Tämä vinkki saattaa olla monelle jo ihan itsestäänselvä juttu, mutta ne kenelle se ei sitä vielä ole, voi tästä tulla omaa arkea muuttava mullistus. Eli siis mikään mikä ihan tahansa pikkupikkuvinkki vaan!

Tämä vinkki kun on moniulotteinen, sillä sen lisäksi, että sen tuoma uutuudenviehätys saa kerta toisensa jälkeen lapset viihtymään leikkiensä parissa (ja tuo mahdollisesti vanhemmille sitä myötä pienen hengähdyshetken) tuo se viihtyvyyttä myös kotiin, nimittäin kodin siistinä pitämisen helpottamisen muodossa! Niin ja on kai se jossain mielessä ekologinenkin!

No mikä se vinkki sitten on, haluatte jo varmasti kovasti tietää! Vinkkihän on se, että jatkuvasti osa lasten leluista pidetään säilössä ja esimerkiksi muutamien kuukausien välein vaihdetaan niin, että osa säilössä olleista leluista otetaan leikkeihin ja vastavuoroisesti osa niistä nykyisistä laitetaan säilöön.

Kun leluja on vähemmän, koti pysyy siistimpänä (tai ainakin siivoaminen käy nopeammin) ja juuri vaihdetuilla leluilla leikitään yhtä hartaasti, kun saisi ne jouluna lahjaksi. Tämä kikka toimii niin pienten kun isompienkin lasten kanssa!

Poikien ollessa pienempiä, tuskailin usein kaaoksen kanssa. Leikistä toiseen vaihdettiin lennosta, eikä edellisiä leikkejä haluttu siivota, sillä niidenkin pariin haluttiin palata vielä myöhemmin. Moni perheellinen varmasti yhtyy siihen, että niitä leluja ja roinaa vaan tuntuu tulevan lisää ovista ja ikkunoista. Ukkeli sieltä, palikka täältä – ja yhtäkkiä kaikki lasten laatikot ja kaapit pursuavat leluja.

Leluja on tullut vuosien mittaan paljon laitettu myös kiertoon, lahjoitettu hyväntekeväisyyteen, annettu kavereille tai myyty kirpparilla. Osaan leluista taas jopa itselläni on tunneside ja niistä luopuminen on ollut vaikeampaa. Niinpä keksin kerätä aina osan leluista vintille varastoon. Aluksi lapsilta salaa, mutta heidän vähän kasvaessa yleistyi se, että yhdessä sovittiin mitkä lelut laitettiin vaihtoon ja mitkä otettiin takaisin leikkeihin. Se toimi tosi hyvin!

Nykyisin pojat eivät oikeastaan leiki muuten, kun rakentelevat pikkulegoilla. Pikkuhiljaa kellariin onkin kertynyt suurin osa kaikista kotimme leluista. Siellä on yhdessä kassissa ukkelit, toisessa pikkuautot ja kolmannessa eläinhahmot. Säilössä on myös parkkitalo, kauppaleikit kassakoneineen, tiipi ja isossa Ikean kassissa kuvissakin näkyvä junarata. Myyn kasvaessa ollaan kuitenkin sitten käyty sieltä aina vähän kerrallaan hakemassa helistimiä, puuleluja, kuvakirjoja ja viimeisempänä kaikki duplot.

Myylle ei olla muutamaa lelua luukunottamatta ostettu itse mitään leluja, mutta niin niitä vaan tuntuu olevan nykyään ihan hirveät määrät. Ei onneksi mitään tilpehööriä, mutta esimerkiksi paljon puisia palikoita, palapelejä ja leikkiruokia joilla saa aika nopeasti kunnon kaaoksen aikaan. Ollaankin aloitettu taas hiljattain taas kierrättämään leluja, suunilleen noin 2/3  hänen leluistaan on jatkuvasti varastoituna ja laitetaan leluja pois myös sitä mukaan, jos jollain lelulla ei leikitä hetkeen.

