Viikonloppuni alkoi hieman koomisesti, kun lähdin perjantai-iltapävänä hammaslääkäriin paikkaamaan alkuvuodesta yksityisellä hammaslääkäriasemalla löydettyä reikää. Tällä kertaa ihan julkiselle puolelle. Tuleva puudutus -ja poraamistoimenpide jännitti niin kovasti, että olin jo hermoillut asiaa etukäteen monta päivää.

Yritin vielä ennen lähtöä soittaa hammaslääkäriin, jotta olisin voinut vielä kysyä mahdollisuutta saada rauhoittava esilääkitys. Kun en saanut ketään kiinni, yritin rohkaistua ja päätin, että kyllä mä kestän ja lähdin pyöräilemään 4 kilometrin matkan hammaslääkäriin.

Kyneleet jo valmiksi silmiin kohoten kerroin hammaslääkärille ja hoitajalle minua vaivaavasta toimenpidepelosta ja edellsiistä huonoista kokemuksista jotka ovat tähän pelkoon johtaneet. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä, lempeitä ja rauhallisia. Suutani tutkaillessa hammaslääkäri kuitenkin yllätten totesi, ettei suussa ole mitään paikattavaa.

Siis häh! Ei kuulemma vaan ollut, tai oli pienenpieni alkava reikä kiilteessä, mutta ei missään nimessä mitään sellaista jota pitäisi paikata. Olin kummissani, miksi edellinen hammaslääkäri sanoi että pitää paikata ja tämä toinen että edelleen vain hyvä suun hoito riittää sen pitämään pysähtyneenä.

Noh, kummastumista enemmän olin kuitenkin helpottunut. Tunsin oikein miten jännitys laukesi, pistin musat soimaan, aurinko paistoi ja pyöräilin toiset 4km takaisin kotiin, jossa koulusta tulleet pojat jo odottelivatkin.

Siitä alkoi aika kiva viikonloppu, johon mahtui koko kodin suursiivous, jättimäinen sade jolloin meillä oli just menoa ja jouduttiin lähtemään kaatosateessa pyöräilemään, aamupala ihanassa ranskalaisessa kahvilassa, HopLopissa käynti, ehkä elämäni seesteisin kauppareissu kolmen lapsen kanssa (parin tunnin temmeltäminen  taisi viedä mehut) pyöäräilyä raikkaassa keskuspuistossa, hepan rapsuttelua, löhöämistä sohvalla ja 3-vuotiaan minipienet kakkukahvit muutamalle sukulaiselle.

Eilinen menikin sitten kaiken sen touhuamisen jälkeen ihan sumussa, koska siis mitä, onko nyt jo tiistai?

Jo kolme vuotta ollaan saatu sinut osaksi meidän perhettä, mikä on tarkoittanut paljon naurua, ympäristön ja elämän ihmettelyä, hurjasti kysymyksiä (miksi -vaihe alkoi jo yli vuosi sitten), pusuja ja haleja, oivalluksia, hyvää huumoria sekä vähän tahtojen taisteluakin.

Joka päivä jaksaa ihmetyttää miten fiksu, ymmärtäväinen, tarkkaavainen, hauska, mielikuvituksellinen, taitava, kaunis ja osaava olet. Mikä maailmankaikkeuden suurin tuuri meille kävikään.

Sinun äitinäsi on ollut kiva olla, siis oikeasti hauskaa Niin että vatsalihaksiin joskus sattuu kaikki se nauraminen. Olemme samalla aaltopituudella, kanssasi on helppo olla ja yhdessä on ihana viettää aikaa eri asioita tehden. On onnellista ajatella, että kahdenkymmenenkin vuoden päästä (toivottavasti) teemme samoja asioita edelleen yhdessä, kuten loikoilemme rannalla, käymme kahvilassa tai vain istumme vierekkäin jutellen tai lukien.

Paljon onnea ihana kolmevuotias!

