GLITTERIÄ & JUHLAHUMUA RISTEILYLLÄ

5/10/2023

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tallink Siljan kanssa

Kun kuultiin että meidän lemppari, Skidit-risteily sattuu juuri minun synttäripäivääni, oli aivan mahdoton ajatus olla lähtemättä silloin mukaan hauskanpitoon. Koska kukapa ei nyt tahtoisi täyttää 37-vuotta lasten Kuninkaallisella risteilyllä?

Tällä kertaa päivä Tukholmassa -risteilyn teema oli siis Kuninkaalliset ja ohjemassa oli Silja Serenaden normaalin monipuolen risteilyohjelman lisäksi kaikkea ihanaa extraa perheen pienimmille, kuten arskartelutyöpajoja, Prinsessaesityksiä -ja fanitapaamisia, lasten oma disko, kulkue Promenadilla, iltarentoutus -ja satuhetki, ikioma bingo, tehtävärasti palkintoineen ja mitä vielä! Seuraava Skidit -risteily järjestetään joulukuussa ja se on tottakai pikkujoulu-teemainen!

Meitä matkasi kahden aikuisen lisäksi melkein 5v sekä 4kk ikäiset lapset. Koska ilmassa oli juhlajuhumua ajateltiin, että nyt olisi vihdoin aika testata Commondore-hytti. Ja voi vitsit miten hyvä idea se oli, niin juhlafiiliksen kannalta, mutta se myös helpotti tosi paljon lasten kanssa olemista ja matkaamista.

Hytiksi meille valikoitui parvekkeellinen Commondore. Me seilasimme Silja Serenadella jonka 12 Commodore Balcony -hyttiä on sisustettu Marimekon ikonisilla ja upeilla tuotteilla kuten päiväpeitolla, tyynyillä, pyyhkeillä, astioilla sekä Unikko-kuvioisella tapetilla.

Hytti oli muutenkin kivan tilava kylppäriä myöten. Parisängyn lisäksi huoneessa oli levitettävä vuodesohva ja tarvittaessa sinne olisi mahtunut vielä vauvalle oma matkasänky. Hytissä oleva minibaari on vapaassa käytössä ja sieltä löytyi pullo shampanjaa että muitakin virvokkeita, joita myös täydennettiin paluumatkalle. Tämän lisäksi hytin hintaan kuuluu myös erikoisaamiainen, jota me herkuttelimme laivan ylellisessä Bon Vivant -ravintolassa. Aamupalalla tilasimme keittiöstä herkullisia lämpimiä annoksia suoraan pöytään, kuten munakkaita sekä lettuja, sekä napsimme omia lemppareitamme buffet-valikoimasta.

Näin lapsiperheen näkökumasta tilavan hytin lisäksi Commondoressa on monia muitakin tosi hyviä puolia. Commondore -hytit sijaitsevat kaikki omilla suljetuilla käytävillä. Sen lisäksi että käytävillä oli hyvin rauhallista, täysin hiljaista itseasiassa, voivat herkkäunisimmat sulkea vielä toisen hytistä käytävälle johtavan lisäoven.

Paras juttu oli ehkä kuitenkin Commondore Lounge, jossa on päivisin tarjolla hintaan kuuluuvaa syötävää, kuten täytettyjä leipiä, smoothieita, kakkuja, leivonnaisia, hedelmiä sekä kahvia ja teetä. Muita virvokkeita voi myös ostaa loungesta, jossa oli miellyttävän rauhallista ihailla merimaisemia lasten kanssa. Täällä olisi tarvittaessa ollut helppo käydä myös lämmittämässä vaikkapa vauvan maidot.

Loungesta löytyy myös vapaassa käytössä olevat saunat. Illan kaksi viimeistä saunavuoroa on myös mahdollista varata veloituksetta vain omaan käyttöön. Tämä oli kiva, niin pääsimme koko perhe yhdessä saunomaan. Vinkkinä, miesten puolen sauna on vähän isompi ja saunan lauteilta on hieno näkymä suoraan keulaikkunasta ulos.

