Toivepostaus:

6:00-7:00 HERÄTYYYYYS

Aamu alkaa meidän perheessä aikaisin ja taapero toimii herätyskellona. Aloitimme reilu viikko sitten unikoulun, jättämällä yösyötöt pois, mutta ainakin vielä Myy heräilee öisin. Aamulla meitä vanhempia siis väsyttää ja yleensä jompi kumpi jääkin vielä nukkumaan, kun toinen nousee aamupuuhiin.

Taaperon touhutasosta riippuen, hän saattaa tulla herättyään vielä hetkeksi viereemme köllöttelemään tai sitten suuntaa suoraan lelujensa pariin. Vähän vaihdellen ollaan nyt viime päivinä annettu hänelle ensin maitopullo tai puuro.

Aamupuuro on yleensä pikakarahiutaleista tehtyä ja joukossa muussattua banaania, hedelmä -tai marjasosetta, tuoreita marjoja. tai maapähkinävoita. Yöpuku vaihdetaan päivävaatteisiin yleensä vasta aamupalan jälkeen (koska sotku).

9:00 ULOS TAI LEIKKIÄ KOTONA

Jos ulkona on hyvä sää, mennään aamulla jo ainakin käväisemään lähipuistossa tai joskus kaupassa. Aamuisin ulos lähteminen tuntuu usein itsestä vähän tahmealta, mutta palkitsee joka kerta. Myy tykkää ulkoilusta paljon ja viihtyy niin hiekkalaatikolla kun keinumassakin.

10:00 EKAT PÄIKKÄRIT

Jos aamu on alkanut kovin aikaisin, syö Myy jo lounaan tai jotain pientä välipalaa ennen aamupäikkäreitään. Usein hän juo myös maitoa juuri ennen nukahtamistaan, joskin nykyään aina vain vähemmän.

Myy nukkuu lähes poikkeuksetta aina päiväunet rattaissa parvekeella. Meillä ei ole talossamme hissiä, joten yritämme aina pitää Myyn hereillä kunnes ollaan päästy kotiin, jos ollaan oltu ulkona. Meillä on ylhäällä kotona matkarattaat, joihin hänet nukutetaan. Viime aikoina unet ovat olleet hyvin katkonaisia ja rattaita täytyy käydä heijailemassa vähän väliä.

Usein meistä se, kumpi on noussut aamulla Myyn kanssa, nukkuu myös tässä vaiheessa itse pienet päikkärit jos mahdollista. Paitsi nykyään itse pyrin aloittamaan työpäväni viimeistään tässä vaiheessa.

12:00 LOUNAS

Aamupäikkärit kestävät yleensä muutaman tunnin, mutta annamme hänen nukkua pidempäänkin jos niin sattuu käymään. Myy ilmoittaa aina herättyään itsestään pienellä ”äänimerkillä”, eli huhuilee rattaista kunnes joku kuulee hänet ja tulee hakemaan sisälle.

Unien jälkeen hän painelee usein heti lelujensa luo. Ja sitten taas syödään! Myös tässä välissä mennään yleensä lounaan jälkeen taas ulos. Useinmiten lähipuistoon, kävelylle tai usein näiden yhdistelmälle. Jos päivälle sattuu jotain hoidettavia asioita, niin ne hoidetaan aika usein tässä välissä. Eli käydään kaupassa, kaupungilla, nähdään kavereita tai vastaavaa.

15:00 VÄLIPALA

Säännöllinen ateriarytmi on tärkeää ja verensokeri on syytä pitää tasaisena pahimpia kiukkuja estämään – joten syödään taas. Yleensä jotain hedelmää tai marjoja ja smoothieta tai lounaan jämiä.

16:00 PÄIKKÄRIT NRO 2

Iltapäikkärit menevät samaa kaavaa aiempien kanssa, tarjotaan maitoa ja nukutetaan rattaisiin – riippuen auringosta, parvekkeelle (meillä paistaa siihen juuri silloin) tai sitten varjoon parvekkeen oven suuhun. Näillä myöhemmillä päikkäreillä Myy ei nuku kovin pitkään ja nyt ollaan muutenkin alettu herättämään hänet viimeistään tunnin torkkujen jälkeen.

17:00 PÄIVÄLLINEN

Itseasiassa päivällisenkin kanssa toimitaan vähän samoin kun lounaankin, eli annetaan se (tai osa siitä) joskus jo ennen päikkäreitä. Etenkin nyt unikoulun alettua, yritetään tankata hänelle mahdollisimman paljon ruokaa päivällä, jotta yöllä hän ei tahtoisi enää maitoa.

