OTA PERHEESI MUKAAN TÖIHIN -VIIKONLOPPU

15/04/2019

Pojat ovat pienestä saakka olleet ihan hulluina hotelleihin ja kyselevät tasaisin väliajoin, että milloin taas mennään. Joten kun Hotel Sveitsi pyysi minua päivittämään yhden viikonlopun ajaksi heidän instagram-tiliään, ei ollut vaikea hyväksyä pestiä. Etenkin kun koko perhe toivotettiin myös lämpimästi tervetulleeksi mukaan.

Kun kuusihenkinen uusperheemme matkustaa, tarkoittaa se menoa ja meininkiä. Sekä sitä, ettemme esimerkiksi kaikki mahdu yhteen autoon tai hotellihuoneeseen. Jaoimmekin porukan niin, että kaikki pojat saivat oman huoneen ja me olimme sitten vauvan kanssa omassa huoneessamme. Ekana iltana puhelin pirisi ahkerasti, kun erästä poikaa vähän jännitti, mutta lopulta yö kahden huoneen päässä oli mennyt oikein hyvin.

Itse pääsin vihdoin toteuttamaan jo kuukausitolkulla haaveilemani vaahtokylvyn vain skumppalasi seuranani. Kuitenkin, ehkä viiden minutin lillumisen jälkeen, aloin jo tylsistymään ja odotin kokoajan että milloin vauva herää ja keskeyttää kylpyhetkeni.

Hotellin lakanoissa on vaan niin ihana nukkua. Vähän lähtiessä surkuttelin sitä, etten ehtinyt keskittyä enempää siihen pehmeissä lakanoissa oleiluun. Olisin vielä voinut hyvin viettää muutaman päivän sängyssä loikoillen, telkkaria katsellen ja huonepalvelusta suklaakakkua tilaten. Joskus vielä.

Olin muuten ihan tasan vuosi sitten Långvikin kylpylähotellissa, joka on miljöönä todella samantyylinen funkkis-rakennus metsän keskellä. Miten ihana että noita vanhoja hotelleja/rakennuksia ollaan nyt kunnostettu tyylilleen uskollisesti. Myös ainakin Itä-Helsingissä sijaitseva hotelli Rantapuisto kuluu tähän samaan sarjaan. Noissa paikoissa on kyllä ihan omanlaisensa tunnelma.


RETKI (NUDISTI)RANNALLE

15/06/2018

Jos en unohtanut mitään kertaa, niin tämä on laskujeni kymmenes kertani täällä Espanjan aurinkorannikolla. Tutuimmat paikat minulle täällä ovat Fuengirola, Benalmadena ja Torremolinos, mutta koska välimatkat ovat suht lyhyitä niin käytyä on tullut ainakin kerran monessa muussakin paikassa tässä noin tunnin ajomatkan säteellä. Ihan ekaa kertaa kuultiin tällä reissulla kuitenkin paikasta nimeltä Cabopino.

Cabopino sijaitsee Marbellan vieressä ja käsittää rannan sekä dyynien lisäksi myös golfkentän, luonnonsuojelualueen sekä sataman, jonka läheisyydestä löytyy enemmän palveluita kuten ravintoloita. Me vietimme päivän rannalla – ja se oli ihanaa! Saavuimme autolla navigaattorin opastamana parkkipaikalle josta jatkoimme matkaa kävellen pienen metsikön läpi. Yhtäkkiä edessämme avautui meri ja sen edessä upeat hiekkadyynit jotka olivat lähes kokonaan erikoisen kasvillisuuden peitossa. Henkeäsalpaavan kaunista maisemaa enemmän kuitenkin ihastutti paikan rauhallisuus. Siellä täällä oli kyllä ihmisiä, mutta tunnelma oli aivan erilainen kun vaikkapa Fuengirolan pitkällä aurinkotuolien täyttämällä rantakaistaleella. Oli niin hiljaista ja erikoisen kaunista.

