AAMUJENI PIRISTYS, ELI MITEN HERÄTÄ IHAN VÄHÄN HELPOMMIN

7/12/2021

Aamujeni piristys on tottakai tuo lähes aina hyväntuulisena herävää mini, mutta näin kaamosaikaan alkoi tuntumaan, että tarvitsen vielä vähän lisäjeesiä saadaakseni silmät auki. Aamut ovat olleet minulle aina vaikeita ja pimeään aikaan minun on ihan eritysen vaikea päästä sängystä ylös.

Herätys / sarastusvalojen kerrotaan tekevän heräämisestä lempeämpää, kun keho herää valon avulla itsekseen ja luonnollisemmin kun yhtäkkiseen odottamattomaan piippaukseen pimeässä. Muutama ystäväni on myös suositellut herätysvaloa, eli gerätyskelloa valolla, kertoen kylläkin, ettei se sentään ihmeitä tee, mutta auttaa ehkä hitusen. Ja pienikin hitunen tulee ainakin minulla tarpeeseen.

Meillä kotona on älyvalaistus ja yhtenä sen ominaisuuteena on valojen ajastaminen. Nyt talvi-aikaan meillä onkin olohuoneessa aamuisin pikkuhiljaa syttyvät valot, mutta makkarissa tämä ei toimi parhaalla tavalla. Kaikkina aamuina kun herätystä ei tarvitse, eikä herätysaika ei ole aina sama. Lisäksi itse herätys pitää kuitenkin erikseen aina asettaa kännykästä.

Toinen syy herätysvalon hankintaan olikin se, ettei puhelimesta olisi jatkuvasti niin riippuvainen, vaan sen voisi jättää vaikkapa kokonaan makkarin ulkopuolelle. Samaa halusin lapsille, joten ostin myös heille samanlaisen herätysvalon.

Löysin molemmat valot käytettynä nettikirppikseltä. Olin onnessani kun ei tarvinnut ostaa uusia ja sain kaksi valoa reippaasti alle yhden uuden hinnalla. Tosin vähän petyin, kun herätyskellojen saapuessa tajusin molempien olevan vanhempaa mallia, eli herätysääneksi ei saanut valittua linnunlaulua, vain sen perus titititiii-tititiii -äänen. Mutta onneksi pääsin nopeasti yli tästä pettymyksestä.

Herätysvalot ovat olleet käytössä meillä nyt ehkä kuukauden ja kyllä se minusta tosiaan vähän auttaa heräämisessä. Tai miten sen nyt sanoisi, herääminen on edelleen tuskaa ja silmät tahmeat, mutta on huomattavasti mukavampi herätä kun huoneessa kajastaa valo. Muutamina aamuina olen herännyt itsekseni jo pelkkään valoon, ennen varsinaista herätystä. Valo kun alkaa hiljalleen lisääntyä valitsemalleen kirkkaudelle puoli tuntia ennen herätysääntä.

Yöpöydällä oleva kello on vähentänyt myös kännykän kurkkimista yöllä, usein herätessäni kun katson kelloa ja sitten sitä helposti piristyy näytön valosta tai pahimmassa tapauksessa alkaa selata somea. Kaikki tämä on taakse jäänyttä aikaa, ah!

Pöllö-yöpuku saatu Aarteelta. 


HYVÄÄ YÖTÄ JA HUOMENTA

24/03/2019

Kaupallinen yhteistyö Philips Hue kanssa

Uni ja nukkuminen – aihe joka on puhuttanut perheessämme eritysen paljon viime aikoina. Rakastan nukkumista ja tarvitsen paljon unta. Olen ehdottomasti ilta-ihminen ja aamuiset herätykset ovat olleet minulle aina vaikeita. Tasaisin väliajoin huomaan lipsuneeni kunnollisesta vuorokausirytmistä, jolloin siihen pitää opetella takaisin. Nyt pitkin yötä heräilevän vauvan kanssa on erityisen tärkeää rauhoittaa illat ja osata mennä ajoissa nukkumaan. Tässäkin asiassa älykäs valaisinjärjestelmämme Philips Hue on auttanut.

Oikeanlaisessa vuorokausirytmissä valon merkitys on suuri. Pimeinä talvikuukausina on vaikeampaa herätä aamuisin ja näin keväisin, valon lisääntyessä, illat venyvät helposti liian pitkiksi. Lisääntynyt valo ei ole haaste vain itselleni, vaan koko perheelle, eritysesti lapsille. Rutiinit ovat eritysen tärkeitä heille ja siksi myös vuorokausirytmi pitäisi saada pidettyä samanlaisena, ulkona vallitsevasta ja muuttuvasta valosta huolimatta.