Päivä Tuhkholmassa hujahti nopeasti, mutta oli sitäkin ihanempi. Minä synttärisankarina sain päättää mitä tehdään, käytiin Södermalmilla muutamassa puistossa sekä syömässä ja siinä samassa käveltiin ympäri ämpäri ja ihmeteltiin kaikkea kivaa. Päivä oli aurinkoinen, tosi lämmin ja ihana! Paluumatkalla laivalla käytiin synttäri-illallallisella tottakai laivan Grand Buffetissa. Koska mitä syndepäivä olisikaan ilman herkkuähkyä ja sulkaaputousta?

Vielä vinkkinä muuten lasten kanssa seilaajille! Siljan FriendSHIP -ranneke oli meidän vanhemmalle lapselle ihan hitti. Ranneke on mahdollista tilata etukäteen suoraan hyttiin ja se sisältää yön yli-risteilyillä itse rannekkeen, kirjeen Kapteenilta sekä aarrekartan tehtävineen. Rannekkeella voi käydä valitsemassa haluamansa Kapteenin lahjan lahjamyymälän valikoimasta jonka lisäksi ranneke sisältää 10€ vapaasti käytettävää rahaa sekä pääsyn laivan kylpyläosastolle maksavan aikuisen kanssa. Myös aarrejahdin suorittamisesta lapsi saa valita palkinnon leikkihuoneesta löytyvästä aarrearkusta.

Muistan, että tykkäsin itse lapsena käydä tosi paljon risteilyillä ja tykkään siitä kyllä edelleen omien lasten kanssa. Silja Linella on helppo kulkea rattaillakin, Promenadella riittä ihmeteltävää, laivalla on runsaasti valinnanvaraa erilaisista ravintoloista, laadukasta ohjelmaa ja viihdettä on yllin kyllin ja lasten leikkimaa on ihanan iso, monipuolinen ja siellä on huomioitu hyvin eri ikäiset lapset (ja aikuisetkin).


TUKHOLMA LASTEN KANSSA

16/03/2023

Olen haaveillut keväisestä Tukholmasta jo pitkään, mutta missään kohtaa tänä vuonna ei sille ole tullut sopivaa hetkeä. Nyt kuitenkin aloin tosissani miettimään, josko sitä viitsisi lähteä Päivä Tukholmassa -risteilylle vielä muutama viikkoa ennen laskettua-aikaa.

Nuorin lapsista on puhunut risteilylle menosta lähes viikottain siitä asti, kun yli vuosi sitten kävimme Skidit-risteilyllä. Rupesin miettimään, että toive olisi aika ihana toteuttaa vielä ennen vauvan syntymää, vaikka tosin pienen vauvankin kanssa risteilyt ovat sujuneet meillä aina tosi mutkattomasti.

Näistä haaveista inspiroituneena ajattelin jakaa muutaman meidän perheen helpon ja kivan tärpin Tukholmaan.

JUNIBACKEN

Tämä klassikko oli pakko mainita heti ekana alkuun ja erikseen, sillä Junibacken on vaan niin ihana. Siellä viihtyy monen ikäiset lapset, parhaiten se toimii noin 2-10v ikäisille. Jos Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Katto Kassinen, Ronja Ryövärintytär, Viiru ja Pesonen, Mikko Mallikas tai Veljeni Leijonamieli on tuttu, saa paikasta paljon irti, mutta edes niiden tietäminen ei ole mikään välttämättömyys – kivaa ja kiehtovaa on varmasti silti.

Suosittelen ostamaan laivalta ennakkoon bussilipun ja suuntaamaan heti aamusta laivan saavuttua satamaan ekojen joukossa paikalle. Ainakin Silja Linen infosta saa bussilippuja ostettua ja bussi Djurgårdenille, ihan Junibackenin kulmalle, lähtee suoraan sataman ulko-oven edestä. Näin välttää ruuhkat ja ehtii satumaisen aamupäivän jälkeen vielä kaupungillekin pyörimään.

