Näin jokin aika sitten ystäväni Instagramissa kuvan Porvoolaisen ravintolan kukkakaalisalaattiannoksesta ja kieleni ilmoitti heti, että minunkin on saatava sellaista hetipaikalla. Koska lounas Porvoossa siltä samalta istumalta ei kuitenkaan ollut mahdollista, päätin toteuttaa annoksen itse soveltaen kotikeittiössä. Hetken kyseistä kuvaa tiiraillessani tajusin, että meiltähän taitaa löytyä myös kaikki tarvittavat ainekset jo valmiiksi kaapista.
Enkä todellaakaan sano että kyseessä olisi samanlainen annos, koska en edes varmaksi tiedä mitä kaikkea se sisältää, mutta jotain sinnepäin! Tästä tuli tosi simppeli, mutta sitäkin maistuvampi. Tässäpä teille oma ohjeeni sen valmistamiseen.
Laita kvinoa paketin ohjeen mukaan kiehumaan. Laita kukkakaali uuninkestävään astiaan, ripottele päälle puolikkaan teelusikallisen verran kurkumaa, loraus oliiviöljyä sekä ripaus suolaa. Pyrittele muutama kerta astiassa. Paahda uunissa, noin 200 asteessa 15-20 min tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Sekoitia keitetty ja valutettu kvinoa pinaatinlehtien ja liotettujen / purkkikikherneiden kanssa, lisää suolaa ja pippuria. Lado salaattipohja lautaselle ja astea kukkakaali sen päälle, lisää päälle 2-4 luskillista hummusta ja puristus sitruunaa. Nam!
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistössä Foodoran kanssa
Take a way -ruoka ja kotiin tilattavat annokset mielletään usein vähän epäterveellisisimmiksi vaihtohedoiksi, enkä ihmettele, sillä aika usein mekin tilataessamme valitsemme pizzan. Useinmiten mieli tekee kuitenkin jotain fressiä eli tuoretta, raikasta ja hyvää tekevää värikästä ruokaa.
Tällä viikolla Foodoralla vietetään Fresh-viikkoa ja sen myötä ajattelin nostaa muutamia ihanan freshejä ravintoloita, josta raikkaita annoksia, kuten hyviä salaatteja, smoothieita, bowleja ja mezejä. Lisäksi Fresh-viikon ajan Foodoralla on paljon hyviä tarjouksia ja osassa ravintoloista myös ilmainen kotiinkuljetus, joten kannataa tutkia näitä appistä!
Happy Farmer kitchen & Bakery
Vastikään keskustaan avatun hävikkiruokaan keskittyvän ravintolan annokset tekevät vatsan lisäksi siis hyvää myös ympäristölle. Keittiön kulmakivinä ovat kasvispainotteiset modernit Happy Tray -annokset sekä vastapaistetut artesaanileivät runsailla täytteillä. Saa sieltä myös kaikkia ihania deli-herkkuja, kuten alakerran ruokakaupan hävikkibaananeista valmistettua bananabrediä!
Sandro Kortteli & Citykäytävä
Värikkäistä annoksistaan tutussa Sandrossa pääsee makumatkalle Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään. Legendaarisen päivittäin vaihtuvan lounaan voi tilata nyt myös kotiin, ja se sisältää runsaan salaatin dippien ja leivän kera sekä lämpimältä puolelta vaihtuvat liha-/kala- ja vegevaihtoehdot. Mukaan voi tilata myös vaikka kotimaisen The Good Guysin kombuchaa.
Crunch Brunch
Tätä suosittelen ehdottomasti viikonloppuaamulle! Erilaisiin plattereihin erikoistuneesta ravintolasta saa helposti näyttävän brunssipöydän katetuksi. Erilaisia plattereita on valittavana montaa eri sorttia ja ne sisältävät muunmuassa herkullisia täytettyjä leipiä ja focaccioita, juustoja, marja -ja hedelmäannoksia, antipastoja, oliiveita, pähkinöitä, leivoksia ja vohveleita… Kätevässä laatikossa tulevat platterit on helppo ottaa myös piknikille mukaan.
Levant
Falafeleista, mezeistä, rullista ja runsaista salaateista tunnettu Lähi-idän makuja tarjoava Levant nousi nopeasti Helsinkiläisten suosioon ja jatkaa sillä tiellä edelleen. Levantin ruoista ei puutu makua tai raikkautta ja ne maistuvat meidän koko perheelle. Oma suositukseni menee meuhukkaille ja isoille falafelepalloille, hummukselle, marinouduille herkkusienille ja kurpitsoille sekä tomaattisalsalle. Kuvissa näkyvä lounaamme on sieltä.
Voisin mainita vielä ilman sen kummempia esittelyitä Foodoran sovelluksesta löytyvät loput raikkaat paikat ja suosikkini: Bär Bar, Kippo, Just Vege, Lie Mi, Fruits & More, Sen Chay, IPI kulmakuppila, Pupu ja monia muita…
Helle se vaan jatkuu ja niin jatkuu sitä myötä myös helle-aiheiset postaukset. Näihin kuumiin päiviin sopii ihanasti salaatti, jota itseni tekee kylläkin mieli ihan läpi vuoden. Tämä on itseasiassa sellainen ruoka jota teen hyvin usein ollessani yksin kotona, kuten tänään. Välillä vähän varioiden, kuten myös tänään, kun unohdin sipulin ja lisäsin itsellenikin ihan uutena juttuna joukkoon vesimelonia. Sopii muuten ihan mielettömän hyvin!