Loppuun vielä yksi extravinkki, etenkin pienempien lasten kanssa ne jemmassa olevat lelut kannattaa piilottaa kunnolla – viedä vaikka kellariin. Sillä pienten on todella vaikea ymmärtää miksi ne lelut ovat lukuttuna vaikkapa vaatehuoneeseen, jolloin niistä saattaa välillä nähdä vahingossa vilauksen, muttei niillä saa leikkiä. Nimimerkki: taaperoa ei saa tällä hetkellä päästää lähelekään  liinavaatekomeroamme.

Tehdäänkö teillä samaa?

Kun kolme viikkoa sitten koulut suljettiin ja suurin osa lapsista siirtyi kotiin etäopiskelemaan, oli se valtava muutos monelle perheelle. Ne vanhemmat joilla oli mahdollisuus etätyöskentelyyn, olivat jälleen uuden haasteen edessä, miten ihmeessä hoitaa nyt lisäksi lasten kotiopetus ja ne omat työt? Kun itse vielä nipistelin käsivarttani tarkastaakseeni, ettei tämä ollut unta, osa vähän nopealiikkeisimmistä vanhemmista olivat jo askeleen (tai pari) edellä.

Some täyttyi nopeasti hiveästä määrästä erilaisia vinkkejä ja virikkeitä mitä tarjota kotiopetuksessa oleville lapsille. Erilaisia päiväohjelmia, arkarteluohjeita, tiedekokeiluja, koko perheen yhteisiä haasteita, matemaattisia arvoituksia ja kekseliäitä tapoja opettaa lapsille viittä eri kieltä samaan aikaan. Siinä vaihessa kun itse vasta tasasin pulssiani ja yritin saada ajatuksiani kasaan, osa perheistä oli jo laatinut monen viikon lukkarit ruokalistoineen ja siinä samassa rakentaneet tyhjistä vessapaperirullista glitterlaavaa syöksevän tulivuoren.

Sain tuolloin myös instagamiini viestiboksiin useamman viestin seuraajiltani, että olisi todella kiinnostava kuulla meidän perheen vinkit, että miten yhdistää taaperoarki, omat työt sekä lasten kotikoulu. Voisinko jakaa perheemme viikko-ohjelman ja kekseläimmät, mutta pedagogisesti parhaat tavat yhdistää taide -ja tiedeaineiden yhteisopetus. ööö.

Meillä ei todellakaan ollut tuolloin mitään lukkareita valmiina, enkä ylipäätään yhtään tiennyt miten kaikki saadaan järjestymään. Ensimmäisenä sanoinkin mielessäni heipat niille jo valmiiksi liian vähissä olleille työtunneilleni – ei näitä kaikkia vaan mitenkään voi yhdistää. Kaikki tuntui kaaokselta ja koin huonommuutta siitä, ettei minusta heti kuoritunut askarteluintoista ja kaikki langat käsissä olevaa kotiopettajatarta.

Päätinkin aika nopeasti olla lukematta kaikkia näitä vinkkejä ja linkkejä joita puski aluksi ihan joka puolelta. Meillä ei leikattu ja liimattu yhteistuumin väärikoodattua perhelukkaria, eikä katsottu youtubesta lasten tiedekokeiluja. Ajattelin, että aloitetaan hissukseen ja katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Istuttiin aamulla lasten kanssa ruokapöydän ääreen ja he ottivat matikankirjat eteen, siitä kohdasta mihin viimeksi olivat koulussa jääneet.

Oli minulla vähän huono-omatunto siitä, etten tarjoaisi lapsille desimaalilukujen allekkainlaskun opetusta millään päräyttävällä tavalla, mutta samalla tiesin, että jos nyt tämän kaiken päälle rupeaisin pinnistelemään jo muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, ei siitä seuraisi pitkässä juokussa kenellekkään mitään hyvää.

