Miten pojat ovat ottaneet uuden pikkusiskon vastaan? On kysymys, jota minulta kysytään edelleen usein. Ihan mielettömän hyvin, vastaan. Joskus meinaan vastata, että paremmin kun olisin voinut ikinä kuvitellakaan, mutta sitten muistan, ettei minulla itse asiassa ollut mitään epäilyksiä asian suhteen edes etukäteen.

Luottamus mustasukattomuutta kohtaan juontaa varmaankin juurensa siitä, kun aikoinaan Kaapon ja Elviksen kanssa kaikki meni niin älyttömän hyvin. Kaapo oli kaksivuotias tullessaan isoveljeksi, ja olin kuulut äitikavereilta jos jonkinmoisia kauhutarinoita isosisarusten mustasukkaisuuksista. Tuolloin minua varoiteltiin, etten esimerkiksi voisi seuraavaan pariin vuoteen jättää lapsia hetkeksikään kahdestaan, että vanhempi löisi, purisi, tukistaisi, heittelisi leluilla, herättäisi kiusallaan – ja mitä vielä, nuorempaa. Kun ikäero vähän tasoittuisi, alkaisi pienempi antamaan samalla mitalla takaisin ja tätä taistelua sitten jatkuisi vuosikaudet.

Mitään sellaista ei meillä kuitenkaan tapahtunut. Vaikka Kaapo oli touhukas tapaus, on hän ollut pienestä saakka myös omalla tavallaan hyvin rauhallinen sekä äärimmäisen empaattinen. Hän otti heti hoivaavan ja huolehtivan isoveljen roolin. Ja samanlainen luonne hänellä on edelleen, hän on rauhallinen mietiskelijä, jopa murehtija, joka ajattelee aina toisia.

Pojille syntyi nopeasti syvä, lämmin ja läheinen suhde. He saavat tukea, kannustusta ja turvaa toisistaan. On hellyttävää, miten he kutsuvat toisiaan iso- ja pikkuveljeksi.

Elvis taas on luonteeltaan enemmän sellainen hälläväliä-tyyppi. Toki empaattisuutta häneltäkin löytyy, mutta hän usein selättää asiat olankohautuksella. Tämä luonteenero tuli selvästi esille esimerkiksi silloin, kun jouduimme luopumaan koirastamme. Kaapo suri silloin paljon, suree edelleen, Elvis taas ymmärsi paremmin asian järkevän puolen ja hyväksyi sen. Tai kun pojat leikkivät pienten serkkujensa kanssa, Kaapo jaksaa leikittää ja hoivata heitä tuntikausia. Elvistä jaksaa kiinnostaa hetki tai kunnes joku vahingossa nipistää ja siirtyy sitten puuhaamaan omiaan.
Ja vaikka Elvis oli meidän vauva pitkään, oli hän sentään päässyt siitä roolista jo aikaa ennen kun sitten pikkusisaresta tuli tieto. Toki ajankäyttö, kolmen lapsen huomioiminen ja koko perheessä tapahtuva suuri muutos olivat etukäteen jännittäviä asioita. Mutten missään vaiheessa edes osannut pelätä mitään mustasukkaisuuskohtauksia.

Myyllä on siis ikäeroa Kaapoon yhdeksän vuotta ja Elvikseen melkein seitsemän. Olen ollut aiemminkin sitä mieltä, että kaikki ikäerot ovat hyviä, ja olen sitä edelleenkin. Mikään ei ole toistaan parempi. Tottakai sisaruusdynamiikka ja suhteet voivat kehittyä erilaisiksi, riippuen kuinka paljon ikää sisaruksilla välissään on, mutta näihin asioihin vaikuttaa myös moni muu seikka.

