Pakko kertoa hauskasta jutusta joka sattui eilen Habitare 2016 messuilla. Olimme bestikseni Peetan kanssa kiertäneet ja kuvanneet messuja useamman tunnin ja juuri lähdössä kotiin. Molempien oli tarkoitus kirjoittaa heti blogiin tämän vuoden messuista. Siitä kuinka ne olivat parhaat messut muutamaan vuoteen. Kuinka inspiroituneita olimme voimakkaista ja tummanpuhuvista väreistä, erilaisista materiaaleista ja suuresta määrästä huonekasveja.

Piti kertoa siitä, kuinka Suomalainen design ja Suomalaiset loistivat upeilla tuotteillaan ja stailauksillaan. Siitä kuinka Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen opiskelijoiden työryhmä voitti Habitaren-suunnittelukilpailun upealla SYLI teoksellaan. Siitä miten loistavia tuotteita oltiin koottu Toimittajien tusinaan. Siitä kuinka messujen kuratointi oli vaikuttanut messujen yleisilmeeseen ja siitä miten suuri ero oli näytteilleasettajien uudelleen sijoittelulla oli.

Mutta sitten jotain hassua tapahtui. Juuri kun olimme lähdössä pysähdyimme nuoria Hollantaisia suunnittelijoita edustavan Puik Artin kohdalle. Puikin perustajajäseninä häärii hauska parivaljakko, kaksi ikäistämme miestä. Juttu alkoi heti luistaa ja seuraavaksi olimmekin yhdessä matkalla bileisiin. Yhteisenä kiinnostuksen kohteinamme oli raikkaan muotoilun lisäksi sarkastinen huumori, ilmaiset drinkit, tanssiminen ja liian myöhään valvominen. Extempore-illat vaan ovat niitä parhaita.

En voi luvata samanlaista sattumien summaa jos Habitareen menette, mutta voin luvata että jos sisutustus tai muotoilu tai taiteet yhtään kiinnostaa, tulette pitämään tämän vuoden messuista. Suosittelen myös SYLIssä lokoilemista messujen päätteeksi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Parasta oli kun pojat heräsivät aikaisin, mutta antoivat minun jatkaa uniani makoisasti. Huonointa oli, että nukuin liian pitkään. Parasta oli syödä pitkästä aikaa maapähkinävoita aamupalaksi. Huonointa oli, että kahvi oli loppu. Parasta oli Bassolta tuleva ReTurku ohjelma. Huonointa oli, että se kesti vain tunnin. Parasta oli kuitenkin makoilla aamupalan jälkeen sängyllä sitä kuunnellen. Huonointa oli, että nukahdin tunniksi. Huonoa oli myös se, että reissun takia oli jäänyt kauheasti työ -ja koulujuttuja rästiin. Parasta oli kuitenkin, kun pojat menivät pihalle leikkimään ja minä sain tehdä niistä edes osan ikkunalaudalla sivusilmällä leikkejä vahtien. Parasta oli myös, kun en jaksanut / ehtinyt kauppaan ja tajusin että voisin tehdä helpon pestopastan. Huonointa oli kun huomasin peston olevan aivan homeessa. Parasta taas oli, että pelkkä spaghetti voilla ja ketsupilla maistui lapsille paremmin kun mikään pestopasta ikinä aiemmin. Huonointa oli kun tajusin miten paljon tekemättömiä töitä minulle olikaan kertynyt. Parasta oli tehdä niitä omassa sängyssä peiton alla. Parasta oli myös, että pojatkin olivat aika puhki, eivätkä kaivanneet sen kummempaa aktiviteettia tänään. Parasta oli myöskin päästä vihdoin illalla ekaa kertaa ulos. Huonointa oli kuitenkin päätös hakea Hesestä iltapalaa. Parasta on, että päätin sulkea koneen tunnin päästä ja mennä nukkumaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kun viime viikolla esittelin hieman omaa huonettani, jonka laittamista olen saanut vihdoin vähän eteenpäin, tajusin, ettei poikien huonekkaan ole kuvissa kauheasti vilkkunut. Sen sijaan, että minun huoneeni jäi kesken vain aikataulullisista syistä, poikien huone on jo pidempään ollut hyvin hyvin askeettinen ihan tarkoituksella. Taulut eivät odota seinälle pääsyä sen takia, etten olisi ehtinyt. Vaan siksi, että valkeat puhtaat seinät ovat jotenkin kauniita.

Huoneeseen paistaa alku-illasta aurinko, joka tekee kauniita kuvioita seinille. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sitä näyttävämpiä ne tuntuvat olevan. Olen myös aiemmin sanonut, kuinka en pidä liian värikkäästä tai räikeästä sisustuksesta. En edes lasten huoneessa. Voin keroa, että kun tuo täyteen ahdattu lelukaappi ja kaikki laatikot on revitty auki ja levälleen, ei huoneesta väriä puutu.