Muutamassa päivässä oma tahti ja tyyli alkoi löytymään. Vanhan lukkarin takapuolelle hahmoteltiin suurpiirteinen kotikukkari, joka eläisi sitten opettajan ilmoittamien tehtävien mukaan. Paljon ulkoilua, säännöllinen ateriarytmi, ei mitään ylimääräistä. Paitsi no ruutuaikaa, entisen joka toinen päivä 1h peliajan sijaan ruudulla saa olla nyt tunnin joka päivä.

Sitten jo loppuviikosta koulullakin alkoi uuteen tilanteeseen löytyä systeemi ja homma lähti rullaamaan molemmissa päissä taas vähän paremmin. Etenkin vanhemman pojan koululta tuli useaan otteeseen painotus, että kysessä on oppilaan etäopiskelu, ei missään nimessä mikään kotikoulu jossa vanhempi on vastuussa opetuksesta. Tämä oli hyvä ja poisti vähän paineita ja sitä huonoa-omaatuntoa niistä askartelemattomista pääsiäiskoristeista.

Jopa opetusministeri kehoitti laskemaan rimaa, ja sellaista kannustusta juuri itse kaipasin. Olemme kaikki erilaisia ja itse kaipaan aikaa sopeutuakseeni uuteen tilanteeseen ja kaikki muu ylimääräinen aktiviteetti samassa tuntuu uuvuttavalta. Vielä kun lapset kävät eri kouluja ja opettajilla on hyvin erilaiset tavat tässä etäopetuksessa, niin jo näiden hahmottaminen tuntui välillä aika kaaokselta päässä.

Missään nimessä emme ole vielä päässeet tilanteeseen, jossa lapset itse psytyisivät hoitamaan kouluhommat itsenäisesti. Ensinnäkin, päivän tehtävät tulevat Wilmaan, josta minun täytyy ne ensitöikseni välittää lapsille. Lapsilla on useamman kerran viikossa livetunteja netissä tiettyyn aikaan ja sinne päästääkseen tuntuu olevan aina joku tekninen haaste, vähintään salasanojen muistaminen, jossa apuani kaivataan. Itseäni häiritsee myös aika paljon se, että ylipäätään puhelimella tai koneella pitää olla aika paljon. Mutta kai se on vain tätä nykypäivää.

Nyt olen kuitenkin oppinut jo sen, ettei opettajalle soitto ja avunpyyntö tehtävissä ole heille ylimääräistä vaivaa, vaan kuuluu tähän hommaan ja niin voi ja kuuluu tehdä, jos jokin asia askarruttaa tai ei ymmärrä. Muutamana päivänä minulle on jälleen jopa vapautunut muutama tunti työaikaa kun taaperon ulkoilu miehen kanssa on sattunut samaan aikaan kun lasten itsenäinen tehtävien teko. Että kyllä tämä tästä!

Lapset saavat tehtyä annetut tehtävät ja tähän saakka se on onnistunut hyvin ja aikataulussaan, mutta olen myös päättänyt, että jos jonain koulupäivinä kaikkia ei ehdi, niin sitten ei ehdi. Jotain vähän kuviksen ja musiikin tehtäviä ollaan jo myös sovellettu, koska no, olemme vähän rebel.

Tässä vielä tämä meidän suuriinpiirteinen koulu -ja loppupäivän aikataulu (taapero herättää aikaisin, jos ihmettelette):

7-8 aamutoimet, pesut, pukeminen & aamupala
8:00 happihyppely
8:15-8:30 (tai viimeistään kun taapero on lähtenyt ulkoilemaan) lukuaineita, yleensä matikkaa tai äikkää
9:30 pieni 5 min välkkä tai happihyppely, jonka jälkeen lukuaineet jatkuu
10:30 ulkoilu & liikka 1-1,5 h
12:00 lounas
12:30 rauhallinen hetki, lukemista tai piirtämistä
13:00 (taapero päikkäreille) loput koulupäivän tehtävät, yleensä enkku, kuvis tai musa
14:00 raportointi koulupäivästä opelle, peliaikaa, lukemista tai piirtämistä
15:00 välipala, koulupäivä päättyy
16:00 ulkoulu noin 1h
17-18 päivällinen
19:30 iltapala
20-20:30 iltatoimet ja nukkumaan