Samaiselta Djurgårdenin saarelta löytyy myös monta muuta käymisen arvoista kohdetta, kuten Vasa -ja Nordiska -museot, ihastuttava Skansen ulkoilmamuseo pohjoismaisine villieläimineen sekä kaunis Rosendahlin puutarha kahviloineen. Ainakin kesäkaudella bussin ja ratikan lisäksi saarelta pääsee kulkemaan myös lautalla vireiselle Slussenille.

KULTURHUSET

Jos suuntaat lasten kanssa Tukholman keskustaan, on vierailu kultuuritalossa hyvä idea! Aivan T-Centralenin metroaseman vieressä, Sergelin torin laidalla kohoavassa rakennuksessa on huomiootu lapset upeasti. Heille löytyy sieltä aivan oma tila, jossa lukea, leikkiä, kiipeillä ja piirtää. Lapsille on järjestetty lisäksi paljon ohjattua puuhaa, kuten maalauspajoja, tanssia, satu -ja musiikkihetkiä sekä teatteria. Samasta rakennuksesta löytyy tilava ravintola ja kahvila. Tämä on oiva (ja ilmainen!) paikka koko perheen hengähdystauolle.

STADSMUSEET

Tukholman Kaupunginmuseo sijaitsee Slussenilla ja sen ovelle pääsee suoraan metrolla. Pääsy museoon on ilmainen ja kaiken historiaalisesti kiinnostavan lisäksi ”keskihuoneesta” löytyy lapsille hauska tila, jossa voi leikkiä, piirtää, levätä ja puketua erilaisiin entisajan roolivaatteisiin. Myös itse näyttelystä löytyy pientä puuhaa lapsille. Stadmuseet toimii erinomaisesti erimerkiksi silloin, kun aikuiset haluavat myös vähän pyöriä Södermalmilla, mutta lapset eivät jaksa pelkkää kahviloissa ja kirppiksillä pyörimistä.

SÖDERMALM

Itse ollaan monesti lasten kanssa Tuhkolmassa käydessä kierrelty suosiolla vain yhdellä alueella ja niistä niin oma, kun monen muunkin lemppari on Södermalm. Siellä on hurjasti ihania ravintoloista ja kahviloita, 2nd hand myymälöitä ja muita kauppoja. Alue on lisäksi melko iso, joten tekemistä kyllä riittää koko päiväksi.

Alueelta löytyy myös kivoja leikkipuistoja, kuten hauska ”vanhan ajan kaupunki” Bryggartäppan osoitteessa Bjurholmsgatan 1 sekä skeittipaikan yhteydessä oleva pieni leikkipuisto suoraan Medborgaplatsenia vastapäätä. 

Lukuisten kirppisten lisäksi ihania vastuullisesti valmistettuihin leluihin ja lastenvaatteisiin keskittyviä liikkeitä löytyy myös useampi, kuten Betón Studios, Bokslukaren, EcoSTHLM, Acne JR ja BabyMocs. 

Söderiltä löytyy myös jättimäinen uimahalli & maauimala Eriksdalsbadet, jossa pääsee pulikoimaan ja laskemaan vesiliukumäkiä ympäri vuoden muutaman euron sisäänpääsymaksulla. 

KUNLIGA SLOTTEN

Mikä olisikaan lapsista jännittävämpää, kun vierailla ihka oikeassa Kuninkaanlinnassa? Linna on vaikuttava, jonka lisäksi lapsille on kierrokselle varattu puuhaa erilaisten löytötehtävien parissa.

Linnakierroksen jälkeen on kiva jäädä pyörimään Vanhan Kaupungin tuntumaan ja käydä vaikkapa kaakaolla torilla sekä ostoksilla vanhan ajan karkkikaupassa.

Mitä kivaa tekemistä tai paikkoja te suosittelisitte Tukholmassa vieraileville? 


