hautausmaalle ja iltapäivällä juotiin skumppaa ja syötiin leivoksia ja parsapiirakkaa pihalla.


LAIHDUTUSKULTTUURI NÄKYVÄKSI

7/05/2021

Sisältövaroitus: Teksti sisältää huomioita laihdutuskulttuurista.

Instassa on muutaman päivän kiertänyt Ihastu kehoosi -tilin ja Syömishäiriöliiton aluille laittama Laihdutuskultuuri näkyväksi -bingo, jonka tarkoituksena on eiliseen Älä laihduta -päivään liittyen edistää kehorauhaa ja -positiivisuutta. Bingo herätteli varmasti monia miettimään, miten miten vääristyneitä ajatuksia meillä on kehoistamme. Miten meistä jokainen on joskus miettinyt laihduttamista, laihuutta, laihduttanut tai heille on moista suositeltu tai heidän kehoaan muuten arvosteltu. Itse sain ainakin ruksin bingon yhtä ruutua vaille joka kohtaan ja niin sai moni muukin somessa seuraamani henkilö. 

Olen ollut vuosikausia hyvin surullinen siitä, miten itse jo lapsena jouduin mukaan tähän laihdutuskulttuuriin.  Miten pienenä ala-asteelaisena pikkutyttönä sain päähäni sen ajatuksen, että minun pitää laihduttaa. Miten tätä ajatusta ruokkivat muun muassa vanhemmat tanssiryhmäni tytöt joka ajattelivat itsestään samoin, miten lehdet, vaatekuvastot ja tv-sarjat olivat pullollaan vain langanlaihoja tyttöjä ja naisia. Ihailimme Ally McBealin näyttelijää hänen huhuttunsa anoreksian vuoksi.

Lapsesta saakka siis rääkkäsin itseäni ja puhuin itselleni rumasti. Näin peilistä jotain aivan muuta mitä oikeasti olin. Yritin laihduttaa näännyttämälltä itseni, en syönyt päiväkausiin lähes mitään, kunnes ”ratkesin” ja vedin keralla litran banaani-sukaajäätelöä. Joskus oksensin ne jäätelöt, joskus en. Ja sitten puhuin itselleni vielä rumemmin. Pihistin aerobic-tunnilta nilkkapainot ja lenkkeilin ne jalassa kunnes oksensin sappinestettä, olin vihainen etten jaksanut paremmin yhden omenan voimalla. Öisin heräsin tekemään salaa vatsalihaksia. Olin edelleen vasta ala-asteelainen.

Mitä vanhemmaksi vartuin, sitä paremmin tuo vahingonteho alkoi näkymään kehossani. Aineenvaihduntani oli aivan sekaisin. En laihtunut vaan aloin pikkuhiljaa lihomaan. Kävin kirjastossa lukemassa naistenlehtiä ja kopioin niistä ohjeita lentoemäntä, greippi- ja kananmunadiettiin, laihduttavan kaalikeiton reseptin ja ”näin laihdut viikossa 5kg” -ohjelman. jostain sain käsiini Painonvartioiden lehtisen. No en pystynyt elämään kun neljä päivää pelkällä greipillä tai varsinkaan laihtunut viikossa viittä kiloa, mutta sain minäkuvani kokoajan vain sekaisemmaksi.

Onneksi tilanne kasvaessani vähän rauhoittui, mutta jatkuva laihduksen ajattelminen oli ihan kokoajan läsnä. Sätin edelleen itseäni herkuista mutta myös ihan tavallisesta ruoasta tai liikkumattomuudesta. Suhde syömiseen oli tosi vaikea. Välillä ahmin ja välillä olin kokonaan syömättä. Ajattelin aina, että elämä olisi ihanaa, helppoa ja onnellista vain jos olisin laiha. Mutta kun minä olin laiha tuolloin! Toivoin usein, että olisimpa vaan pystynyt elämään viimeiset lapsuuteni vuodet sekä kasvamisen naiseksi ilman tuota ympärivuokokautista taakkaa jatkuvasta laihdutuksesta ja sen ajattelusta.

Eikä se ajatus rehellisesti puhuen ole täysin kadonnut, mutta onneksi suhde omaan kehoon ja itseeni on parantunut huimasti. Se alkoi muuttumaan oikeastaan kunnolla silloin kun tulin raskaaksi ja kehoni muuttui yhtäkkiä radikaalisti. Sain valtavat raskausarvet, koko vatsani muoto muuttui sektioarven vuoksi ja painoa kertyi nopeassa ajassa paljon lisää. Jotain tapahtui silloin päässäni ja pystyin irroittautumaan sitä ajatuksesta, että minun pitäisi olla jonkin toisenlainen ollakseni hyvä. Hyväksyin vihdoin itseni juuri sellaisena.

