KUN STRESSAA, NUKU PÄIKKÄRIT

29/03/2017
Kommentit pois päältä artikkelissa KUN STRESSAA, NUKU PÄIKKÄRIT

Pillahdin tänään itkuun pankkivirkailjan edessä. On taas vähän kiirettä pitänyt. Aamu alkoi sillä, kun juoksin ensin hiki hatussa Elviksen päiväkotikeskusteluun, sieltä matkalla postiin nappasin sentään kahvin mukaan.

Yksi inhokkihommaani on käydä postissa, joka jostain syystä on aivan kaupungin toisella laidalla. Yksi tärkeistä paketeista oli kadonnut, sitä ei löytynyt mistään. Kaksi muuta pakettia olivat taas aivan liian suuria ja painavia yksin kannettaviksi. Satuin myös vilkaisemaan säköpostiani kaiken hässäkän keskellä. Olin kokonaan unohtanut yhden työasian! Tässä vaiheessa alkoi tuntumaan, että korttitalo romahtaa ihan just. En voinut kun pahoitella ja luvata tekeväni unohtuneen homman mitä pikimmin.

Heti sen jälkeen muistin, että minunhan piti käydä vielä pankissa. En ole saanut muutamaan viikkoon mitään laskuja maksettua, sillä en yhtäkkiä muista käyttäjätunnustani! Tunnusta joka minulla on ollut ihan sama siitä saakka kun tili minulla on ollut, eli aina. Uusi tunnus pitäisi hakea sieltä, ennen kun puhelin, sähkö ja vuokasoppari olisivat seuraavaksi poikki.

Ratikkamatkalla sitä ehti sitten murhetia kaikkia niitä tekemättömiä koulutehteviä, ryhmätyötä joka on saanut minut repimään hiuksia päästäni sekä kaikkia muita 28654830282 asiaa jotka pitäisi hoitaa. Keskustaassa oli aivan liikaa ihmisiä ja mieluiten olisin vain mennyt johonkin hämärään nurkkaan hengittelemään paperipussiin. Lounasiakaan pankissa oli tietenkin tunnin jono. Olisipa mukana ollut lounasta. Tai aamupalaa.

Niin no se itku sitten. Sehän alkoi, kun vihdoin tiskille päästyäni selvisi, etten voikkaan saada tunnusta heti mukaani. Se lähetetään minulle postilla ja uudet pankkitunnukset sen jälkeen noin viikon päästä. Hain pää painuksissa kaupasta salaatin mukaan ja istuin koko ratikkamatkan suupielet alaspäin kääntyneinä ja aurinkolasit silmillä.

Kotona tsemppasin vielä unohtuneen työjutun kanssa ja sain kun sainkin sen tehtyä. Sitten kaikkeni antaneena oli vaihtoehtonani alkaa itkeä kovempaa, alkaa heittelemään kiukkuisena tavaroita tai kerätä itseni. En valinnut näistä vaihtoehdoista mitään, vaan menin päikkäreille. Unohdin laittaa herätyksen ja nukuin kaksi tuntia. Maailma näytti taas vähän paremmalta unien jälkeen.

Täyspäiväisen opiskelun yhdistäminen täyspäiväiseen työhön saattoi olla omien voimavarojen liioittelua. Herkkä mieli ja päässä aamusta iltaan pyörivät ideat eivät välttämättä ole paras yhdistelmä. Tarvitsen paljon tilaa ja aikaa ajatella, ja välillä tämä kaikki tuntuu ihan liian ylivoimaiselta. Mutta onneksi vain välillä. Stressi saa minut todella hajamieliseksi, asian unohtuvat, kasaantuvat ja kierre on valmis.

Päikkäreiden nukkuminen ehkä vie pari tuntia työskentelyaikaa, mutta en usko sen olevan kovinkaan tehokasta aikaa ennen akkujen lataamista. Jollain muulla stressinhallintakeinona voi olla rentoutusharjoitukset, luonnossa kävely tai liikunta. Itselleni toimii selvästi parhaiten kaikken hommien lopettaminen hetkeksi ja unten maille meno.