Dyynien halki kulki pitkiä pitkospuita, joita pitkin mekin kuljimme lähes puolitoistakilometriä pitkän rannan toiseen päähän. Ja yllätykseksemme saavuimmekin keskelle nudistirantaa. Ensin aprikoimme, että kehtaako sinne mennä vaatteet päälle, mutta pian huomasimme että siellä sai olla juuri sellaisena kun on. Täällähän kaikenikäiset naiset muutenkin ottavat aurinkoa yläosattomissa, joten shokki ei kovinkaan suuri. Tämä osa rannasta on erityisesti miesparien suosiossa. Osa viihtyi rannalla täysin nakuina, osa siltä väliltä ja osa kokonaan uikkariessa.

Väljyyden ja tunnelman lisäksi ranta erosi näistä tunnetuimmista isoista rannoista myös siinä mielessä, että hiekka siellä oli mielestäni pehmeämpää ja vaaleampaa ja aallokko vähän kovempaa. Juuri siksi Cabopino näytti olevan myös surffareiden suosiossa. Ranta jatkui pitkään mereen saakka matalana ja ihanan sileänä, joten suosittelisin sitä myös oikein lämpimästi lapsiperheille. Rannalta löytyi myös paljon todella kauniita ja ehjiä simpukankuoria. Kaukana sinisen harson takana siintäviä vuoria ja rannan valkoista hiekkaa katsellessa tuntui kun olisi ollut jossain kauempanakin reissussa.

Jos Cabopinoon lähtee retkelle, suosittelen ehdottomasti menemään sen toiseen, rauhalliseen päähän – sinne nudistien joukkoon. Tunnelma oli niin leppoisa että aloin itsekin vakavasti harkitsemaan rajatonta rusketusta. Kukaan ei silti katso pahalla vaikka viihtyisitkin itse mielummin paikat peitettynä. Suihkut, vessat ja ravintolat löytyvät rannan päistä, joten kannattaa pakata eväitä mukaan. Rannalla kuitenkin liikuskelee myös juomien kaupustelioita, jolta voi ostaa eurolla vaikkapa jääkylmän kokiksen.

Dyynit ja niillä kulkevat pitkospuut ovat myös näkemisen arvoiset, sinne voi yhtä hyvin mennä leppoisalle kävelylle rantapäivän lomassa tai vartavasten vaikka hikilenkille – huikeat maisemat!


MATKUSTAMINEN RASKAANA – PARHAAT VINKIT

10/06/2018

Lentomatkustamiseen raskaana liittyy paljon myyttejä. Netti on pullollaan kysymyksiä – ja hyvinkin erilaisia vastauksia. Moni ajattelee ettei raskaana ollessa voisi reissata ollenkaan, varsinkaan loppuajasta. Normaalsti edennyt raskaus ei kuitenkaan ole matkustelun este, myöskään lentäminen tai siitä tuleva säteily tai paine eivät ole vaarallista odottavalle äidille tai vauvalle. Kuitenkin matkakohteen valinta ja ajankohta kannattaa ottaa huomioon, ja raskaana ollessa kannattaa välttää kohteita joissa hygieniataso on huono. Myöskään malaria-alueille matkustamista kannattaa harkita ja muistaa, että mitään rokotuksia ei suositella otettavaksi raskaana – joten tarvittessa näiden pitäisi olla kunnossa jo etukäteen.

Myös jotakin muita asioita kannaattaa huomioida jo ennen matkaa sekä toki sen aikana, itse olen matkustanut nyt niin sekä alkuraskaudessa että lopussa ja tässä parhaat vinkkini onnistuneeseen lentomatkustamiseen:

LENTOTODISTUS
Useimmat lentoyhtiöt vaativat lääkärintodistuksen siitä, että raskaus on sujunut normaalisti (eli ettei merkkejä ennenaikaisesta synnytyksestä ole). Varmista millä viikoilla lentoyhtiöt tämän haluavat, tämä vaihtelee paljon. Esimerkiksi Finnair vaatii todistuksen jo viikolta 28 akaen mutta sama todistus on voimassa koko loppuraskauden ellei raskauden kulussa tapahdu muutoksia. Useimmat lentoyhtiöt sallivat skandinavian sisällä lentämisen todistuksen kanssa viikolle 38 asti sekä pidemmillä lennoilla viikolle 36. Monikkoraskauksiin on kuitenkin eri säännöt.

