Opiskelujeni perään ollaan kyselty tasaiseen tahtiin ja niistä ollaan spekuloitu (valitettavasti melko väärin faktoin) myös ympäri internettiä, joten asia selvästi kiinnostaa monia. Itselleni homma on ollut päivänselvää, mutta ehkä nyt kesälomien loppumisen kynnyksellä tätä asiaa olisi ajankohtaista käsitellä näin julkisestikin.

Hain opiskelemaan journalismia ammattikorkeakouluun keväällä 2016 ja iloiseksi yllätyksekseni pääsin ekalla yrittämällä sisään, vaikka kyseinen ala oli yksi niistä vaikeimmista ja armottoman lukemisenkin aloitin vasta edellispäivänä, kun löysin pääsykoekutsun sähköpostini roskakorista.

Etukäteen vähän jännitti, että miten saan yhdistettyä opiskelut, perhe-elämän sekä kokopäiväisen blogin kirjoittamisen, etenkin kun myös esikoisella alkoi samaan aikaan ekaluokka. Jotkut päivät vaativatkin säätöä aikataulujen kanssa ja ensimmäisen kerran elämässäni jouduin turvautumaan myös energiajuomiin.

Koulu inspiroi kuitenkin alusta saakka ja suurin osa kursseista oli todella mielenkiintoisia, joten se antoi paljon motivaatiota opiskeluun. Meillä ei myöskään ollut lähiopetusta joka päivä, vaan keskimäärin kolme kertaa viikossa, mikä sopi itselleni hyvin.

Syksyn sain pinnisteltyä hirveän työmäärän kanssa, mutta 2017 keväällä huomasin, että olin mennyt liian kauan tukka putkella. Otin vielä vähän ylimääräisiä kursseja ja jouduin käymään myös monesti Lahdessa yhden projektin tiimoilta. Samaan aikaan rintojenpienennysleikkaus-projektini harppasi eteenpäin ja kaiken kukkuraksi sain kaikesta stressistä vatsahaavan. En silti missään välissä kokenut että olisin tehnyt virheen opiskelemaan mennessäni, mutta tiesin että jatkossa jostain päästä olisi vähennettävä työmäärää. Vaikka itse koulussa läsnäoloa meillä oli melko vähän, työmäärä ja vastuu oli muuten suuri.

Alkusyksystä toinen lapsista sairastui mystisesti ja syytä etsittiin pitkään. Epäiltiin jo vaikka mitä vakavia juttuja ja jouduimme ramppaamaan erilaisissa tutkimuksissa ja erikoislääkäreillä joka viikko. Lopulta onneksi kaikki pahimmat jutut saatiin suljettua pois ja vaiva alkoi muutenkin pikkuhiljaa helpottamaan. Tämä kuitenkin vaikutti itseeni niin, että otin syksylle vain muutaman kurssin, sillä samaan syssyyn päätin mennä rintojenpiennysleikkaukseen, johon sain syyskuulle ajan.

Leikkauksen jälkeen olin kuusi viikkoa sairauslomalla. Olin jo alkuvuodesta ostanut minulle ja pojille lennot Thaimaahaan marraskuulle, jonne lähtöä mietin pitkään. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehdottomasti olimme reissumme ansainneet ja että olisin poissaolevana koulusta myös sitten loppusyksyn. Tämä oli hyvä päätös, vaikka jäinkin entistä enemmän jälkeen muista. Toisaalta sain myös joitain kursseja hyväksiluettua aiemman työkokemukseni perusteella, joten opintopisteitä kertyi silti muutamia.

Opiskelu perheellisenä ja töitä tekevänä ei ole mikään ihan iisein homma. Minulla oli suuri vastuu elättää perheeni, eli pitää yllä sama tulotaso kun ennen opiskeluja, vaikka töiden teolle ei enää olekaan samalla tavalla aikaa kun ennen. Koska tein töitä, en ollut oikeutettu mihinkään tukiin. Koska olin naimisissa, ja vaikka asuimme erillämme, en saanut edes tukea asumismenoihin. Ympäripyöreää päivää voi tehdä jonkun aikaa, mutta ei loputtomasti. Jostain oli pakko höllentää ja itse valitsin toistaiseksi perheeseen ja työhön panostamisen. Vielä en ole valmis luopumaan blogistani – tai tulotasostani.

