KODIN ÄLYKÄS VALAISTUS

11/02/2019


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Olen niin innoissani, etten edes tiedä mistä aloittaisin. Asiaa on nimittäin niin paljon. Aloitetaan kuitenkin kertomalla, että vuoden 2019 toimin uusien Philps Hue älyvalaisimien ambassadorina. Huen mahdollisuudet ovat loputtomat ja tämä ensimmäinen postaus tuleekin olemaan vain pintaraapaisu, jossa kerron systeemistä yleisesti. Vuoden mittaan ilmestyvissä postauksissa keskitytään sitten vielä syvemmin sen erilaisiin ominaisuuksiin.

Philips Hue on älykäs ja langaton valojärjestelmä, johon kuuluu erilaisia lamppuja ja valaisimia. Valoja voi ohjailla niin puhelimella, kaukosäätimellä että puheellakin. Se on siis paljon enemmän kun pelkkä valaistus. Kaikesta huolimatta Hue on todella helppokäyttöinen. Ja uskokaa, se oikeasti on, jos minäkin olen sitä mieltä.

Kun minua kysyttiin Philipsiltä mukaan yhteistyöhön, puntaroin pitkään, että olenko minä varmasti oikea henkilö kun kyseessä on kuitenkin tekninen järjestelmä. Itse älyvalaisimet ja kaikki niiden mahdollisuudet kuulostivat todella kiinnostavilta, mutta pelkäsin koko homman kaatuvan heti siihen, etten osaisi käyttää sitä. Saatika asentaa sitä itse.

Minulle kuitenkin vaakutettiin, ettei järjestelmän asennus vaadi yhtään teknistä osaamista, ainoastaan ladataan puhelimeen appi ja liitetään Hue-alotuspakkauksesta tuleva yhteys-silta wifiboksiin. Sen jälkeen kaikki hoituisi lähes itsestään. Kaikesta vakuuttelusta huolimatta epäilin silti homman toimivan muka niin helposti, mutta lopulta siinä kävi juurikin niin. Noh, tällä hetkellä sähkökaapistamme roikkuu tökerösti pari piuhaa, mutta se johtuu vain siitä, että sähkökaapin ulostulo on ainoa paikka mistä osaamme laittaa wifin toimimaan. Lähituleivaisuudessa saamme toivottavasti vaihdettua sen paikkaa.

Me aloitimme Huen käytön siis aloituspakkauksella, johon kuuluu wifin ja valaisemien välisen yhteyden luovan sillan lisäksi kolme polttimoa sekä kaukosäädin. Näiden lisäksi otimme pikkuhiljaa käyttöön lisää yksittäisiä polttimoita meillä jo valmiiksi oleviin valaisimiin.

Kaikki meillä tällä hetkellä olevat lamput ovat värillisiä, eli niihin voi valita valkoisten sävyjen lisäksi yhteensä 16 miljoonaa eri värisävyä. Värin lämmön ja sävyn lisäksi myös jokaisen lampun kirkkautta voi säätää erikseen – tai yhdessä. Halutessaan lamppuja voi käyttää myös ihan normaaliin tapaan valokatkaisijasta. Yhteen siltaan voi liittää yhteensä 50 lamppua, joista jokaisen voi nimetä erikseen sekä tehdä ryhmiä huoneiden mukaan. Polttimoiden lisäksi sarjaan kuuluu paljon erilaisia valaisimia, valolistoja sekä ulkovaloja. Valot ovat ympäristöystävällisiä LED-lamppuja, joiden käyttöaika on 25 000 tuntia.

Hue yhdistää huvin ja hyödyn. Ja aluksi me vain hulluttelimme sillä. Pyysin poikia laittamaan silmät kiinni ja sanovan jonkin värin. He olivat aivan ihmeissään kun koko huone yhtäkkiä muuttui punaiseksi. Tätä leikkiä jatkoimme kauan, kutsuimme naapuritkin ihmettelemään. Sitten keksimme, että valoja voi säätää myös ääniohjauksella. Ihan kun jostain tieteiselokuvasta! Valot voi myös synkronoida liikkumaan elokuvan, tietokonepelin tai musiikin tahtiin ja mukailevan niiden värimaailmaa.