Varmista myös voitko saada todistuksen neuvolan / terveyskeskuksen kautta, kaikilla paikkakunnilla, kuten Helsingissä, tämä ei onnistu vaan todistus täytyy hakea yksityiseltä lääkäriasemalta. Ihan tavallisen yleislääkärin kirjoittamana todistus käy. Todistus täytyy yleensä lähettää lentoyhtiölle etukäteen sähköisesti, mutta se kannattaa ottaa varmuudeksi myös mukaan neuvolakortin kanssa.

VAKUUTUS
Matkavakuutus on hyvä toki olla voimassa aina kun liikkuu vähänkin kauempana kodin ulkopuoella. Tavalliset matkavakuutukset eivät kuitenkaan yleensä korvaa raskaudesta aiheutuneita kuluja. Syntymättömälle vauvalle voi toki hankkia ennen matkaa varmuudeksi myös vakuutuksen, mutta omasta mielestäni paras vaihtoehto on Eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka on täysin ilmainen kaikille Kelakortin haltijoille. Se on voimassa vain Euroopassa ja sillä saa samaa sairaalahoitoa mitä Suomessakin omavastuun hinnalla. Jos äidillä on eurooppalainen sairaanhoitokortti ja lapsi syntyykin matkalla, saa hän myös lääketieteellisesti välttämätöntä sairaalahoitoa paikallisen omavastuun hinnalla synnytyksessä tai välittömästi sen jälkeen tarvittavaa hoitoa, esimerkiksi keskosen tehohoitoa. Kortti ei kuitenkaan esimerkiksi oikeuta saamaan ambulanssilentoa kotiin, vaan sitä varten on oltava yksityinen matkavakuutus. Pohjoismaiden keskinäinen sopimus kattaa myös matkoista aiheutuvat ylimääräiset kulut.

TUKISUKAT
Matkustit sitten lentokoneessa, autolla tai junassa tukisukat raskaudessa ovat aina hyvä juttu. Tukisukat ehkäisevät toki suonikohjuilta ja turvotukselta, mutta erityisen tärkeät ne ovat veritulppariskin kannalta silloin kun tulee istuttua paljon. Tukisukkia saa hyvin monesta eri paikasta, kuten vaikka apteekeista. Ne kannattaa vetää jalkaan jo matkustuspäivän aamuna. Raskaus lisää laskimotukoksen vaaran kuusinkertaiseksi joten tukisukkien lisäksi on tärkeää myös nousta seisomaan / kävellä tunnin-parin välein.

JUO PALJON
Etenkin lentäessä juominen on tärkeää sillä lentokoneilma kuivattaa ja alhainen ilmankosteus matkustamossa voi aiheuttaa nestehukkaa. Reippaasti juomalla voi myös vähentää veritulpan riskiä ja tällöin tulee myös noustua useammin vessaan.

KENTÄLLÄ
Käsimatkatavarat kannattaa pakata vedettävään laukkuun, jolloin ei tarvitse kantaa mitään painavaa. Useimmilla kentillä pääsee raskaana ollessa pitkien jonojen ohi ja omasta turvatarkastuksesta. Myös lentoyhtiöiden omat lounget ovat mielestäni erityisen ihania raskaana ollessa. Siellä pääsee istumaan mukavasti ja rauhassa mukaville nojatuoleille, ruokaa ja juomaa saa hakea mielin määrin ja vessakin on lähellä. Me olimme menomatkalla Finnairin loungessa, mikä oli jo itsessään ihana alku lomalle.

