Muistan useamman vuoden takaa, että lokakuut ovat aina olleet minulle vähän vaikeita. Ne ovat aina olleet hyvin kiireisiä töiden suhteen, samalla kun vähenevä valo saa minut tosi väsyneeksi ja jopa alakuloiseksi. Tänä vuonna lisähaastetta on tuottanut vielä koulu. Mutta kun taaksepäin muistelee, kuukauteen mahtuu tietysti myös paljon tosi kivoja ja hauskoja juttuja. Ja olihan tuo kuun alku aivan mielettömän upea aurinkoineen ja ruskan sävyineen.
Lokakuussa:
– Olen tilannut Woltista yhteensä 11 kertaa ruokaa
– Tapasin pojan joka olisi halunnut alkaa seurustelemaan kanssani
– Olen katsonut sarjat Casual, Black Mirror ja Girlsin vikan kauden ja 18 jaksoa Gilmoren tyttöjä
– Tein itse kaksi uutta tatuointia
– Olin yli vuorokauden snäppäämättä
– Juhlin kuopukseni 5-vuotis synttäreitä
– Kävin Helsingin kaupungin museossa, Lasten kapungissa, Silakkamarkkinoilla, HAMissa, Paperi T:n keikalla Kultturitalolla, kirjastossa, kynsihuollossa, rispihuollossa, ug bileissä, blogigaalassa, katsomassa Kuninkaantammea, lasten halloweenbileissä, tupareissa, kihlajaisissa, pari kertaa vaatekaupoilla, kahvilassa tekemässä töitä ja koulussa
– Nukuin paljon
– Olin väsynyt
– Kävin syömässä Nepalilaisessa, kaksi kertaa sushibuffetissa, picnicissä, kolme kertaa Alppitorissa, kauppatorilla ja elämäni huonoimmalla brunssilla Kafe Köketissä
– Tein enkeleitä elämäni suurimmassa lehtikasassa
– Peruin yhden Tallinnan matkan
– Sovin pikkujoulumatkan Tallinnaan
– Ostin kauan himoitsemani pipon ja möin sen heti koska se ei ollutkaan hyvä
– Söin liikaa suklaata
– Ihastuin ehkä, mutta en ole uskaltanut edetä asian kanssa
– Olen lukenut Richard Adamsin Ruohometsän tarinoita
– Vietin lähes kolme vuorokautta poistumatta kotoa
– Aloitin vihdoin b12 vitamiinin syömisen
– Tilasin vuosien haaveilun jälkeen ensimmäisen kotisiivouksen
– Olen palellut patteriremontin takia
– Olen hikoillut patteriremontin takia
– Tutustuin uusiin ihmisiin
– Vietin hämmentävät jatkot tuntemattoman snäppiseuraajan kanssa
– Näin paljon unia
– Ostin kaksi tissimekkoa
– Menetin mielenteveyteni (taas) Kallio Kierrättää ryhmässä
– Sunnittelin matkaa Jenkkikaverini kanssa Meksikoon
– Tapahtui kauppamies-gate
– Mietin pitäisikö mennä takaisin Tinderiin
Siinä varmaan oleellisimmat.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Olen myös ollut tosi väsynyt.Hemmetin pimeä lokakuu :(.Nyt olen alkanut piristyä,en tiedä auttoiko deen säännöllinen nappailu vai muutamat hyvät yöunet,mutta nyt olen paljon virkeämpi jopa aamulla herätessäni.Hyvää marraskuuta teille!
Itsekin mietin että alkoiko nuo vitamiinit vaikuttamaan vai kestikö sitä kropalla ja mielellä vaan tottua tähän pimeyteen. Oli miten oli, nyt on ollut ihana (vaikkakin vain muutaman tunnin) aurinko. Kyllä tää tästä, kohta taas lähempänä jo kesää 😀 Ihanaa marraskuun jatkoa! 🙂