TERKKUJA SAIRAUSLOMALTA

12/02/2021

Moikka! Tulin vain rikkomaan hiljaisuuden kertomalla, että täällä siitä huolimatta ollaan! Monta päivää on mennyt kattavaa hiusten kasvatukseen liittyvää juttua tehden ja tiistaina pääsin vihdoin siihen viisaudenhampaan leikkaukseen!

Leikkaus ei mennyt ihan kuten odotin (tai toivoin), mutta kuitenkin hyvin. Rauhoittava esilääkitys ei jostain syystä toiminut tällä kertaa yhtään ja se yhdistettyä myöhässä olevaan hammaslääkäriin nosti jännitystä entisestään. Kyyneleiltä (ja paniikinomaiselta tärinältä) ei siis vältytty, mutta vitsit että olen helpottunut, että viimeinenkin viisaudenhammas on nyt vihdoin poissa.

Tuli juuri hiljattain kymmenen vuotta siitä, kun jouduin perumaan aiemmin suunnitellun leikkausajan raskaaksi tulemisen vuoksi. Röntgenkuva hampaasta oli vuodelta 2010, joten tätä poistoa on kyllä odotettu hartaasti. En voi uskoa, että elin kymmenen vuotta säännöllisesti oireilevan ja puoliksi puhjenneen viisaudenhampaan kanssa. Muutamat penisiliinikuuritkin on tullut sen vuoksi syötyä.

Leikkauksen jälkeisenä iltana, kun puudutus alkoi lähtemään, leikkauskohta ja poski oli melko kipeä, samoin seuraavana aamuna, mutta säännöllisellä ja kunnon annoksilla särkylääkettä kipu ja jomotus on ollut ihan siedettävää, usein ihan kokonaan poissa. Itseasissa kaikki on mennyt paljon paremmin mitä olin ajatellut.

Poskeni on edelleen aivan järkyttävän turvonnut, eikä suu aukea kunnolla, mutta olen jopa saanut syötyä ihan normaalia ruokaa. Poski tulee olemaan turvonneena varmasti vielä usean päivän, tikkejä suussa on kolme tai neljä ja niiden sulamisessa menee vielä ainakin viikko tai pari. Mutta hyvin sitä pärjää hetken vain toisella puolella suuta.

Päätin jo ennen leikkausta, että ihan oikeasti lepään sen jälkeen kunnolla pari päivää. Kyllähän siitä normaalistikin kirjoitetaan muutama päivä sairauslomaa. Ehkä myös siksi kipu on pysynyt aisoissa, kun olen vain ollut rauhassa kotona, katsellut sarjoja, pitänyt poskella kylmää ja syönyt mehujäätä totaaliseen kyllästymiseen asti.

Otin muutenkin koko hampaan poiston eräänlaisena self carena ja jatkanut siis samaa teemaa myös kotona. Ja tämähän on yksi parhaista tavoista pitää itsestään huolta, hoitaa tärkeät suu-asiat kuntoon ja lepäillä.

Ja jos siellä on joitain hammaslääkäripelkoisia tai muuten vaan jännittäjiä, joilla on sama homma vielä edessä, niin läheteän teille sellaisia terveisiä: jännityksestä huolimatta tämä kyllä kannattaa! Kipuahan ei toimenpiteessä tarvitse pelätä, se on vain henkisesti ikävää, muttei oikeasti edes kestä kovin kauaa. Oma hampaani piti porata kolmeen osaan, jotta sen sai poistettua, näin kävi myös edelliskerralla, joten osasin odottaa sitä. Hyvä hammaslääkäri kertoo kokoajan missä mennään, mitä tehdään seuraavaksi ja pitää tarvittaessa taukoja. Kaikille osapuolille on tärkeää ja mukavinta, että homma sujuu kivasti eikä kenellekään tule paha mieli.

Palailen hammas-asioihin taas pian, kunhan tämä tästä paranee ja asiat taas edistyvät. Seuraavaksi sitten vähän sitä esteettisempää puolta, eli hampaiden valkaisua, oikomista sekä kulumien paikkausta!


HAMPAAT KUNTOON – LUPAUS TULEVALLE VUODELLE

21/01/2021

Nyt tulee PALJON asiaa hampaistani. Tein nimittäin yhden uudenvuoden lupauksen, ja se kuului niin, että haluan vihdoin toteuttaa vuosia haavelemani toimenpiteet hampailleni. Suurin osa niistä on täysin esteettisiä, mutta silti minulle tärkeitä. Pistäessäni homman liikkeelle tulikin vähän mutkia matkaan, tarinasta tulee pitkä ja tässä se tulee:

Teini-iällä kesken jäänyttä distaalipurennan oikomista ja etuhampaiden kulumaa lukuunottamatta hampaani ovat aina olleet hyvät ja terveet. Minulla ei esimerkiksi ole ikinä ollut yhtään reikää, joka taas on omalta osaltaan aiheuttanut sen, etten viime vuosina ole jaksanut käydä hammaslääkärissä niin usein kun suositellaan. Koska kaikki on aina kuitenkin ollut kunnossa.