KONEESSA
Koneen paikka kannataa varata jo etukäteen, kätevin liikkumisen kannalta on toki käytäväpaikka. Parhaiten jalkatilaa on yleensä koneen eturivillä tai jos matkustat ilman lapsia suosittelen ottamaan paikan hätäpostumistieltä, jolloin jalkatilaa on myös enemmän. Koneeseen kannattaa pakata mukaan myös korvatulpat sekä niskatyyny, jolloin nukkuminen on huomattavasti helpompaa. Omasta kokemuksesta lentoemännät auttavat mielellään jos jotain tarvitsee. Kiinnitä turvavyö matkan aikana vatsan alle, reisien päälle.

LÄÄKKEET
Matkalle mukaan kannattaa pakata jo valmiiksi raskauden aikana sallituja lääkkeitä, ihan varmuudeksi. Ota mukaan ainakin lääkkeet hiivaan sekä kipu, ummetus- ja ripulilääkeet. Itselläni on matkassa mukana myös allergialääke sekä silmätipat sekä nenäsuihke. Eipähän tarvitse lähteä apteekkiin arpomaan jos jotain tarvitsee. Myös käsidesiä voi olla hyvä kantaa mukana.

VÄLTÄ
Kissoja (suuri toksoplasmoosin riski), havavettä jos sen puhtaudesta ei ole täyttä varmuutta, huonosti kuumennettua / raakaa ruokaa, ruokaa jonka tuoreudesta ei ole takeita (esim buffetit), huono käsihygenia, yleiset käsipyyhkeet, silmien hierominen (monet tartunnat tulevat silmien limakalvojen kautta).

AURINGOLTA SUOJAUTUMINEN
Maksaläiskät ovat yleisiä raskaudessa ja ainakin oma ihoni palaa nyt myös paljon herkemmin. Suojaudu auringolta niin voitein (fysikaalinen sopii raskaana ollessa), että hatuin ja vaattein. Muista nestetankkaus myös lentokoneen ulkopuolella!

Raskaana matkustaminen voi helpostikin olla ihan yhtä ihanaa kun muulloinkin. Etenkin keskiraskautta suositellaan matkustamiseen sen helppouden vuosi, mutta hyvin se onnistuu todistetusti myös alkurskauden pahoinvoinnin kanssa että isolla vatsalla. Omaa kehoaan kannattaa kuunnella, eikä ottaa turhaa stressiä siitä jos tarvitsee normaalia enemmän lepoa. Itseasiassa raskaana reissaaminen voikin olla hyvinkin rentoa ja leppoisaa ja vauvalle on hauska myöhemmin kertoa missä kaikkialla hän on päässyt äidin vatsassa käymään.


MURTOVARKAITA, TALOVAHTEJA JA LUVATTOMIA KOTIBILEITÄ

21/06/2017

Kenellekään ei tarvitse varmasti enää muistutella ettei matkoistaan ei somessa kannata kailottaa kovin kuuluvasti mahdollisten murtovarkaiden takia. Monesti bloggaajat saavatkin ihmettelyä osakseen, että miten he uskaltavat matkoistaan julkisesti kertoa. Emme me toki hölmöjä ole, murtovalvontajärjestelmän lisäksi ainakin meillä asuu reissujemme ajan aina talovahti. Sen jälkeen kun joitain vuosia sitten bloggaajakaverini kotiin murtauduttiin ja varas tiesi blogin perusteella tasan tarkkaan missä valvontakamera ja arvotavarat olivat, olen ollut asian kanssa paljon tarkempi.

On paljon rennompaa olla reissussa, kun tietää että kotona on kaikki hyvin. Riippuen toki talovahdista. Viime vuosien aikana meillä on nimittäin ollut jos jonkinmoista vahtia. On ollut tutuntuttua, exää, naapuria ja veljeä joka on pitänyt lahjoa jotta hän ylipäätään olisi kämpässä paikalla. Matkoilta palatessa vastassa on milloin ollut naarmuja lattiassa, tyhjiä vuosikertaviinipullojani tai avonainen jääkaappi. On kotonamme kuulemma järjestetty myösOM yhdet parhaimmista uudenvuodenkotibileistä.