SKIDIEN OMALLA RISTEILYLLÄ

7/05/2022

Kaupallinen yhteistyö Skidit & Tallink Silja / Skidit Risteily saatu

Tämä menovinkki tulee todella viime tingassa, mutta koska alkuviikko kouluissa ja päiväkodiessakin vielä lakkoillaan (eli extempore-reissu ei olisi ihan mahdoton), niin tässä tulee! Nimittäin huomenna iltapäivästä laiva (Silja Serenade) on jälleen lastattu laadukkaalla lastenohjelmalla, ikimuistoisilla laivaseikkailuilla, diskoilulla, lomailulla ja kivalla koko perheen yhteisellä tekemisellä. On jälleen aika Skidien oman risteilyn!

Äitienpäivän Skidit Risteily seilaa keväiseen Tukholmaan ja koko meno -että paluumatka on omistettu lapsille ja lapsenmielisille. Luvassa on ainakin juhlava äitienpäiväbingo, keppihevosrata, hulahulavanteiden pyörittelyä, söpöilyä, mandalan suunnittelua, improvisaatioteatteria, pepun sheikkaamissa huippusuositussa Skidit disko (meidän lemppari!), perhe -ja äitien omaa joogaa sekä tottakai ihania hetkiä yhdessä.

Me olimme itse Skidit risteilyllä viimeksi Joulun välipäivinä kaveriperheen kanssa. Se oli meidän toka Skidit risteily ja varmasti mennään jatkossakin! Jos olette koskaan käyneet Skidit Festareilla tai Skidit Diskossa tiedätte sen hauskan tunnelman ja tekemisen, josta nauttii lasten lisäksi myös aikuiset. Se sama tunnelma on saatu hienosti vangittua myös Skidit Risteilyille.

Jokaisella risteilyllä on oma teemansa ja sen ympärille rakennettu monipuolinen ohjelma. On esityksiä, työpajoja, liikunnallista tekemistä ja tottakai yhteinen iltasatu. Tosi ihanasti mietittyjen ja toteutetun ohjelman lisäksi laivalla pyörii samalla myös normaali risteilyohjelma, joten tekeminen ei todellakaan lopu kesken!

Ylläolevissa kuvissa suunnitellaan ja valmistetaan omia karkkeja karkkityöpajassa, lumoudutaan musiikkisirkuksesta, palloillaan lasten omassa yökerhossa ja ihastuneina huokaillaan kun kirjailija-kuvittaja Sanna Mander lukee iltasatua.

Me nautittiin valtavasti viime risteilyllä, kun 3, 4 ja 5 vuotiaille riitti niin paljon sopivaa tekemistä, vaikka toki laivan leikkipaikkallakin viihdyttiin. Käytiin erikoisohjelman lisäksi katsomassa laivan taikuria, fiilisteltiin hohtavia drinkkejä yökerhossa ja pulikoitiin paluumatkalla laivan omassa kylpylässä.

Lasten kanssa risteily on yllättävän hauskaa ja näillä Skidit Risteilyillä voi luottaa siihen, että iso osa kanssamatkustajista on nimenomaan perheellisiä ja tullut sinne viettämään kivaa ja leppoisaa aikaa yhdessä. Meno on ollut aijoittain villiä, mutta hyvällä tavalla. Hyttikäytävillä hiljenee jo hyvissä ajoin.

Viimeksi lasten kanssa risteilyllä ollessani testasimme Delux-hyttiä ja sellaisen halusin ehdottomasti tälläkin kertaa. Tykkään, kun siirtämällä sängyn seinää vasten, hyttiin mahtuu hyvin rattaat ja jää vielä tilaa oleiluunkin. Parivuoteella on ihana källötellä ja ihailla saaristomaisemaa. Hytissä on myös jääkaappi, joka oli aivan ehdoton kuopuksen ollessa vauva, sillä sinne sai pulloruokinnassa olevan babyn pumpatut maidot ja avatut kovikkeet. Deluxe-hyttiin kuuluu myös esikoisaamiainen, joka on ihan luxus pöytiin tarjoiluineen.

