HAVAINTOJA HYVINVOINNISTANI

3/04/2017

Kaupallisessa yhteistyössä LähiTapiolan kanssa, aloitin alkuvuodesta heidän uudessa hyvinvointivalmennuksessaan. Kerroinkin silloin, että sain ihan alkuun FirstBeat mittarin, joka mittasi muun muassa liikkumistani, untani sekä stressitasoja sekä palautumista. Tulokset analysoitiin ja käytiin läpi asiantuntijan kanssa.

Mittauksessa kävi läpi, että liikun ihan hyvin, mutta unen ja sen sen aikaiseen palautumiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Tavoitteisiini kirjattiin siis, että opettelisin rauhoittamaan illat, menemään ajoissa nukkumaan sekä kiinnittäisin huomiota myös päivän aikana tapahtuviin pikku breikkeihin.

Hyvinvointivalmennukseen kuuluu myös oma Personal Trainer, jota olen tässä vuoden aikana tavannut nyt kolme kertaa. Edessä on vielä viimeinen tapaaminen, jossa käydään menneitä kuukaisia läpi ja tarkistellaan tuloksia.

PT Sami on ihan huipputyyppi, ja joka tapaamisen jälkeen mieleni on ollut tosi positiivinen ja motivaatio liikkumiseen korkealla. Olen joskus aiemmin saanut kuntosalijäsydeen kautta personal trainerin ja se kokemus oli oikeastaan aivan päinvastainen. Samin kanssa ollaan keskitytty siihen, että liikkuminen on kivaa ja tuntuu hyvältä. Ollaan yhdessä mietitty ja kokeiltu. Olen saanut sitä kautta kannustusta, eikä missään kohti olla puhuttu mistään laiduttamisesta tai muusta negatiivisesta, vaan hyvän olon ja mielen kautta lähestytty asioita.

Tapaamisen lisäksi olen siis saanut ihan oman treeniohjelman salille sekä viikkokohtaisen ohjelman, johon on yhdistetty vielä lenkkeillyä. Jokainen on viikko on vähän erilainen, välillä on iisimpiä viikkoja ja välillä mennään sitten vähän kovempaa. Parasta tiestysti olisi, jos PT tulisi joka kerta hakemaan minut kotoa lenkille, koska välillä on ollut aivan liian helppoa olla myös lähtemättä. Mutta tässäkin pääasia on se, että tekee edes joskus jotain.

Hyvinvointivalmennukseen kuuluu myös muutaman kerran viikossa sähköpostiin tulevat uutiskirjeet, jossa kerrotaan vaikkapa ravinnosta, unesta ja muista terveyteen liittyvistä asioista. Samoin treeniohjelma löytyy myös sähköisenä ja mallivideoiden kera.

Ensimmäisessä tapaamisessa tehtiin myös kehonkoostumusmittaus. Vielä viimeinen mittaus on edessä ja uskon kyllä lukemien olevan parempia ensimmäiseen kertaan verrattuna. Siinä etenkin lihasten ja rasvan määrä kiinnostaa, ei sinänsä vaikkapa se paljonko painan.

Yhteistyön myötä järjestimme myös lukijaillan, yhdessä samaan valmennukseen osallistuneiden Jennyn ja Nadjan kanssa. Oli tosi hauska tavata kasvokkain lukijoita ja yhdessä vähän miettiä myös näitä hyvinvointiin liittyviä asioita. Kaikki saivat halutessaan myös mennä kehonkoostumusmittaukseen, ja jokainen taisi siinä käydäkin. Minä testailin sillä aikaa uutta ”värinäpetiä”, jonka tarkoitus oli joko rentouttaa tai palauttaa. Makoilin siinä varmaan kymmenen minuttia jonka jälkeen meille tarjottiin vielä terveellinen iltapala. Voin kertoa, että voin kyllä tosi hyvin sen jälkeen! Samalla kun söimme Sami piti meille rennon luennon hyvinvointiin liittyen.