Päivällisen jälkeen saatetaan ulkoilla vielä kolmannen kerran (itse en ole aina välttämättä mukana joka kerta tosin), jos peliaikaa on jäljellä saa vielä pelata (ennen klo 18.30). Piirretään, leikitään yms sellaista tavallista mitä muutenkin arkena. Iltapalalle ja nukkumaan myös mennään aina samoihin aikoihin kasin aikaan ja noudatetaan muutenkin samoja ruutineja mitä tavallisenakin koulu-iltana. Viikonloppuisin ei ole mitään koulujuttuja mutta ulkoillaan ja syödään aika samoilla aikatauluilla ja silloin saa valvoa pidempään esim leffaa katsoen. Myös isällä olleessaan pojilla on samanlaiainen aikataulu.

Minun tärkein vinkkini ei ole siis mikään sen kummempi, kun olla armollinen itseään kohtaan. Ei kannata haalia yhtään sen enempää tekemistä mitä nyt jo on, jos ei tunnu siltä. Tosiaan mielummin vähän laskee sitä rimaa. Varsinkin näiden ala-koululaisten kanssa koulujutut onneksi sujuu vielä aika helposti ja niissä osaa vielä yleensä itsekin auttaa. Kuitenkin, jos tuntuu että joku siinä opiskelussa tökkii tai tehtäviä on liikaa, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä opettajaan päin.

Nyt ei ole se aika, kun pitää niin sanotusti hikaroida, vaan selvitä ihan vain tästä ihan uudenlaisesta arjesta – päivä kerrallaan. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen ovat asiat pikkuhiljaa alkaneet asettua uomiinsa ja se oma tyyli ja rytmi alkanut hahmottumaan. Kertokaa ihmeessä kommentteihin, että miten teillä menee <3

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen.
Viikko 13 & 14 (tunnetaan myös nimellä karanteeniviikko 2 & 3). 

Taapero tuolilla

Kuvistunti

Kuvistunnin satoa

Myy ja Pikku Myy

Gt sängyssä

El chaos / El classico

Pyöräillen auringonlaskuun

Makoillaan sängyllä huput päässä

Omakuva

Liikkatunti / parkour

Aamukahvi

Iltakävelyllä

Päiväkävelyllä

Kahdestaan aamupalalla

Pysäyttävin auringonlasku hetkeen (huomaa kuu)

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2
ARKI 3
ARKI 4
ARKI 5
ARKI 6
ARKI 7
ARKI 8
ARKI 9
ARKI 10
ARKI 11
ARKI 12

Ei tämä elämä viime aikoina ole onneksi ollut pelkkää kurjuutta, sillä viime viikko oli ihana, kun ei tarvinnut käydä kertaakaan kauppassa! Arkiruokien etukäteissuunnittelu tai kauppalappujen teko ei nimittäin ole ikinä kuulunut vahvuuksiini. Jos minulla olisi aikaa, voisin kyllä haahuilla päämäärättömästi kaupassa tuoteselosteta tutkien ja puolen tunnin jälkeen koristani löytyisi mitä todennäköisimmin pussi suklaakuorutteisia manteleita, avocado, tölkki pinkkejä papuja ja joku kummallisen makuinen uusi makuvissy – tai joku vastaava erittäin epäkäytännöllinen setti.

