RETKI (NUDISTI)RANNALLE

15/06/2018

Jos en unohtanut mitään kertaa, niin tämä on laskujeni kymmenes kertani täällä Espanjan aurinkorannikolla. Tutuimmat paikat minulle täällä ovat Fuengirola, Benalmadena ja Torremolinos, mutta koska välimatkat ovat suht lyhyitä niin käytyä on tullut ainakin kerran monessa muussakin paikassa tässä noin tunnin ajomatkan säteellä. Ihan ekaa kertaa kuultiin tällä reissulla kuitenkin paikasta nimeltä Cabopino.

Cabopino sijaitsee Marbellan vieressä ja käsittää rannan sekä dyynien lisäksi myös golfkentän, luonnonsuojelualueen sekä sataman, jonka läheisyydestä löytyy enemmän palveluita kuten ravintoloita. Me vietimme päivän rannalla – ja se oli ihanaa! Saavuimme autolla navigaattorin opastamana parkkipaikalle josta jatkoimme matkaa kävellen pienen metsikön läpi. Yhtäkkiä edessämme avautui meri ja sen edessä upeat hiekkadyynit jotka olivat lähes kokonaan erikoisen kasvillisuuden peitossa. Henkeäsalpaavan kaunista maisemaa enemmän kuitenkin ihastutti paikan rauhallisuus. Siellä täällä oli kyllä ihmisiä, mutta tunnelma oli aivan erilainen kun vaikkapa Fuengirolan pitkällä aurinkotuolien täyttämällä rantakaistaleella. Oli niin hiljaista ja erikoisen kaunista.

Dyynien halki kulki pitkiä pitkospuita, joita pitkin mekin kuljimme lähes puolitoistakilometriä pitkän rannan toiseen päähän. Ja yllätykseksemme saavuimmekin keskelle nudistirantaa. Ensin aprikoimme, että kehtaako sinne mennä vaatteet päälle, mutta pian huomasimme että siellä sai olla juuri sellaisena kun on. Täällähän kaikenikäiset naiset muutenkin ottavat aurinkoa yläosattomissa, joten shokki ei kovinkaan suuri. Tämä osa rannasta on erityisesti miesparien suosiossa. Osa viihtyi rannalla täysin nakuina, osa siltä väliltä ja osa kokonaan uikkariessa.

Väljyyden ja tunnelman lisäksi ranta erosi näistä tunnetuimmista isoista rannoista myös siinä mielessä, että hiekka siellä oli mielestäni pehmeämpää ja vaaleampaa ja aallokko vähän kovempaa. Juuri siksi Cabopino näytti olevan myös surffareiden suosiossa. Ranta jatkui pitkään mereen saakka matalana ja ihanan sileänä, joten suosittelisin sitä myös oikein lämpimästi lapsiperheille. Rannalta löytyi myös paljon todella kauniita ja ehjiä simpukankuoria. Kaukana sinisen harson takana siintäviä vuoria ja rannan valkoista hiekkaa katsellessa tuntui kun olisi ollut jossain kauempanakin reissussa.

Jos Cabopinoon lähtee retkelle, suosittelen ehdottomasti menemään sen toiseen, rauhalliseen päähän – sinne nudistien joukkoon. Tunnelma oli niin leppoisa että aloin itsekin vakavasti harkitsemaan rajatonta rusketusta. Kukaan ei silti katso pahalla vaikka viihtyisitkin itse mielummin paikat peitettynä. Suihkut, vessat ja ravintolat löytyvät rannan päistä, joten kannattaa pakata eväitä mukaan. Rannalla kuitenkin liikuskelee myös juomien kaupustelioita, jolta voi ostaa eurolla vaikkapa jääkylmän kokiksen.

Dyynit ja niillä kulkevat pitkospuut ovat myös näkemisen arvoiset, sinne voi yhtä hyvin mennä leppoisalle kävelylle rantapäivän lomassa tai vartavasten vaikka hikilenkille – huikeat maisemat!


KESKIKESÄLLÄ KESÄSAARESSA

25/06/2017

Juhannuksena ollaan:

– Käyty nälkäkiukkuisina Citymarketissa
– Syöty lounasta McDonaldsissa
– Heitetty talviturkki meressä
– Kerrottu satuja laiturilla
– Pelastettu etanoita
– Syöty raparperia suoraan puskasta
– Vihdottu saunassa
– Käyty uusperheenkasvatuskeskustelu
– Juotu aamukahvia auringossa
– Syötetty lampaita
– Katsottu leffoja
– Grillattu
– Tehty kokko grilliin
– Käyty jäätelöllä kyläkaupalla
– Pelattu muistipeliä
– Leikitty pihalla
– Nukuttu myöhään
– Piirretty ja väritetty
– Tehty kukkaseppele
– Otettu rennosti

Mitäs te teitte?


IHANA AURINKO

28/05/2017

Ilokseni voin vihdoin virallisesti ilmoittaa, että kesä on nyt täällä! Ja vaikka auringolta suojautuminen on oikeasti ajankohtaista läpi vuoden, niin etenkin nyt kesällä sen merkitys korostuu. Kaupallisessa yhteistyössä LV:n kanssa meillä on ollut nyt muutaman viikon käytössä heidän uudet aurinkotuotteet.

Pojilla alkaa viikon päästä yhdeksän viikon kesäloma ja kesät olemmekin perinteisesti viettäneet ulkona. Eli aamulla lähdetään ja illalla palataan. Välillä saatetaan viettää koko päivä vaikkapa uimastradikalla tai rannalla, toisena päivänä mennään puistosta toiseen, tavataan kavereita, poiketaan kahviloissa ja toreilla… Päiviä kuitenkin yhdistää se, että kotona käydään lähinnä vain nukkumassa. Kesän lopussa ollaankin kaikki, mutta erityisesti pojat, pieniä papuja kun iho on päivettynyt ja aurinko vaalentanut hiukset.