Illalliseksi pyritään aina tekemään koko perheelle samaa ruokaa, eli sellaista mitä Myykin voi syödä. Uunissa paistettu kala ja keitetyt perunat ovat hänen herkkuaan. Päivällisellä syödään muutenkin yleensä aika kaikki samaan aikaan, toisin kun muuten päivällä.

Vielä iltaruoankin jälkeen saatetaan lähteä käymään pihalla tai lähipuistossa jollain kokoonpanolla – etenkin jos ei päivällä jompi kumpi vanhemmista käynyt. Muuten ilta menee kotona leikkien ja touhuten.

19:30 ILTAPALA

Iltapalalla on yleensä sama setti kun aamuisin, eli kaurapuuroa jollain lisukkeella.

20:00 ILTATOIMET

Iltapalan jälkeen suunnataan kylpyyn. Se on yksi Myyn lempijutuista. Ja puuroiltapalan jälkeen aika välttämätön homma muutenkin (ruokalappu kun on nykyään ihan tyhmä juttu). Kylvyssä menee yleensä viidestätoista minuutista puoleen tuntiin. Samalla tai kylvyyn jälkeen kuivatellessa pestään myös hampaat – sekin on Myyn mielestä tosi kivaa.

Yöpuku puetaan yleensä hämärässä makkarissa meidän sängyllä ja samassa yritettään ladata vielä päivän vikat läheisyydet. Ehkä laulellaan tai sylitellään, riippuen miten taapero jaksaa olla aloillaan. Lopuksi Myy juo vielä pullosta maitoa, kunnes nostamme hänet omaan sänkyyn.

21:00 NATI NATI

Myy nukahtaa itsekseen vähän vaihdellen. Välillä vaatii useamman kerran pyytää häntä laittamaan pää takaisin tyynyyn, joskus menee itkutksi saakka, jolloin aina lohdutamme häntä esimerkiksi silitellen. Se auttaa heti. Joskus vaatii, että ainakin aluksi hänen kanssaan ollaan samassa huoneessa, joskus hän taas nukahtaa hetkessä itsekseen tai muuten vaan ei kaipaa sen enempää nukutusta. Pyritään kuitenkin aina, että hän nukahtaisi itsekseen, ilman ”nukuttamista”.

Ja sitten 3-10 yöherätyksen jälkeen sama seuraavana päivänä alusta.

Minkäslaisia päivärytmejä teidän pienillä on?

Eilen, vastaillessani (taas yhden) rintojen pienennysleikkaukseen menevän kaverini kyselyihin, tajusin että omasta leikkauksestani oli tullut kuluneeksi päivälleen tasan kaksi vuotta.

Parin vuoden aikana olen esimerkilläni kannustanut hyvin monia naisia harkitsemaan myös tätä elämänlaatua parantavaa leikkausta – useampi on siihen jo päässytkin.

En missään nimessä kannusta ketään menemäään veitsen alle huvin vuoksi, vaan haluan tässäkin kohtaa korostaa, että kyseessä on nimenomaan terveyssyistä tehtävä toimenpide – ei kunnallisella puolella siihen muuten pääsisikään.

Olen elänyt ison osan elämästi suhteettoman suurien, kipua, särkyä, jumeja, migreeniä, tinnitysta ja epämieluisaa huomiota aiheuttavien rintojen kanssa. Isot rinnat rajoittivat elämää, sillä jotkin urheilulajit olivat mahdottomia tai tekivät kipeää, samoin kun ne rajoittivat paljon myös pukeutumistani. Nyt kahden vuoden jälkeen kaikki tuo tuntuu todella kaukaiselta.

En kerro nyt koko tarinaani tässä uudestaan, vanhempia postauksia rintojen pienennysleikkauksesta, miten siihen päädyin ja pääsin, sekä alkufiiliksiä löytyy näistä vanhemmista postauksista:

HEI HEI TISSIT
TERKUT SAIRASTUVALTA
NE TISSIT
+ MTV UUTISET ARTIKKELI AIHEESTA

Moni on kysellyt minulta kokemuksieni lisäksi sitä, että olenko ollut tyytyväinen leikkaukseen. Tilanteeni on vähän erilainen siinä mielessä, että tulin raskaaksi melko pian leikkauksen jälkeen ja tottakai rinnat muuttuivat raskauden myötä.