Lapset muuten huomiodaan henkilökunnan toimesta aivan superihanasti, etenkin tuolta viimeisimmältä Skidit Risteilyltä jäi tosi positiiviset muistot. Heitä kohdeltiin kaikissa ravintoloissa ihan yhtälailla tärkeinä (ja tärkeämpinä) asiakkaina, juteltiin kiireettömästi ja tuotiin omat Muumi-skumpat, kaakaot, piirustusvälineet ja toiveiden mukaan keitetyt kananmunat.

Yksi risteilyn kohokohdista on tietysti päivä Tukholmassa. Sielläkin on lasten kanssa tullut käytyä monen moiset kerrat – pitäisikin pian tehdä joku kiva vinkkilista sinne! Lasten kanssa shoppailu on ainakin itselleni jäänyt vähemmälle ja sen sijaan ollaan yleensä kierretty museoita, leikkipuistoja, kahviloita ja muita lasten mieleen olevia paikkoja. Junibacken on klassikko, samoin Södermalmin ihanat kahvilat, skeittiparkin leikkipuisto sekä kaupunginmuseon leikkipaikka. Keskustassa Kulturhusetin lastenkerros on myös tosi tilava, rauhallinen ja viihtyisä.

Me emme omien työkiireideni vuoksi pääse tällä kertaa mukaan Äitienpäiväristeilyille, mutta onneksi Skidit Risteilyjä tulee varmasti taas lähitulevaisuudessa uusia. Olisi ihana päästä käymään Tukholmassa vaikka vielä ennen kesälomaa!


KAKSI YÖTÄ AHVENANMAALLA

10/08/2021

Ooooh, miten tästä reissustakin voi yhtäkkiä olla jo kaksi kuukautta. Muistan edelleen niin selvästi miltä tuntui pulahtaa saunan jälkeen tuonne jääkylmään ja kirkkaaseen meriveteen. Vaikka vietimme Ahvenanmaalla vain kaksi yötä, lukeutuu tämä reissu ehdottomasti yhdeksi kesän parhaimmiksi asioiksi.

Otimme osaa Silja Linen, Visit Ålandin ja Maarienhamn stadin järjestämälle pressimatkalle (matka saatu), jonka tarkoituksena oli näyttää median edustajille mitä kaikkea kivaa Ahvenanmaalla on tarjota lapsiperheille. Kahteen päivään mahtui siis monen moista ohjelmaa, koska no, sitä tekemistä on siellä paljon tarjolla.

Vaikka Ahvenanmaa on melko pieni, noin 50 kilometriä suuntaansa, jäi meille vielä ihan hurjasti nähtävää seuraavallekin kerralle. Ehdottomasti mennään siis ajan kanssa takaisin. Nimittäin jo meidän ensimmäisen yön majapaikkaan, Ecerössä sijaitsevaan Käringsundiin oltaisiin haluttu jäädä ainakin viikoksi.

Meidän perheen kesäloman viettoon riittää yleensä kiva ranta – ei siis kaivata yleensä juuri enempää sen kummempia aktiviteettejä. Siksi olikin hauska mennä toisten laatiman ohjelman mukaan ja käydä sellaisissa paikoissa, joihin ei normaalisti ehkä tulisi mieleen mennä. Ja päästiin me onneksi loikoloilemaan sinne rannallekin – ja niitähän merellisellä Ahvenanmaalla riittää. Kuten vaikka tuo kuvien upea Degersand.

Upeiden maisemien lisäksi yksi reissun mieleenpainuvin kokemus oli riistasafari, jossa kuljimme safarijunalla (eli traktorin perään kiinnitetyssä vaunussa) hyvin suurella aidatulla metsäalueella, jossa eläimet, eli saksanhirvet, kuusipeurat, strutsit, villisiat ja laamat elelivät ”vapaina”. Itse suhtaudun eläintarhoihin hyvin ristiriitaisesti. Rakastan nähdä eläimiä, mutta samaan aikaan en halua tukea niiden häkkiin sulkemista vain huvin vuoksi. Täällä asuvat eläimet saavat elää isolla luonnollisella alueella laumoissaan, normaalioloja mukaillen. Eläinten hoitaja oli myös aivan ihana ja lupasi ottaa Myyn sinne kesätöihin myöhemmin, sen verran reippaasti sujui häneltä laamojen ruokinta.

