Kuulostaa uskomattomalta, mutta en ole ennen tätä vaihtanut ikinä kukkieni multia. Se ehkä osittain selittää senkin, miksi ne muutamat kasvini ovat kokeneet aina lopulta hitaan poismenon.

Muistan vuoden takaisesta koronatilanteesta hyvin sen, miten somea selatessa tuntui, että jokaikinen vaihtoi kukkiensa mullat ja leipoi leipää. Myös minä tilasin tuolloin kauppakassipalvelusta multaa ja ainekset foccacian leipomiseen. Molemmat jäivät tekemättä.

Mutta kun viime viikkoina instagramini alkoi taas täyttymään mullanvaihtopäivityksistä, päätin minäkin nyt vihdoin tarttua tuumasta toimeen. Uuden mullan lisäksi myös muutama ruukussa itsekseen kasvanut lähtenyt uusi pistokas sai omat uudet ruukut.

Koska suurin osa kasveistamme on alunperin mieheni ja jopa yli 16 vuotta vanhoja, en halunnut sössiä hommaa, vaan googlailin paljon vinkkejä ja ohjeita mullan vaihtamiseen. Niin perusteellisesti opiskelin asiaa, että voin nyt hyvin jakaa vinkkini myös teille.

Kukkien mullanvaihto on hyvä tehdä talven jälkeen, kasvien lepokauden päättyessä – ja se aika on sattumoisin juuri nyt, eli helmi-maaliskuussa, kun kasvuaika alkaa valon lisääntyessä. Hitaasti kasvavilla lajeilla, kuten kaktuksilla, tai hyvin suurilla viherkasvailla uudelleen istuttaminen voidaan kuitenkin tehdä joka toinen tai kolmas vuosi.

Huonekasvit kaipaavat mullanvaihtoa, kun entinen ruukku on jäänyt pieneksi tai kalkkia ja lannoitesuoloja on kertynyt ruukun pinnalle. Nopeasti kasvavat kasvit tarvitsevat tarvitsevat mullan vaihdon yhteydessä halkaisijaltaan noin sentin suuremman ruukun joka kevät.

MULLANVAIHTO VAIHE VAIHEELTA

1. Mullanvaihto aloitetaan kastelemalla juuripaakku perusteellisesti jo edellisenä päivänä. Näin paakku irtoaa helpommin ruukusta ja pysyy koossa. Alusta, kuten pöytä, jossa vaihto suoritetaan kannattaa suojata reilusti sanomalehdillä. Avuksi kannattaa myös etsiä suojakäsineet, lapio ja astia uuden mullan esikastelua varten.

2. Uusi multa kostutetaan erillisessä astiassa ennen ruukutusta. Sopiva suhde on noin 1 dl vettä multalitraa kohti. Esikostutus on tärkeää mullan kestävän mururakenteen aikaansaamiseksi. Jos multaa ei esikostuteta, vaan kastellaan reilusti heti istutuksen jälkeen, saattaa multa kovettua yhtenäiseksi paakuksi. Oikeinkäsitelty multa ei kovetu.

3. Kasvin irrotus ruukusta onnistuu parhaiten, kun toisella kädellä tartutaan ruukkuun ja toisella peitetään mullan pinta niin, että kasvi jää sormien väliin. Kasvi käännetään poikittain tai ylösalaisin, ja ruukku napautetaan varovasti irti. Juuripaakkua ei rikota, jos siihen ei ole erityistä syytä. Usein riittää pelkkä vioittuneiden juurenosien poistaminen.

4. Ruukun pohjalle tehdään salaoja, joka estää liiallisen kosteuden kertymisen ruukun pohjalle. Se tehdään laittamalla aluksi paperinpala ruukun pohjalle estämään mullan valumista pohjareiästä. Salaojaksi laitetaan 2-4 cm paksuinen kerros kevytsoraa, saviruukunkappaleita tai kananmunankuoria. Salaojakerroksen päälle laitetaan multaa sen verran, että kasvi tulee entiseen syvyyteensä.