Osallistuminen hyvinvointivalmennukseen on vahvistanut sitä käsitystä, että hyvinvointi ja siihen satsaaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Arjen pienet valinnat ovat iso osa kokonaisuutta. Koko elämää ei siis tarvitse kertaheitolla muuttaa, vaan tehdä asioita joista pitää ja ottaa niitä osaksi tavallista arkea. Valita se omena suklaapatukan sijaan, mennä rappusia hissin sijasta ja niin edelleen. Ja jos sitä välillä ”repsahtaa”, ei se ole maailmanloppu, sillä se on vain pieni osa siitä muuten hyvästä kokonaisuudesta. Eikä kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa!

Omat tavoitteeni valmennuksen myötä olivat paremmat yöunet, vähemmän stressiä ja säännöllinen ateriarytmi. Tavoitteet ovat käyneet välillä toteen, välillä eivät. Mutta kyllä sanoisin, että olen nukkunut paremmin ja kiinnittänyt huomiota myös siihen, että muistaisin sen syömisen päivän mittaan – enkä vasta illalla. Hektisessä elämänvaiheessa se on useasti helpommin sanottu kun tehty, mutta annan itselleni ainakin kasipuol yrittämisestä. Jouduin laittamaan lähes kaikki isoksi käyneet housuni kirppikselle, joten kai tässä on edes vähän jotain oikein tehty.

Omat neuvoni voisivatkin olla, että kännykkä pois reilusti ennen nukkumaanmenoa, unirytmin säilyttäminen myös viikonloppuna, helppojen välipalojen ostaminen valmiiksi kotiin ja laukkuun, liikunnan merkkaaminen kalenteriin sekä reipas vedenjuonti. Näillä pärjää jo pitkälle.

Itse jatkan ainakin saliohjelmaa kun pääsen vihdoin tänään uudelle salille, vanhan yllättäen pistäessään ovensa säppiin. Ja samoin tuo aikaisin nukkumaan meno (ja aikaisin herääminen) toivottavasti jäävät päälle, vaikka vähän mummomaiselta se välillä tuntuukin. Yritän vältellä liikaa stressiä tai ainakin pysähtyä useammin relaamaan, kun elämä tuntuu liian hektiseltä.

Olisi kiva kuulla, että miltä teistä tämä muutaman kuukauden valmennus on teille antanut? Oletteko saaneet jotain vinkkejä tai mitä muita ajatuksia olisi näistä postauksista herännyt? Sen tiedän, että ainakin yksi teistä tilasi koko toimistolleen tuon samaisen FirstBeat mittauksen tätä inspiroituneena.


KUN STRESSAA, NUKU PÄIKKÄRIT

29/03/2017

Pillahdin tänään itkuun pankkivirkailjan edessä. On taas vähän kiirettä pitänyt. Aamu alkoi sillä, kun juoksin ensin hiki hatussa Elviksen päiväkotikeskusteluun, sieltä matkalla postiin nappasin sentään kahvin mukaan.

Yksi inhokkihommaani on käydä postissa, joka jostain syystä on aivan kaupungin toisella laidalla. Yksi tärkeistä paketeista oli kadonnut, sitä ei löytynyt mistään. Kaksi muuta pakettia olivat taas aivan liian suuria ja painavia yksin kannettaviksi. Satuin myös vilkaisemaan säköpostiani kaiken hässäkän keskellä. Olin kokonaan unohtanut yhden työasian! Tässä vaiheessa alkoi tuntumaan, että korttitalo romahtaa ihan just. En voinut kun pahoitella ja luvata tekeväni unohtuneen homman mitä pikimmin.

Heti sen jälkeen muistin, että minunhan piti käydä vielä pankissa. En ole saanut muutamaan viikkoon mitään laskuja maksettua, sillä en yhtäkkiä muista käyttäjätunnustani! Tunnusta joka minulla on ollut ihan sama siitä saakka kun tili minulla on ollut, eli aina. Uusi tunnus pitäisi hakea sieltä, ennen kun puhelin, sähkö ja vuokasoppari olisivat seuraavaksi poikki.