Lisäksi kävimme myös Puuhamaa-tyylisessä Smart park -perhepuistossa, Metsästys -ja kalastusmuseossa, käppäilemässä Saariston Lapset -kuvausmaisemissa, Palokuntamuseossa sekä seikkailugolfaamassa.

Toisen yön vietimme ihan Maarianhaminan keskustassa – ja vitsit kun sielläkin olisi riittänyt kirppiksiä ja vintageliikkeitä koluttavaksi. Ehdittiin sentään maistamaan Ahvenenmaan kuuluisuutta, nimittäin pannukakkua, joka siellä perinteisesti tehdään riisi ja mannapuuroon. Se oli t a i  v a a l l i s t a. Vielä ennen lähtöä kipaistiin sataman vieressä olevaan museoalus Pommerniin (josta minulla on niin paljon kuvia, että taidan tehdä siitä visiitistä ihan oman postauksensa).

Me itse matkustimme Ahvenanmaalle Turun kautta, josta laivamatka Maarianhaminaan kesti muistaakseni noin 4-5 tuntia. Meillä oli laivassa oma hytti, jota suosittelen lämpimästi. Oli kiva käydä ostamassa laivan kahvilasta syötävää hyttiin ja katsella samalla ikkunasta kauniita saaristomaisemia. Ja ottaa tietysti päiväunet.

Luulen, että ensi Ahvenanmaan reissulle varataan siis useamman yön lisäksi perinteisesti pyörät mukaan, koko perheelle sopivia pyöräteitä näytti nimittäin olevan paljon ja uutta tehtiin kokoajan. Ja paikallista omppumehua pakkaan myös tuliaskassit sitten täyteen.


MINÄ JA LAPSET LAIVALLA

18/10/2018

Päätin ex-tempore lähteä lasten kanssa muutaman päivän varoitusajalla alkuviikosta risteilylle syysloman ja hienosti alkaneen kouluvuoden kunniaksi. Siis yksin kaikkien kolmen kanssa. Tiesin, että edessä olisi potentiaalinen kaaos, mutta kaikki meni oikeastaan tosi hyvin.

Luulen, että vuoden takaisin Thaimaan reissumme jälkeen mikä tahansa on kuitenkin mahdollista. Silloinen matka kun sisälsi viimetinkaan varattuja hotelleja ja jatkolentoja, yli vuorokauden matkustamisen kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä välillä hyvinkin tiukilla vaihdoilla, yhden sairaalareissun, kovaan ukkosmyrskyyn keskellä avomerta joutumisen ja paljon muita jännittäviä vaiheita.

Mutta täytyy sanoa, että oli täpötäydessä laivassa satojen muiden syyslomaa viettävien perheiden kanssa olo ajoittain myös aika hullujen hommaa. Etenkin Tax Freessä, Toblerone hyllyjen välissä, oli aamusta iltaan niin hirveä kaaos, että sokerihuuruissa hilluvien lasten ja etenkin hermoromahduksen partaalla olevien vahempien tieltä kannatti vain pysyä poissa.

Olen aina liikkunut paljon poikien kanssa ja ottanut heidät mukaan moneen paikkaan pienestä pitäen, mikä selvästi vaikuuttaa siihen, että nykyisin heidän kanssa on ihan mahtavaa tehdä, mennä ja kokea. Heistä on myös aina seuraa ja turvaa toiselleen ja auttoi paljon, että laivallakin he osasisvat ja uskalsivat kulkea siellä kahdestaan vaikkapa leikkipaikalle. Ja mikä tärkeintä, pystyin luottamaan siihen että he handlaavat homman ja osaavat käyttäytyä myös ilman jatkuvaa valvontaa.