Uuden ruukun tulee olla halkaisijaltaan pari senttiä juuripaakkua suurempi. Lasittamatonta saviruukkua liotetaan muutama tunti vedessä, näin ruukku ei ime kosteutta istutusmullasta. Jos ruukku on kovin iso kasville, voi kevytsoraa laittaa enemmän, jolloin ruukkuun ei myöskään tule niin paljon painoa kun mullan kanssa.

5. Nosta kasvi ruukkuun. Juuripaakun reunoille valutetaan uutta kostutettua multaa ja se tiivistetään hellävaraisesti sormin painelemalla. Älä täytä ruukkua piripintaan, vaan jätä pinnan ja ruukun reunaan useampi sentti.

6. Uudelleen istutetut kasvit suojataan auringonpaisteelta ja niitä sumutetaan säännöllisesti. Sumutusveteen voi lisätä ohjeen mukaan merileväuutetta. Normaali kastelu aloitetaan vasta, kun mullan pinta on kuivahtanut, eli noin 2 – 3 viikon kuluttua ruukutuksesta. Halutessaan mullan pinnalle voi myös laittaa kevytsoraa, joka tasaa mullan kosteutta etenkin altakasteluruukuissa.

7. Vanhat mullat voi kaataa paperikassiin ja laittaa biojätteeseen.

MILLAINEN MULTA?

Pitkäikäisille huonekasveille valitaan kompostoimalla valmistettu musta multa, johon muodostuu kestävä mururakenne, joka pitää mullan ilmavana ja kasvin juuret säilyvät elinvoimaisina ja terveinä.

Jos kasvi on altakasteluruukussa, kannattaa silloin valita altakastelumulta, joka sisältää pitkiä kuituja edistämään veden tasaista imeytymistä ruukun vesisäiliöstä. Altakastelumulta on myös riittävän ilmavaa suuriin ruukkuihin.

Kaktukset, rahapuu, anopinkieli ja muut nopeasti kuivuvassa kasvualustassa vihtyvät kasvit istutetan hiekkaa ja kevytsoraa sisältäävään kaktusmultaan.

MIKSI MULLAN VAIHTO ON TÄRKEÄÄ?

Mullanvaihdolla on muutakin merkitystä kuin antaa kasvin juurille lisää kasvutilaa. Multa maatuu vähitellen ruukussa ja samalla se tiivistyy. Vanhassa mullassa kasvin juurilla on ilmattomat olosuhteet, jolloin juuret kärsivät ja kasvi näivettyy. Jos juuret kuolevat, kasvikin kuolee.

Myös kasteluvedestä ja lannoitteista multaan kerääntyy vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Kun mullan suolapitoisuus nousee, kasvi ei enää saa riittävästi vettä ja alkaa nuutua.

Ainakin toistaiseksi kasvimme eivät ole näyttäneet olevaan moksiskaan mullanvaihdosta, päin vastoin. Kahdesta kilpipiileasta löytyi multaa vaihtaessa yllätys, niiden juuret olivat lähes kokonaan kuolleet ja maatuneet pois. Mullanvaihto tuli siis todellakin tarpeeseen ja ihan viime hetkellä. Nyt annan niiden juurtua hetken vedessä ennen kun istutan ne uusiin, niille paremmin sopiviin pienempiin ruukkuuihin.

Kasvien lannoittaminen on itselleni vielä pieni mysteeri, joten kehoitan jokaisen perehtymään siihen itse vaikkapa fb:n viherkasviryhmän avulla.

Luin myös Maria Veitolan instasta mielenkiintoista tarinaa kuun vaikutuksesta kasveihin. Miksikäs ei, vaikuttaahan se myös niin moneen muuhunkin asiaan. Wanha kansa tiesi, että yläkuulla vaihdetaan kasvualusta, kylvetään siemenet, otetaan pistokkaat ja istutetaan kukat. Uudenkuun päivästä, eli kalenterin mustasta pallosta alkaa nousevan kuun kuun, yläkuun, eli uusikuun aika. Itselläni mullan vaihto osui juuri sattumalta tähän aikaan että myös aamupäivään, joka on kuulemma kasveille paras aika mullan vaihtoon. Tänään ja huomenna on kuun mukaan myös vesipäivät, eli parhaat päivät kastella kasvit!