Eihän tässä toki olisi mitään ongelmaa, jos kokkaisin vain itselleni, mutta suurpehe täällä päässä vaatii vähän enemmän. Kaupassa käynti on minulle usein työn ja tuskan takana – suurin syy siihen on se, että vasta kauppaan sisään astuessani alan miettimään, että mitäs sitä tänään syötäisiin. Juuri siinä hetkessä mieleen ei tule y h t ä ä n mitään. Siis pääni vain tyhjenee  ja tuskastuneena kuljen ees taas kaupan käytäviä, hikinoron valuessa alas selkääni. Ja tämä toistuu pahimmillaan useamman kerran viikossa.

Vuosikaudet olen haaveillut siitä, että suunnitelisimme vaikka edes viikon ruokalistan valmiiksi. Mutta siihen haaveiluun se sitten on usein jäänytkin. Muutamia kertoja olen tilannut kauppakassipalvelun kautta ostoksia tai jopa jonkun muun valmiiksi suunnitellemat ateriakassit kotiin. Ne helpottavat kovasti, mutta vaativat myös juuri sitä ennakointia – ja silti aina jotain on puuttunut ja kauppaan on ollut pakko mennä- useamman kerran.

Muutama viikko sitten koronatilanne niin sanotusti räjähti ja ihmiset rupersivat panikoimaan ja hamstraamaan elintarvikkeita. Koska kaupat muuttuivat ruuhkaisiksi paikoiksi, juuri sellaisiksi mitä me itse nimenomaan halusimme välttää, päätin tilata viikon ruoat hätävaroineen kauppakassipalvelun kautta. Noh, niin halusi moni muukin, sivut kaatuivat kesken tekemisen ja saimme lopulta toimitusajan vasta seuraavalle viikolle.

Kauppakassipalvelun säännöllisestä käyttämisestä olen haaveillut myös siksi, että autottomana ja hissittömän talon ylimmässä kerroksessa asuvana, joku muu roudaa ne kamat tänne meille. Kuitenkin, jopa nettitilauksen tekeminen vaatii sitä ennakointia ja suunnittelua, joka minulla on välillä hukassa. Nytkin tilauksen tekemiseen meni lähemmäs pari tuntia, kun mietin samalla tulevan viikon ruokalistaa – mutta olipa kyllä sen arvoista!

Olen ollut niin onnellinen kun kaapeista löytyy kaikki tarvittava, eikä kaupasta tarvitse lähteä hakemaan sitä unohtunutta korianteria tai lisää vaippoja. Uskon, että tässä myös säästää rahaa, kun tilaa pääosin vain ne tarpeelliset asiat. Mututuntumalla sanoisin myös, että ruokahävikkikin on ollut meillä nyt pienempää. Ruokaa myös riitti paljon pidemmäksi aikaa mitä ajattelin, kun kerran tilasimme ravintolasta, parina päivänä söimme ”hätävaroja” ja joillekin ateroille riittikin edellisten tähteet. Tällä viikolla kävin kerran ostamassa vähän lisää hedelmiä ja leipää, mutta ilman niitäkin olisimme hyvin pärjänneet vielä toisen viikon.

Ja homman yhdinhän ei kuitenkaan ole se, että tilasin ruoat kotiinkuljettuna, vaan se, että minun oli pakko istua alas ja ihan oikeasti miettiä mitä syömme vähintään viikon ajan viisi kertaa päivässä (+pesuaineet, roskispussit yms kaikki muu sälä). Olen kyllä sanonut näin joskus aiemminkin, mutta ehdottomasti aijon jatkaa tätä samaa jatkossakin! Eli suunitellaan viikon ruoat etukäteen ja ostetaan kerralla ne kaikki.

Ja vaikka ruoan kotiinkuljetus on ihan luksusjuttu, etenkin nyt, niin tässä tilanteessa käymme kuitenkin jatkossa kaupassa itse. Kaikki kauppakassipalvelut ovat nimittäin tällä hetkellä erittäin ruuhkautuneita, mikä tarkoittaa sitä, että ne riskiryhmiin kuuluvat tai sairastuneet, joille tämä palvelu olisi nyt äärimmäisen tärkeä, eivät pysty sitä hyödyntämään. Suosittelen siis sielläkin päässä miettimään, onko tätä palvelua juuri nyt pakko itse käyttää vai voisiko siellä kaupassa kipaista turvallisesti ihan itse.

Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että tässä kotikaranteenissa minusta alkaa kuortutua kunnon Martta! Lähdenkin tästä takaisin sekoittelemaan omatekemää ikkunanpesuetikkaa, mankeloimaan lakanoita ja leipomaan eilisillasta jääneistä perunamuuseista sämpylöitä… (voi kumpa!)

Muutama vuosi sitten mammablogeissa pyöri eräästä naistenlehdehden osioista mukailtu haaste – äitiyden aakkoset. Tästä on siis jo reilusti useampi vuosi, mutta nyt se tuli yhtäkkiä jostain mieleeni ja ajattelin pistää taas haasteen kiertämään!

Tämä olikin yllättävän haastava toteuttaa, joidenkin kirjainten kohdalla tuli vaikka mitä mieleen ja toisten parissa sai oikeasti pähkäillä. Tässä minun äitiyden aakkoset 2020:

A – Aikaiset aamut. Lasten jälkeen myöhempään nukkuminen toimii parisuhteessa myös valuuttana.

B – Bloggaaminen. Harrastus jonka alotin lasten myötä. Muuttui työksi ja mahdollisti lasten pidempään kotihoidossa olemisen.

C – Celciusaste. Flunssakautena tuntuu, että kokoajan jollain on kuumemittari kainalossa/otsassa/korvassa/youknow. Ja silloin kun kukaan ei ole kipeänä, katsellaan mittarista ulkona olevia asteita ja ihmetellään, että mitä sitä pukisi päälle, ettei tule liian kylmä/kuuma.

D – D-vitamiini. Ainaset morkkikset kun sen unohtaa lapselle antaa.

E – Elämä. Aina välillä sitä pysähtyy ihmettelemään, että enpä olisi joskus uskonut elämäni olevan joskus tällaista (näin ihanaa!)

F – Farkut. Eipä ole ihan hirveästi tullut viime vuosina käytettyä, joustovyötäröt ja legginssit best.

G – Google. Useimissa tapauksissa: älä tee sitä!

H – Harrastukset. Olen ollut futismutsina kentän laidalla, rallatellut muskarissa, ryystänyt kahvia salibandyhallin kahviossa, käynyt vauvauinnissa, kuskannut kuviskerhoon ja ollut kannustamassa karaten vyökokeessa.

I – Itku. Olen aikamoinen pillittäjä, itken ilosta ja surusta ja joskus muuten vaan. Lasten saamisen jälkeen x 15124324262.

J – Jaksaminen. Jokus sitä vaan on ihan loppu, eikä jaksa. Sekin on ihan ok. Apua kannattaa pyytää ja jos omasta lähipiiristä ei löydy apuja niin

K – Kahvi. Elämän eliksiiri, aamujeni aloitus, päivieni piristys.

L – Lastenohjelmat. Miten voin edelleen muistaa joidenkin tunnareita ulkoa?

M – Minä. Äidiksi tuleminen ja kasvaminen on toki tehnyt minusta juuri tämänlaisen. Olen myös pelännyt minuuden kadottamista ja tajunnut, että lapsen syntymän jälkeen sen on luonnollistakin hetkeski siirtyä vähän syrjempään, mutta kyllä sitä sitten taas ihan omaksi itsekseen palautuu.

N – Nuttura. Tunnetaan myös nimellä äitinuttura, eli luottokampaus.

O – Oma-aika. Tämän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja silti se jää aivan liian usein pelkäksi ajatukseksi. Kun saa pienen hengähdystauon siitä kaiksesta tavallisesta lapsipyörityksestä, jaksaa taas paremmin.