Viimeisimmästä hammaslääkärikäynnistä onkin jo yli kaksi vuotta, silloinkaan ei mitään erikoista ollut, toki vähän hammaskiveä, sellaista mitä ei itse kotona voi huomata, joka poistettiin. Samalla minulle tehtiin hampaiden soodapuhdistus, joka on luonnollinen, hellä ja kevyt tapa valkaista – tai oikeastaan kirkastaa hampaita.

Mielessä minulla on kuitenkin pitkään ollut haave saattaa tuolloin vuosia sitten kesken jäänyt hampaiden oikominen loppuun. Alapurenta on vuosien varrella aiheuttanut särkyjä ja kolotuksia, joista olisi ihana päästä eroon. Samalla saisi oiottua myös etuhampaan, joka on vuosien varrella kääntynyt hieman rivissä. Tällaiset asiat kuitenkin tuppaavat vain jäädä haaveiksi, aina löytyy jotain kiireellisempää ja tärkeämpää, eikä hampaiden oikominen ole todellakaan mikään kovin edullinen homma.

Loppuvuodesta useampi tuttuni kertoi aloittaneensa oikomishoidon ja se esimerkki toimi myös itselleni pienenä potkuna persauksille. Koska en tähänkään päivään mennessä ollut saanut aikaiseksi yrittää selvittää oikomishoidon mahdollisuutta julkisella puolella, aloin googlailla uusimpia yksityisen puolen menetelmiä. Minua ei haittaisi yhtään käyttää oikomisessa niitä perinteisiä kiinteitä kojeita, eli telaketjuja, mutta nykyään homman voi tehdä täysin huomaamattomastikin.

Aloin myös miettimään, että kannattaako koko purentaa enää edes korjata – aikuisiällä se on hankalaa ja saattaa vaatia jopa leikkausta. Olen oppinut vuosien verralle purentaani ja itseasiassa särkyjäkin on siitä johtuen nykyään harvemmin. Mitäs jos oikoisin vain rivin suoraksi?

Mutta ennen oikomishommiin ryhtymistä päätin, että keskityn ihan ensiksi tärkeimpiin asioihin. Minulla on suussa vielä yksi alaviisaudenhammas, joka on puhjennut aivan pikkiriikkisen ja viime aikoina on välillä vähän kipeytynyt. Ihan ensimmäisen asia olisi saada se pois suusta.

Toiseksi tärkein homma olisi ne kuluneet etuhampaat. Vuosien varrella hampaita on kuluttanut niin oma raju harjaaminen, nuoruusvuosina käyttämäni hinkkaavat hammastahnat sekä refluksi, joka on happamoittanut suuta. On sitä tullut joskus aikoinaan tullut tehtyä niinkin tyhmästi, että olen valkaissut hampaita hinkkamalla niihin sitruuna ja soodaa. Aih! Nämä ovat johtaneet etuhampaiden kiilteen liukenemiseen ja sitä myötä hampaan kulumiseen, niin pinnalta kun hampaiden päistäkin.

Omat kulumani ovat onneksi kuitenkin maltilliset, eikä niiden korjaus ei ole onneksi vaikeaa. Hampaan pintaan laitetaan yleensä vain ohut paikka. Vaikka hampaani ovat suht vaaleat, haluan kuitenkin valkaista ne ennen paikkaamista, sillä paikka ei voi myöhemmin valkaista, vaan se tehdään silloisen oman hampaan sävyn mukaan – ja sellaisena se tulee aina pysymään. Ja tässä taas syy, miksi tämäkin asia on jäänyt sellaiseksi ”joskus sitten” jutuksi. Tilanne ei ole akuutti, pärjään hyvin näinkin, kyse on lähinnä vain kosmeettisesta asiasta joka tulee maksamaan useita satoja euroja.

Vähän ennen vuodenvaihdetta otin asiakseni vihdoin aloittaa siitä tärkeimmästä, eli laittaa aluille viisaudenhampaan leikkauksen. Homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Julkisella puolella on kovat ruuhkat, mutta sain palvelusetelin yksityiselle. Siellä ei taas leikkausta voida kuitenkaan palvelusetelillä hoitaa. Pääsin kuitenkin yksityiselle tarkistukseen, johon myös halusin ja viisuhomman vireille. Ihan ensiksi kun tarvitsen hammaslääkärin lähetteen erikoisröntgeniin ja siitä kirurgille.