Kaikenkaikkiaan kakikista kommelluksista huolimatta talovahdit ovat tuottaneet enemmän mielenrauhaa kun unettomia öitä. On rauhoittavaa tietää, että asunnossa on joku kastelemassa kukkia, keräämässä postia ja huomaamassa vaikkapa mahdolliset vesivahingot heti. Tästä rohkaistuneena päätin ensimmäisen kerran ottaa meille ihan täysin tuntemattomia ihmisiä asumaan, kun sain vuokranantajalta luvan välittää asuntoa satunnaisesti Airbnbn:n kautta.

Meillä asuu parhaillaan siis pieni perhe New Mexicosta saakka. Testailen tätä ekan kerran nyt niin, etten itse ole poissa matkoilla, vaan pääsen paikalle hetkessä jos on tarvis. Täytyy sanoa, että vähän kyllä jännittää. Eikä oikeastaan edes asunnon puolesta, vaan enemmänkin se, että onko vierailla kaikki hyvin, ovatko he tyytyväisiä asuntoon ja vastaako se heidän mielikuviaan.

Asunnon vuokraamiseen liittyy kauheasti kaikkea mitä en ollut tullut ajatelleeksi. Ensinnäkin pelkkään siivoamiseen sain kulumaan kaksi päivää. Perus siistimisen lisäksi kun yritin saada mahdollisiman paljon henkilökohtaisia tavaroita piiloon. Koska viraidemme lapset ovat omiamme nuorempia, kävin läpi myös kaikki lelut ja erittelin ne niin, että lasten on turvallista leikkiä pelkäämättä mitään lego-tukehtumisia.

Päätin myös ostaa uudet peitot, tyyny, petivaatteet ja pyyhkeet tulevia Airbnb vieraita varten. Lisäksi haettiin vintiltä pinnasänky ja lainattiin naapurilta syöttötuoli. Piti muistaa täydentää myös vessapaperivarasto, käsisaippuat ja tarkistaa että kaikki tarvittavat palohälytys -ja sammutinjutut sekä ensiapupakkaus olivat ajan tasalla. Toki järjestin myös kaikki keittiönkaapit, tyhjesin jääkapin sekä kirjoitin ainakin tunnin asunnon infokansiota.

Vieraat ovat myös viestitelleet ahkerasti, kyselleeet muunmuassa lähellä olevista ruokakaupoista ja leikkipuistoista, joten sellaiseenkin on mennyt yllättävän paljon aikaa. Hyvä siis etten ottanut tätä ekaa kertaa minkään oman lomareissun kanssa, sen verran säätöä tässä on kuitenkin ollut. Eiköhän tämä ala kuitenkin sujumaan ja seuraavien vieraiden kanssa homma sujuu varmasti jo jouhevammin.


UUSIOPERHELARPPAUSTA

15/06/2017

Terveisiä Hangosta! Tultiin tänne eilen illalla muutaman päivän kesälomareissulle lastemme kanssa. Auto oli niin täynnä ettei takakontti meinannut mennä kiinni ollenkaan, eka pysähdys tehtiin jo parin sadan metrin jälkeen ja toki yksi lapsista myös oksensi päällensä autossa. Tästä huolimatta kaikki ovat kokoajan olleet tosi iloisella mielellä ja meillä on ollut tosi ihanaa yhdessä. Ollaan toki vietetty aikaa porukalla aiemminkin, mutta tämä on eka reissumme yhdessä. On tosi huojentavaa miten kaikki tulevat toimeen keskenään, tykkäävät toisistaan, eikä kenenkään tarvitse jännittää toistensa seurassa. En voisi olla onnellisempi.

Me jatkamme vielä muutaman päivän lomailua täällä, kivoja Hanko-vinkkejä saa jakaa, vaikka ollaankin ihan pro-oppaiden seurassa. Palailen parempien reissukuvien kanssa myöhemmin!