Uskon silti, että joku päivä vielä rohkaistun ja repäisen. Eli ripustan muutaman jo pitkään odottaneen jutun seiniä koristamaan. Mutta sitä ennen ihailen vielä tätä rakastamaani raikasta valkoista. Joku ehkä muistaakin, että yksi seinä piti keväällä maalata siniseksi. Se homma odottaa vieläkin. Ja saa todennäköisesti odottaa vielä kauan. Ei vaan pysty liikaa värejä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Meidän kaksio meni alkukesästä hyrskyn myrskyn, kun tajusin ettemme tarvitse erillistä olkkaria ja minä lähdin yhteisestä makkarista ihan omaan huoneeseeni. Huonejako on toiminnut paremmin kun hyvin näin. Miksi en tajunnut tätä aikaisemmin!

Pitkään kaikki tavarat olivat missä sattuu ja huoneen yksi seinä odotti ihan liian pitkään uutta pintaansa. Mutta nyt vihdoin kesän lähestyessään loppuaan, olen vihdoin malttanut jäädä tänne kotiinkin puuhastelemaan. Seinä sai vihdoin viime perjantaina uutta ilmettä, kun ”tasoitin” lasikuitutapetin Presto tasoitteella ja telalla. Väriltään se on tuollainen vaalean harmaa ja pinnan jätin tahalteen rosoiseksi. Poikien huoneessa on myös yksi pitkä seinä samanlainen.

Paljon täällä on vielä kesken. Etsinnässä on kahvipöytä, isompi senkki vanhan tilalle. Lisäksi taulut odottavat seinälle pääsyä. Pikkuhiljaa on ollut mottoni koko tässä asunnossa asumisemme ajan. Ja kerrankin joku suunnitelma on pitänyt 😀 Mutta tällä hetkellä näyttää siis tältä, kyllä tämä tästä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Luulen että meillä kaikilla on jotain esineitä jotka muistuttavat jostain tietystä elämäntilanteesta tai tapahtumasta. Kun tarkemmin mietin, lähes kaikki omistavani tavarat tuovat mieleeni jonkin muiston. Osa muistoista tuntuu vahvempina ja merkityksekkääimpinä kun toiset.

Blogissakin paljon näkyneet, mintunvihreiksi maalatut, pinnatuolit symboloivat minulle uuteen elämäntilanteeseen hyppäämistä. Eron jälkeistä elämää ja uuteen kotiin muuttamista. Vanhin lapsuudenystäväni oli muuttamassa pysyvästi Lontooseen samaan aikaan kun minä löysin pitkien etsintöjen jälkeen sopivan kodin minulle ja pojille. Ystäväni kellarista löytyi jonkun, vuosia sitten, hylkäämät kolme punaista pinnatuolia. Lastasimme ne Puu-Vallilassa yhdessä exäni kanssa ex-appeni autoon ja veimme ne uuteen kotiini.

Muistan vielä ensimmäisen illan ja yön uudessa kodissa hyvin. Minulla ei ollut vielä sänkyä eikä pöytää. Istuin lattialla, katsoin sinnkulaivaa ja söin nuudeleita. Yhtä tuoleista käytin pöytänä. Siitä on jo yli kolme vuotta.

Myöhemmin maalasin tuolit söpön mintunvihreiksi ja ne olivatkin kotimme väripilkku. Lähes poikkeuksetta joka viikko blogiin tuli kysymys, jossa tiedusteltiin tuolien sävyä. Ja olivathan ne aivan ihanat.

Kuitenkin jokin aika sitten alkoi tuntumaan että kaipaan jotain uutta. Tuolit saivat lähteä. Ne hallitsivat keittiötä liikaa. Tuntui että nyt oli aika uudelle alulle.

Eleltiin jonkin aikaa pelkkien jakkaroitten voimin. Mielestäni nuo perinteiset simppelit jakkarat ovat tosi kauniit, enkä kaivannut muuta. Paitsi ehkä pientä selkänojaa. Sellaista, joka ei tulisi pöydän reunan yli.

Ja sellaiset löytyvätkin Artekilta. Artekin k65 tuoli on mielestäni ollut aina yksi kauneimmista tietämistäni tuoleista ja olen tosi iloinen, että kirpparilta sellaiset bongaamani ilahduttavat nyt keittiössämme. Vielä voisin ainakin kaksi samanmoista huolia lisää, joten jos törmäätte valkoisiin tai koivun värisiin kuusvitosiin, niin vinkatkaa ihmeessä!

Olisi ihana kuulla myös tarinoita teidän tärkeiden tavaroiden takaa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.