Ratikkamatkalla sitä ehti sitten murhetia kaikkia niitä tekemättömiä koulutehteviä, ryhmätyötä joka on saanut minut repimään hiuksia päästäni sekä kaikkia muita 28654830282 asiaa jotka pitäisi hoitaa. Keskustaassa oli aivan liikaa ihmisiä ja mieluiten olisin vain mennyt johonkin hämärään nurkkaan hengittelemään paperipussiin. Lounasiakaan pankissa oli tietenkin tunnin jono. Olisipa mukana ollut lounasta. Tai aamupalaa.

Niin no se itku sitten. Sehän alkoi, kun vihdoin tiskille päästyäni selvisi, etten voikkaan saada tunnusta heti mukaani. Se lähetetään minulle postilla ja uudet pankkitunnukset sen jälkeen noin viikon päästä. Hain pää painuksissa kaupasta salaatin mukaan ja istuin koko ratikkamatkan suupielet alaspäin kääntyneinä ja aurinkolasit silmillä.

Kotona tsemppasin vielä unohtuneen työjutun kanssa ja sain kun sainkin sen tehtyä. Sitten kaikkeni antaneena oli vaihtoehtonani alkaa itkeä kovempaa, alkaa heittelemään kiukkuisena tavaroita tai kerätä itseni. En valinnut näistä vaihtoehdoista mitään, vaan menin päikkäreille. Unohdin laittaa herätyksen ja nukuin kaksi tuntia. Maailma näytti taas vähän paremmalta unien jälkeen.

Täyspäiväisen opiskelun yhdistäminen täyspäiväiseen työhön saattoi olla omien voimavarojen liioittelua. Herkkä mieli ja päässä aamusta iltaan pyörivät ideat eivät välttämättä ole paras yhdistelmä. Tarvitsen paljon tilaa ja aikaa ajatella, ja välillä tämä kaikki tuntuu ihan liian ylivoimaiselta. Mutta onneksi vain välillä. Stressi saa minut todella hajamieliseksi, asian unohtuvat, kasaantuvat ja kierre on valmis.

Päikkäreiden nukkuminen ehkä vie pari tuntia työskentelyaikaa, mutta en usko sen olevan kovinkaan tehokasta aikaa ennen akkujen lataamista. Jollain muulla stressinhallintakeinona voi olla rentoutusharjoitukset, luonnossa kävely tai liikunta. Itselleni toimii selvästi parhaiten kaikken hommien lopettaminen hetkeksi ja unten maille meno.

Ihan vielä en ole valmis menemään lukemaan luokamme ryhmächatin 572 lukematonta viestiä, mutta muuten tuntuu että kyllä mä tähän pystyn! Tottakai mä pystyn. Mutta vasta huomenna, koska nyt aijon mennä takaisin nukkumaan.

Niin ja muistan sen käyttäjätunnuksen taas!


TALVEN RASKAS RIESA

10/12/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Syyskuun alussa kerroin perheemme kiusallisesta vaivasta, meille oli tullut ensimmäisen kerran ikinä täitä. Täit olivat yksi kauheimmista, inhottavimmista, ällöttävimmistä jopa noloimmaista vaivasta minkä tiesin. Ja nolo se tuntuu olevan monen muunkin mielestä. Täit kuulemma vain yleistyvät vuosi vuodelta, mutta harvoin sitä kuulee kenenkään oikeasti kertovan, että heillä on niitä ollut.