Alkuvuonna 2018 olin raskaana (kuten edelleenkin olen) ja kärsin vakavasta raskauspahoinvoinnista, hyperemeesistä. En moneen viikkoon pystynyt edes käymään kaupassa, saatika että olisin voinut palata opiskeluiden pariin. Vauvan laskettu-aika on nyt juuri samoihin aikoihin syyslukukauden alkamisen kanssa, joten tuntuu luonnoliselta olla poissaolevana vielä tuleva vuosi. Blogi kun kuitenkin pyörii edelleen näennäisestä äitiyslomastani huolimatta.

Nyt saan sitten todentotta keskittyä perheeseeni, hoitaa vauvaa ja odottaa iltapäivisin kotiin saapuvia koululaisia. Olen ilmoittanut Kelalle olevani äitiyslomalla muistaakseni ensi kesään saakka, jonka jälkeen Oskun olisi tarkoitus jäädä vanhempain/hoitovapaalle. Luulen että sitten olen taas valmis palailemaan aktiivisemmin opiskeluiden pariin.

Mitään hirveän suurta painetta minulla ei muutenkaan ole saattaa opiskeluitani nopeasti päätökseen. Tottakai haluan valmistua koulusta, mutta koska minulla on jo unelmieni työ, jonka tuomalla kokemuksella minun olisi mahdollista myös työllistyä samoihin paikkoihin mitä opiskeluidenkin jälkeen, en koe asiasta niin suurta painetta. Ikäkään ei nykypäivänä ole mikään este opiskella ja koska en ole saanut mitään rahallista tukea opiskeluihini, ei senkään puolesta minulla ole mitään paniikkia.

En siis ole lopettanut koulussa, olen siellä edelleen kirjoilla ja opiskelut jatkuvat todennäköisesti vuoden päästä, ensi syksynä. Edelleenkin ala tuntuu omalta, tuo linja kun valmistaa myös moneen muuhun kun perinteiseen toimittajan työhön. Joka toki sekin tietyin ehdoin tuntuu edelleen kiinnostavalta. Mutta saa nähdä mikä minusta sitten lopulta isona tulee – onneksi sitä ei tarvitse päättää lopullisesti vielä tässäkään iässä ja aina saa muuttaa myös mieltään.

Yhteistyö – Kaiko

En tiedä mitä oikein ajattelin, kun lähdin poikien kanssa eilen muutaman tunnin kävelylle keskuspuistoon ja siitä vielä uimaan stadikalle. Kyllä tuntui selässä ja jaloissa ja no, kaikkialla. Synnytyksen käynnistymiseen tuollainen rehkiminen ei tunnu ainakaan itselläni auttavan ja jatkossa keskitynkin vain mielummin keräämään voimia tulevaa koitosta varten. Edellisenkin kerran kun synnytys käynnistyi ihan vain sohvalla leffaa katsellen. Oli kuitenkin ihana päästä loppukesän metsään maistelemaan vähän mustikoita ja ylipäätään ihmettelemään lasten kanssa kaatuneita puita ja erikoisia kasveja. Nämä ovat ihan viimeisiä hetkiä enää tällä porukalla.

Pisittekö muuten kuvista merkille poikien ihanat vaatteet? Ne ovat Kaikon ja tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona klo 9. Kaiko on suhteellisen tuore merkki kotimaisten vaatteiden markkinoilla, mutta saavuttanut heti suuren suosion.

