Haluaisin nyt kirjoittaa vähän miehistä, seukkaamisesta ja sinkkuna olosta. En tiedä miten teksti tulee käymään järkeen, tuskin siitä on mitään logiikkaa, mutta nyt on taas kauheasti mielen päällä tästä aihe-alueesta. Seistiin tänään päivällä kaverini Kaisun kanssa Radisson Sas Blun hotellin sviitin kattoterassilla. Huone oli lähes ällöttävän täydellinen. Molemmat meistä varmaan salaa mietti millaista sieltä olisi herätä aamulla jonkun ihanan miehen kanssa, mennä kylpytakit päällä terassille ja juoda aamupalaksi lasit skumppaa. No, nyt kuitenkin oltiin siellä me, eikä miehiä mailla halmeilla. Yhtäkkiä Kaisu tokaisee sen, mitä itse olen taas viimeaikoina miettinyt kummallisen vähän, ”olispa mulla mies”. Siinä hetken toisiamme hiljaa tuojoteltuamme kysyn Kaisulta:
-mietippä nyt oikeesti
-mieti sitä kaikkea säätöä
-mieti niitä riitoja
-kaikkia niitä väärinkäsityksiä
-sitä kun sä haluut olla sen kanssa ja se yksin ja sitten joskus taas toisinpäin
-sitä että se kyselee koska sä tuut kotiin
-ja sitä kun sä tekstailet sille että kiva kun teit ruokaa, mutta mä söin jo täällä ja en tiiä milloin tuun ja sun kavereita ärsyttää kun oot kokoajan puhelin kädessä ja plääääääääh
Ihan totta hän sanoi ja jatkettiin kaupungin yli tuijottamista.
Se asia on kuitenkin niin mielen kun kielenkin päällä kokoajan, miehet. Suhteet. Tulevaisuus. 95% keskusteleuista kavereiden kanssa koskee miehiä, oltiin sitten sinkkuja tai parisuhteessa. Asiat pyörii nöiden asioiden ympärillä tai lopulta vie siihen. Ja tästä nyt päästään taas viimeisimpiin ajatuksiini. Nimittäin siihen että toden totta, viihdyn sinkkuna. Rehellisesti. Tai ainakin tällä hetkellä. Pitkään toivoin että löytäisin jonkun, alettaisiin seukkamaan ja sitten elämä olisi ihanaa. Mutta mitä hittoa, sehän on ihan hullun ihanaa just nyt! Just tämmösenä! Tai lähinnä olen ehkä oivaltanut ja paremmin oppinut hetkessä elämisen ja tämän hetken arvostamisen. En sanoi etteikö joku vakavampi kiinnostaisi jos sellainen hetki joskus elämässä koittaisi. Mutta just tällä hetkellä oikeasti tykkään tästä säätämisestä.
Tuon kattoterassiepisodin jälkeen päädyttiin ihan tavalliselle terassille maan tasalle. Reino Nordinilla oli siellä keikka ja moni teistäkin on varmaan kuullut kyseisen poolokauluksisen herrasmiehen uuden sinkun Ylös. Laulu on kamalan ihanan romattinen ja siinä lauletaan Kaikki säädöt on säädetty, eikä puutu mitään. Ja se mitä on, on niin hyvää. Ihanasti sanottu, mutta taas sanoin Kaisulle että, ei, en mä haluu!
Tämä on hullua, sillä varmasti jokainen ystäväni muistaa kuinka olen useasti (usean vuoden ajan) tuskissani valittanut ETTEN JAKSA ENÄÄ SÄÄTÄÄÄÄÄÄ! Yhtäkkiä koko homma on kääntynyt päälaelleen. Tiedän että moni pitkään seurustellut kaverini kaipaa samanlaista säpinää mitä sinkkuna, muistan itsekkin joskus kaipaavani sitä ihastumisen tunnetta. Joten kun kerran nyt olen siinä tilanteessa nyt miksen vaan nauttisi siitä? Ehtii sitä seukata sitten vaikka seuraavat 50 vuotta jos niin on ollakseen sitten.
Joskus sitä naurattaa, välillä ihan suututtaa ja toisinaan sitten on jopa ihan otettu niistä epämääräisistä tekstareista jotka oleellisena osana liittyvät tähän säätö-asiaan. Tuskin sellaisia viestejä seurustellessa tulisi. Ainakaan niin paljona. Ja jos tulisi niistä tuntisi itse huonoa-omaatuntoa. Eikä niihin todellakaan voisi vastata. Nyt se vastailu on välillä parhainta hupia. Eikä sitä seurustella tutustuisi niin paljoa uusiin ihmisiin. Tai flirttailisi. Tai päätyisi joka viikko ihan absurdeihin tilanteisiin. Eikä ihastuisi ja särkisi sydäntään – mutta ei puhuta siitä nyt.
Tai rehellisesti ajateltuna, en usko että olisin valmis seurustelemaan. Kirjoitin tästä aiemminkin. Mutta silloin en ollut vielä ihan näin fiiliksissä tästä sinkkuna olosta. En ole valmis muuttamaan omia tapojani ja olemaan vähemmän itsekkäämpi. En ole valmis olemaan Mintun sijasta Minttu ja joku toinen tyyppi. Ja jos ja kun sen seukkaamisen aika tulee, luulen että alku tulee olemaan aika hankalaa. Myös tämän kaiken ja monen muun säätöjä nähneenä on jotenkin aika vaikea myöskään luottaa ihmisiin. uselle kun niiden säätöjen ja sinkkuelämän taakse jättäminen ei tunnu käyvän kovin helposti.
Mutta oli niin tai näin, tämän postauksen ihan oikeana pointtinahan oli se hetkessä täsysillä eläminen ja elämästä nauttiminen. Sinkkuna tai seukkavaana tai minä vaan siitä välistä. Muistuttaa ettei joku asia, varsinkaan kukaan toinen ihminen, muuta sinun omaa elämää, pim, paremmaksi. Mutta muistan myös sen että tämä säätäminen on useasti ollut ihan perseestä, se on itkettänyt niin monet kerrat, mutta just nyt mä tykkään siitä. Eli haluan kyllä silti vielä joskus poikaystävän. Mutten vain tiedä että milloin. Sitten kun ne kaikki säädöt on säädetty? Tai ehkä vaan sitten kun sen aika on. Mutten jää kyllä himaan odottelemaan.
Oikeasti piti tänään postata yksi lohiresepti.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.