—

Lähteet: Martat & Biolan

Olen keräillyt alkuvuoden mittaan Instagramissa saamiani kysymyksiä ja koska vastaukset siellä näkyvät vain hetken tai kyselyt on tullut yksityisviestein, ajattelin jakaa niitä myös vähän kerrallaan tänne blogiin. Tähän ensimmäiseen osaan valikoin muutamia perheeseen, asumiseen ja opiskeluun liittyviä kysymyksiä.

TAHTOISITKO VIELÄ LISÄÄ LAPSIA?

No jooo, aika kultaa muistot ja viime aikoina on se käynyt usein mielessä. Mutta tässä asiassa on pakko ajatella järjellä, eikä vaan kuunnella hormoneja ja kirkuvia munasarjoja. Jos taloudelliset resurssimme olisivat toisenlaiset niin kyllä ehdottomasti. Isoin mietityksen aihe on siis raha (miten typerä syy). Jos meidän olisi mahdollista ostaa haluamamme iso asunto (4-5 makuuhuonetta, työhuone ja kodinhoitohuone pitäisi mielellään olla) haluamaltamme alueelta (ja keksisimme että mikä se alue on) sekä hoitaa lasta kotona pitkään, niin asiaa ei ehkä tarvitsisi miettiä niin paljoa järjellä.

Ja vaikka asunto-asiat järjestyisivät, kuitenkin toinen asia joka mietityttää on oma jaksamisemme. Lapsia on nyt jo yhteensä neljä ja välillä tuntuu, ettei oma pääni kestä sitä kaikkien asioiden muistamista ja hoitamista, kodinhoitoa ja omaa räpättämistä. Puhumattakaan ajoittaisesta elämöinnin määrästä (ja volyymista) ja tavarakaaoksesta. Tarvitsen paljon rauhaa, omaa aikaa ja seesteisyyttä ympärilleni, jota kyllä toki voi saada lastenkin kanssa, mutta ei aina kovin helposti tai usein.

Nuorimmaisen lapsen kanssa vauva-aika oli monesta syystä ajoittain tosi rankka, ja vaikka kaikki menisi tällä kertaa helpommin, pelkään että jo pelkkä univaje ja rikkonaiset yöt horjuttavat liikaa mielenterveyttäni sekä kuormittaisivat parisuhdetta. Kaikissa kolmessa raskaudessa minulla on ollut hyperemeesi, eli raju raskauspahoinvointi ja sen kokeminen jälleen pelottaa myös.

MISSÄ TAHTOISIT ASUA?

Olen koko aikuiselämäni halunnut asua ratikkalinjan varrella, ja niin myös olen tehnyt viimeiset 17 vuotta, mutta koronavuosi pisti ensimmäistä kertaa ihan tosiaan pohtimaan uusia vaihtoehtoja. Mökkimäinen asuminen kantakaupungissa on aina kiinnostanut, mutta nyt alkoi oikeasti tuntumaan, että tarvitsemme entistä enemmän tilaa ympärillemme sekä oman kunnon pihan. Mietin jossain vaiheessa ihan vakavissani muuttoa puutaloon Porvooseen ja googlailin jopa busssiaikatauluja ja laskin lasten koulumatkoja sieltä tänne.

Mutta juuri nyt en tiedä yhtään, siis ainakaan kun miettii realistisesti (suuria haaveita toki jugendlinnasta ja merenrantamökistä on). Minulla on todella vahva tunneside ja kaipuu vahoille kulmille Alppiharjun suunnille. Samoilla kulmilla asuisi paljon ystäviä, on kaikki mahdolliset palvelut uimahallista leffateatteriin, kirjastoon ja suutariin, ravintolat ja kahvilat, lapsille päiväkodit, eri vaihtoehtoja kouluista, leikkipuistot ja harrastukset. Sieltä suunnilta muutimme kuitenkin aikonaan pois, koska isoja asuntoja sieltä on lähes mahdoton löytää. Olemme myös nyt tottuneet täydelliseen rauhaan ja välittömään luonnonläheisyyteen, joten ihmisvilinä ja ajoittainen levoton tunnelma voisi olla liikaa, vaikka nyt sitä usein kaipaankin.

