Kaapo:
Elvis on aika useesti tosi kiva.
Me leikitään ja pelaillaan yhdessä. Siis videopelejä.
Ollaan matkusteltu paljon, ainakin Espanjassa, Thaimaassa ja oltiin myös Tanskassa. Laivalla ollaan menty myös Ruotsiin.
Elvis näyttää hassulta, koska sillä on niin pyöreä pää. Se on kyllä silti pikkiriikkisen söpö.
Joskus öisin Elvis leikkii salaa, mutta en yleensä kerro äidille.
Luulen että Elviksen lempiruoka on donitsi.
Sitten kun me molemmat ollaan joskus isoja niin syödään yhdessä vaan karkkia.
Jos Elvis suuttuu niin se on aika raivona. Mutta se lopettaa myös sen nopeesti.
Olen opettanut Elvikselle miten uidaan ja ajetaan pyörällä ja kiivetään kiipeilytelineeseen.
Elvis on tosi taitava piirtämisessä.
Tykätään yhdessä leikkiä eniten painimista.

Elvis:
Kaapo on aika kiva, kun se aina leikkii mun kanssa.
Se tykkää ainakin painileikistä ja tyynysodasta ja kaikista muistakin.
Luonteeltaan Kaapo on aika hauska kun usein se tekee sellasia ilmeitä että sen silmät on kokonaan valkoset.
Yhdessä me ollaan ainakin käyty Lego-landiassa mihin Kaapo vei mut sellaseen peliin mihin en olisi uskaltanut mennä ilman sitä.
Kaapo on aika kiltin näkönen sillä on aika hienot hiukset, tosi hienot.
Kaapo on joskus tehnyt pelissä semmosen homman että se on kiivennyt Spidermaninä katolle ja hyppäs tuplahypyn, ja se oli tosi hankala ja vaikee.
Kaapon lempiruoka on pyttipannu.
Se tykkää myös kun mä teen niitä ilmeitä ja valkoset silmät.
Mulla on yksi salaisuus Kaaposta, että joskus kun Kaapo vielä oli samassa päiväkodissa mun kanssa ja se alakerrassa ja mä yläkerrassa niin Kaapo vilkutti mulle sieltä ja juteltiin aidan läpi.
Kaapo on hyvä peleissä ja se harrastaa jalkapalloa ja se on siinä hyvä.
Mulle on tärkeetä että Kaapo on mun isoveli, se vaan on kun se auttaa mua vaikka se ei aina jaksais.
Yhdessä tykkään eniten pelata shakkia ja kesällä on parasta kun me leikitään yhdessä kepeillä.

Pojilla alkoi tänään kesäloma, mutta samaan aikaan myös taas yksi vaihe on elämässä takanapäin ja uusi alkamassa. Eskari loppui. Esikoiseni on tämän kesän jälkeen koululainen.

Vanhempana on uskomatonta olla tässä tilanteessa. Omat lapset näkee aina niin vauvoina. On vaikea käsittää että se juuri hetki sitten syntynyt poika itsenäistyy. Alkaa toden totta elämään omaa elämäänsä, enkä minä häntä enää omista, kuten ennen.

Vuosi eskarissa oli hieno. En olisi parempaa paikkaa, ryhmää ja aikuisia voinut ikinä toivoa. En edes tiennyt, että noin ihania paikkoja voi olla. Tulee sitäkin ikävä. Tuntuu uskomattomalta, että nyt se jo loppui. Tuntuu, että vasta muutama päivä sitten kirjoitin ekasta eskaripäivästä.

Tänään oli jännä päivä myös siksi, että hakemani korkeakoulun pääsykoetulokset tulivat. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että paikka tokalta varasijalta nousisi kesän aikana. Niin, että syksyllä meillä asuisikin sitten kaksi koululaista!