Sitten aloin ymmärtää, miten paljon ihan arjessa hyödyllisiä ominaisuuksia siinä on myös huvin lisäksi. Valaisimiin voi asettaa erilaisia rutiineja ja ajastuksia, kuten arkiaamuille pikkuhiljaa päälle menevät ja kirkastuvat valot herätysvalon tapaan. Tai sama juttu, mutta toisin päin, iltaisin. Sen lisäksi, että valoja voi säätää miljooniin eri sävyihin, voi eri asetukset tallentaa myöhempää käyttöä varten. Makuuhuoneeseen voi asettaa vaikka pehmeän ja lämpimän iltavalaistuksen, jossa näkee kuitenkin vielä lukea iltasadun, tai lapsille turvallisen yövalaistuksen, jossa osa valoista menee kokonaan pois päältä ja yksi himmeä jää yöksi, tai siihen saakka että aamu alkaa sarastaa, päälle.

Valoihin voi liittää myös liikkeentunnistimen, vaikkapa kylpyhuoneeseen, sekä säätää sen kirkkautta ja sävyä kellonajan mukaan. Valoja voi toki myös säädellä vaikkei olisi itse kotona. Tämä on hyvä mahdollisuus vaikka silloin kun on itse matkoilla, muttei halua ulkopuolisten tietävän, että talo on tyhjänä. Huen voi liittää myös wifillä varustettuihin palohälyyttymiin, jolloin hälytyksen tullen kaikki valot muuttuvat punaiseksi. Punaisessa valossa näkee parhaiten savunkin seassa, jonka lisäksi palokunnan on helpompi löytää paikalle.

Värivalojen lisäksi valkoisten sävyjen valikoima on hyvin laaja, aina hyisen kylmän sinertävästä lämpimään keltaoranssiin. Vietämme paljon aikaa kotona, jonka lisäksi myös työskentelen täällä, joten kunnon valaistus on aina ollut minulle tärkeää. Valoilla voi tuoda ihanasti eri tunnelmia, mutta oikeanlainen valo antaa energiaa ja auttaa myös suoriutumaan askareista tehokkaammin. Myös valokuvaaminen talven pimeinä kuukausina on helpompaa, kun lamput saa säädettyä luonnonvaloa mukailevaksi.

On todella vaikea nimetä yhtä suosikkiominaisuutta Huesta, sillä siinä on joka tilanteeseen siinä omat hyvät juttunsa. Hue on valo jota en tätä ennen tiennyt tarvitsevani. On aika luksusta illalla sänkyyn kömpimisen jälkeen sammuttaa koko kodin kaikki valot yhdellä napin painalluksella (tai äänikomennolla) ja herätä helmikuiseen pakkasaamuun lempeästi pikkuhiljaa kirkastuvien valojen avulla. On ihana hullutella yhdessä perheen kesken, pitää diskoa sekä tehdä varjoeläimiä sinälle ja sitten rauhoittua pehmeään valoon iltasatua lukien. Olen pitänyt iltaisin meidän makuuhuoneessa sellaista kaunista persikkaisen väristä himmeää valoa, se tuo nukkumaan valmistautuessa ihanan utuisen tunnelman.

Kuten alussa sanottu, olen aivan mahdottoman innoissani tästä tulevasta vuodesta Hue älyvalaisimien kanssa – ja niin on koko perheenikin. Tosi hauskaa päästä testaamaan ja kertomaan näistä teille. Meillä on suunnitelmissa ainakin jo pitää illalliskutsut, kotibileet sekä puutahrhajuhlat, joihin luodaan tunnelmaa näillä valoilla. Kiinnostavaa on myös nähdä miten paljon arjessa älyvalaistus on mukana ja kuinka suuri merkitys sillä tulee olemaan osana jokapäiväistä elämää. Tullaan koko perheen voimin raportoimaan meille merkityksellisimpiä juttuja, niitä jotka toimivat tai mahdollisesti eivät.

Mitä vaan kysyttävää teille tulee Hueen liittyen, niin laittakaa kommenttia! Minä autan mielelläni tai selvittelen, jos en osaa vielä kaikkeen heti vastata. Kurkatkaa myös huomisen Instagram-storyistä videota valojen käytöstä!


One Response to “KODIN ÄLYKÄS VALAISTUS”

  1. Marjukka sanoo:

    Minäkin tutustuin hueen pari kuukautta sitten ja olen aivan innoissani myös. Meillä lähes kaikki kodin lamput vaihettiin Hue lampuiksi ja nyt sitten käytetään ihanaa iltavalaistusta ja aamun sarastuksen valoa sekä hauskaa pinkkiä tuomaan vähän erilaista tunnelmaa 😊. Odotan mielenkiinnolla niksejä joita keksit helpottamaan arkea tai ihan mitä vaan. Itse kun olen jämähtänyt näihin muutamiin juttuihin eikä muka aikaa ole ollut kokeilla mitään uutta. Joka tapauksessa ihan mahtava juttu joka tuo iloa ja helppoutta arkeen!

Kommentoi