UNIKOULUSSA

2/09/2019

Kauan siitä puhuttiin ja mietittiin, mutta nyt vasta toteutettiin – unikoulu. Fiilikseni viiden yön jälkeen ovat: miksi emme tehneet tätä aiemmin?

Olen kirjoittanut unikoulusta ensimmäisen kerran jo huhtikuussa, mutta koko homma jäi silloin vain ajatuksen tasolle, koska olimme jo valmiiksi niin väsyneitä. Ei van riittänyt jaksaminen mihinkään ylimääräiseen ja arvelimme unikoulun lisäävän kuormaa vain entisestään. Sanotaan, että lapsi oppii uusiin tapoihin yleensä noin viikossa, enkä todellaan ollut valmis vielä nykyisimpää huonompiin yöuniin yhdeksikään yöksi – saati sitten viikoksi.

Ajatus unokoulusta jäi siis kyllä kytemään ja neuvolassakin se otettiin muutamaan otteeseen esille, mutta tuntui, ettei ikinä ollut oikea aika sen aloittamiseen. Aina oli muutaman päivän päähän tulossa jotain, kuten tärkeä työjuttu, mökkireissu tai jotain muuta, mihin piti valmistautua mahdollisimman hyvillä yöunilla.

Yöthän meillä meillä on pitkään mennyt niin, että Myy herää useinmiten 1-3 kertaa yössä syömään. Joinain harvoina öinä herätyksiä on vain yksi, toisena niitä saattaa olla viisi. Maidon antaminen yöllä on ollut helpoin ja nopein tapa kaikkien saada jatkaa unia, joten ollaan menty sieltä missä aita on matalin.

Iltaisin itse nukkumaanmenoa ollaan kyllä treenattu jo useamman kuukauden. Väsymyksen tasosta riippuen Myy jää sänkyyn ja nukahtaa sinne itsekeen ilman mitään sen kummempaa. Jotkin illat taas vaativat samassa huoneessa oloa tai tusinan ”pää tyynyyn, hyvää yötä” toistamista. Myy nukahtaa itse sänkyynsä kuitenkin yleensä 5-30 minuutissa ja öisin jatkaa uniaan heti maidon juotuaan. Edellytykset unikoulun pitämiseen olivat siis tältä osin hyvät.

Viime viikolla eräs ilta, kun olin jo itse kömpinyt sänkyyn lukemaan, Osku ilmoitti, että nyt aloitetaan se unikoulu. Hän hoitaisi ekan yön ja klo 6 aamulla alkaa minun vuoroni. Tätä toistettaisiin sitten vuoronperään. Ei siinä oikein muu auttanut, kun ottaa kirja toiseen ja tyyny toiseen kainaloon ja painua patjalle toiseen huoneeseen.

Ensimmäinen yö ilman maitoa oli kuulemma mennyt aika monella herätyksellä ja pienellä rauhoittelulla, mutta kuitenkin ihan hyvin. Olimme jo aiemmin puhuneet siitä, että pitämämme unikoulu tulee olemaan sillä tavoin lempeä, ettei lasta jätetä yksin itkemään, vaan tarvittaessa rauhoitellaan sylissä saakka. Mitään sydäntäraastavaa itkua ensimmäiseen yöhön ei juuri ollut liittynyt. Muutaman kerran Myy oli kuullemma viittonut ikkulaudalle, jossa normaalisti meillä on yötä varten tuttipulloja valmiina, mutta nykytellyt sitten ymmärtäväisenä, kun hänelle oli sanottu, että nyt ei ole maitoa. Olimme sopineet, että maitoa ei anneta aamulla ennen kello kuutta.

Seuraavana yönä olikin sitten minun vuoroni valvoa. Yö meni niinkin hurjasti, että yhden kerran kävin laittamassa Myylle tutin takaisin suuhun jonka jälkeen hän jatkoi uniaan aina viiteen saakka aamulla asti. Viimeisen tunnin ajan hän oli hieman levottomampi, mutta saimme molemmat vielä torkuttua kunnes kuudelta hän pääsi sitten pois sängystään ja sai maidon.

Kolmas yö taisi mennä taas aika samalla tavalla. Neljäntenä yönä ähellystä ja heräämisiä oli vähän enemmän, mutta ei mitään itkemistä missään vaihessa. Neljännen yön jälkeisenä aamuna Myy nukkui ruhtinaalisesti vieläpä lähemmäs seitsemää.

Viime yö oli viides ja sen yön me nukuimme ensimmäistä kertaa unikoulun aloituksen jälkeen yhdessä. Harmillisesti yö oli myös tähänastisesti huonoin useine herätyksineen, mikä tarkoitti sitä, että olimme molemmat aamulla erittäin väsyneitä. Eilen meillä oli kuitenkin vähän normaalista poikkeava päivä, eikä ruoka tai päikkärirytmi mennyt ihan nappiin, joka vaikutti omalta osaltaan varmasti myös yöhön. Odotan siis tulevasta yöstä taas vähän parempaa.

Kaikenkaikkiaan unikoulu on mennyt hyvin ja vauva on selvästi myös itsekin valmis siihen. Olisimme hyvin voineet ryhtyä tähän jo aiemmin, mutta väsyneenä sitä ei vain ole halunnut ottaa riskejä. Monet yölliset uudelleen nuktukset olisi aiemmin saanut varmasti maitopullon sijaan voinut hoitaa myös muutamalla silityksellä. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mihin suuntaan nämä yöt tästä lähteveät kehittymään. Toivon tietysti, että parempaan. Tässä pitkällä huonosti nukuttujen öiden jaksolla (itselläni alkoi univaikeudet muutama vuosi sitten ja raskausaikana ne vielä pahenivat) on käynyt niin, että meistä vanhemmista kumpikaan ei osaa myöskään enää nukkua ilman useimpia herätyksiä – edes silloin, vaikka saisikin nukkua. Tämän jälkeen ehkä siis aikuisten unikoulu?

Hassua muuten, etsiessäni tuota huhtikuun psotaustani unikoulun aloittamisesta löysin erään vielä vanhemman tekstini vuodelta 2012, melkein päivälleen kuusi vuotta sitten kirjoitettuna. Se käsitteli myöskin unikoulua, silloin muutamaa kuukautta Myytä nyt nuoremman Elviksen. Luin postausta suu auki. En muista nimittäin tuolta ajasta tai tuosta vaiheesta yhtään mitään! Muistelin, että meillä oli ollut ihan ok yöt, mutta postauksesta kävikin ilmi jotain aivan muuta. Niin se aika tosiaan kultaa muistot. (ps. miten söpö pieni Erkki onkaan ollut ja tosi kiinnostavia kommentteja edelleen unikouluun liittyen)

Toivotaan parasta, nyt nukkumaan!


Kommentoi