Siltikin, olen hyvin tyytyväinen. Koska raskaaksi tuleminen ei ollut varmaa, päätin mennä leikkaukseen, vaikka lapsi meillä olikin haaveissa. Leikkaus vei kertaheitolla pois kaikki fyysiset ja toiminnalliset ongelmat, jonka vuoksi myös raskausaika sujui siinä mielessä aiempia helpommin.

Kuten aiemmissakin raskauksissani, painoa minulle tuli parisenkymmentä kiloa lisää ja tottakai rinnat myös kasvoivat. Siltikin saatoin viimeisilläni ollessani käyttää ihan tavallisia bikineitä tai olla jopa olla kokonaan ilman liivejä. Tämä ei olisi aiemmin ollut mahdollista edes ilman raskautta.

Imetys ei tällä kertaa onnistunut kuten olisin halunnut, mutta sekin riski oli etukäteen tiedossa. Siltikin, pystyin kuitenkin imettämään edes osittain ensimmäiset kaksi kuukautta. Se, oliko leikkauksella loppujen lopuksi osuutta epäonnistumiseen, ei voi varmasti sanoa.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin, viisitoista kiloa isompana, yhden raskauden ja osittaisimetyksen läpikäyneenä tissit eivät enää uhmaa painovoimaa, kuten ne uhmasivat leikkauksen jälkeen.

Tämäkin oli tottakai myös tiedossa ihan muutenkin. Sanotaan että leikkauksen jälkeen menee vuosi-pari, kun uudet tissit muovautuvat omaan muotoonsa. Ja tottakai keho muuttuu muutenkin vuosien vieriessä. Rinnat käyttäytyvät leikkauksenkin jälkeen ihan normaalisti ja ovat luonnolliset.

En leikkausta miettiessä pelännyt kertaakaan arpia. Vatsani on jo niin täynnä raskausarpia, ettei muutama siisti viiltojälki tunnu enää missään. Muutamassa vuodessa suurin osa leikkausarvista onkin vaalentunut lähes huomaamattomaksi

Minulla olisi ollut viime syksynä aika rintojen vuositarkistukseen, mutta peruin silloin ajan, enkä ole vieläkään varannut uutta. Rehellisesti sanottuna, en uskaltanut mennä näyttäytymään kirurgille, vain muutama viikko synnytyksen jälkeen, rinnat täynnä maitoa.

Kun joskus ajan varaan, aion ottaa siellä puheeksi mahdollisen rintojen korjausleikkauksen (sen voi mahdollisesti tehdä puudutuksessa), sillä uskon minulla olevan oikeus sellaiseen. Vaikkakin edelleen, olen hyvin tyytyväinen. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, silti muutama kohta on sellainen, josta kirurgikin ennen leikkausta varoitteli. Kosmeettisia juttuja, eikä siksi itselleni kovin tärkeitä tai ainakaan kiireellisiä.

Leikkauksen jälkeen rinnoistani lähti osittain tunto, joka on nyt kahden vuoden aikana palautunut lähes entiselleen. Parantuminen oli hidasta, edelleenkin joskus harvoin saattaa tuntua pientä särkyä. Ja silti edelleenkin, kaikki on ollut tämän arvoista.

Olen tyytyväinen päätökseen mennä leikkaukseen ennen raskautta, siitäkin huolimatta voi olla, että menen veitsen alle vielä uudestaan – osittain ehkä raskauden aiheuttamien muutosten vuoksi.

Tottakai suosittelen jokaista, joka leikkausta miettii, menemään siihen vasta kun lapsia ei ole tulossa – jos mahdollista. Sillä leikkaus on aina riski, eikä kukaan tätä tahdo huvikseen tehdä tai käydä läpi yhtä kertaa enempää. Eikä siihen välttämättä enää ensimmäisen kerran jälkeen julkisella puolella ole mahdollistakaan päästä.

Minulta pyydetään monesti ennen ja jälkeen kuvia rinnoistani. Aluksi en ollut edes varma, haluanko puhua leikkauksesta kovinkaan paljon julkisesti. Olen kuitenkin saanut huomata, että kymmenen naiset ovat saaneet apua ja vertaistukea kirjoituksistani. Koska tiedän, miten paljon elämänlaatua leikkaus parantaa, on ollut hienoa että olen voinut avoimuudellani auttaa muitakin.

