35 VUOTIAANA

15/09/2021

Elämäni 35-vuotiaana ei tunnu juurikaan erilaiselta kuten vaikkapa 25-vuotiaanakaan. Halu jatkuvaan muutokseen ja uusiin kokemuksiin ei ole lakannut. Äitinä olen ollut nyt 12 vuotta. Unelmoin ja haaveilen, enkä vieläkään usko, ettenkö saisi joitain unelmiani vieläkin täyttymään, vaikka niiden toteutumisessa onkin kestänyt jo vuosikaudet, tai jopa kymmenet.

35-vuotiaana elämä ei ole tasaista tai helppoa. Uusia vastoinkäymisiä ja murheita tulee kokoajan. Tunnen kuitenkin itseni myös hyvin, tiedän että mistä vaan selvitään, tavalla tai toisella. Elämässä on myös hurjasti hyvää. Olen upeiden ja äärettömän rakkaiden ystävien ympäröimä. Minulla on perhe, jota olen aina halunnut. Aina on joku keneen tukeutua tai kenen kanssa nauraa.

Halu ja tarve elää juuri oman näköistä elämää, juuri itselleni on ollut aina vahvasti läsnä. Myös uskallusta siihen on riittänyt, sillä muuta vaihtoehtoa ei olekaan. Viime kuukausina olen taas paljon miettinyt mitä kaikkea haluan ja haluan paljon. En halua tyytyä, vaan elää täysillä ja onnellisena vaikka se olisi joskus pelottavaa.

En osaa yhtään sanoa missä olen vuoden tai varsinkaan viiden päästä, mitä vaan voi tapahtua ja suuressa kuvassa uskon, että se on jotain todella hyvää. Tunnen olevani kokoajan matkalla, mutta päämäärän ajatteluun sijasta yritän vain nauttia kyydistä.

Lapsena ajattelin, että 30-vuotias on vanha, nyt se naurattaa. Naurattaa, koska tunnen olevani ihan nuori ja naurattaa ajatella miten omat lapseni näkevät minut nyt, samoin kun joskus itse näin omat vanhempani. Uskon, ettei osa meistä lakkaa ikinä olemasta nuoria, minkä tahansa ikäisiä ovatkaan.

35 vuotta elettyä elämää näkyy minussa monella eri tavoin, mutta yhtä moni asia ei näy päälle päin. Iän tuomat ulkoiset muutokset ovat välillä omassa päässä isompia ja välillä taas vähäpätöisempiä asioita. Iän merkit symboloivat itselleni ennenkaikkea elämän kulkua ja usein hirvittää, miten nopeasti aika kuluu. Siksi sitä ei kannata jäädä miettimään liikaa, vaan elää vain yhtä täysillä mukana.


ELOKUUSSA

1/09/2021

– päiväkoti ja koulu alkoi
– mini täytti 3 vuotta
– otin toisen koronarokotteen
– mini kävi koronatestissä
– ostin discopallon sekä ihanan vanhan lastensängyn ja pienen tuolin
– kävin elämäni ekaa(?) kertaa kasvititeellisessä puutarhassa
– haaveilin muutosta ja kävin katsomassa yhtä asuntoakin
– kävin myös kurkkimassa yhden ihanan taloyhtiön pihalla
– löysin Triplasta kaksi tosi hyvää lounaspaikkaa
– googlailin montaa iltaa uutta mattoa ja diy ohjeita kaakelipöytään
– ärsytti ja itketti tuntemattomat turhista asioista huomauttelevat ihmiset, esim pyöräillessä
– kävin hammaslääkärissa paikkaamassa reiän, jota ei sitten ollutkaan
– isot lapset aloittivat uudet harrastukset
– lapsen puhelin hajosi (ja saatiin korjattua)
– käytiin koko perhe Linnanmäellä ja menin kirnuun ja kiljuin paljon
– satoi paljon ja meidän kotitiellä tulvi
– kävin järkyttävän huonossa ja ällössä jalkahoidossa ja geelilakkauksessa
– tehtiin 300 palan palapeli minin päikkäreiden aikana
– söin paljon kesäkurpitsapaspaghettia
– taisin lirauttaa vähän housuun hoplopissa
– mentiin bussilla yksi pysäkki kaatosateen takia
– olin jatkuvasti ihan hukassa, että mitä pukea ulos päälle
– aloin suunnitella kivoja synttäreitä ja syksyn festareita
– kuuntelin Bechin ääkirjaana ja teki mieli itkeä kun se loppui
– rusketus haalistui
– melkein itkettää, että kesä oli taas siinä