Helppoutensa lisäksi parasta tässä salaatissa on mielestäni sen hieman tulinen liemi. Voisin juoda sitä ihan sellaisenaan. Ja välillä niin teenkin. Joudun usein myös hillitsemään itseäni, etten söisi koko kulhollista kerralla. Tänään onnistuin siinä aika hyvin, nimittäin vasta tätä postausta nyt kirjoittelessani napsin viimeiset palat suuhuni.
RAIKAS KIKHERNE-HELLESALAATTI
1 purkki liotettuja kikherneitä
1 kurkku
1 paketti fetaa tai salaattijuustokuutioita
1 limen mehu
1 nippu korianteria
muutama tomaatti
muutama siivu vesimelonia srirachaa
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
Kaikki ainekset tulevat yhteen kulhoon, eikä järjestyksellä ole oikeastaan väliä. Pilko kurkku, tomaatit sekä vesimelonit kuutioiksi ja lisää joukkoon feta sekä kikherneet. Silppua korianteri ja purista päälle limen mehu sekä loraus oliiviöljyä, shrirachaa maun mukaan, noin ruokalusikallinen. Mausta suolalla ja pippurilla, sekoita hyvin. Voit antaa salaatin tekeytyä hetken, jos maltat.
Nauti mielellään viileässä paikassa, jos mahdollista pakkasesta tulleeseen kauratyynyyn kääriytyneenä – toimii!
Yleensä tykkään että toisen tekemä ruoka maistuu aina parhaalta, mutta kyllä se niin on että itse kasvatettu maistuu vielä paremmalta! Muutamia salaatinlehtiä ollaan jo laatikkoviljemästämme maistelleet, mutta eilen kerättiin vähän enemmän satoa josta sitten loihdittiin herkullinen lounassalaatti. Auringon lämmittäessä syötiin asiaan kuuluvasti pihalla piknikviltillä.
Toki on ollut kiva seurata miten salaatit, yritit ja herneenversot ovat pitkin kesää kasvaneet, mutta kaikista on ihaninta on ollut katsella lasten omistautumista viljelysten hoitoon. He ovat ahkerasti käyneet kastelemassa ja kitkemässä rikkaruohoja, välillä on pitänyt jopa vähän toppuutella, että ei niitä sentään sadepäivinä tarvitse erikseen juottaa!
Koska en ole oikeastaan ikinä aiemmin viljellyt mitään, ja kaikki huonekasvitkin olen melko järjestemällisesti onnistunut tappamaan, valitsimme laatikkoon kaikkia tosi helppoja juttuja. Yllätykseksemme korianteri onkin kasvanut tosi hyvin ja kestänyt koleatkin säät. Tästä rohkaistuneena taidamme ensi vuonna kokeilla jotain vähän vaativampiakin juttuja, jotain kasviksia ainakin! Tomaattikin meidän piti siirtää keittiön ikkunaudalta pihalle kasvamaan, mutta valitettavasti se menehtyi päivä ennen siirtoa tapaturmaisesti ikkunaan verhoksi teipatun pussilakanan pudottua sen päälle… Nyt on muuten uudet verhotkin joka ikkunassa, mutta niistä myöhemmin lisää 😀
Olettekos muut kasvatelleet kesällä jotain ja onko tullut jo paljon satoa?
Yksi asia mitä tuo meidän iso ekaluokkalainen tykkää kovasti tehdä, on autella kotihommissa – etenkin keittiössä. Tehtiinkin eilen Kaapon kanssa meidän molempien uutta lemppariruokaa, kikherne-feta salaattia. Elvis taas ei suostu tätä edes maistamaan, vaan hän sai omaa suosikkiaan, purkkikasvishernekeittoa reilulla sinapilla 😀
Tehtiin tätä vasta toista kertaa ja määrät on ehkä vielä vähän hakusessa, ainakin salaattia riitti kivasti myös seuraavallekin päivälle.
KIKHERNE-FETASALAATTI
2 purkkia tarjoiluvalmiita kikherneitä
400 g fetajuustoa tai salaattijuustoa
1 paketti juustokuutioita ja aurinkokuivattuja tomaatteja öljymarinadissa
1 chili
1 tl valkosipulimurskaa
2 nippua korianteria
2 limeä
2 isoa avokadoa
kourallinen silmusalaattia
suolaa
pippuria
Siivilöi kikherneistä liemi pois ja huuhtele herneet. Sekoita joukkoon öljymarinadissa oleva feta, valkosipuli, hienonnettu chili, pippuri ja suola sekä silppua mukaan korianteri ja purista limeistä mehu. Lisää tarvittaessa tilkka oliiviöljyä. Sekoita ja anna maustua hetki. Pilko sillä aikaa avodaco kuutioiksi ja lisää joukkoon fetan ja silmusalaatin kanssa. Sekoita uudestaan. Voit koristella salaatin vielä silmusalaatilla ja korianterilla.
Minttu on uusperheen äiti joka rakastaa punaista huulipunaa, inhoaa kiirettä ja näkee kauneutta arkisissa asioissa.
Perheen kaksi isompaa koululaista, touhukas leikki-ikäinen ja kevätvauva pitävät huolen, ettei elämä käy tylsäksi.
Pääosassa ovat oman näköinen arki ja täysillä eläminen. Välillä reissataan ja bailataan ja välillä taas vietetään tavallista perhe-elämää kaupungilla laatikkopyöräillen tai sohvannurkassa kirjaa lukien.
Elämänmakuinen MAMI GO GO on yksi Suomen ensimmäisiä ja suosituimpia perhe-elämään painottuvia blogeja.