Ihan vielä en ole valmis menemään lukemaan luokamme ryhmächatin 572 lukematonta viestiä, mutta muuten tuntuu että kyllä mä tähän pystyn! Tottakai mä pystyn. Mutta vasta huomenna, koska nyt aijon mennä takaisin nukkumaan.

Niin ja muistan sen käyttäjätunnuksen taas!


TALVEN RASKAS RIESA

10/12/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Syyskuun alussa kerroin perheemme kiusallisesta vaivasta, meille oli tullut ensimmäisen kerran ikinä täitä. Täit olivat yksi kauheimmista, inhottavimmista, ällöttävimmistä jopa noloimmaista vaivasta minkä tiesin. Ja nolo se tuntuu olevan monen muunkin mielestä. Täit kuulemma vain yleistyvät vuosi vuodelta, mutta harvoin sitä kuulee kenenkään oikeasti kertovan, että heillä on niitä ollut.

Kun täihavainto meillä ensi kertaa tehtiin, taisin mennä jonkinlaiseen pieneen shokkitilaan. Toimin kun robootti. Pistin kaikki käytössä olleet petivaatteet, pyyhkeet, tyynyt ja peitot pesuun. Samoin kun pehmolelut, vaatteet, sohvanpäälliset ja jopa pienet matot. Kaikki takit, pipot, huivit, hanskat. Ne mitä ei voinut pestä laitoin pakkaseen ja imuroin. Lasten isän kotona tehtiin sama. Kaikkien hiukset kammattiin ja käsiteltiin täishampoolla. Kaksi kertaa päivässä kammattiin ja kolmen päivän päästä koko operaatio toistettiin. Ja sitten taas kolmen päivän päästä.

Viikon päästä täitä kuitenkin löytyi taas. Koko homma tehtiin uusiksi. Lasten molemmissa kodeissa. Meni taas vähän aikaa, kunnes täitä tuli taas. Ja taas, ja taas ja taas.

Lukuisista kehoituksista huolimatta, ilmeisesti joku tai jotkut oppilaista tulivat täisinä kouluun. Myöskään iltapäiväkerhossa olevaa käytäntöä, jossa oppilaat laittavat kaikki piponsa samaan koriin, ei ilmeisesti saatu muutettua. Täikausi käynnistyi myös päiväkodilla.

Neljä kuukautta olemme nyt taistelleet täitä vastaan. Alkuviikosta niitä löytyi taas. Tässä ajassa erilaisiin täishampoisiin on palanut rahaa yli 400 euroa. Olen ostanut uusia lakanoita, uudet tyynyt, peitot sekä patjojensuojukset. Oma tukkani on huonommassa kunnossa kuin ikinä. Päänahkani on todella kuiva, vaikka olen itselleni shampoota käyttänyt vain muutaman kerran.

Olemme siinä pisteessä, että joudun pian tekemään jotain mitä en yhtään haluaisi. Eli ajelemaan lapseni kauniit, paksut ja pitkät hiukset pois. Tekisi varmaan ihan hyvää näille omillekkin katkelleille kaksihaaraisille.

Saatiin sitten kerralla kaikkien näiden täittömien vuosien edestä sitten tätä piinaa. Kivasti näin muutenkin kaikista kiireisempään ja stressaavampaan elämäntilanteeseen mitä tähän mennessä on ollut. Ennen täit pelottivat ja ällöttävät. Nykyään ne vain vituttavat. Vituttavat niin paljon, että olen meuhkannut niin kotikoulusta kun siitäkin, että menen itse henkilökohtaisesti joka aamu koululle tutkimaan kaikkien oppilaiden päät.