Olen itse alunperin Espoosta ja kun sieltä silloin 17 vuotta sitten muutin pois, olin varma etten ikinä palaisi. Nyt olen katsellut asuntoja jopa vanhoilta kulmilta. Länsimetrolla kun pääsisi nopeasti ja helposti vaikkapa Tapiolasta kavereita tapaamaan.

Ex-tempore illanvietot tai pikaiset kahvilatreffit kavereiden kanssa onkin se syy, miksi pelkään etten olisi onnellinen jossain kauempana asuessani. On tärkeää tietää, että voin milloin vaan nopeasti tavata kaveria tai käydä hankkimassa jonkun tarvitsemani asian keskustasta tai kaupunginosan fb-ryhmäläiseltä, kesällä taas on ihana ajaa pyörällä nopeasti paikasta toiseen, poiketa torilla ostamassa mansikoita ja kipaista apteekissa samalla reissulla.

Lisäksi meidän pitää aina ensin ajatella vanhempia lapsia, joilla on koulut ja ystävät sekä toinen koti ja vanhempi tietyssä paikassa. Liian kauas tai hankalan matkan päähän ei siis voi noin vaan lähteä. Nämä päätökset pitää tehdä suurella harkinnalla, kaikkia osapuolia kuunnellen. Joten toistaiseksi olemme vaan jumahtaneet tähän ja se kieltämättä vähän ahdistaa, koska en pääse siitä ajatuksesta, että tahtoisin muuttaa (ja sekin ahdistaa, koska en tahtoisi ajatella muuttamista, onko järkeä maalata seiniä-ajatuksia ja asunto-asioita kokoajan). Kaipaan tätä tunnetta. 

MIKSI ET ENÄÄ NÄYTÄ VANHEMPIA LAPSIASI SOMESSA?

Lasten kasvaessa ja itsenäistyessä se on tapahtunut luonnostaan, osittain ajattelematta ja osittain heitä suojellakseni. En koe mielekkääksi kovin henkilökohtaisten asioiden jakamista, vaikka kuvissa lapset edelleen näkyvätkin, mutta toki kokoajan harvemmin. En ole kuitenkaan rajaamassa vanhempia lapsia kokonaan somesta pois, paitsi jos he itse joskus niin tahtovat. Muutenkin mielestäni somen tekeminen ja siellä olemien on muuttunut myös aikuisten kesken viime vuosina entistä henkilökohtaisesti etäisempään suuntaan.

Viime aikoina olen kuitenkin välttänyt lapsista suorien kasvokuvien laittoa, mutten ole siinäkään täysin ehdoton. Nuorempien lasten kohdalla someen jakaminen on vähän erilaista,  silloin usein puhutaan paljon yleisesti kaikkia vauvoja ja taaperoita koskevista asioista kuten kasvusta, kehityksestä tai vaikkapa päiväkotipaikoista. Pienten ulkonäkö myös muuttuu, eivätkä he kulje minnekään itsekseen, siksi heistä jakaminenkin tuntuu luonetevammalta. Lapsi on nuorempana ikäänkuin vielä osa vanhempaa.

Viime aikoina on puhuttu paljon lasten oikeudesta yksityisyyteen ja se on hyvä. Omat lapseni ovat olleet esillä somessa, toki pintapuolisesti, ja nyt vähän isompina he myös ymmärtävät sitä myös enemmän. Ja edelleen he haluavat olla esillä, ja jos joskus eivät, niin he sanovat ja minä kunnioitan sitä.