Rutiininomaisessa tarkistuksessa paljastuikin suuri järkytys. Elämäni ensimmäiset, ei vaan yksi, vaan KOLME reikää! Tämä järkytys saattaa huvittaa monia, mutta ei minua, joka olin selvinnyt 34-vuotiaaksi kokonaan ilman reikiä. Seuraava järkytys oli se, kun sain kuulla miten käytännnössä ne rei´ät paikataan. Olin kyllä kuullut poraamisesta, mutta en ollut tiennyt miten paljon sillä poralla omaa hammasta joudutaan poistamaan, jotta reikä saadaan pysäytettyä.

Samaan aikaan tuo puhjennut viisaudenhamaani oli hieman ärtynyt ja hammaslääkärikäynti pahensi sitä entisestään. Yhtäkkiä minulla oli aiemmin terveessä suussani kolme reikää ja tulehtunut hammas/ien. Kaksi näistä reijistä olivat sellaisia, jotka pitäisi paikata pikinmiten ja sain ajan siihen kahden viikon päähän. Välissä jouduin käymään myös hammaslääkäripäivystyksessä julkaisella puolella, kun viisaudenhampaan tilanne meni niin pahaksi.

Reikien poraaminen jännitti ihan kamalasti ja pyysikin etukäteen rauhoittavaa esilääkitystä sitä varten. Hammaslääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että pärjäisin hyvin ilman. Asia ja koko ensimmäinen käynti jäi kuitenkin vaivaamaan minua, en tuntenut oloani turvalliseksi siellä, minulle ei kerrottu tarkastuksessa mitään mitä seuraavaksi tehdään, mikä pahensi pelkoa entisestään.
Lopulta soitin hammaslääkäriin ja vahdoin aikani sellaiselle lääkärille, joka esilääkityksen antaisi. Ja onneksi tein sen. Lääkitys oli kevyt, mutta selvisin siitä panikoimatta ja ilman kyyneleitä.

Tällä viikolla minulla piti olla aika julkisen puolen kautta hammaskirurgille, liittyen viisauden hampaan leikkaukseen, mutta valitettavasti aikaa jouduttiin siirtämään parin viikon päähän. Vaikka pelkään kovasti tällaisia operaatioita (siis pelkkä puudutteen laitto saa minut usein itkemään, taustalla on hyvin traumaattinen aiempien viisurieden poisto jossa mm leukani meni sijoiltaan ja lääkäri huusi minulle jne), en malta odottaa, että saan tämän viimeisen hampaan pois suustani. Siis oikeasti, odotan sitä niin kovasti!

Yksityisellä puolella tämä tosin olisi käynyt nopeammin, mutta tässä säästämäni rahat sijoitan noihin aiemmin mainitsemiini toimenpiteisiin, oikaisuun, valkaisuun sekä kulumien paikkaukseen. Tavoitteeni on, että vuoden päästä nämä kaikki on tehty ja minulla suora siisti hammasrivistö.

Toinen, vähintään yhtä tärkeä tavoite on kuitenkin se, etten saisi enää jatkossa reikiä. Säännöllinen sähköhammasharjalla pesu ei näköjään enää riitä, joten jatkossa en enää ikinä lusmuile myöskään hampaiden lankaamisesta, käytän fluoritahnaa (minulla oli pitkä kausi, jolloin käytin fluorintonta luonnonmukaista tahnaa), pyrin vähentämään reippaasti napostelua, eli pidän ateriarytmin kunnossa ja syömisen päälle otan xylitolia. Toivotaan että näillä nikseillä saisin pitää suurimman osan omista hampaista suussani hamaan loppuun saakka.

Kiinnostaako teitä kuulla jatkossa tämän operaation edistymisestä, vai onko hammasjutut vähän liian intiimejä tai ällöjä?


ARKIKUVA 46/52

24/11/2019

Erkin hampaiden oikomis-arviointi palautti mieleen omia, hampaiden -ja purennan oikomiseen liittyviä muistoja teinivuosilta. Minulta oiottiin aikoinaan saksipurentaa että distaalipurentaa, eli sellaista purentavikaa jossa alaleuka sijaitsee liian takana yläleuan suhteen eivätkä etuhampaat osu vastakkain.