Kun Myy syntyi, pystyi pojista huokuvan pyyteettömän rakkauden ja huolehtimisen tuntea ja nähdä heti. He ottivat pikkusiskon avosylin vastaan ja perheeseemme. Pojat ymmärsivät, että pienen vauvan tarpeisiin pitää vastata heti ja että nyt aluksi on aika, kun heidän täytyy osata odottaa. Tämän lisäksi heistä on ollut ihan mielettömän suuri apu. Myös poikien bonusveli, jolla ikäeroa Myyhyn on tasan neljätoista vuotta, on näyttänyt iloitsevan pikkusiskostaan yhtä lailla ja ollut isona apuna, muun muassa hakemalla melkein keskellä yötä kaupasta lisää korviketta vauvalle.

Seitsemään kuukauteen on mahtunut yhdet harmistuneet itkut siitä, kun välillä aikani ja huomioni ei ole riittänyt pojille samalla tavalla kun ennen. Sekin harmitus on osattu kohdistaa oikein minuun, eikä vauvaan. Mitään mustasukkaisuutta ei siis ole ollut, vain lisää pelkkää onnea ja rakkautta. Voi meitä onnekkaita!

Kaupallinen yhteistyö Philips Hue kanssa

Uni ja nukkuminen – aihe joka on puhuttanut perheessämme eritysen paljon viime aikoina. Rakastan nukkumista ja tarvitsen paljon unta. Olen ehdottomasti ilta-ihminen ja aamuiset herätykset ovat olleet minulle aina vaikeita. Tasaisin väliajoin huomaan lipsuneeni kunnollisesta vuorokausirytmistä, jolloin siihen pitää opetella takaisin. Nyt pitkin yötä heräilevän vauvan kanssa on erityisen tärkeää rauhoittaa illat ja osata mennä ajoissa nukkumaan. Tässäkin asiassa älykäs valaisinjärjestelmämme Philips Hue on auttanut.

Oikeanlaisessa vuorokausirytmissä valon merkitys on suuri. Pimeinä talvikuukausina on vaikeampaa herätä aamuisin ja näin keväisin, valon lisääntyessä, illat venyvät helposti liian pitkiksi. Lisääntynyt valo ei ole haaste vain itselleni, vaan koko perheelle, eritysesti lapsille. Rutiinit ovat eritysen tärkeitä heille ja siksi myös vuorokausirytmi pitäisi saada pidettyä samanlaisena, ulkona vallitsevasta ja muuttuvasta valosta huolimatta.

Yksi suuri apu on jäljitellä luonnollista auringonnousua aamuisin ja iltaisin hitaasti himmentää valon voimakkuutta, jotta keho alkaa valmistautua nukkumaanmenoon. Tästä on huomattavan suuri hyöty! Iltaisin meno kotona rauhoittuu heti, kun valoja aletaan himmentämään. Huen kautta jokaiseen huoneeseen pystyy erikseen säätämään etukäteen valaistuksen, joka himmenee itsestään valittuun aikaan. Ja sama juttu toisinpäin sitten aamulla.

Philips Hue- appistä löytyy kohta rutiinit, jonka kautta voi vaikka jokaiselle perheenjäsenelle luoda oman rutiininsa. Meillä kotona valot alkavat himmentymään vähän ennen iltapalaa, mutta yksi poikien huoneen valaisimista jää kuitenkin vielä sen verran kirkkaalle, että sen valossa näkee lukea iltasadun.

Aamulla taas, puolisen tuntia ennen herätyskellon soimista, osa valoista alkaa pikkuhiljaa menemään päälle ja kirkastumaan. Tämänkin voi säätää itselleen sopivaksi. Valot voi ajoittaa kirkastumaan esimerkiksi puolta tuntia tai kymmentä minuttia ennen herätystä. Huoneen minkä tahansa valaisimen, tai vaikka kaikki, voi valita menemään päälle portaittain haluamassaan ajassa.

