Voihan pojat, en muista milloin viimeksi olisi tuleva lastenvaatemallisto saanut sydämeni pamppailemaan samalla tavalla kun nyt. Mainion kevät/kesä16 mallisto leikittelee 80-luvun postmodernityylisillä kuvoilla ja geometrialla. Suunnittelija Outi Mäkinen on saanut inspiraation mallistoon omasta lapsuudestaan. Ehkä tämä siksi kolahtaa niin kovaa itsellenikin. Se vie aikamatkalle omaan lapsuuteen, olematta kuitenkaan liian retro. Päinvastoin, se on ihanan raikas ja moderni.

SS16 ensimmäinen osa tulee myyntiin tiistaina 1.3. Luomupuuvillasta valmimistetut vaatteet on suunniteltu niin, että lapsen kiva ja helppo leikkiä ja touhuta niissä. Ensimmäisessä osassa myyntiin tulee erilaisia housuja, legginssejä, paitoja, mekkoja, huppareita ja haalareita. Myös kivoja leggareita, mekkoja ja tunikoita naisille! Toinen osa julkistetaan vähän myöhemmin ja se taas sisältää kesäisiempiä vaatteita sekä aika ihania pieniä juttuja kotiin. En malta odottaa!

Aiheuttaako Mainion uusi mallisto samanlaisia ihastuksen huokauksia sielläkin? Meillä myös lapset tykästyivät heti vaatteisiin kovasti, saatiin niitä jo nimittäin muutama kappale testiin. Tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä snapchatista (minttummm) ja instagramista niitä bongailleet 😉

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Odotellessani toissailtana sovittua viestiä henkilöltä, jonka kanssa oltiin sovittu näkemisestä, ja jossain vaiheessa tajuttuani ettei viestiä ei taidakkaan kuulua, rupesin miettimään kaikkia niitä treffejä jotka on tässä reilun kolmen vuoden tullut koettua. Ja tullut kokematta.

En todellakaan ole mikään sarjadeittailija, mutta onhan sitä etenkin Tinderin kautta ja muutenkin ulkona pyörimisen myötä tullut tavattua ihmisiä. En osaa yhtään sanoa kuinka monilla treffeillä olen ollut. Mutta ehkä parinkymmenen kanssa ollaan nähty, osa on jäänyt siihen yhteen kertaan ja osan kanssa sitten nähty useammin. Joidenkin kanssa on ollut tosi kivaa, joidenkin kanssa ei, ja aika paljon näiden väliltä.

Moni kysyy jatkuvasti että mitkä ovat esimerkiksi olleet kaikkein aikojen kauheimmat treffit ikinä. Kaikenlaista on sattunut ja treffit ovat olleet tosi erilaisia. Ne ovat olleet kaikkea nopeista kahvikupillisista monen tunnin illanistujaisiin isossa porukassa. En sanoisi että mitkään treffeistä olisi ollut mitään ihan hirveitä, mutta ehkä tämän vuoden takaisen episoidin voisi jo kertoa.

Olin jutellut Tinderissä erään taitelijan kanssa. Yhteinen tuttava vakuutti hänen olevan erikoisuudestaan huolimatta oikein kiva ja tutustumisen arvoinen tyyppi. Menin sitten eräs arki arki-ilta teelle hänen luokse. Näkeminen oli jännittänyt häntä sen verran, että hän oli ottanut viinipullon verran rohkaisevaa (mitä en vielä tässä vaiheessa tiennyt). Hän vaikutt symppikseltä ja oli ihan mukava. Olimme aiemmin jutelleet siitä, kuinka hän oli aika ujo eikä esimerkiksi ikinä ollut uskaltanut laulaa karaokessa. Yhtäkkiä hän ehdotti että menisimme vastapäiseen karaokebaariin, hän haluaisi laulaa. Olin kuullemma saanut hänet tuntemaan itsensä varmemmaksi.

Menimme sitten lähes tyhjään baariin, jossa oli lisäksemme vain alkoholisoitunut kantisporukka. Deittini valitsi biisikseen Kari Tapion Juna Kulkee kappaleen. Koska jonoa ei ollut, pääsi hän heti laulamaan. Hän antoi puhelimensa minulle ja pyysi minua kuvaamaan laulunsa. Kappale alkoi, hän oli selin yleisöön, minä aloin kuvaamaan, mutta mitään ei tapahtunut. Laulun sanat alkoivat vilisemään ruudulla, mutta hän ei laulanut. Seisoi siinä vain mikrofoni suunsa edessä. Jatkoin hetken kuvaamista, mutta jonkin ajan päästä vain kiusaantuneena lopetin ja menin takas pöytään. Hän seisoi siellä laulupaikalla koko neljäminuuttisen ihan hiljaa selin. Kappaleen jälkeen hän meni suoraan vessaan.