Lapset ja heidän kaverinsa ovat kasvaneet hyvin erilaiseen maailmaan, jossa some on heillekin osa arkipäivää. Kukaan ei heitä koulussa kiusaa siitä, että heistä on blogissa kuvia (joita ei muuten löydä esim nimellä googlaamalla), koska niin on monesta muustakin kaverista. Lisäksi kouluilla on omat julkiset blogit ja instat, joten kaikki tämä on heille luonnollista. Pian koittaa aika kun he haluavat ehkä avata omat some-kanavat ja toivon, että tästä kaikesta on ollut heille hyötyä kun se maailma heille aikanaan kunnolla aukeaa.

AIJOTKO VIELÄ JATKAA OPISKELUITASI?

Itseasiassa hain perjantai-iltapäivällä hetken mielijohteesta opiskelu-oikeuteni palauttamista ja sain juuri viestin, että hakemukseni hyväksyttiin. Eli näillä näkymin jatkan syksyllä. Olen itsekin vähän hölmistyneenä täällä, että mitä sitä tuli juuri tehtyä. Samaan aikaan koen, että mitä pidemmälle venytän jatkamisen aloittamista, sitä hankalampaa se on.

Minulla on taustalla ensimmäisen vuoden opinnot medianomin tutkinnosta, journalismin koulutusohjelmassa. Eli vielä olisi noin 2,5 vuotta edessä. Opinnot jäivät kolmisen vuotta kesken aluksi jaksamisen ja ajanpuutteen ja sitten lopulta kokonaan vaikean raskauden vuoksi. Raskauden jälkeen koin, että pienen vauvan kanssa ei omat rahkeet riitä opiskeluun. Kun mies jäi puolestaan kotiin hoitamaan lasta, ei aika ollut silloinkaan oikea, koska edes yhden meistä piti saada palkkaa.

Syksyllä taapero täyttää kolme ja menee päiväkotiin, mies takaisin töihin ja tässä nyt panikoin lähinnä sitä, että tuleeko samaan syssyyn liikaa kaikkea uutta. Tämä oli myös niin nopea päätös, etten ole vielä ehtinyt puhua tästä ollenkaan mieheni kanssa, kröhöm. Pidätän siis oikeuden myös muutokseen, ja jos syksy tuntuu tulevan liian nopeasti, venytän aloittamista tai otan alkuun vain muutaman kurssin, jos se on koulun puolelta mahdollista. Toivon että nykyään kursseja voi suorittaa enemmän etänä kun silloin neljä vuotta sitten, vaikka koronatilanne syksyllä olisikin helpompi.

MITÄ TEET TYÖKSESI?

Olen digitaalisen sisällön tuottaja ja tuotan sisältöä pääosin sosiaaliseen mediaan, suurimmaksi osaksi omiin kanaviini. Eli oma someni on myös työni. Minua kutsutaan myös vaikuttajaksi ja koska nimitystä on käytetty paljon ivalliseen sävyyn, olen myös itse karttanut sen käyttämistä. Mutta ehkä muutan nyt sen tässä ja kustun itseäni ylpeästi vaikuttajaksi.

Tämä blogi täytti hiljattain 10 vuotta ja se on rahallisesti työllistänyt minut täysin noin kahdeksan vuotta. Nykyään työt ovat siirtyneet entistä enemmän Instagramin puolelle. Saan siis rahaa tuottamalla ja julkaisemalla erilaista kaupallista sisältöä valituille yritykselle, eli tekemällä heille markkinointia. Joskus harvoin myyn pelkkiä tuotekuvia yrityksen omaan käyttöön tai päivitän heidän omaa some-tiliään sovitun ajan. Kaupallisen sisältöjen lisäksi tuotan toki kanaviini myös paljon ei-kaupallista sisältöä, kuten tämän postauksen, josta en saa rahaa.

Suunnittelen siis yrityksille erilaisia konsepteja ja kampanjoita vaikkapa johonkin tuotteeseen liittyen. Teen myyntityötä, asiakashankintaa ja toimeksiantoja, suunnittelen ja järjestän kuvauksia, stailaan, kuvaan, editoin, toimin mallina, kirjoitan, testaan tuotteita, raportoin asiakkaalle tuloksista… Voisi sanoa, että minulla on ikäänkuin yhden naisen mainos -tai mediatoimisto, jossa teen kaikki hommat alusta loppuun asti itse.