Mutta sen tarkempia kuvia, niitä en tule jatkossakaan julkaisemaan. Muutenkin lopputulos riippuu niin monesta tekijästä, lähtötilanteesta, leikkaavasta kirurgista, omasta parantumisesta, omasta ihotyypistä, jälihoidosta ja monesta muustakin asiasta joihin voi ja ei voi itse vaikuttaa.

Aluksi isoista rinnoista ja leikkauksesta puhuminen tuntui hieman kiusalliselta, koska aihe on kuitenkin aika henkilökohtainen. Ollaanhan tässä niin sanotusti priva-alueella. Mitä enemmän olen kuullut kiitosta samoja juttuja pohtivilta tai läpikäyneiltä naisilta, on siitä puhuminen muuttunut myös luonnollisemmaksi. Nyt tästä asiasta kertominen tuntuu jopa tärkeältä.

Ylläoleva kuva liittyy fiiliksen lisäksi sen verran, että siinä olen reilu viikko sitten lähdössä ulos tanssimaan – pelkkä uimapuku toppina.

 

Sydämeni sulaa joka kerta, kun katson näitä kolmea touhuamassa keskenään. Isoveljet aivan halitoituneina, valmiina tekemään mitä vain pikkusisko haluaa ja pikkusisko pyörittämässä heitä kokoajan vain tiukempaa pikkusormensa ympärille. Hahaha <3

Kauan siitä puhuttiin ja mietittiin, mutta nyt vasta toteutettiin – unikoulu. Fiilikseni viiden yön jälkeen ovat: miksi emme tehneet tätä aiemmin?

Olen kirjoittanut unikoulusta ensimmäisen kerran jo huhtikuussa, mutta koko homma jäi silloin vain ajatuksen tasolle, koska olimme jo valmiiksi niin väsyneitä. Ei van riittänyt jaksaminen mihinkään ylimääräiseen ja arvelimme unikoulun lisäävän kuormaa vain entisestään. Sanotaan, että lapsi oppii uusiin tapoihin yleensä noin viikossa, enkä todellaan ollut valmis vielä nykyisimpää huonompiin yöuniin yhdeksikään yöksi – saati sitten viikoksi.

Ajatus unokoulusta jäi siis kyllä kytemään ja neuvolassakin se otettiin muutamaan otteeseen esille, mutta tuntui, ettei ikinä ollut oikea aika sen aloittamiseen. Aina oli muutaman päivän päähän tulossa jotain, kuten tärkeä työjuttu, mökkireissu tai jotain muuta, mihin piti valmistautua mahdollisimman hyvillä yöunilla.

Yöthän meillä meillä on pitkään mennyt niin, että Myy herää useinmiten 1-3 kertaa yössä syömään. Joinain harvoina öinä herätyksiä on vain yksi, toisena niitä saattaa olla viisi. Maidon antaminen yöllä on ollut helpoin ja nopein tapa kaikkien saada jatkaa unia, joten ollaan menty sieltä missä aita on matalin.

Iltaisin itse nukkumaanmenoa ollaan kyllä treenattu jo useamman kuukauden. Väsymyksen tasosta riippuen Myy jää sänkyyn ja nukahtaa sinne itsekeen ilman mitään sen kummempaa. Jotkin illat taas vaativat samassa huoneessa oloa tai tusinan ”pää tyynyyn, hyvää yötä” toistamista. Myy nukahtaa itse sänkyynsä kuitenkin yleensä 5-30 minuutissa ja öisin jatkaa uniaan heti maidon juotuaan. Edellytykset unikoulun pitämiseen olivat siis tältä osin hyvät.

Viime viikolla eräs ilta, kun olin jo itse kömpinyt sänkyyn lukemaan, Osku ilmoitti, että nyt aloitetaan se unikoulu. Hän hoitaisi ekan yön ja klo 6 aamulla alkaa minun vuoroni. Tätä toistettaisiin sitten vuoronperään. Ei siinä oikein muu auttanut, kun ottaa kirja toiseen ja tyyny toiseen kainaloon ja painua patjalle toiseen huoneeseen.