Tänä aikana minä sain jo seuraa viereisen pöydän seurueelta. Yksi naisista tuli pöytääni ennustamaan ja piirtämään minusta muotokuvaa. Hetken päästä deittinikin saapui takaisin seuraan. Yritin jutella hänelle jotain, mutten saanut oikein mitään vastausta. Ajattelin että juon juomani loppuun, ja lähden sitten kotiin. Yhtäkkiä deittini alkaa oksentamaan. Poispäin pöydästä, ihan keskelle tyhjän ja hiljaisen baarin lattiaa. Siinä vaiheessa minä pinkaisen pöydästä pois äkkiä vessaan. Meillä on takit samassa narikassa, enkä siis voi vain lähteä pois.

Olen vessassa ja soitan paniikkipuheluita kavereilleni. Olen selvinpäin tyhjässä karaokebaarissa ja deittini oksentaa, enkä voi lähteä pois, apua mitä mä teen!!? Lopulta en voi muuta kun tulla ulos vessasta. Poika on siivonnut itse oksennuksensa lattialta ja odottelee minua nolona, mutta jo parempivointisen näköisenä. On torstai-ilta, kello puoli yhdeksän illalla. Sellaiset treffit sitten.

Ja onhan näitä. Istuin myös kerran sohvalla ja katsoin kun tyyppi sahasi puurimoja yli tunnin, sanomatta mitään. Tai kun olin sopinut että törmään erään kivan pojan kanssa festareilla ja törmäsimmekin – kun hän oli täysin alasti hypimässä punkkeikan eturivissä. Tai kun eräällä oli oma teepussi mukana kahvilassa, koska pelkkä kuuma vesi on halvempaa. Tai kun palasin pizza-treffeiltä kotiin ja huomasin hampaideni välissä maailman isoimman palan rucolaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Mikä tekee klassikon? Sitä rupesin miettimään kun minua pyydettiin Iittalan ja Indiedaysin Francktastic kampanjaan mukaan. Klassikoksi muodostumisessa voi mennä vuosikausia, mutta välillä jokin saattaa saavuttaa klassikon aseman hyvinkin nopeasti. Joistain asioista sanotaan välillä, että ne ovat klassikoita jo syntyessään. Olen joskus kirjoittanut Suomalaisen kodin klassikkotuotteista ja Kaj Franckin Iittallalle suunnittelemat Teema-astiat kuuluvat ehdottomasti tähän kategoriaan. Monesti kuitenkin vaihtuvat trendit saattavat vaikuttaa niin, että pitkään matkassa kulkeneet klassikot jäävät unholaan. Joku klassikkotuote saattaa olla käytössä vaikka päivittäin, mutta sen kauneus ja arvokkuus saattaa unohtua. Sitä tuotetta kun alkaa pitää niin itsestäänselvyytenä siellä kotona. Huomaan itse saman. Pidän skandinaavisesta sekä 50 -ja 60-lukujen muotoilusta. Kun koti täyttyy ihan arkisilla designklassikoilla, täytyy ne aina välillä löytää uudestaan jotta niitä osaa taas arvostaa.

Kaj Franckin muotoiluklassikot edustavat hyvää, ajatonta muotoilua, joka on parhaimmillaan jokapäiväisessä käytössä. Kaikille meistä ovat varmasti tuttuja Kartio-lasit, arkeen ja juhlaan sopiva Teema-astiasarja sekä yksinkertaiset Scandia-aterimet. Franckin suunnittelemat esineet perustuivat usein kolmeen tuttuun perusmuotoon: ympyrään, neliöön ja suorakulmioon tehden niistä yhtä ajankohtaisia tänään, kuin silloin, kun ne suunniteltiin. Perimmiltään Franck halusi luoda pelkistettyä ja ajatonta kauneutta arkeen. Nyt olisi hyvä aika löytää Kaj Franckin designklassikot uudestaan, nimittäin Kartiot ovat saaneet uuden kauniin värin ja mikä hienointa, Scandian aterimet ovat lanseerattu nyt uudestaan himan isommassa koossa.

Itselleni Scandian aterimet aiheuttavat suuren nostalgiaryöpyn. Meillä oli nimittäin kyseiset aterimet peruskouloussa. Niillä on tullut syötyä siis aika monta vuotta koulun ruokalassa ja köksäntunnilla. Koko uusissa aterimissa on tosiaan vähän isompi. Ne sopivatkin edelleen vanhempien aterimien kanssa hyvin, vanhoja voi käyttää alkupaloille ja uusia sitten pääruoan kanssa. Pikkulusikat ovat myös oikein oivallisia lapsille, pitkän vartensa ansiosta. Scandian pyöreä ruokalusikka on mielestäni edelleen maailman paras soppalusikka.

