Olen sanaton. Esikoiseni. Ekaluokkalainen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pojilla alkoi tänään kesäloma, mutta samaan aikaan myös taas yksi vaihe on elämässä takanapäin ja uusi alkamassa. Eskari loppui. Esikoiseni on tämän kesän jälkeen koululainen.

Vanhempana on uskomatonta olla tässä tilanteessa. Omat lapset näkee aina niin vauvoina. On vaikea käsittää että se juuri hetki sitten syntynyt poika itsenäistyy. Alkaa toden totta elämään omaa elämäänsä, enkä minä häntä enää omista, kuten ennen.

Vuosi eskarissa oli hieno. En olisi parempaa paikkaa, ryhmää ja aikuisia voinut ikinä toivoa. En edes tiennyt, että noin ihania paikkoja voi olla. Tulee sitäkin ikävä. Tuntuu uskomattomalta, että nyt se jo loppui. Tuntuu, että vasta muutama päivä sitten kirjoitin ekasta eskaripäivästä.

Tänään oli jännä päivä myös siksi, että hakemani korkeakoulun pääsykoetulokset tulivat. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että paikka tokalta varasijalta nousisi kesän aikana. Niin, että syksyllä meillä asuisikin sitten kaksi koululaista!

Kävi miten kävi, tilanne vaati jäätelöä. Sillä on hyvä aloittaa loma.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viime yönä eteisen komeroa järkkäillessä otin myös kasan kenkiä pesuun. Tää on niin tätä, mietin, kun hinkkasin harjalla lasten harmaita lenkkareita uudestaan valkoisiksi. Miten sitä omilla lapsillaan on aina enemmän ja hienompia vaatteita ja kenkiä. Ja vielä sen lisäksi, että maksaa ne vielä itse niin itse niistä saa myös pitää huolta. Kuten hinkata puhtaaksi keskellä yötä.

Toki mitä vanhemmaksi lapset ovat tulleet, sitä kuluttaa jo vähän enemmän itseensä. Mutta kyllähän se vaan on niin, että silti lapsille sitä ostaa aina ensin. Ja enemmän.

Noh, onneksi Kaapolla on jo parin vuoden päästä samankoinen jalka kun minulla. Sitten otan kyllä kaiken takaisin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En ole ikinä ymmärtänyt sitä lapsivihaa, johon edelleen Suomessa tulee törmättyä lähes viikottain. Oli kyse sitten lapsen riemunkiljaduksesta tai itkupotkuraivareista, sitä saa lähes poikkeuksetta osakseen silmien pyörittelyä, syviä huokauksia tai pahoja katseita. Järkyttävän moni ihminen tuntuu olevan sitä mieltä, etteivät lapset kuulu julkisille paikoille. Aikuiset saavat kyllä mekastaa, käyttäytyä huonosti ja sekoilla kännissä, mutta auta armias jos lapsi pudottaa haarukan lattialle ravintolassa. Voi sitä vihaisesti kääntyvien päiden määrää.

Yllättävän moni tuntuu kuvittelevan lasten olevan vain minikokoisia aikuisia. Jos lapsi ei istu hiljaa kädet sylissä kahta tuntia paikoillaan ravintolassa, hän käyttäytyy huonosti. Mutta kun ei. Hän käyttäytyy kuten lapsi. Oppien samalla pikkuhiljaa miten erilaisissa tilanteissa ja paikoissa kuuluu sitten aikuisena olla.

Siinä missä aikuisellakin, lapsellakin on oikeus saada elämyksiä, kokemuksia, nähdä ja tutustua uusin paikkoihin ja asioihin. Samalla myös vanhemmalla on oikeus viettää aikaa ja tehdä asioita perheensä kanssa. Kuten vaikka käydä ravintolassa syömässä. Joillekkin ihmisille tuntuu vain olevan mahdoton käsitää että miksi. Olen aina ollut sitä mieltä että lasten kanssa saa ja pitää mennä. Lapset KUULUVAT ravintoloihin, julkisille paikoille ja kulkuvälinesiin, kauppaan, museoon… ihan siinä missä aikuisetkin. On myös lasten oikeus käydä ulkona syömässä muuallakin kun Hesburgerissa siinä missä kulttuuriakin on kivempi kokea välillä vaikkapa Kiasmassa niiden ainaisten päiväkotikavereiden maalauksien ihastelun lisäksi. Tietysti maalaisjärkeä käyttäen.