Yksi suuri apu on jäljitellä luonnollista auringonnousua aamuisin ja iltaisin hitaasti himmentää valon voimakkuutta, jotta keho alkaa valmistautua nukkumaanmenoon. Tästä on huomattavan suuri hyöty! Iltaisin meno kotona rauhoittuu heti, kun valoja aletaan himmentämään. Huen kautta jokaiseen huoneeseen pystyy erikseen säätämään etukäteen valaistuksen, joka himmenee itsestään valittuun aikaan. Ja sama juttu toisinpäin sitten aamulla.

Philips Hue- appistä löytyy kohta rutiinit, jonka kautta voi vaikka jokaiselle perheenjäsenelle luoda oman rutiininsa. Meillä kotona valot alkavat himmentymään vähän ennen iltapalaa, mutta yksi poikien huoneen valaisimista jää kuitenkin vielä sen verran kirkkaalle, että sen valossa näkee lukea iltasadun.

Aamulla taas, puolisen tuntia ennen herätyskellon soimista, osa valoista alkaa pikkuhiljaa menemään päälle ja kirkastumaan. Tämänkin voi säätää itselleen sopivaksi. Valot voi ajoittaa kirkastumaan esimerkiksi puolta tuntia tai kymmentä minuttia ennen herätystä. Huoneen minkä tahansa valaisimen, tai vaikka kaikki, voi valita menemään päälle portaittain haluamassaan ajassa.

Riippuen päivästä ja sen aikataulusta, rutiinit voi säätää erilaisiseksi halutessaan ihan joka päivälle. Etukäteen ajastetuissa rutiineissa on se hyvä, ettei tarvitse joka ilta arpoa, että monelta kenelläkin alkoi koulu ja illalla taas himmenevät valot muistuttavat nukkumaanmenon lähestymisestä. Etenkin nyt, kun päivät ovat alkaneet pitenemään, meillä kaikilla on ajantaju ihan hukassa. Valoisina iltoina nukkumaanmeno saattaa viivähtää huomaamatta useallakin tunnilla, mutta herätys kouluun seuraavana aamuna ei valitettavasti tule yhtään sen myöhemmin. Rutiininomaisesti muuttuva valaistus auttaa rytmin pitämisestä yllä.

Olen itse huomannut, että vähitellen kirkastuvaan valoon herääminen on ehdottomasti minulle lempein ja paras tapa. Hirveintä onkin herätä yhtäkkiä syvästä unesta kun ympärillä on vain pilkkopimeää. Ja vaikka nyt aamuisin alkaakin sarastamaan jo aiemmin, antaa vierellä oleva valo silti ihan toisenlaista energiaa, kun ilman sitä. Ei noita sarastusvaloja turhaan kehuta!

Olin ennen sitä mieltä, että käytän mielummin hyödykseni kaikki mahdolliset minuutit ja laitan kellon herättämään mahdollisimman myöhään. Mutta jopa näin aamu-unisena on pakko todeta, että paras tapa herätä onkin pikkuhiljaa ja luonnollisesti. Mielummin jopa vähän ennen kun nopeasti ja kiireellä.

Jos valo virkistää aamulla, tekee se sitä myös illalla. Siksi valojen himmentäminen sekä myös valon sävyn muuttaminen lämpimämmälle sävylle on tärkeää hyvien unien kannalta. Samasta syystä meillä lapset eivät myöskään saa pelata millään laitteilla muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa. Samaa sääntöä olen viime aikoina myös itse yrittänyt noudattaa. Onkin huimaa miten suuri ero nukahtamisella ja unen laadulla on siihen, että näprääkö kännykkää vielä sängyssä vai ei. Valoon huomioon kiinnittämisen lisäksi tämä on myös tärkeä vinkki, sininen valo todistetusti vaikeuttaa nukahtamista ja haittaa unta.

Huen yksi suosikkiominaisuuteni onkin ehdottomasti näiden erilaisten valorutiinien mahdollisuus. Miten kätevää, että minkä tahansa (tai kaikki) jo kotona valmiiksi olevat valaisimen on mahdollista muuttaa myös sarastusvaloiksi. Rutiinit mahdollistavat paremmat yöunet ja uni taas vaikuttaa ihan kaikkeen. Joten miksi sitä ei auttaisi näinkin helpolla tavalla. Jos aamuisin väsyttää tai on vaikea herätä, suosittelen omasta kokemuksestani todella lämpimästi sarastusvalon kokeilua! Tänä aamuna koin myös jännän turvallisuuden tunteen, kun valo oli jo herätessäni päällä. En siis pelkää pimeää, mutta kajastava valo antoi siltikin jännästi jonkinlaista turvaa muuten pimeään aamuun.

Miten valo vaikuttaa sinun tai perheesi vuorokausirytmiin? Oletko joskus kohdannut haasteita nukkumaanmenoon, aamuheräämiseen tai muuhun vuorokausirytmiin ja valoon liittyen?

Lisää Huesta ja sen lukemattomista mahdollisuuksista voit lukea tästä postauksesta, vinkkejä hyvän tunnelman luomiseen löydät täältä.