Luulen että meillä kaikilla on jotain esineitä jotka muistuttavat jostain tietystä elämäntilanteesta tai tapahtumasta. Kun tarkemmin mietin, lähes kaikki omistavani tavarat tuovat mieleeni jonkin muiston. Osa muistoista tuntuu vahvempina ja merkityksekkääimpinä kun toiset.

Blogissakin paljon näkyneet, mintunvihreiksi maalatut, pinnatuolit symboloivat minulle uuteen elämäntilanteeseen hyppäämistä. Eron jälkeistä elämää ja uuteen kotiin muuttamista. Vanhin lapsuudenystäväni oli muuttamassa pysyvästi Lontooseen samaan aikaan kun minä löysin pitkien etsintöjen jälkeen sopivan kodin minulle ja pojille. Ystäväni kellarista löytyi jonkun, vuosia sitten, hylkäämät kolme punaista pinnatuolia. Lastasimme ne Puu-Vallilassa yhdessä exäni kanssa ex-appeni autoon ja veimme ne uuteen kotiini.

Muistan vielä ensimmäisen illan ja yön uudessa kodissa hyvin. Minulla ei ollut vielä sänkyä eikä pöytää. Istuin lattialla, katsoin sinnkulaivaa ja söin nuudeleita. Yhtä tuoleista käytin pöytänä. Siitä on jo yli kolme vuotta.

Myöhemmin maalasin tuolit söpön mintunvihreiksi ja ne olivatkin kotimme väripilkku. Lähes poikkeuksetta joka viikko blogiin tuli kysymys, jossa tiedusteltiin tuolien sävyä. Ja olivathan ne aivan ihanat.

Kuitenkin jokin aika sitten alkoi tuntumaan että kaipaan jotain uutta. Tuolit saivat lähteä. Ne hallitsivat keittiötä liikaa. Tuntui että nyt oli aika uudelle alulle.

Eleltiin jonkin aikaa pelkkien jakkaroitten voimin. Mielestäni nuo perinteiset simppelit jakkarat ovat tosi kauniit, enkä kaivannut muuta. Paitsi ehkä pientä selkänojaa. Sellaista, joka ei tulisi pöydän reunan yli.

Ja sellaiset löytyvätkin Artekilta. Artekin k65 tuoli on mielestäni ollut aina yksi kauneimmista tietämistäni tuoleista ja olen tosi iloinen, että kirpparilta sellaiset bongaamani ilahduttavat nyt keittiössämme. Vielä voisin ainakin kaksi samanmoista huolia lisää, joten jos törmäätte valkoisiin tai koivun värisiin kuusvitosiin, niin vinkatkaa ihmeessä!

Olisi ihana kuulla myös tarinoita teidän tärkeiden tavaroiden takaa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Toisen roska on toisen aarre, näinhän sitä sanotaan. Tai sitten ne jotkut ovat vaan fiksuja, eivätkä haali kotiinsa loputtomasti kunostettavia huonekaluja nurkkiin pölyyntymään. No, minä en selvästikkään ole sellainen ihminen, vaan todellakin kannan kotiin pöpeöikköön hyljätyn designaareteen jos sellaiseen törmään. Ja nyt törmäsin.

Olin jo vähän aikaa etsinyt sopivaa työtuolia. En kovin aktiivisesti, mutta pitänyt silmät auki. En oikeastaan tiennyt tarkalleen minkälaisen tuolin edes tahtoisin, se saisi olla vanha tai ainakin jollain tapaa klassinen ja ajaton, mutta silti persoonallinen. Ei toimistotuolin näköinen – ainakaan liikaa. Ja luonnollisesti sen pitäisi olla hyvä istua pidempiäkin aikoja. Ja sitten tämä tupsahti eteeni – Domus, tietenkin!

Domus on Ilmari Tapiovaaran 40-loppupuolella alunperin Domus Academican opiskelija-asuntololan suunnittelema lukutuoli. Hyvin suunnitellusta ja ergonomisesta Domus-tuolista tuli kuitenkin lopulta sekä kotimainen että ulkomainen menestystuote. Eikä ihme, sen lisäksi että se on hyvin kaunis on siinä todella mukava istua ja se on selälle hyvä ja tukeva. Lukutuolin viran lisäksi tuolit toimivat hyvin yleistuoleina muuallakin kotona ja julkisissa tiloissa.