Onnekseni olen silti huomannut tässä vuosien mittaan silti Suomen ravintolakulttuurin muuttuneen pikkuhiljaa suvaitsevampaan suuntaan. Lapsiystävällisiä ravintoloita ja kahviloita on selvästi enemmän kun vaikkapa viisi vuotta sitten. Silti lapsia voitaisiin edelleen arvostaa enemmän myös asiakkaina, ei pelkästään asiakkaan mukana tulevana ylimääräisenä vaivana. Lasten ruokalistoilta soisin myös jatkossa löytyvän muutakin kuin nakkeja, nugetteja ja ranskalaisia. Olemme edelleen hyvin hyvin kaukana rakastamastani keski-eurooppalaisesta ravintolakulttuurista, mutta onnekseni näillä meidän (muutenkin hyvin suvaitsevaisilla) hoodeilla jo askeleen lähempänä sitä.

Torstaina meillä oli herätys aamuviideltä, matkasimme lehdistömatkalle Tallinnaan jossa lapsiperheille oli suunniteltu paljon ohjelmaa. Itseäni vähän jännitti, miten lapset jaksaisivat koko pitkän ja tiukasti aikataulutetun päivän. Erityisesti ravintola-osuudet vähän ahdistivat etukäteen. Oli kuinka lapsiystävällinen ravintola tahansa, en tieten tahtoen halua silti mennä tuskastuttamaan ja huudattamaan valmiiksi väsyneitä lapsia sellaiseen.

Meille oltiin kuitenkin valittu lounaspaikaksi niin ihana ravintola Mustaltamäeltä, että tekee tulevaisuudessa tiukkaa käydä enää missään muualla. Umami on täydellinen paikka niin kahden keskeiselle romanttiselle illalliselle, polttariporukalle kun perheillekkin. Ruoka on hyvää, laadukasta ja tulee läheltä. Samoin juomapuoli on monipuolinen ja listalta löytyy paljon pienpanimoiden erikoisuuksia. Hyvällä säällä iso puutarha on paras paikka ruokailulle tai drinkeille ja mikä parasta, sieltä löytyy oikeasti kunnon kokoinen leikkipaikka lapsille. Samoin kun sisältä, kauniisti ja mielenkiinoisesti sisustetusta, vaaleansinisestä puutalostakin. Ilman pienintäkään Rosso-fiilistä.

Tykkäsin Umamista paljon myös sen takia, ettei lapsia tai lapsiperheitä kohdeltu alentuvasti tai sysätty kaikkia lasten kanssa ruokailevia samaan peränurkkaan. Siitä, että seurueeseen kuului yhdeksän lasta, ei tehty numeroa, vaan lapset olivat ihan yhtä tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita, siinä missä me aikuisetkin. Ravintoloiden lapsiystävällisyys näkyy erityisesti henkilökunnan asenteista ja käyttäytymisessä. On aivan sama monta syöttötuolia ravintolasta löytyy, jos ei tunne oloaan tervetulleeksi lasten kanssa.

Tuolla Umamin nettisivuillakin lukee ihanasti: ”Children are also more than welcome, as they are our future, no doubt! They deserve great food.”

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sori kököt kännykkäkuvat, mutta pakko kertoa tämänpäiväisestä. Mä en nimittäin kestä, että jopa mun nuorempi lapsi on jo niin iso, että sen kanssa on ihan superkivaa ja rentoa hengailla koko päivä kaupungilla. Siitä on oikeasti seuraa lounaalla, sen kanssa voi keskustella. Se istuu nätisti parturissa kun minä näpytän sähköposteja. Se tahtoo poiketa vaatekaupassa moikkaamassa tuttuja. Se jaksaa kävellä mukisematta, kun en jaksa odottaa seuraavaa ratikkaa. Se on hurjan kohtelias ja reipas kaikille. Se jaksaa juosta kaupasta toiseen etsimässä isoveljelleen juuri oikenlaisia lepakonsiipiä. Eikä sitä haittaa yhtään, että jään kokoajan hypistelemään kaikkea ihan muuta. Sen kanssa saattaa eksyä sattumalta keskelle metsäinstallaatiota, josta se btw on aivan fiiliksissä. Se yllättää ja kirjoittaa ihan itse ensimmäistä kertaa nimensä vieraskirjaan. Sille saattaa tulla vähän hätä, kun se erehtyy ratikan numerosta ja luulee oiken menevän nenän edestä. Kotimatkalla se nukahtaa söpösti kainaloon.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.