Myös vauvan kanssa meni paremmin kun osasin toivoa, hän nukkui yöt muutamalla syötöllä ja viihtyi hyvin rattaissa. Valveilla ollessaan ihmishälinä toimi hyvänä viihdykkeenä. Pojista oli myös mielettömän suuri apu vauvan kanssa, he antoivat tuttia, syöttivät, pitivät seuraa, vahtivat ja roudasivat tavaroita ilomielin. Niin ja ”tottelivat ekalla”, kuten oltiin etukäteen sovittu.

Laivassa meillä oli hytti jossa oli parivuoteen lisäksi lisävuode. Mahduttiin sinne vaunujen kanssa tosi hyvin. Hyttiluokka ”DeLuxe” ei kyllä ollut luxea nähnytkään, sängyissäkin oli edelleen ne saman siniset froteelakanat suojana mitä joskus 90-luvulla 😀 Mutta tosi toimiva hytti muuten! Huoneessa oli minibaari, joka oli vauvan korvikkeiden ja pumpattujen maitojen kanssa ihan ehdoton.
Hintaan kuului myös virvokkeita sekä buffet-aamupala.

Olen myös tosi ylpeä siitä, että päästiin Tukholman päässä aamulla laivasta ulos ihan ensimmäisten joukosta, kuten olimme etukäteen suunnitelleet. Se oli saavutus muutenkin, mutta etenkin kun vielä nukuttiin vahingossa tunti liian myöhään.

Satamasta matkustettiin bussilla suoraan Junibackeniin, jossa yllätykseksni olikin vain ihan muutama ihminen. Olin kuullut että etenkin loma-aikoihin sinne on pitkät jonot, mutta nyt siellä oli koko aamupäin todella rauhallista ja väljää. Pojat tykkäsivät paikasta tosi paljon, vaikka taitavatkin olla kohderyhmän vahimmasta päästä. Meistä kaikista oli hauska bongailla tuttuja satu-hahmoja ja paikkoja. Satujuna oli mieletön kaikkine yksityiskohtineen ja oltaisiin mielellämme ajeltu sillä useampikin kerta. Tekemistä ja hauskaa riitti, mutta muutaman tunnin jälkeen päätimme jatkaa matkaa.

Olimme etukäteen suunnitelleet jatkavamme matkaa lautalla keskustaan, mutta pienen kauniissa merellisissä syysmaisemissa käppilyn jälkeen hyppäsimmekin ratikkaan. Olin ajatellut että voisimme jatkaa keskustassa metrolla Södermalmille, jossa on paljon ihania ravintoloita ja kahviloita sekä yksi kauppa ja kirppis joissa olisin halunnut käydä. Elvis kuitenkin nukahti ratikkaan ja oli herätyksestään sen verran kärttyinen, joten jäimme ihan vain keskustaan.

Suuntasimme sitten Kulturhusetiin lasten kerrokseen, jonne on vapaa pääsy. Siellä on puuhaa eri ikäisille lapsille, leikkipaikkoja, hirvittävä määrä kirjoja (myös suomeksi) taidehuone ja muunmuassa musiikkituokioita. Me loikoilimme siellä sohvilla kirjoja lueskellen ja pojat leikkivät myös hetken piilosta toisten lasten kanssa.

Kello alkoi olla aika paljon ja meidän piti löytää vielä jokin ruokapaikka. Jäimme kuitenkin kuolaamaan katukojulle donitseja ja churroja, joten lopulta meillä oli aikaa enää pikaseen pikaruokala-hamppareihin ennen kun lähdimme metrolle (klassikko). Siellä olikin ihan hirveä ruuhka ja jouduimme jonottamaan hisseihin niin kauan että pelkäsin meidän myöhästyvän laivasta – se vasta olisikin ollut! Pikku adrenaliinit siinä sitten lopuksi vielä päälle (lapsillehan vakuutiin että ehditään ihan hyvin, mutta juostaan nyt silti varmuudeksi), mutta ehdimme onneksi ajoissa kyytiin.

Loppuilta meillä menikin hytissä yhdessä telkkaria katsellen ja karkkia syöden – ihan mahtava reissu siis.