ARKIKUVA 36/52

9/09/2019

Ärsyttävä syyslunssa kipeine kurkkuineen on vienyt voimat koko jengiltä. Harmillisesti perheen pienin tuli lopulta ihan kunnolla kipeäksi. Nyt täällä parannellaan niin korva -kun silmätulehdustakin. Me vanhemmat nukumme vuoroissa. Onneksi tämän aamun harmaa ja syksyinen sää ei vaadikaan juuri mitään muuta kun just tätä.


ARKIKUVA 35/52

1/09/2019

Tiedättekö sen mahtavan fiiliksen, kun saan kauan suunnittelemasi ja mielessä kummitelleet jutut hoidettua? Itse olen jostain viime keväästä saakka suunnitellut varaavani hammaslääkäriajat koko perheelle. Homma on vain jänyt ja jäänyt ja aiheuttanut jo unettomia öitäkin – olen iltaisin nukkumaan mennessä harmitellut, että miten EN TAASKAAN SAANUT SITÄ HOIDETTUA.

Kunnes sitten yksi päivä otin puhelimen kouraan ja sainkin ekan ajan hammaslääkärille jo seuraavaksi päiväksi. Ah! Ei se nyt niin hankalaa sitten ollutkaan.


ARKIKUVA 13/52

30/03/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa ARKIKUVA 13/52

Jostain syystä lasten kuskaaminen harrastuksiin on tuntunut itsestäni aina jotekin rasittavalta. Johtunee ehkä siitä, että homman hoitaminen yksin onkin ollut raskasta, etenkin kun on aina pitänyt liikkua julkisilla, toiselle lapselle on pitänyt aina keksiä jotain muuta tekemistä siksi aikaa tai ottaa hänet mukaan, eikä harrastukseen kuluvaa aikaa ole oikein itse ehtinyt hyödyntämään mitenkään.

Nykyisin kuskaamista ei onneksi ole enää yhtään samalla mitalla kun muutama vuosi sitten, jonka lisäksi apunani on nykyään tietysti myös toinen aikuinen. Monet harrastukset ovat nykyisin ihan kotimme lähellä, jolloin lapset kulkevat niihin yhdessä tai sovitusti muiden kavereiden vanhempien kanssa.

Joka torstai-ilta Elviksellä on kuitenkin vähän kauempana harrastus, jossa hän tapaa vanhoja eskarikavereitaan. Onneksi Osku on auttanut sinne kuljetukseen monesti, sillä matka vaatii joko kolmen vartin kävelyn tai kahdella ratikalla menon. Tällä kertaa nakki osui kuitenkin kohdalleni ja lupasin vielä ottaa vauvakin mukaan.

Viimeksi kun olen tehnyt saman reissun samaisella kokoonpanolla, naamaan satoi jäistä räntää, ratikka ei tullut ja vauva huusi koko reissun ajan. Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla. Ehkä se oli kuitenkin tämä kevät ja pahimmasta allergiaitkusta ohi kasvanut vauva, sillä reissu menikin oikein leppoisasti.

Lähellä, kavereiden kanssa futista pelaamassa ollut Kaapokin tuli kotimatkalla samaan ratikkaan, mikä oli hauskaa. Tostai-illan melko tyhjän ratikan keskipaikalla istuessamme katsoin heijastustamme vastapäisistä ovista. Siinä minä kuljen köörini kanssa, minä ja kolme lastani. Miten ihana, niin tavallinen hetki, mutta silti tosi tärkeä ja ainutlaatuinen.