Kävi miten kävi, tilanne vaati jäätelöä. Sillä on hyvä aloittaa loma.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En tiedä onko tämä(kin) joku iän mukanaan tuoma juttu, mutta syksy on hyvää vauhtia kiilaamassa lempparivuodenaikani, kesän, ykköspaikalle. Syynä saattaa toki olla myös se, että muutimme alkuvuodesta tänne vehreimmille aluille keskuspuiston tuntumaan ja nyt toki koirankin kanssa on noita metsiä ja puistoja tullut koluttua ihan urkakalla. Oli sitten satanut tai paistanut, niin en ole voinut olla päivittäin huokailematta, että kun on vaan niin kaunista. Niin mielettömät värit ja tunnelma. Vau.

Harmi että tätä ei kestänyt kauempaa. Oli upea kulkea värikkäiden lehtien sateessa, mutta nyt puiden oksat ovatkin jo ihan paljaat. Koitan tankanta vielä viimeiset värit mieleen, ennen kun pimeys ja harmaus valtaa katukuvan taas moneksi kuukaudeksi. Mutta siis hitto kun on ollut kaunis syksy. Ihan mieletön.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Äiti, meillä oli tänään tosi kiva päivä, sanoi Elvis kun palasimme iltapäivällä kotiin. Ja niin oli kyllä minullakin. Pojilla oli pitkästä aikaa arkivapaa, päiväkodin ja eskarin ollessa suljettuna mielenilmaisun vuoksi. Syyssää ja neuvolakäynti toivat päivään samaa fiilistä kun aikoinaan kotiäitinä ollessa. Käytiin syömässä, ruokakaupassa, pyöräiltiin ja ulkoiltiin sadesäässä, eikä ollut kiire minnekkään.

Alkuviikosta käytiin hakemassa Polarn O. Pyretiltä luottovaate ulkoiluun, edellisten käydessä pieniksi. Eli windfleecet. Ne ovatkin sen jälkeen olleet käytössä joka päivä. Aikoinaan, kun kirjoitin paaaaljon enemmän lastenvaatteista, ei ollut varmastikkaan yhtäkään ulkovaatepostausta jossa en olisi windfleecejä kehunut. Vaikka nykyään harvemmin vaatteita hehkutan, ei mieli ole muuttunut miksikään. Näitä ilman syksyt ja keväät olisivat lasten pukeutumisen kannalta paljon haastavammat.

Windfleece on siis nimensä mukaan fleecetakki joka pitää myös tuulta. Tuulenpitävyyden lisäksi takki pitää myös vettä, korkea kaulus suojaa kaulaa ja edessä sekä takana on vielä hyvät heijastimet. Lasten mielestä parasta näissä takeissa on hihoissa olevat peukaloreijät, minun mielestäni taas monikäyttöisyys. Fleece menee hyvin takkina ihan noin, mutta sen saa kiinnitettyä nepparilistan avulla myös popin omaan kuoritakkiin. Näin ollen toppavetimiä ei tarvitse ihan heti ottaa käyttöön. Lisäksi nyt syksyllä ja taas keväällä säät vaihtelevat päivänkin aikana paljon. Välillä sataa, välillä paistaa, tuulessa on kylmä ja auringossa tulee taas kuuma. Windfleecen ja kuoritakin yhdistelmän kanssa on helppo pukea ja riisua tarpeen mukaan. Tänään windfleecet tomivat hienosti sadetakkien alla.

Kuten PoPin muutkin ulkovaatteet, windfleecet ovat laadukkaita ja pysyvät uuden näköisenä lapselta toiselle. Monet fleecevaatteet kun nukkaantuvat, mutta nämä ei kyllä ikinä. Meillä on ollut fleecejä tai fleecehaalareita ainakin punaisena, keltaisena, turkoosina ja limenvihreenä. Tänä syksynä ihana uutuus on tuo musta-valkoinen karhukuviointi. Kuviollisia windfleecejä on muutaman kerran aiemminkin aiempian vuosina ollut, mutta tämä on niistä ehdottomasti oma suosikkini. En oikeastaan kuosesta kauheasti välitä, mutta tämä on ihanan raikas ja yksinkertainen. Värikkäillä pipoilla saa sitten halutessaan lisää piristystä asuun. Vaikkakin tuo Kaapon simppeli harmaa merinovillainen pipokin on aivan ihana. Voi olla että se tullaan vielä näkemään useasti minun päässäni tämän talven aikana.