P – Puuro. Joka aamu.

Q – Kuu. Jos joku perhenjäsen ei valvota, niin taivaalla möllöttävä kuu pitää kyllä huolen etten saa nukutuksi.

R – Ruutuaika. Olen ollut aina melko tiukka tästä, toki poikkeuspäiviäkin on. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä tiukemmaksi olen ruutuajan kanssa ryhtynyt. Nykyään se on koululaisilla vain tunti joka toinen päivä, taaperolle 0 (eipä hän tosin jaksa vielä edes mihinkään keskittyä).

S – Synnytys. Jotain niin uskomattoman ihmeellistä, rajua ja alkukantaista. Sitä on itse samalla niin herkkä ja vahva. Synnytykset eivät ole olleet minulle missään nimessä helppoja, mutta silti niin hienoja kokemuksia, että tekisin milloin vain uudestaan (siis teoriassa).

T – Talous. Äitiyslomalle jääminen ja sen jälkeinen vanhempainvapaa romahduttaa monen talouden, etenkin jos tämän jälkeen haluaa vielä jäädä kotiin hoitamaan lasta. On kummallista, miten valtio haluaa ihmisten tekevän lisää lapsia, mutta lapsiperheet joutuvat elämään todella tiukilla.

U – Uusperhe. Ottaa ja antaa, aina ei ole helppoa ja joskus taas on.

V – Välikausi. Mikä ihmeen välikausi, ihmettelin esikoiseni ollessaan vauva. Nykyään tiedän kaiken vesipilariarvoista, kuorivaatteiden ominaisuuksista, kerrostuksesta ja tuulenpitävyydeyystä – hengitävyyttä unohtamatta!

W – Wanhanajan ohjeet. Äidiksi tullessaan sitä saa jos jonkinmoisia neuvoja ja vinkkejä, ihan pyytämättä, täysin tuntemattomiltakin. Tärkeintä on luottaa omaan vaistoon ja tehdä asioista niin mikä itsestä tuntuu parhaalta, ei siksi että 50-luvullakin niin tehtiin.

X – Xjhxhfhgcxgv. Äitiys tuo tullessaan mitä kummallisempia uusia sanoja, kolmannessakin raskaudessani opin taas kaikkea ihan uutta (kuten että mitä balloki tarkoittaa, tunnustan googlasin). X-asento on myös aika jees, jos edellinen vastaus ei mennyt sääntöjen mukaan.

Y – Yhdistelmärattaat. Kymmenen vuoden aikana minulla (siis lapsillani) on ollut yhteensä kuudet rattaat. Kyllä, sellaisiinkin ja tietyn merkin kapistuksiin voi hurahtaa ja pistää yksiin nelinumeroisen summan. Toki lisävarausteina löytyy lisäksi viilentävää istuinalustaa, mukitelinettä, kesäkuomuja ja untuvapussukkaa. Vain parasta kullanmussukoilleni!

Z – Zombie. Yövalvomisten jälkeen tuttu tunnetila, ihan kun aivojen tilalla olisi vain kaurapuuroa.

Å – Åjåjåj. Mihin mä sitä ruotsia muka isona tarvitsee, mietin seiskaluokalla tunnilla tylsistyneenä. Nyt olen naimisissa suomeruotsalaisen kanssa, sukunimessäni on tämä kirjain ja myös lapseni puhuu minulle ruåtsia.

Ä – Äiti, maailman ihanin sana. Nykyään olen myös mamma (ktso ylempi).

Ö – Öööö. Mitä mä olinkaan just sanomassa?

Vanhaan tuttuun blogityyliin, pistetäämpäns haaste ihan oikeasti eteenpäin. Tahtoisin lukea äitiyden aakkoset ainakin Karoliinalta, Sannilta, Valeäidiltä.  Linkatkaa toki muutkin vaikka tähän alle, jos teette haasteen!