Kun täihavainto meillä ensi kertaa tehtiin, taisin mennä jonkinlaiseen pieneen shokkitilaan. Toimin kun robootti. Pistin kaikki käytössä olleet petivaatteet, pyyhkeet, tyynyt ja peitot pesuun. Samoin kun pehmolelut, vaatteet, sohvanpäälliset ja jopa pienet matot. Kaikki takit, pipot, huivit, hanskat. Ne mitä ei voinut pestä laitoin pakkaseen ja imuroin. Lasten isän kotona tehtiin sama. Kaikkien hiukset kammattiin ja käsiteltiin täishampoolla. Kaksi kertaa päivässä kammattiin ja kolmen päivän päästä koko operaatio toistettiin. Ja sitten taas kolmen päivän päästä.

Viikon päästä täitä kuitenkin löytyi taas. Koko homma tehtiin uusiksi. Lasten molemmissa kodeissa. Meni taas vähän aikaa, kunnes täitä tuli taas. Ja taas, ja taas ja taas.

Lukuisista kehoituksista huolimatta, ilmeisesti joku tai jotkut oppilaista tulivat täisinä kouluun. Myöskään iltapäiväkerhossa olevaa käytäntöä, jossa oppilaat laittavat kaikki piponsa samaan koriin, ei ilmeisesti saatu muutettua. Täikausi käynnistyi myös päiväkodilla.

Neljä kuukautta olemme nyt taistelleet täitä vastaan. Alkuviikosta niitä löytyi taas. Tässä ajassa erilaisiin täishampoisiin on palanut rahaa yli 400 euroa. Olen ostanut uusia lakanoita, uudet tyynyt, peitot sekä patjojensuojukset. Oma tukkani on huonommassa kunnossa kuin ikinä. Päänahkani on todella kuiva, vaikka olen itselleni shampoota käyttänyt vain muutaman kerran.

Olemme siinä pisteessä, että joudun pian tekemään jotain mitä en yhtään haluaisi. Eli ajelemaan lapseni kauniit, paksut ja pitkät hiukset pois. Tekisi varmaan ihan hyvää näille omillekkin katkelleille kaksihaaraisille.

Saatiin sitten kerralla kaikkien näiden täittömien vuosien edestä sitten tätä piinaa. Kivasti näin muutenkin kaikista kiireisempään ja stressaavampaan elämäntilanteeseen mitä tähän mennessä on ollut. Ennen täit pelottivat ja ällöttävät. Nykyään ne vain vituttavat. Vituttavat niin paljon, että olen meuhkannut niin kotikoulusta kun siitäkin, että menen itse henkilökohtaisesti joka aamu koululle tutkimaan kaikkien oppilaiden päät.

Täit ovat kiusallinen ja nolo vaiva joo. Mutta mielummin niistä reilusti puhuu ja hoitaa asian, kun aiheuttaa tällaista piinaa levittämällä niitä. Onhan se noloa mennä sinne apteekkiin ostamaan sitä shampoota tai ilmoittaa opettajalle vaivasta. Nolompaa on kuitenkin olla hoitamatta sitä vaivaa. Täitä voi tulla kenelle tahansa, eivätkä ne ole merkki epäsiisteydestä tai mistään muustakaan. Niitä vain voi tulla, kuten vaikka flunssa.

Minuakin on nolottanut. Viimeksi kun tästä neljä kuukautta sitten kirjoitin, puhun siitä että täi-asian kanssa kannattaa olla avoin. Siltikään en ole itse tästä juuri puhunut. Tiedän että se aiheuttaa ihmisissä inhoreaktion ja saa pään heti kutisemaan pelkästä ajatuksesta.

En ole itseltäni täitä löytänyt, mutta päätäni kutittaa päivittäin. Kiinnitän siihen aivan liikaa huomiota ja välillä mietin, että kehtaanko vaikkapa raapia päätäni julkisesti. Viime yönä näin unta, jossa kampasin hiuksistani mustia, torakan kokoisia täitä pois. Tämä piina on todella jättänyt jäljen.

Jos siis ihmettelette kun olen kertonut olevani stressaantunut… Kovasti odotellaan joululomaa ja megapakkasia. Ja kauhulla sitä, kun tämä epidemia alkaa uudestaan keväällä :D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.