Ooooh, miten tästä reissustakin voi yhtäkkiä olla jo kaksi kuukautta. Muistan edelleen niin selvästi miltä tuntui pulahtaa saunan jälkeen tuonne jääkylmään ja kirkkaaseen meriveteen. Vaikka vietimme Ahvenanmaalla vain kaksi yötä, lukeutuu tämä reissu ehdottomasti yhdeksi kesän parhaimmiksi asioiksi.

Otimme osaa Silja Linen, Visit Ålandin ja Maarienhamn stadin järjestämälle pressimatkalle (matka saatu), jonka tarkoituksena oli näyttää median edustajille mitä kaikkea kivaa Ahvenanmaalla on tarjota lapsiperheille. Kahteen päivään mahtui siis monen moista ohjelmaa, koska no, sitä tekemistä on siellä paljon tarjolla.

Vaikka Ahvenanmaa on melko pieni, noin 50 kilometriä suuntaansa, jäi meille vielä ihan hurjasti nähtävää seuraavallekin kerralle. Ehdottomasti mennään siis ajan kanssa takaisin. Nimittäin jo meidän ensimmäisen yön majapaikkaan, Ecerössä sijaitsevaan Käringsundiin oltaisiin haluttu jäädä ainakin viikoksi.

Meidän perheen kesäloman viettoon riittää yleensä kiva ranta – ei siis kaivata yleensä juuri enempää sen kummempia aktiviteettejä. Siksi olikin hauska mennä toisten laatiman ohjelman mukaan ja käydä sellaisissa paikoissa, joihin ei normaalisti ehkä tulisi mieleen mennä. Ja päästiin me onneksi loikoloilemaan sinne rannallekin – ja niitähän merellisellä Ahvenanmaalla riittää. Kuten vaikka tuo kuvien upea Degersand.

Upeiden maisemien lisäksi yksi reissun mieleenpainuvin kokemus oli riistasafari, jossa kuljimme safarijunalla (eli traktorin perään kiinnitetyssä vaunussa) hyvin suurella aidatulla metsäalueella, jossa eläimet, eli saksanhirvet, kuusipeurat, strutsit, villisiat ja laamat elelivät ”vapaina”. Itse suhtaudun eläintarhoihin hyvin ristiriitaisesti. Rakastan nähdä eläimiä, mutta samaan aikaan en halua tukea niiden häkkiin sulkemista vain huvin vuoksi. Täällä asuvat eläimet saavat elää isolla luonnollisella alueella laumoissaan, normaalioloja mukaillen. Eläinten hoitaja oli myös aivan ihana ja lupasi ottaa Myyn sinne kesätöihin myöhemmin, sen verran reippaasti sujui häneltä laamojen ruokinta.

Lisäksi kävimme myös Puuhamaa-tyylisessä Smart park -perhepuistossa, Metsästys -ja kalastusmuseossa, käppäilemässä Saariston Lapset -kuvausmaisemissa, Palokuntamuseossa sekä seikkailugolfaamassa.

Toisen yön vietimme ihan Maarianhaminan keskustassa – ja vitsit kun sielläkin olisi riittänyt kirppiksiä ja vintageliikkeitä koluttavaksi. Ehdittiin sentään maistamaan Ahvenenmaan kuuluisuutta, nimittäin pannukakkua, joka siellä perinteisesti tehdään riisi ja mannapuuroon. Se oli t a i  v a a l l i s t a. Vielä ennen lähtöä kipaistiin sataman vieressä olevaan museoalus Pommerniin (josta minulla on niin paljon kuvia, että taidan tehdä siitä visiitistä ihan oman postauksensa).

Me itse matkustimme Ahvenanmaalle Turun kautta, josta laivamatka Maarianhaminaan kesti muistaakseni noin 4-5 tuntia. Meillä oli laivassa oma hytti, jota suosittelen lämpimästi. Oli kiva käydä ostamassa laivan kahvilasta syötävää hyttiin ja katsella samalla ikkunasta kauniita saaristomaisemia. Ja ottaa tietysti päiväunet.