Tämä ajatusmaailma on viimeisten vuosien aikana ja raskauksien jälkeen kehittynyt entisestään. En rankaise itseäni tai kehoani, vaan teen sille vain hyvää, koska sen se vain ansaitsee. En skippaa aterioita ja urheile laihtuakseni. Matka pään sisällä tähän hetkeen on ollut pitkä ja ajoittain toki edelleen kivinen. Ei vieläkään ole varmista, mutta 1000 kertaa paremmin kun joskus.

On ollut liikuttavaa huomata näitä omia ajatuksia. Kuten eilen, tein kotona Pilatesta ja ohjelma oli minulle uusi ja aika rankka. Huomasin tsemppaavani itseäni ajatuksella, että tämä tekee sinulle hyvää, tämän jälkeen sulla on tosi hyvä olo. En edes halua kirjoittaa mitä joskus 20 vuotta sitten samassa tilanteessa itselleni mielessäni sanoin. Ja niinhän sen olisi aina pitänyt mennä, liikkua hyvinvointia tavoitellaakseen, eikä laihtuaakseen.

Mutta kun tausta on tämä mikä on, ei sitä aina pysty ajattelemaan näin. Pilateksen teon jälkeen lähdimme taapeon kanssa vielä iltakävelylle. Vastaan tuli tuttu rouva joka kaikella rakkaudella ihasteli, että onko meille tulossa vauva ja osoitti vatsaani. Teki mieli alkaa itkemään, tuntui jostain syystä niin pahalta. Mietin heti, että nyt pitää oikeasti alkaa laihduttaa.

Mutta en minä oikeasti halua. En halua enää ikinä koskaan laihduttaa. Haluan voida hyvin ja tehdä itselleni hyvää. Vuosikausia kestänyt syömishäiriö (kai sen voi nyt näin 35 vuotiaana vihdoin julkisesti myöntää, että sellainen se on) on jättänyt jälkensä mielen lisäksi kehoon, aineenvaihdunta ei toimi normaalisti. Joskus harmittaa, että viimeisimmän raskauden aikana tulleet noin 15 kiloa eivät ole lähteneet lempeällä liikkumisella ja pääosin terveellisellä ruoalla pois.

Viimeisen vuoden ajan olen opetellut syömään säännöllisesti. Liian pitkät ateriavälit ja niistä johtuva huono olo tai huonosti syöminen herättävät helposti vanhan syömishäriön mukana tulevat ikävät ajatukset laihduttamisesta. Säännöllisesti syöminen tekee minulle hyvää, terveellisesti ja monipuolisesti syöminen tekee minulle hyvää – ja siksi teen niin, en laihtuakseni. Tämä on ollut iso ja merkittävä oivallus. Sama juttu liikunnan kanssa, minua motivoi terveenä pysyminen, energisyys ja hyvä olo. Ei peilikuva tai vaa’ an lukema (en sellaista edes omista).

Katsellessani eilen muiden bingoja tunsin suurta myötämielisyyttä. Nuoruudessani luulin aina, että olin kaveriporukkassamme yksin näiden epävarmuukseni ja laihdutus-ajatusteni kanssa. Aikuisena olen ymmärtänyt, että niitä on meillä kaikilla, ulkonäöstä tai koosta riippumatta. Siksi myös halusin kirjoittaa julkisesti tämän ja näiden kuvien kera, vaikka toki olen kehopositiivisuudesta ennenkin paljon puhunut.

Mitään en toivo niin paljoa, kun että maailma olisi nykyään vähän erilainen, niin ettei meidän lasten tarvisisi kohdata laihdutuskulttuuria ja läskifobiaa osana yhteiskuntamme normeja, vaan että kaikenlaiset kehot olisivat yhtä hyviä ja tärkeitä. 


HUHTIKUUSSA

2/05/2021

– Kävin ottamassa rispisen kestotaivutuksen, vaikka olen jo kolme kertaa sen ottamisen jälkeen todennut, ettei se kannata – ja niin kävi taas
– Taapero kiipesi ekaa puuhun ja ajoi ekat metrit itse polkupyörällä
– Ekat ulkojätskit, ulkotanssit ja paljaat nilkat
– Luonto alkoi vihertää
– Hävitin kestokahvimukini ja löysin sen keskeltä Manskua
– Jaksoin talven jäljiltä ajaa pyörällä taapero kyydissä yhden inhokkoylämäen
– Tuttikeiju vei tutit ja toi uudet nukenrattaat (vanhat rikki)
– Kävin piiiitkästä aikaa ravintolassa syömässä
– Mitin ihan liian monta kertaa, että onko tyhmää että mulla on kaikissa kuvissa aina toi sama vihreä takki
– Kävin keskustassa hoitamassa työjuttua ja sovitin samalla yhtä miettimääni takkia, tulin kotiin uuden kukkamaljakon kanssa
– Löysin paljon lisää (ainakin viis!) harmaita hiuksia
– Ihmettelin, miten katukuvassa voi näkyä niin paljon ala-asteikäisiä lapsia ajelemassa sähköskuuteilla (miten ja millä rahalla)
– Kerroin instassa, etten ole pitkään aikaan pystynyt nukkumaan päikkäreitä ja pian sen jälkeen nukuin ainakin kolmet
– Heräsin lähes joka aamu 7-7:30 välissä itsekseen virkeänä (no, virkeänä en ehkä aina)
– Googlailiin taas niitä pimennysverhoja, kuten joka ikinen kevät
– Katsoin Yle-Areenasta Exit -sarjan
– Lyötiin lukkoon yksi kesälomareissu
– Sain älykellon ja tunsin oloni heti tosi sporttiseksi
– Haettiin taaperolle syksyksi päiväkotipaikkaa
– Suunnittelin koko kuukauden vastaavani ihan just opinto-ohjaajani sähköpostiin
– Kaivettiin kevättakit esille ja laitettiin talvitakit pois
– Sain paljon pisamia
– Haaveilin kivasta pienestä huivista, mutta päädyin aina lainaamaan lasten huiveja tai kauluria
– Otin näköjään aika monta peiliselfietä