Ensimmäinen yö ilman maitoa oli kuulemma mennyt aika monella herätyksellä ja pienellä rauhoittelulla, mutta kuitenkin ihan hyvin. Olimme jo aiemmin puhuneet siitä, että pitämämme unikoulu tulee olemaan sillä tavoin lempeä, ettei lasta jätetä yksin itkemään, vaan tarvittaessa rauhoitellaan sylissä saakka. Mitään sydäntäraastavaa itkua ensimmäiseen yöhön ei juuri ollut liittynyt. Muutaman kerran Myy oli kuullemma viittonut ikkulaudalle, jossa normaalisti meillä on yötä varten tuttipulloja valmiina, mutta nykytellyt sitten ymmärtäväisenä, kun hänelle oli sanottu, että nyt ei ole maitoa. Olimme sopineet, että maitoa ei anneta aamulla ennen kello kuutta.

Seuraavana yönä olikin sitten minun vuoroni valvoa. Yö meni niinkin hurjasti, että yhden kerran kävin laittamassa Myylle tutin takaisin suuhun jonka jälkeen hän jatkoi uniaan aina viiteen saakka aamulla asti. Viimeisen tunnin ajan hän oli hieman levottomampi, mutta saimme molemmat vielä torkuttua kunnes kuudelta hän pääsi sitten pois sängystään ja sai maidon.

Kolmas yö taisi mennä taas aika samalla tavalla. Neljäntenä yönä ähellystä ja heräämisiä oli vähän enemmän, mutta ei mitään itkemistä missään vaihessa. Neljännen yön jälkeisenä aamuna Myy nukkui ruhtinaalisesti vieläpä lähemmäs seitsemää.

Viime yö oli viides ja sen yön me nukuimme ensimmäistä kertaa unikoulun aloituksen jälkeen yhdessä. Harmillisesti yö oli myös tähänastisesti huonoin useine herätyksineen, mikä tarkoitti sitä, että olimme molemmat aamulla erittäin väsyneitä. Eilen meillä oli kuitenkin vähän normaalista poikkeava päivä, eikä ruoka tai päikkärirytmi mennyt ihan nappiin, joka vaikutti omalta osaltaan varmasti myös yöhön. Odotan siis tulevasta yöstä taas vähän parempaa.

Kaikenkaikkiaan unikoulu on mennyt hyvin ja vauva on selvästi myös itsekin valmis siihen. Olisimme hyvin voineet ryhtyä tähän jo aiemmin, mutta väsyneenä sitä ei vain ole halunnut ottaa riskejä. Monet yölliset uudelleen nuktukset olisi aiemmin saanut varmasti maitopullon sijaan voinut hoitaa myös muutamalla silityksellä. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mihin suuntaan nämä yöt tästä lähteveät kehittymään. Toivon tietysti, että parempaan. Tässä pitkällä huonosti nukuttujen öiden jaksolla (itselläni alkoi univaikeudet muutama vuosi sitten ja raskausaikana ne vielä pahenivat) on käynyt niin, että meistä vanhemmista kumpikaan ei osaa myöskään enää nukkua ilman useimpia herätyksiä – edes silloin, vaikka saisikin nukkua. Tämän jälkeen ehkä siis aikuisten unikoulu?

Hassua muuten, etsiessäni tuota huhtikuun psotaustani unikoulun aloittamisesta löysin erään vielä vanhemman tekstini vuodelta 2012, melkein päivälleen kuusi vuotta sitten kirjoitettuna. Se käsitteli myöskin unikoulua, silloin muutamaa kuukautta Myytä nyt nuoremman Elviksen. Luin postausta suu auki. En muista nimittäin tuolta ajasta tai tuosta vaiheesta yhtään mitään! Muistelin, että meillä oli ollut ihan ok yöt, mutta postauksesta kävikin ilmi jotain aivan muuta. Niin se aika tosiaan kultaa muistot. (ps. miten söpö pieni Erkki onkaan ollut ja tosi kiinnostavia kommentteja edelleen unikouluun liittyen)

Toivotaan parasta, nyt nukkumaan!

Tiedättekö sen mahtavan fiiliksen, kun saan kauan suunnittelemasi ja mielessä kummitelleet jutut hoidettua? Itse olen jostain viime keväästä saakka suunnitellut varaavani hammaslääkäriajat koko perheelle. Homma on vain jänyt ja jäänyt ja aiheuttanut jo unettomia öitäkin – olen iltaisin nukkumaan mennessä harmitellut, että miten EN TAASKAAN SAANUT SITÄ HOIDETTUA.

Kunnes sitten yksi päivä otin puhelimen kouraan ja sainkin ekan ajan hammaslääkärille jo seuraavaksi päiväksi. Ah! Ei se nyt niin hankalaa sitten ollutkaan.