Ensimmäiseksi sain yökiskot. Se oli sellainen läpikuultavan punainen, kauhea koko suun täyttävään möhkäle, josta sojotti suun ulkopuolelle kaksi metallilenksua, johon kiinnitettiin niskan taakse tuleva remmi. Tätä yökiskoa olisi pitänyt pitää 12 tuntia vuorokaudessa. Sen kanssa ei pystynyt puhumaan ja se särki hampaita ihan hirveästi. No arvaatteeko, käytinkö sitä? No en.

Koska puolen vuoden aikana mitään tuloksia tämän hammaskojeen kanssa ei saatu aikaan, minulle laitettiin telaketju-nimenä tutuksi tulleet kiinteät purentakiskot. Jokaiseen ylä -ja alahampaaseen liimattiin pieni metallinen osa, jonka läpi kulki metallinauha. Nauhaa kiristettiin kuukauden välein. Sekin oli kivulasta, hampaat olivat kiristyksen jälkeen aina monta päivää hellinä. Lisäksi metalli raapi ikävästi huulia. Mutta ainakin hammasrivistöstäni tuli täydellisen suora!

Itse purentavikaa korvattiin niin, että ylä -ja ala kulmahampaiden kohdalla oli pienet koukut, joissa olisi pitänyt pitää pieniä tiukkoja kuminauhoja. Kuminauhat vetivät alaleukaa eeteenpäin. Kuminauhoja piti pitää vuorokauden ympäri, vain syödessä ne piti ottaa pois.

No arvaatteko oliko sellainen seiskaluokalla yhtään noloa? Suussa hirveä kasa metallia ja siihen päälle vielä kuminauhat, jotka näkyivät kokoajan kun puhuin. Joiden kanssa suuta ei saanut kunnolla auki ja jotka olisi pitänyt sitten aina kouluruokailun yhteydessä pitänyt ottaa pois ja laittaa sen jälkeen takaisin paikoilleen. Ihan SIKA NOLOA ja ällöä.

Viime muuton yhteydessä muuten löysin pussillisen näitä kuminauhoja. Jostain syystä olin säästänyt niitä – eli ei, en käyttänyt kuminauhoja juuri koskaan. Hammaslääkärini ei luonnollisesti tykännyt, kun mitään edistystä suussa ei ollut vieläkään tapahtunut.

Sitten kävi pieni onnettomuuskin. Olimme isolla kaveriporukalla kotibileissä. Paikalla oli myös koulumme vähän vanhempia tyyppejä, joten piti käyttäytyä coolisti. Makoilimme kavereiden kanssa sohvalla ja paras kaverini pomppasi päälleni ja hammasrautani takertuivat hänen villapaitaansa. En kehdannut siinä tilanteessa sanoa mitään, olisihan se ollut aika show alkaa irrtoittelemaan paitaa hampaistani, joten kiskaisin voimakkaasti paidan irti ennen kun kukaan huomaisi.

Noh, tämän seurauksena osa raudoista irtosi hampaistani kokonaan. Siinä oli sitten taas hammaslääkäri aika kiukkuinen. Hän kuitenkin asensi minulle vielä uudet samanlaiset raudat.

En kuitenkaan edelleenkään pitänyt kuminauhoja ja vuoden jälkeen hammaslääkäri nosti kädet ylös ja lopetti oikomishoitoni tuloksettomana. Itseäihän se ei haitannut yhtään. Minulla oli päällisin puolin siistit suorat hampaat, enkä kokenut purentavikaa ongelmalliseksi.

Ennen kun se aikuisiällä on alkanut vaivaamaan. Leukoja särkee, päätä särkee, leuka ei ikäänkuin asetu kunnolla, se loksuu ja on jopa mennyt muutaman kerran pois sijoiltaan ja joskus se lukittuu. Särkyä on kokoajan enemmän ja pahemmin ja viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut sen vaikuttavan myös ulkonäkööni. Olen miettinyt oikomishoidon aloittamista jo pitkään, mutta sen hinta yksityisellä puolella hirvittää.

Elviksen oikomistarpeen arviossa kysyin hammaslääkäriopiskelijalta, että millainen mahdollisuus aikuisena on vielä päästä kunnalliseen oikomishoitoon. Hän vastasi, että vian pitää olla huomattava ja että käytännössä aikuisena on mahdotonta siihen päästä.

Hitto, miksi sitä ei vaan silloin aikoiaan hoitanut. No nyt ainakin voin toimia varottavana esimerkkinä lapsilleni – jos he joskus raudat saavat. Elviksen kohdalla ei sitten lopulta oikomishoitoa ainakaan vielä aloitettu, katsellaan parin vuoden päästä tilannetta uudestaan.

Millaisia kokemuksia teillä on omasta tai lapsen oikomishoidosta? Onko joku hoitanut tällaista vähän isompaa (tai pienempää) purentavikaa vielä aikuisiällä?