Osallistu arvontaan ja käy löytämässä Kaj Franckin designklassikot uudestaan. Kerro mikä on Kaj Franckin muotoiluklassikoista oma suosikkisi? Löydät ne kaikki TÄÄLTÄ. Palkintoina arvon 2 kpl Scandia Tarjoiluvälinepaketteja (arvo 49,90 €) sekä 1 kpl Teema Mini tarjoilusettejä (väri: valkoinen, 3 osaa, arvo 35,90 €). Osallistu arvontaan siis kommentoimalla alle!

Kannattaa myös julkaista omia kuvia omista Francktastic-hetkistä Instagramissa  hashtagilla #francktastic. Parhaat kuvat julkaistaan Iittalan Francktastic -sivulla <3 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Olisi voinut kuvitella että ensimmäisestä kodista, johon poikien kanssa muutimme eron jälkeen, olisi ollut kovin haikea lähteä. Mutta oikeasti vaikeinta oli muuttaa pois rakkaasta kaupunginosasta, Alppilasta. Vaikka emme muuttaneetkaan kun reilun kilometrin päähän, niin muuton myötä muuttui myös paljon muutakin kun pelkkä postinumero. (Tuliko edelliseen lauseeseen nyt tarpeeksi monta muuta?) Emme enää olleet Alppilalaisia. Se tuntui oudolta, koska Alppilalaisuus oli muodostunut osaksi identiteettiäni. Kumpikaan pojista ei ole ikinä asunut missään muulla, joten siinäkin mielessä muutto tuntui haikealta. Taakse jäivät tutut kulmat – se söpö kettutarra siinä vesirännissä. Kaupat – ihmetteleeköhän se Alepan myyjä mihin ollaan kadottu? Kahvilat – koska tuore pulla on vaan niin hyvää. Divari – sinne pystyi mennä höpöttelemään ja hengailemaan jos kotona ei ollut tekemistä. Baari – jos netti ei toiminut, avaimet olivat jääneet kotiin sekä perinteset mustikkashotit tyttöjen kanssa. Ravintolat – pizzeria, kaksi kiinalaista, kaksi sushipaikkaa sekä Weeruska parin askeleen päässä olivat tosin vaa´an lukeman kannalta hieman haastavia naapureita. Lisäksi kaikki ystävät, naapurit, leikkipuisto ja muuten vaan tutut kasvot katukuvassa – kaikkia niitä on usein ihan kauhea ikävä.

Vanhaa kotia ei niinkään ole ikävä, vaikka kiva sekin oli. Enemmän ne on ne kaikki muistot jotka saavat haikean olon. Vaikkakin näkymä Alppilan kattojen yli oli kyllä huikea. 50 neliön kaksio tuntui ihan hyvältä silloin sinne muuttaessamme, mutta pikkuhiljaa se alkoi käymään liian ahtaaksi. Kaipasin enemmän avaraa ja yhtenäistä tilaa. Koska uutta sopivaa asuntoa ei meinannut millään löytyä ja lähestyvä putkiremppakin kolkutteli jo oven takana oli pakko laajentaa aluerajausta. Ja sitten löysinkin heti tämän nykyisen kotimme. Kaksio tämäkin, mutta melkein 30 neliötä isompi.

Vanhasta kodista mieleen on jäänyt pieni keittiö ja minipieni ruokapöytä jonka äärellä tuli usein istuttua. Samoin olkkarin seinään taiteilemani mustat pilkut, olkkarin hyllyn päällä olevan A (niinkuin Alppila) valokirjain sekä keittiön liitutauluseinä. Rapun hissi muodostui parin vuoden aikana myös todella legendaariseksi. Sillä oli jopa häshtägikin. Olisikin hauska joskus laskea, kuinka monta peiliselfietä tulikaan siellä otettua. En melkein ikinä pitänyt verhoja kiinni, eikä myöskään monikaan vastapäisessä talossa. Niinpä hekin tulivat aika tutuiksi, ja tuntui jotenkin turvalliselta kun ympärillä oli kokoajan elämää. Halusimme kovasti lemmikkiä, mutta emme voineet ottaa. Joten ruokimme joka aamu talitinttejä keittiön ikkunalaudalla. Sinne muutaessamme Elvis nukkui vielä pinnasängyssä ja minun sänkyni olkkarissa toimi päivisin sohvana. Keittiöön ei mahtunut tiskikonetta, en kertakaan pessyt parvekelaseja ja suihkun viemäri veti huonosti. Suoraan alakerrassa asui myös vanha ja aina iloinen mummo, joka ei ikinä valittanut melusta. Tosin autoin häntä säännöllisesti roskien viemisessä ja kauppakassien kanssa. Hyviä muistoja. Mitä te muistatte näistä meidän vanhoista ajoista? Onko meidän vanhasta kodista jäänyt jotain tiettyä mieleen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Päivittäiseen 24 tuntiin mahtuu paljon. Ihan tavallisia asioita, sellaisia jotka toistuvat päivittäin ja joita ei tule niin kauheasti edes ajateltua. Asioita jotka yllättävät, joita ei mitenkään pysty etukäteen suunnitella. Asioita jotka unohtuvat nopeasti, asioita jotka tulet muistamaan aina. Päiviin muodostuu rutiineja, jotka saatavat toistua samana vuodesta toiseen. Sellaisia pieniä, mutta tärkeitä, juttuja joita ei sen kummemmin tule edes miettineeksi. Vaikkapa että juo sen aamukahvin aina siitä samasta kupista.