Itse tykkään olla auringossa, saada pisamia ja väriä pintaan. Silloin onkin eritysen tärkeää muistaa ihon suojaaminen aurinkorasvalla. Rusketuksesta tulee paljon kauniimpi ja tasaisempi kun se saa pikkuhiljaa kehittyä, iman palamista. Puhumattakaan kaikista niistä riskeistä joita auringonottoon ja etenkin ihon palamiseen liittyy. Onkin ihan harhaluulo, ettei iho ruskettuisi suojan kanssa, päinvastoin! Samalla aurinkorasva nimittäin myös kosteuttaa ihoa, jolloin rusketus myös pysyy paremmin.

LV:n uudesta aurinkotuotesarjasta löytyy kolme erilaista rasvaa. Helposti levittyvä ja imeytyvä suojakeroimen 30 sisältävä voide, joka on mielestäni tosi hyvä sellainen perusrasva joka kulkee kassissa mukana koko kesän. Tuubista on helppo lisäillä rasvaa pitkin päivää itselle ja lapsille. Samanlaisessa tuubissa oleva SPF50 voide on itselläni taas tapana levittää lapsille heti aamusta. Nämä korkean suojakeroimen sisältävät voiteet ovat usein tosi paksuja ja sotkevia, mutta tämä levittyy mielestäni kivasti ja imeytyy myös hyvin. Suihkepullossa oleva SPF20 suoja on taas oma lemppari, sillä siitä on helppo suihkutella itselleen olkapäille ja selkään rasvaa pitkin päivää.

Kaikki LV:n tuotteet ovat täysin hajusteettomia, värittömiä ja sopivat myös herkälle iholle. Tuotteet on kehitelty yhdessä Allergia -ja astmaliiton kanssa ja niille on myönnetty Allergiatunnus. Nämä aurinkotuotteet sopivat koko perheelle, niin kasvoille kun vartalollekkin ja samalla ne vielä kosteuttavat ihoa.

Aurinkorasvaa olisi hyvä lisäillä iholle pitkin päivää, etenkin uimisen ja hikoilun jälkeen, mutta myös muutenkin. Esimerkiksi rannalla ollessa aurinkorasvaa kannattaa lisätä mielummin vähän liian usein kun liian harvoin. Siellä kun auringon paahdetta ei tuulen takia usein niin hyvin huomaa. Hyvä muistisääntö onkin lisätä rasvaa vaikkapa aina kun pitää juomatauon.

Me reissataan paljon Espanjassa, ja siellä olekin kantapään kautta oppinut, miten tärkeää aurinkorasva on. Mutta kyllä sitä Suomessakin helposti voi palaa, myös talvella! Nämä LV:n aurinkotuotteet sopivat hyvin myös meikin alle, ja etenkin kasvot kannattaakin suojata ympäri vuoden haitallisista ja vanhentavilta säteiltä.

Ei olla vielä varmoja, että päästäänkö poikien kanssa tänä kesänä käymään Espanjassa, mutta tyttöjen kanssa on ainakin varattu matka heinäkuussa Nizzaan! Muutoin sitten nautitaan kesähesasta, ja toivottavasti tehdään jotain pienempiä reissuja tässä lähistöllä. On aika hyvä fiilis tulevasta kesästä, ainakin tähän mennessä se on alkanut tosi ihanasti ja aurinkoisesti!


SEIKKAILURETKI RANNALLE

29/12/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joka kerta vaan jaksaa yllättää, että miten uskomattoman kaunista täällä on! Täältäuvorilta on aivan mielettömät näkymät jonnekkin Afrikkaan saakka (vaikkei edes vielä ihan kauhean korkealla ollakkaan), takana vielä lisää nousevat vuoret ovat toki myös itsessään melko vakuuttavia. Sininen taivas, aurinko, turkoosi meri, vaaleat rakennukset, värikkäät kasvit ja kaikkialla hedelmiä täynnä olevat appelsiinipuut saavat haukkomaan henkeä.

Onhan täällä kesäisinkin upeaa, mutta näin talvella kaiken huomaa vielä paremmin ja toki täällä on nyt paljon vehreämpää. Samoin rannalla on ihana käppäillä kun se ei ole ihan täynnä ihmisiä. Auringon tehdessä laskua ja jonkun jännän mereltä tulleen sumun ansiosta saatiin myös aika hienoja kuvia tuossa yksi päivä! Päädyimme itseasiassa tuolle Arroyo de la Mielin rannalle vähän sattumalta. Päätimme lähteä pienelle seikailulle ja hyppäsimme poikien kanssa ensimmäisenä tulleeseen bussiin ja köröttelimme (eli kaahasimme täysillä) kaunista vuorenrinnettä (eli pelottavaa kiemuraista tietä) alas. En tosiaan yhtään tiennyt minne kyseinen bussi oli menossa, mutta pääsimmekin sillä suoraan rannalle ja itseasiassa kulmat olivatkin suht tutut, olemme nimittäin ajalleet useamman kerran autolla sieltä läpi.

Rannalla simpukkakaupan rakentamisen jälkeen suunnistimme (ilman nettiä!) vielä läheiseen puistoon, mutta siitä myöhemmin lisää! Seurailkaa ihmeessä meidän menoa snäpin kautta, @minttummm nimimerkillä löytyy!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.