HEINÄKUUSSA

1/08/2021

– Huh hellettä (oli kuuma)
– Ostin ilmastointilaitteen
– Söin paljon mehujäätä
– Olin kaksi päivää yksin kotona (ja se oli ihanaa)
– Olin viikonlopun kahdestaan taaperon kanssa (sekin oli kivaa)
– Oltiin kaksi yötä miehen kanssa kaksin (nukuin paljon)
– Kävin kerran jalkahoidossa ja kaksi kertaa laittamassa kynnet
– Tanssin
– Uitiin paljon (siis ihan tosi tosi paljon)
– Vietettiin kesäpäiviä kotona kaupungissa, mummin luona saaressa ja Hangossa
– Löydettiin pari meille uutta ihanaa rantaa
– Haavelin taas 24/7 muutosta lähemmäs omia ja lasten kavereita, harrastuksia, kahviloita ja kaikkea tekemistä, enkä saanut ajatuksia siitä pois
– Näin onneksi ihanan paljon kavereita ja se teki iloiseksi (ja tahtoisin silti nähdä vieläkin enemmän)
– Vietettiin meidän neljättä hääpäivää (lasten kanssa rannalla pizzaa syöden)
– Vietettiin anopin 70v synttäreitä (ihanin puutarhajuhlin)
– Vuokrasin mekon ja läikytin sille viimeisestä lasillisestani punaviiniä
– Käytiin kivoilla luontoretkillä
– Löydettiin paljon mustikoita
– Söin mansikoita, mustaviinimarjoja ja vadelmia suoraan puskasta
– Riideltiin ja rakastettiin
– Aloin katsomaan in treatment / terapiassa -sarjaa
– Katsoin myös My Octopus Teacher -dokkarin
– En saanut yhtäkään äänikirjaa loppuun
– Googlailin kura-vaatteita tulevaa syksyä varten
– En saanut pidettyä lomaa ihan niin kun olin ajatellut, ensi vuonna uusi parempi yritys
– Harvoin kuitenkin edes tiesin mikä viikonpäivä on meneillään


MINILOMA BESTIKSEN KANSSA

1/06/2021

Noin seitsemän vuotta sitten minulla oli työkeikka Tampereella, jonka jälkeen paras kaverini tuli hotellille ja vietiiin hauska ilta kaupungilla pyörien. Päätettiin silloin, että tehdään tästä jokavuotinen perinne. Noh, siitä tulikin kerran seitsemässä vuodessa perinne, mutta oli se odottamisen arvoista.

Koronarajoitusten jälkeen jo pelkkä puolentoista tunnin junamatka oli kuin jo joku suurempikin seikkailu. Tampereella satuttiin vielä törmäämään tuttuihin, käytiin ravintolassa, päästiin minikeikalle, istuttiin aurinkoisessa puistossa, rannalla ja terasseilla (siis pilkku tuli vasta klo 22!), ajettiin riksalla, päädyttiin jatkoille ja seuraavana aamuna käytiin karistamassa unihiekat uimassa ja saunassa – ja kokoajan huokailtiin, että voiko tämä oikeasti olla totta? En ole vieläkään ihan varma, mutta kaipa nämä kuvat todistavat että kyllä se vaan oli.

Kiitos Festivaali ja Sidoste kutsusta Tampereelle!


NELJÄ VUOTTA SITTEN ELÄMÄ MUUTTUI

20/05/2021

Istuttiin muutama ilta sitten sohvalla ja yhtäkkiä tajusin – mehän ollaan oltu yhdessä neljä vuotta! Neljään vuoteen on mahtunut paljon, mutta kyllä sanoisin silti, että eniten mahtui ensimmäiseen puoleen vuoteen. Toukokuussa alettiin tapailemaan ja seurustelemaan, kesäkuussa päätettiin mennä naimisiin, heinäkuussa meidän vihittiin maistraatissa, elokuussa pidettiin hääjuhlat ja kirkkosiunaus, joulukuussa tein positiivien raskaustestin ja tammikuussa muutettiin virallisesti yhteen uuteen kotiin.

Mutta kuten sanottu, on neljäänkin vuoteen mahtunut vaikka mitä, vaikkei ne mitään ihan näin elämää mullistavia muutoksia olekaan olleet. Kuten kaikissa parisuhteissa, välillä on ollut ihanaa ja välillä taas haastavampaa. Niinä haastavinakin hetkinä olen edelleen ollut yhtä iloinen siitä, että tehtiin kaikki normien vastaisesti, eikä niin miten yleisesti ottaen ”kuuluisi tehdä”. Oli ihanaa mennä naimisiin aika sekopäisen vastarakastuneena.

Mulle yksi iso oivallus onkin elämässä ollut se, että elää sitä itselleen, niinkun itsestä parhaalle tuntuu ja haluaa. Ei niin miten olettaa muiden haluavan. Onhan se joskus jopa pelottavaa, mutta eipähän tule kiikkustuolissa kaduttua ainakaan tekemättömiä asioita <3

Nämä kuvat on meidän ekoilta yhteisiltä viikoilta, en voi uskoa että siitä on jo näin kauan!