Arabian ja Indiedaysin yhteistyön myötä minäkin rupesin miettimään vähän enemmän suhdettani astioihin. Päivässä on monta hetkeä ja astiat ovat mukana niistä monissa. Arjessa ja juhlassa. Itse rakastan astioita ja siksi haluan pitää ne kotona esillä myös avohyllyssä. Minulla ei ole erikseen parempia astioita juhlakäyttöön ja saatan hyvin juoda välillä vaikkapa tuoremehua viinilasista jos tahdon piristystä päivään. Arabian 24h astiaston myötä rupesin miettimään että mikä olisi paras tai mieleenpainuvin hetkeni. Olisiko se ystävien kanssa pidetty ihana brunssi viime kesänä, syvällinen keskustelu ja iltatee sohvannurkassa, vaiko lounastreffit, silloin kun yksi kiva poika tuli tekemään minulle ruokaa. Vaikka kaikki nämä ovat hyviä hetkiä, haluan myös vaalia niitä ihan tavallisia arkisia hetkiä.

Minun hetkeni on arkiset aamut. Kun unenpöpperöiset lapset kömpivät hyväntuulsiina aamupalapöytään. Aurinko alkaa pikkuhiljaa nousemaan ja porukkamme saamaan samalla silmiään auki. Vaikka voisi kuvitella aamujen olevan kaaosta ja kiirettä, ovat ne meillä ehkä niitä koko päivän rauhallisimpia hetkiä. Kaikki ovat yleensä hyvin levänneitä, iloisia ja tankkaavat toisistaan läheisyyttä erossa, omissa sängyissään, vietetyn yön jälkeen. On ihana nähdä heti aamusta lasten hymyilevät kasvot ja pörröiset hiukset ja miettiä yhdessä että mitäs me tänään aamupalaksi syötäisiin. Yleensä se on yhtälailla jotain ihan arkista. Muroja, puuroa, leipää, jogurttia. Syömme yhdessä ja sitten vien pojat päiväksi hoitoon. Nämä ovat juuri niitä tärkeitä, mutta niin kovin arkisia asioita, joita harvemmin tulee miettineeksi sen kummemmin.

Heikki Orvolan 24h-astiat täyttävät tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi sarja on saanut ylleen purppuraisen Avec-kuvion kolmeen lautaseen. Purppura on muodoltaan Heikki Orvolan ja väriltään sekä kuvioltaan Kati Tuominen-Niittylän. Tykkään kovasti yhdistellä näitä klassiseen valkoiseen. Helposti lähestyttävää muotokieltä edustavan 24h-sarjan selkeät, yksinkertaiset muodot ja vähäeleinen käytännöllisyys miellyttävät silmää vuodesta toiseen. 24h-sarjaan kuuluu valikoima mukeja, kuppeja, lautasia ja tarjoiluosia. Ne ovat kaikki uunin-, mikroaaltouunin- ja konepesun kestäviä.

Ylihuomenna, 24.2. kannattaakin suunnata Arabian verkkokauppaan tai outletteihin. Synttäreiden kunniaksi silloin saa nimittäin kaikista 24h sarjan astioista 24% alennuksen. Käytä koodia ARABIA24H. 24 tuntia käynnissä oleva alennuskoodi kannattaa käyttää hyödyksi, sillä neljäsosa hinnasta pois on tuntuva ale laadukkaasta astiastosta!

Mikä olisi teidän oma hetkenne astioiden kautta? Jos jaat oman hetkesi Arabian facebookkiin, instagramiin tai kampanjasivustolle tagilla #Arabia24h, osallistut arvontaan jossa kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 100 eurolla 24h astioita. Arvontapäivät ovat 29.2. ja 31.3.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.