Riippuen päivästä ja sen aikataulusta, rutiinit voi säätää erilaisiseksi halutessaan ihan joka päivälle. Etukäteen ajastetuissa rutiineissa on se hyvä, ettei tarvitse joka ilta arpoa, että monelta kenelläkin alkoi koulu ja illalla taas himmenevät valot muistuttavat nukkumaanmenon lähestymisestä. Etenkin nyt, kun päivät ovat alkaneet pitenemään, meillä kaikilla on ajantaju ihan hukassa. Valoisina iltoina nukkumaanmeno saattaa viivähtää huomaamatta useallakin tunnilla, mutta herätys kouluun seuraavana aamuna ei valitettavasti tule yhtään sen myöhemmin. Rutiininomaisesti muuttuva valaistus auttaa rytmin pitämisestä yllä.

Olen itse huomannut, että vähitellen kirkastuvaan valoon herääminen on ehdottomasti minulle lempein ja paras tapa. Hirveintä onkin herätä yhtäkkiä syvästä unesta kun ympärillä on vain pilkkopimeää. Ja vaikka nyt aamuisin alkaakin sarastamaan jo aiemmin, antaa vierellä oleva valo silti ihan toisenlaista energiaa, kun ilman sitä. Ei noita sarastusvaloja turhaan kehuta!

Olin ennen sitä mieltä, että käytän mielummin hyödykseni kaikki mahdolliset minuutit ja laitan kellon herättämään mahdollisimman myöhään. Mutta jopa näin aamu-unisena on pakko todeta, että paras tapa herätä onkin pikkuhiljaa ja luonnollisesti. Mielummin jopa vähän ennen kun nopeasti ja kiireellä.

Jos valo virkistää aamulla, tekee se sitä myös illalla. Siksi valojen himmentäminen sekä myös valon sävyn muuttaminen lämpimämmälle sävylle on tärkeää hyvien unien kannalta. Samasta syystä meillä lapset eivät myöskään saa pelata millään laitteilla muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa. Samaa sääntöä olen viime aikoina myös itse yrittänyt noudattaa. Onkin huimaa miten suuri ero nukahtamisella ja unen laadulla on siihen, että näprääkö kännykkää vielä sängyssä vai ei. Valoon huomioon kiinnittämisen lisäksi tämä on myös tärkeä vinkki, sininen valo todistetusti vaikeuttaa nukahtamista ja haittaa unta.

Huen yksi suosikkiominaisuuteni onkin ehdottomasti näiden erilaisten valorutiinien mahdollisuus. Miten kätevää, että minkä tahansa (tai kaikki) jo kotona valmiiksi olevat valaisimen on mahdollista muuttaa myös sarastusvaloiksi. Rutiinit mahdollistavat paremmat yöunet ja uni taas vaikuttaa ihan kaikkeen. Joten miksi sitä ei auttaisi näinkin helpolla tavalla. Jos aamuisin väsyttää tai on vaikea herätä, suosittelen omasta kokemuksestani todella lämpimästi sarastusvalon kokeilua! Tänä aamuna koin myös jännän turvallisuuden tunteen, kun valo oli jo herätessäni päällä. En siis pelkää pimeää, mutta kajastava valo antoi siltikin jännästi jonkinlaista turvaa muuten pimeään aamuun.

Miten valo vaikuttaa sinun tai perheesi vuorokausirytmiin? Oletko joskus kohdannut haasteita nukkumaanmenoon, aamuheräämiseen tai muuhun vuorokausirytmiin ja valoon liittyen?

Lisää Huesta ja sen lukemattomista mahdollisuuksista voit lukea tästä postauksesta, vinkkejä hyvän tunnelman luomiseen löydät täältä.

Pois alta risut ja männynkävyt – täältä tulee Myy!

Seitsemänkuukautispäivänsä kunniaksi Myy oppi kertaheitolla konttamaan kunnolla, menemään istumaan ja istumaan ilman tukea sekä nousemaan niin polvilleen kun seisomaankin. Näitä taitoja on nyt hiotto koko viikko ja treenit ovat käynnissä täysillä yötä päivää.