Luulen, että ensi Ahvenanmaan reissulle varataan siis useamman yön lisäksi perinteisesti pyörät mukaan, koko perheelle sopivia pyöräteitä näytti nimittäin olevan paljon ja uutta tehtiin kokoajan. Ja paikallista omppumehua pakkaan myös tuliaskassit sitten täyteen.

Meidän oli tarkoitus aloittaa päiväkodin harjoittelu tällä viikolla, mutta nuha iski ja jouduimme tottakai lykkäämään aloitusta. Omien työkuvioidemme takia järjestely ei kuitenkaan sekoittanut suunnitelmia sen kummemmin, vaan oikeastaan oli aika ihanaa viettää vielä muutama kesäpäivä yhdessä kotona.

Harjoittelu meidän oli tarkoitus toteuttaa päiväkodin toiveesta hyvin pikkuhiljaa, ensimmäisinä päivinä aamu-ulkoilua ryhmän kanssa vanhempi mukana, sitten vasta sisälle menolo ja lunaalle asti oloa. Myöhemmin vasta ilman vanhempaa ja päikkäreille jääntiä. Reippaan luonteensa vuoksi uskon, että voidaan kuitenkin melkein heti hypätä ihan normaaliin rytmiin, toki lyhyemmillä päivillä.

Lähestyvä päiväkodin aloitus on herättänyt monenlaisia tunteita, samaan aikaan ollaan jo odotettu sitä ja samalla muutamaa viikkoa vaille kolme vuotta kotihoidossa olleen lapsen päiväkodin aloittaminen on myös tosi haikeaa ja tuntuu luopumiselta jostain ihanasta ja tärkeästä.

Ehkä myös siksi nämä viimeiset kotihoitopäivät ovat olleen eritysen ihania. Sitä on ollut itsekin ihan kunnolla läsnä, halunnut tehdä kaiken mahdollisen yhdessä, olla lähellä, rauhassa ja kiireettömästi. Ennen kun yhteinen arki yhtäkkiä muuttuu ihan toisenlaiseksi kun tähän asti.

– Huh hellettä (oli kuuma)
– Ostin ilmastointilaitteen
– Söin paljon mehujäätä
– Olin kaksi päivää yksin kotona (ja se oli ihanaa)
– Olin viikonlopun kahdestaan taaperon kanssa (sekin oli kivaa)
– Oltiin kaksi yötä miehen kanssa kaksin (nukuin paljon)
– Kävin kerran jalkahoidossa ja kaksi kertaa laittamassa kynnet
– Tanssin
– Uitiin paljon (siis ihan tosi tosi paljon)
– Vietettiin kesäpäiviä kotona kaupungissa, mummin luona saaressa ja Hangossa
– Löydettiin pari meille uutta ihanaa rantaa
– Haavelin taas 24/7 muutosta lähemmäs omia ja lasten kavereita, harrastuksia, kahviloita ja kaikkea tekemistä, enkä saanut ajatuksia siitä pois
– Näin onneksi ihanan paljon kavereita ja se teki iloiseksi (ja tahtoisin silti nähdä vieläkin enemmän)
– Vietettiin meidän neljättä hääpäivää (lasten kanssa rannalla pizzaa syöden)
– Vietettiin anopin 70v synttäreitä (ihanin puutarhajuhlin)
– Vuokrasin mekon ja läikytin sille viimeisestä lasillisestani punaviiniä
– Käytiin kivoilla luontoretkillä
– Löydettiin paljon mustikoita
– Söin mansikoita, mustaviinimarjoja ja vadelmia suoraan puskasta
– Riideltiin ja rakastettiin
– Aloin katsomaan in treatment / terapiassa -sarjaa
– Katsoin myös My Octopus Teacher -dokkarin
– En saanut yhtäkään äänikirjaa loppuun
– Googlailin kura-vaatteita tulevaa syksyä varten
– En saanut pidettyä lomaa ihan niin kun olin ajatellut, ensi vuonna uusi parempi yritys
– Harvoin kuitenkin edes tiesin mikä viikonpäivä on meneillään