Täit ovat kiusallinen ja nolo vaiva joo. Mutta mielummin niistä reilusti puhuu ja hoitaa asian, kun aiheuttaa tällaista piinaa levittämällä niitä. Onhan se noloa mennä sinne apteekkiin ostamaan sitä shampoota tai ilmoittaa opettajalle vaivasta. Nolompaa on kuitenkin olla hoitamatta sitä vaivaa. Täitä voi tulla kenelle tahansa, eivätkä ne ole merkki epäsiisteydestä tai mistään muustakaan. Niitä vain voi tulla, kuten vaikka flunssa.

Minuakin on nolottanut. Viimeksi kun tästä neljä kuukautta sitten kirjoitin, puhun siitä että täi-asian kanssa kannattaa olla avoin. Siltikään en ole itse tästä juuri puhunut. Tiedän että se aiheuttaa ihmisissä inhoreaktion ja saa pään heti kutisemaan pelkästä ajatuksesta.

En ole itseltäni täitä löytänyt, mutta päätäni kutittaa päivittäin. Kiinnitän siihen aivan liikaa huomiota ja välillä mietin, että kehtaanko vaikkapa raapia päätäni julkisesti. Viime yönä näin unta, jossa kampasin hiuksistani mustia, torakan kokoisia täitä pois. Tämä piina on todella jättänyt jäljen.

Jos siis ihmettelette kun olen kertonut olevani stressaantunut… Kovasti odotellaan joululomaa ja megapakkasia. Ja kauhulla sitä, kun tämä epidemia alkaa uudestaan keväällä :D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LOMALLEMENOSTRESSI

17/06/2016

laatu laveri pentti talvitie 3Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Monelle on tuttua lomaltapaluustressi, useasti sitä tarvitsisi toisen loman edelliseltä palautumiseen tai sitten loman loppuessa arki vain lyö vasten kasvoja kaikkine käytännön asioihin. Itsehän olen saanut nyt kuitenkin kehiteltyä itselleni ensimmäistä kertaa lomallemenostressin!

Kaikki alkoi alkuviikosta siitä, kun tajusin että reilun kolmen viikon matkaamme on enää viikko. Rupesin tietysti aluksi miettimään, että mitä kaikkea sinne matkalle tarvitsee mukaan. Kaivelin syksyllä vaatehuoneiden perälle jemmatut hellevaatteet. Pesin pyykkiä. Sitten se yltyi. Ajattelin että samalla voisin vähän järjestellä vaatehuoneita. Sillä olisihan se ihan hirveää, jos talovahti kurkkaisi sukkalaatikkoon ja huomaisi ettei siellä ole kaikki järjestyksessä. Aloin kasailemaan erilaisia kasoja kirppikselle. Kävin läpi petivaatteet. Menin vintille. Pengoin ja järjestelin lisää. Laitoin vanhoja vaatteita myyntiin nettikirppikselle. Juoksin ympäri kaupunkia viemässä kirppismyyntejäni ihmisille ja postiin. Päivystin kotona kirppiskamojen noutajia kauhean kaaoksen keskellä. Juoksin kaupungilla etsimässä uusia sandaaleita ja shortseja. Pesukoneen vuotava vesihana oli jäänyt auki ja kylppäri lainehti märästä pyykistä. Lastenhuone on täynnä erilaisia kasoja, ikea-kasseja ja kuivuvaa pyykkiä.

Samalla havahduin taas siihen, että mitä väliä. Kyllä se loma alkaa ilman että vintillä on kaikki tip top. Pääasia että muistetaan ottaa itsemme ja passit mukaan, kun keskiviikkoaamuna lähdetään kentälle. Talovahti tuskin pahastuu, jos maustehyllyn purnukoita ei ole laitettu värijärjestykseen. Samat kaupat ne siellä Espanjassakin on, jos jotain tuntuu puuttuvan.

Nyt laitan koneen kiinni ja huomisellekkin on tehty jo postaus valmiiksi. Unohdan stressin ja lähden kesän ekoille festareille, eli Sidewaysiin! Ihan ekaksi käyn kuitenkin ostamassa sadetakin… Ihanaa viikonloppua!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.