—

Lisää kysymyksiä saa toki laittaa, vaikka alle kommentteihin. Seuraava kysymys & vastaus postaus on jo tulilla ja siihen olen valinnut ihonhoitoon ja vaatteisiin liittyviä kysymyksiä. Niitäkin saa toki laittaa lisää!

Tänään tulee tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun ruokakaupoista alettiin hamstraamaan vessapaperia ja säilykkeitä. Moni meistä tuskin olisi vuosi sitten koronauutisten pahentuessa ajatellut, että olisimme edelleen samassa tilanteessa vielä vuotta myöhemminkin. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Kuten kaikki vuodet nykyään, myös viime vuosi tuntuu näin jälkikäteen tarkasteltuna menneen nopeasti. Siis siitäkin huolimatta, että pitkään päivät tuntuivat matelevan ja vain toistavan samaa kaavaa. On edelleen helppo palata muistoissa niihin alkukevään päiviin ja tunnelmiin. Muistaa pienimpiäkin yksityiskohtia vuoden takaa. Muistan hyvin ne maaliskuiset päivät kun pelko ja epävarmuus alkoi hiipimään ihan kunnolla ja miten pakonomaisesti päivitin puhelimesta uutisia.

Aluksi välttelimme tarkkaan ihmisiä, emme menneet edes leikkipuistoon jos siellä oli muita. Siirsin sängyn ikkuanan alle, niin että silloin 1,5 vuotas taaperoi pystyi ikkunalaudalta katselemaan ulos ja ohikulkevia ihmisiä. Aloimme näyttämään hänelle tuolloin myös ensimmäistä kertaa kunnolla lastenohjelmia. Mietin, millaiseen maailmaan hän oppii, kun kaikkiin pitää pitää etäisyyttä.

Muutaman kuukauden omaehtoisen osittaisen karanteenin (kävimme välillä ruokakaupassa jne) aikana pelkoakin vahvemmaksi tunteeksi tuli totaalinen kyllästyminen. Kuten varmasti niin monella muullakin. Samalla tilanne meillä täällä koronan suhteen alkoi rauhoittumaan, kesä oli tulossa ja olo luottavainen. Nähtiin jo kavereita puistoskumpan tai kävelyiden merkeissä. Etenkin loppukesästä, elämä oli ajoittain jo lähes normaalia.

Silti me kaikki varmaan tiesimme, että ei tämä tähän lopu. Vaikka se kokoajan takaraivossa jyskytti, mutta ei sitä halunnut ja jaksanut enää ajatella. Eipä sitä silti kuvitellut että vuosi tätä, uusi sulku ja ulkonaliikkumiskiellon valmistelua – tuntuu ihan utopistiselta. Toisaalta, vielä viime syksynä puhuttiin, että rokotteissa menisi vielä vuosi ja nyt Suomessakin on jo puoli miljoonaa rokotettua. Toivoa siis on.

Koronaväsymys, termi ja fiilis on varmasti monelle tuttu. Tuskin vuodessa kukaan meistä on välttynyt siltä. Tilanteen vaan jatkuessa, paikkojen sukeutuessa ja tapahtumien peruessa olo on ollut hetkittäin toivoton. Olen silti kiitollinen, että saatiin kesällä ja alkusyksystä viettää hetki lähes normaalia elämää. Ja vaikka vuosi sitten halusin lapset äkkiä pois koulusta, on mieli myös muuttunut etäkoulun suhteen. Meille on ollut helpottavaa, että ala-asteelaiset ovat pystyneet käymään koulussa ja taapero kerhossa, vaikka tiestysti sairastumisen mahdollisuus on stressannut.

Huonomminkin voisi siis olla, mutta ei se ajatus toki hirveästi helpota. Itse en tällä hetkellä osaa oikein muuta kun yrittää olla murehtimatta liikaa, viedä ajatukset muualle ja vain odottaa. Tehdä mitä voi ja yrittää nauttia siitä.