Vanhempana sitä saa olla sydän kurkussa jatkuvasti. Silmistä selässä ei olisi myöskään haittaa, sillä vauvaa ei voi jättää viideksi sekunniksi kauempaa vahtimatta. Hän ehtii joka paikkaan silmänräpäyksessä (etenkin jos siellä näkyy johtoja!) ja nousee kaikkea vasten seisomaan. Tietenkään ihan tarkkaa ymmärrystä näiden tukien kesntavuudesta hänellä ei vielä ole, joka lisäksi jalkoistakin saattaa yllättäen loppua voimat tai tasapaino muuten vain pettää.

Näitä aikoja tullaan vielä myöhemminkin muistelemaan hikikarpalo otsalla, hieman epäuskoisesti naureskellen. Ihan niinkuin se yksi emoji

Kuten aiemmin kerroinkin, vietimme parin kaverin kesken pitkän viikonlopun Berliinissä. Aika meni nopeasti, ja kuten etukäteen uumoilimmekin, ehdimme nähdä vain murto-osan valtavasta kaupungista. On uskomatonta, miten kaupunki vain jatkuu ja jatkuu vaikka kuinka kävelisi.

Säät eivät juurikaan hellineet meitä, vaan joka päivä satoi – ja kovaa. Siksi myös kuvasaalis jäi tällä kertaa hieman suppeaksi. Ehkä näistä satunnaisista räpsyistä voi kuitenkin aistia hieman kaupungin tunnelmaa.

Berliini on täynnä mitä ihanimpia ravintoloita ja reissumme painottuikin hyvään ruokaan. Suosittuja (vegaanisia) ruokapaikkoja etsimme pääosin Happy Cow- sovelluksen avulla. Jokainen ravintola ja kahvila jossa kävimme, oli niin ruoan kun sisustutuksenkin kannalta aivan ihania. Ravintoloita on Berliinissä ihan valtavasti ja ne ovat useinmiten ihan täynnä porukkaa. Myös ravintoloiden hintataso on pääosin todella edullinen.

Myös mielettömän ihania vaate -ja huonekalukauppoja, etenkin vintagea, Berliinissä on todella paljon. Jos ruoka oli edullista, niin näissä paikoissa hinnat taas olivat yllättävän korkeita. Kiersimme perjantaina muutamia liikkeitä, mutta tuliaisshoppailut jäivät lopulta viimeiselle päivälle. Tämä oli tosin harmi, sillä emme tajunneet tarkistaa, etteivät mitkään kaupat ole sunnuntaisin auki. Ostin minä sentään sunnuntain kirpparilta pojille sitten muutamia Legoja. Sunnuntait onkin Berliinissä pyhitetty juurikin kirppiksille, sekä perheen ja ystävien kanssa ravintoloissa käyntiin.

Meidän Airbnb asuntomme sijaitsi Friedrichainissa, joka on aivan tulvillaan erilaisia kauppoja (myös ihastuttavia lastentarvikeliikkeitä), puistoja sekä niitä ravintoloita ja kahviloita. Muutaman korttelin koluamiseen saisi helposti kulumaan useita päiviä.

Berliini on kuulemma myös hyvin lapsiystävällinen ja kiva kohde myös perheen kesken. Ainakin leikkipuistoja näkyi lähes joka kadunkulmassa. Poiketen muista Euroopan leikkipuistoista, Berliinissä näytti olevan myös Suomen tapaan hiekkapohja leikkipuistoissa. Pojat jo ilmoittivat, että hekin haluavat Berliiniin. Voisin kuvitella heidän viihtyvän puistoja, museoita ja lukemattomia kahviloita koluten ja samalla värikkäitä katuja ihmetellen.

Ihmeteltävää nimittäin riittää. Välillä jopa vähän yli ymmärryksen. Rakastan itse katutaidetta ja elämä kaupungissa saa näkyä. Silti en voinut välillä olla ihmettelemmättä tökeröitä tägäyksiä upeiden Jugen-talojen seinillä. Naureskelimmekin, että tämä töhryjen kauhistelu on ainakin yksi ihan selvä merkki mummoutumisesta. Samaan aikaan myös Berliinin historia ja järkyttävän vähän aikaa sitten tapahtatunut muurin murtuminen ja sen rippeiden näkeminen aiheuttivat välillä aika vakaviakin mietteitä.