Olin aika innoissani sillä tuolini vaikutti päällisin puolin suhteellisen hyväkuntoiselta. Toki maali oli rapissut, mutta tuolissa olevat viinylipehmusteet olivat vuosien ajan suojanneet herkimpiä viiluosia. Muuten tuo olisikin jo ihan mennyttä tuolla sateessa seistessään. Revin siis päälliset irti, mutta otin alkuperiset pehmusteet talteen jos joskus tahtoisin laittaa siihen uudestaan kankaan. Ajattelin nyt ainakin kuitenkin aluksi vain pitää sen ilman niitä. Mutta…selkänojan pehmusteen alta paljastuikin jotain kamalaa. Viilu on hakattu tahalteen rikki, jotta pehmuste pysyisi siinä paremmin paikallaan. Päätin kuitenkin etten ala säätämään uuden pehmusteen laittamisen kanssa, ainakaan vielä, vaan yritän puukitillä saada ne sekä nuo miljoona naulanreikää paikattua. Haaveet puunvärisestä tuolista saan kuitenkin ehkä kuopata, tai saa nähdä miltä se kitti sitten tuossa näyttää.

Mitään leimaa en tuolista harmikseni löytänyt. Näyttää vähän että tuoli on jossain välissä maalattu/petsattu/jotain uudestaan, joten voi olla että mahdollinen leima on jäänyt sen alle. Pehmusteen alla on kyllä lyijärillä teksi, mutten saa selvää että mitä siinä lukee. Ehkä Veik..jotain. Harmi että tulevan kunnostuksen jälkeen sekin nyt häviää.

Sellainen pieni projekti tähän väliin! Ainiin ja se että se eräs yö aloittamani huonekalujen uudelleen järjestely on edelleen kesken, lastenhuoneen lattialla on 50 litraa pikkulegoja, kaikki tiskit ovat likaisina ja huomenna tulee iso vanha kaappi – joka toki myös vaatii kuunnostusta. Niin ja pimennysverhot pitäisi porata paikoilleen, samoin kun pari hyllyä. Ainiin ja eteisen vaatekomeron uudelleen organisointi ja hyllyjen ja naulakoiden laitto. Niin ja kylppärin pikku pintaremppa. Ja lamput kattoon. No, eipähän jää aika tylsäksi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ihan hiljattain silmiini osui joku keskustelu, muistaakseni facebookissa. Siinä toisilleen tuntemattomat ihmiset juttelivat jonkin sisustukseen liittyvän artikkelin alla siitä, miten JOKAISELLA suomalaisella on ihan samanlainen sisutus. On ne samat Marimekon lakanat, Iittalan lasit, Hackmanin aterimet, Fiskarsin sakset, Artekin tuolit, Lundian-hyllyt, Aallon maljakot, se blogimatto ja muuta Ikean tusinatuotantoa. Kaikki olivat keskenään samaa mieltä ja minä vain mietin että mitä ihmettä!? Monelta ystävältäni löytyy kotoaan varmaan nämä kaikki, mutta yksikään niistä ei todellakaan ole samanlainen.

Moni ystäväni, kuten moni muukin Suomalainen, pitää skandinaavisesta tyylistä, suosii suomalaista ja tykkää että omasta kodista löytyy niitä lapsuudesta tuttuja klassikoita. Mutta eihän se vielä tee mistäkään samanlaista. Kyllä jokaisessa kodissa missä olen käynyt näkee sen, että se on asujansa näköinen. Ei vielä pari hassua samaa mööpeliä tee jokaisesta samalla tyylillä sisustetusta asunnosta persoonattomia toisensa kopioita. Kyllä kaikista loistaa se asujansa persoona tavalla tai toisella läpi. Vai olenko elänyt tähän saakka jossain sisustus-kuplassa?

Eilen Hesari julkaisi hauskan jutun Suomalaisten lempihuonekaluista. Erityisesti huvitti se, että jutussa kerrottiin Stockholm-villamaton ja valkoisen Malm-lipaston olevan suomalaisen kodin klassikoita. Meillä nämä molemmat kun ovat vieretysten makkarissa. Mustavalkoinen villamatto kun sattuu olemaan ulkonäöltään mieleinen ja kaiken lisäksi loistava hinta-laatusihteeltaan. Malm-lipastot taas ovat vaan niin loistavia lelujen säilytykseen.

Meidän oma koti alkaa hahmottumaan pikkuhiljaa. Erittäin hiljaa. Muutamia olellisia huonekaluja puuttuu tai odottaa kunnostustaan. Kaverini kysyi viikonloppuna että ”aijotko sä laittaa jotain hyllyjä tai jotain seinille?”. Joo, kyllä mä aijon. Joskus sitten. Mutta jos huomenna saan vihdoin aikaiseksi, alkaa lattianmaalauksen viimeinen etappi. Nimittäin keittiön lattian maalaus. Sitten se olisi siinä. Remppatauko tässä välissä venyi vähän liian pitkäksi. Moni teistä kyselikin tuosta laminaatin maalaamisesta, joten siitäkin vähän laajempaa juttua pian!

Mitäs te olette mieltä, ovatko kaikki suomalaiset kodit oikeasti ihan samanlaisia? Entäs mitä klassikko -tai massatuotteita teidän kotoanne löytyy?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.