Vuosi on opettanut paljon uutta. Kuten että jos päivällä ei käy ollenkaan ulkona tulee ällö ja tunkkainen olo, ahdistuskohtaus kyllä helpottaa vaikka sitä ei sillä hetkellä uskoisi, ruokakaupan verkkotilausta tehdessä pitää ihan ensiksi varata toimitusaika, lapsi ei ehkä mene pilalle jos sen antaa joskus katsoa vähän liikaa lastenohjelmia, samoja legginssejä voi käyttää vuoden ympäri joka päivä, pussinuudelit on ihan hyvä lounas, puhelimeen kannattaa asettaa itselleen päivittäinen ruutu-aika, rattaiden sadesuojaa voi käyttää  taaperon koronasuojana ja ettei meistä kaikista vaan ole hapanjuurileipäleivontaan.

Mitä sinä olet oppinut koronavuotena?

Tulin äidiksi melkein 12 vuotta sitten, mutta kun reilu kaksi vuotta sitten sain kolmannen lapseni, ensimmäisen tyttären, tapahtui sisälläni jotain uutta. Vaikka jokaisen lapsen kohdalla mieleni on vallannut pelottavat ajatukset ja huoli lapsesta, tämä oli jotain ihan uutta. Sen lisäksi että päässäni pyöri pelottavia skenaarioita siitä, mitä kaikkea lapselle voisikaan tapahtua (onnettomuus, tulipalo, kidnappaus..), ensimmäistä kertaa pelkäsin lapseni puolesta hänen sukupuolensa vuoksi. Mitä kaikkea kauheaa hänelle voisikaan elämässään sattua, koska hän on naispuolinen.

Samalla oman tyttären saaminen avasi muistojen padot, mieleen tulvi kaikki ne kerrat kun minua kohtaan on toimittu väärin, kun olen joutunut väheksytyksi, alistetuksi, ahdistelluksi, näkymättömäksi tai silmätikuksi koska olen tyttö tai nainen. Miten minusta on oletettu asioita vain sukupuoleni vuoksi tai miten pelottaviin, uhkaaviin ja ahdistaviin tilanteisiin olen joutunut sen vuoksi. Se pelko, että oma tyttäreni olisi joskus samoissa tilanteissa, tuntui kun kovalta iskulta suoraan palleaan.

Siksi myös naistenpäivä on tärkeä päivä. Epätasa-arvon vuoksi maailma on todistetusti myös ihan oikeasti monelta eri kantilta tarkastettuna hengenvaarallinen paikka meille naisille. Kiinnostavaa (ja turhauttavaa) dataa tästä löytyy esimerkiksi Näkymättömät naiset -tietokirjasta. Meillä naisilla on myös taloudellisesti heikompi asema sekä myös monelta eri kantilta heikompi työelämäasema, naisiin kohdistuu lisäksi valtavasti seksuaalista härintää ja väkivaltaa – ja paljon paljon kaikkea muuta väärää, vähättelevää ja epäoikeudenmukaista.

Suurimmat ongelmat ovat syvällä yhteiskuntamme rakenteissa. Tasa-arvoisen maailman saavuttamiseksi on yritysten johtoon että poliittisten päättäjien paikoille onkin saatava lisää naisia ja epäkohtia sekä ratkaisuja tuotava esille. Myös median tulisi tuoda entistä enemmän naisten eri kirjoa esille ja näyttää, että naiset kuuluvat kaikkialle. Naistenpäivä on hyvä muistutus sille, vaikka kerta vuodessa ei tietenkään riitä.

Omassa kuplassani ja omasta mielestäni naistenpäivä ei ole kaupallistunut liikaa ja muuttanut merkitystään sukupuolten tasa-arvon puolustamisesta vain yhdeksi niistä päivistä kun annetaan kukkia ja suklaata. Vaikka sain minä myös niitä pinkkejä ruusuja aamulla (mistä olen iloinen). Omassa lähipiirissäni ihmiset sukupuoleen katsomatta kuitenkin ovat feministejä ja tasa-arvon kannattajia ja myös tekevät töitä sen eteen, toivottavasti vuoden jokaisena päivänä perhe-elämässä, töissä, vapaa-aikana sekä poliittisesti.

