KEVÄISET VÄRILÄISKÄT

20/03/2019

Kaupallinen yhteistyö Aarrekidin kanssa

Maaliskuu on jo yli puolenvälin ja sade tuntuu huuhtovan pian viimeisetkin lumet pois. Ainakin meidän ikkunasta katsottuna näyttää siltä, että kevät tulee hitaasti – mutta varmasti. Luonnon heräämisen lisäksi varma kevään merkki on tottakai samaa tahtia keventyvä vaatetus. Pipot, takit ja kengät vaihtuvat pikkuhiljaa ohuempiin.

Keväisin moni tuntuu ikäänkuin ihastuvan uudestaan väreihin. Niin myös minä. Pimeiden talvikuukausien jälkeen mieli tarvitsee värejä ja niitä tuleekin kuin vahingossa haalittua ympärilleen.

Myös keväsin sitä huomaa, miten paljon lapset ovat taas venähtäneet pituutta vuoden aikana. Useimmissa perheissä todetaan, että syksyllä vielä ihan hyvät ulkovaatteet ja kengät ovatkin nyt ihan liian pieniä. Niin myös meillä.

Jos poikien takit olisivat olleet jo viime syksynä pienet, olisin ihan varmasti ostanut heille Aarrekidin silloin ensimmäistä kertaa ilmestyneen parkatakin. Ihastelin silloista sinivihreää, petroolin väristä takkia jo silloin kovasti. Se on juuri sitä tyyliä josta niin minä kun pojatkin tykkätään.

Olen hyvin mielissäni saadessani jatkaa tänä vuonna yhteistyötä kotimaisen Aarrekidin kanssa. Aarrekid kun on yksi niistä merkeistä, joka on kulkenut arjessamme ihan siitä saakka kun pojat ovat olleet vauvoja. Ja eritysen mielissäni olen siitä, että tämän vuoden yhteistyömme alkaa juurikin näiden ihanien takkien parissa!

Parkatakkien värikirjo laajeni näin kevään kunniaksi, kun Petroolin lisäksi valikoimaan tulivat Andorra, Umber sekä Musta takki. Myös pojat tuntuivat hullaantuvan väreistä, sillä Kaapo ihastui tuohon orasnssin rusehtavaan Umberiin ja Elvis taas kauniin syvän viininpunaiseen Andorraan.

Rennon parkamallin lisäksi tärkeitä ominaisuuksia takissa ovat huppu sekä napilliset taskut. Poikien taskuista löytyykin aina paljon aarteita, kuten erilaisia kiviä, muttereita ja pullonkorkkeja. Kaunis yksityiskohta mielestäni ovat ruusukultainen vetoketju sekä napit. Tiiviisti neulottu puuvilla tuntuu lähes silkkimäisen pehmeältä.

Parkatakki tulee olemaan meillä varmasti kevään ja syksyn lisäksi myös kesällä – sen verran arvaamaton sää kuitenkin täällä meillä silloinkin on. Kylmemmillä säillä takin kanssa voi pitää vaikkapa neuletta. Muutenkin kerrospukeutuminen on eritysen kätevää, kun sää saattaa muuttua paljonkin päivän aikana. Mekin lähdimme tänään päivällä auringonpaisteeseen ja yhtäkkiä satoikin tiskirätin kokoisia räntähiutaleita. Näissä kuvissa pojilla on päällään takkien lisäksi Aarredin ihanat, vähän pidemmän malliset Noel-luomupuuvillaneuleet.

Parkatakkeja on saatavilla koosta 86/92 kokoon 146/152 kaikissa väreissä. Kaapo, joka on noin 140 senttiä pitkä, käyttää takista kokoa 146/152. Elvis, joka on reilu 120 cm, käyttää tästä kokoa 122/128. Itse suosin lastenvaatteissa aina väljyyttä ja valitsen mielummin aina vähän reilumman koon. Pienin koko on siis hyvä noin vuoden-parin ikäiselle ja suurin koko menee vielä noin 11-12- vuotiaalle.

Joko siellä aletaan pikkuhiljaa myös virittäytymään kevättunnelmaan? Tuntuuko joku tietty väri olevan tämän kevään suosikki?


Kommentoi