Toinen merkki mummoutumisesta oli se, että ensimmäisenä iltana kävimme ostamassa tulppaaneita sekä pähkinöitä ja puimme pyjamat päälle klo 19.45. Kompensoimme sentään tätä sitten toisena iltana käymällä ihanan Maribou Staten keikalla ja sen jälkeen klubilla tanssimassa. Viimeisenä päivänä meillä oli mahdollisuus mennä katsastamaan vielä Berliinin kuuluisimmat bileet, mutta päätimme sen sijaan Pajun kanssa mennä kylpylään rentoutumaan.

Vitsailimme pesevämme Berliinin synnit pois, mutta olo oli jopa vähän likaisempi kylpyläkäynnin päätteeksi. Emme nimittäin tienneet, ettei sekakylpylässä ollut uimapukupakkoa ollenkaan altaissa ja näimme vähän enemmän paljasta pintaa, mitä olisimme halunneet. Olipahan kokemus!

Berliini ei ehkä tällä visiitillä vielä vienyt ihan täysin sydäntäni, mutta paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta – joten ehdottomasti sinne vielä joskus palaan, ehkä lasten kanssa. Ajattelin myös vielä tehdä postauksen muutamista suosikkiravintoistani / kahvoiloista tuolla, jos sellainen kiinnostaa?

Otteeni arkikuva-postausten julkaisun kanssa on vähän lipsunut, mutta puolustuksesi kerrottakoon nyt ainakin se, että olin viikonlopun Berliinissä, eikä Airbnb kämppämme wifi jaksanut ladata näitä kuvia. Postaus ja muutama ravintolasuositus Berliinistä on siis tulossa myös myöhemmin, mutta palataan ensin tähän reilun viikon takaiseen Tahkon laskettelureissuumme ja toimikoot nämä myös samaisen viikon arkikuvina (ainakin tuo viimeinen kuva).

Tämä oli minun ja poikien toinen kerta Tahkolla. Kuten edelliselläkin kerralla, pojat kehittyivät laskettelussa todella huimaa tahtia ja Kaapo laskikin tällä kertaa ihan kaikki Tahkon mäet. Me olimme Myyn kanssa muutamana päivänä mukana rinteessä katsomassa kun muut laskivat, mutta muuten vietimme pääosin rauhallista aikaa keskenämme aina sen aikaa mökillä. Se oli ihanaa. Iltaisin lämmitettiin aina sauna ja syötiin hyvin. Meidän perheen lisäksi mukana oli kaveriperhe, jossa samanikäiset pojat.

Mäenlaskun ja saunomisen lisäksi viikkoon mahtui punaisia poskia, villakalsareita, piirtelyä, paljon lukemista, lumihangessa nakuna pyörimistä, pikavauhdilla sairastettu oksennustauti, samasta syystä 90 asteessa pestyn ja muotonsa muuttaneen pehmolelu-Ahman imettelyä, afterkissä pöydällä tanssimista, auringonpaistetta ja lumisadetta, nuotiolla paistettua makkaraa ja kuumaa kaakaota.

Joku pieni laskettelukärpäinen pisti tällä reissulla myös minuakin. Koulun ja kavereiden kanssa käytiin kyllä jonkun verran laskettelemassa aikoinaan, mutta jos muistan oikein, niin viime kerrasta onkin vierähtänyt reippaasti yli kymmenen vuotta. Kun muut olivat mäessä ja Myy päikkäreillä, löysinkin itseni katselemasta Youtubesta laskettelu-opetusvideoita. Kai se on sitten viimeistään ensi vuonna sitten vain rohkaistuttava ja mentävä mukaan. Ollaan sitten Myyn kanssa samalla tasolla, sillä ei mene kauaa kun hänkin tuolla viilettää.