Tunnistan siis sen, että tässä asiassa olen hyvin etuoikeutettu ja koen asian vain omasta vinkkelistäni. Olen valkoinen cis-heteronainen enkä todellakaan kohtaa maailmaa samalta viivalta kaikkien naisten kanssa. Olen siinä viivalla paaaljon paljon edellä, jos verrataan vähemmistöihin, kuten värillisiin ja rodullistettuihin naisiin, transnaisiin tai vaikkapa vammaisiin naisiin. Ja silti koen näin paljon täysin perusteltua pelkoa tyttäreni sukupuolen vuoksi. Meidän tasa-arvoistamisessa on vielä valtavasti työtä ja marginaalivähemmistöjen osalta vielä enemmän ja siksi meidän pitää pitää yhtä, viettää naistenpäivää ja nostaa kerta toisensa jälkeen näitä ikäviä epäkohtia esille.

Kukkia, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kaikille naisille!

Jos laskin oikein….

– Viimeinen viisaudenhampaani leikattiin pois
– Söin kolme viikkoa särkylääkettä ja viikon antibiottia ja olin kerran rauhottavissa lääkepöllyissä
– Kyllästyin jäätelöön (ei ehkä muutenkaan sovi helmikuuhun)
– Katsoin Aikuiset -sarjan molemmat tuotantokaudet
– Tein pannukakkua, eikä kukaan perheestä (paitsi minä) tykännyt siitä
– Taaperolla oli kivat leikit serkuksiensa kanssa
– Paistoin ulkotakassa makkaraa
– Laskin kovaa vauhtia jäämäessä
– Kävin kaverikuvassa

– Luistelin ekaa kertaa sitten vuosikausiin (luistimetkin olivat jääneet 2 nroa liian pieniksi)
– Söin kaksi laskiaispullaa ja 1,5 Runebergintorttua
– Tykästyin talveen (puhtaat hanget ja aurinko, ah)
– Otin kevättakin taas käyttöön
– Hävitin lompakkoni, mutta joku löysi sen ennen kun edes huomasin
– Molemmat lapset hävittivät ulkohousunsa, toisella avaimet housujen taskussa
– Sain ystävänpäivälahjaksi samanlaiset hanskat jotka olin aiemmin kadottanut, jotka taas heti kadotin, mutta myös etsintäkuulutuksen avulla löysin!

– Vein joulukuusen parvekkeelle odottamaan maahan istuttamista (lue hitaaseen palelluskuolemaan)
– Ostin aurinkolasit ja verkkarit ja  aloin pitämää kirjaa kaikista vuoden ostoksistani ja niiden käyttökerroista
– Söin niin paljon sushia että tuli huono-olo
– Sushibuffassa käynti tuntui väärältä ja syntiseltä (vaikkei siellä edes ollut ketään muita)
– Katsottiin poikien kanssa Gardian of The Galaxy 1&2 putkeen
– Kävin koronatestissä
– Tilasin lapsiviikkojen ruoat kotiinkuljetettuna
– Kokosin uuden hyllyn keittiöön
– Kokeilin ekaa kertaa säilyttää tuoretta leipää ilman pussia, leikkupinta puista lautaa vasten – toimi!

– Kaveri synnytti ihanan vauvan
– Käytin kaksi kertaa korvakoruja
– Podin kovaa asunto -ja muuttokuumetta ja taisin tajuta minne haluan muuttaa
– Vietettiin taaperon kanssa kahdestaan hiihtoloma kotona
– Täysikuu oli horoskooppimerkissäni
– Ostin kevään ekat tulppaanit
– Päätin, että kasvatan hiuksia vielä niin kauan että ne ovat tarpeeksi pitkät lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen, hiuksensa menettäneelle lapselle