MAALISKUUSSA

6/04/2021

– Menin sekaisin koronatestikäymisten laskuissa
– Olin yli viikon kotona yksin lasten kanssa
– Kävin viikon aikana kolme kertaa lääkärissä
– Unohdin tehdä kirjanpidon, mutta sain armonaikaa vetoamalla kipeään lapseen
– Söin rauta, biotiini -ja antibiottikuurit
– Olin yksin yön hotellissa
– Lilluin katolla porealtaassa
– Korkkasin lenkkarikauden
– Satoi metri lunta ja kahlattiin puiston puuterihangessa
– Liukastelin jäällä ja sukat kastuivat
– Ilta-aurinko alkoi taas maalaamaan seiniämme
– Innostuin pitkästä aikaa meikkaamisesta
– Uudet aurinkolasit tulivat
– Kävin lenkillä, juoksin rappusia ja jalat menivät niin maitohapoille etten mainannut päästä kotiin
– Saatiin naapureilta saunavuoro
– Käytiin läpi lasten kirjahylly
– Möin kirjoja fb-kirppiksillä ja lupasin, ettei enää ikinä
– Lahjotin Hopelle monta jättikassia kirjoja, leluja, vaatteita ja kenkiä
– Käytiin retkellä keskiaikaissaaressa
– Kuljin viikon jumppavaatteissa takoituksena aloittaa hetkenä minä hyvänä pilates
– Vaihdoin ekaa kertaa kukkien mullat
– Tein vanhoista ruusuista prinssessakylvyn tyttärelle
– Käytiin pitkästä aikaa keskustassa hoitamassa asioita
– Haaveilin ihanasta talosta Porvoossa ja menetin yöuneni sen vuoksi
– Lottosin, Eurojacpottasin ja tein rahamediaation
– Olin kovin levoton
– Tuntui että haluan kokoajan jotain uutta elämääni enkä osaa pysähtyä tähän
– Ilmoittauduin takaisin kouluun
– Kadut putsattiin
– Kävin tapaamassa pitkästä aikaa mummia


PÄÄSIÄINEN HANGOSSA

4/04/2021

– Kevään ensimmäiset kukat ja pisamat bongattu
– Mahdottoman monta syötyä suklaamunaa
– 2 sisälle eksynyttä kärpästä
– 3 kotkaa, 2 haukkaa, 10 joutsenta, 1 kurki nähty ja 1 palokärki kuultu
– Lumettomat kadut ja metsät
– 2 pellillistä leivottua pullaa
– 2 metsäretkeä
– 2 retkeä rannalle
– Pitkästä aikaa hyvät lukemat askelmittarissa

– 1 meressä uinti (en minä)
– 16 kerättyä simpukkaa
– Munanetsintää metsässä ja talossa
– 2 cm päivävauhtia kasvavat herneenversot
– Pyöräily -ja aperolkauden korkkaus
– 1 aamu-päikkärit sohvalla lastenohjelmien pyöriessä taustalla
– Kotiin jätetty läppäri
– 1 kippo jäätelöä
– Eväsretki trollipolulla
– 183873282130230320 talvihorroksestaan herännyttä muurahaista

– 3 koristeltua pääsisäisoksaa
– Pelkissä verkkareissa tai jumppalegginsseissä, hupparissa ja villasukissa oleilua
– Tiukkaa mietintää siitä, mitä tehtäisiin jos tulisi zombihyökkäys, haitornado, dinosaurustornado, zombivesisade tai jos talot tahtoisivat litistää meidät
– 1 harhaankävely matkalla leikkipuistoon
– Oksettavan kamalat ja ihanat vauhdit riippukeinussa
– 1,5 tuntia kuunneltua äänikirjaa
– 4 luettua lastenkirjaa (x15)
– 3 jaksoa zombisarjaa
– Kirpeä ilma ja ihana lämmittävä aurinko
– Taaperon kanssa kovaan ääneen ulkona kävellessä laulettu ”Kukkia, kukkia, kevät on täällä!”