Olin jotenkin aika harmissani siitä että kesä meni taas, yhtä nopeasti kun aina – eikä se tänä vuonna ollut edes kauhean lämmin. En odottanut syksyä, en sitten yhtään. Mutta tänäänkin, tuulesta, sateesta ja lakossa olleista ratikoista huolimatta oli aivan ihanaa. Nämä ovat juuri niitä päiviä kun kaikkialla on vaan harmaudesta huolimatta kaunista. Ruoho on vielä vihreää ja sitä koristavat pikkuhuljaa maahan leijailevat kirjavat lehdet. Ei yhtään huono tämäkään.

Tätä juttua kirjoittaessani googlailin vanhoja postauksiani ulkovaatteista. Katsokaa miten söpö Elvis on ollut kaksi ja puoli vuotta sitten pikkuisessa windfleecessään. MÄÄÄ EN KESTÄ.

Popin vaatteet saatu

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen viime viikkoina kuullut useammalta ihmiseltä, että pojat eivät näytä yhtään veljeksiltä. Ja olen ollut ihan ihmeissäni, miten niin!? Hehän ovat kun paita ja peppu! Mutta tosiaan, Kaapo kyllä näyttää enemmän isältään ja Elvis sitten on taas kun kopio minusta pienenä. Ja ovathan he luonteeltakin ihan erilaisia.

Molempien poikien luonteet ovat tulleet mielestäni jo tosi varhaisessa vaiheessa esiin. Kaaposta jotenkin vain aisti, että hän on rauhallinen ja herkkä luonne. Elviksen pippurisen luonteen sain taas todeta jo ensimmäisenä päivänä synnytyssairaalassa. Toki tasoja tulee kokoajan lisää ja elämäkin hieman muokkaa persoonaa, mutta nämä ovat ne vahvimmat piirteet – jotka ovat näkyneet ihan vauvasta saakka.

On jännä miten useasti sisarukset ovat niin erilaisia. Vaikka nämäkin kaksi ovat viettäneet lähes koko ikänsä toisensa seurassa 24/7, ei persoonat ole kuitenkaan muokkautuneet samanlaisiksi. Oikeastaan uskon että se on jonkinlainen luonnon oma juttu, sisarusten on oltava erilaisa jotta he saisivat mahdollisimman paljon huomiota vanhemmiltaan. Kuulostaako tämä teistä yhtään järkevältä? Sillä jos sisarukset olisivat kovin samanlaisia, heitä myös helposti alkaisi huomiomaan yhtenä – ei yksilöinä. Olen huomannut nimittäin saman myös viiden pikkuveljeni kanssa. Toki meissä on samojakin piirteiltä ja kiinnostuksen kohteista, mutta jokainen on selkeästi ihan eri luonteinen. Mutta näitä samoja luonteenpiirteitä näkee kyllä sitten taas omissa lapsissa.

Siinä missä Kaapo arvostaa rauhallisia juttu tai lukutuokioita kainalossa, Elviksestä on taas parasta kun huomiota saa vanhemmalta yhdessä pelleilemällä ja riehumalla. Sitten taas kuitenkin Kaapo on se enemmän liikunnalisempi, kun Elvis taas tykkää piirtää ja näperrellä.

Kaikesta huolimatta nämä pojat on mitä mainioin tiimi. Kuten sanoin, paita ja peppu. Kahden vuoden ikäero ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut menoa. He tekevät kaiken yhdessä ja selvästi nauttivat toisensa seurasta. Veljestä saa tukea ja turvaa, vaikka päivittäin he myös kinastelevatkin. Mutta nekin kinat tuntuvat vaan hitsaavan tätä parivaljakkoa enemmän yhteen. Pojat myös tunnistavat toisistaan hyvin tuntemukset. He huomaavat heti kun toisella on joku vialla. Tietävät milloin kannattaa ottaa etäisyyttä tai milloin sitten taas rutistaa tiukemmin. Näiden kahden touhuja seuraten sydän pakahtuu päivittäin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.