Syksyn malliston ensimmäinen osa tulee tosiaan myyntiin huomenna ja vaatteista löytyy kuvissa näkyvää kaunista ruosteenpunaista, harmaata sekä sinistä. Moni odottaa myös Elviksen legginseissä näkyvää Babmi-kuosia ja sen kanssa kannattaakin kuulemani mukaan olla nopea, sillä näitä vaatteita tulee myyntiin hyvin rajattu erä. Kaikki vaatteet ja värit sopivat ihanasti yhteen toistensa kanssa mutta myös ainakin jo meillä myös olemassa olevien vaatteiden parina.

Saimme myös tulevalle vauvalle muutaman ihan pienen vaatteen ja täytyy sanoa että Kaikon pehmoinen ja joustava, mutta siti ryhdikäs kangas sopii tosi hyvin näihin isompien lasten vaatteisiin, mutta myös vavoille. Meidän 50 senttiset bodyt ovat kietaisumallia ja mikä parasta, nissä on myös käännettävät tumppu-hihat, jottei vauva pääse vahingossa raapimaan itseään. Myös niissä toistuvat nämä ihanat sävyt ja kuosit.

Kaiko on tehnyt aiemmin myös muutamia naistenvaatteita ja niitä on tulossa myös myyntiin myöhemmin syyskuussa. Jatkossa Kaiko haluaakin panostaa entistä enemmän myös vanhempien vaatetukseen, joten naisten vaatteet eivät tule olemaan pelkästään isompia versioita lastenvaatteista, vaan niiden suunnitteluun on panostettu vielä vähän extraa. Itse en ainakaan malta odottaa!

Myös lasten koot kasvavat aina tuonne 156/164 cm saakka, mikä on erityisen mukava uutinen meille vähän isompien lasten vanhemmille. Laadukkaita kotimaisia ja kauniin simppeleitä vaatteita kun on vaikea löytää enää noin isoille. Myöhemmin vaatteita tulee myös miehille.

Oma suosikkini tästä Kaikon ensimmäisestä erästä on kietaisubodyjen lisäksi ehdottomasti tuo Elviksen päällä oleva huppari. Hauskana ykistyiskohtana siinä on t-paita hihat ja hieman pidempi takahelma. Ja tuo ruosteenpunainen väri yhdistettynä harmaaseen todella kaunis! Jos teiltä löytyy kotoa myös mekkoja käyttäviä lapsia, kannattaa ehdottomasti katsastaa uusi Peplum Dress – miten söpö voikaan olla!

Sen lisäksi että Kaikon vaatteet valmistetaan eettisesti, kaikesta tuotosta lahjoitetaan myös 7% kehitysmaiden lasten ja naisten kouluttamiseen. Tällä hetkellä hyväntekeväisyyskumppanina toimii Naisten Pankki, ja kohteena on naisten aseman vahvistaminen Nepalissa Lalitpurin alueella, johon vuoden 2015 maanjäristys iski voimakkaasti. Naisten Pankin työ pyrkii kehittämään, laajentamaan ja vahvistamaan naisvetoisia paikallisia instituutioita, jotka edistävät alueen naisten sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurillisia oikeuksia.

On tosi kiva että kotimaiset ja vastuullisest toimivat vaatealan yritykset lisääntyvät ja ovat kokoajan suositumpia. Ja vielä kun he tekevät tällaisia kauniin simppeleitä vaatteita, joihin ei ihan heti kyllästy ja joita voi käyttää ympäri vuoden muihin vaatteisiin yhdistellen. Se on ainakin itselleni tärkeä kriteeri.

Lisää Kaikon vaatteita voi käydä jo ennen huomista käydä kurkkimassa ainakin Facebookista sekä Instagramista. Onko merkki teille entuudestaan tuttu?

Kaupallinen yhteistyö – BookBeat
Postaus sisältää ilmaisen kokeilukuukauden

Kaupallinen yhteistyö – BookBeat 
Postaus sisältää ilmaisen kokeilukuukauden

Muistatteko kun keväällä kerroin hurahtaneeni äänikirjoihin? Hurahdus ei ole laantunut vaan päinvastoin, se on levinnyt koko perheeseen. Meillä itseasiassa mieheni aloitti ihan ensimmäisenä äänikirjojen parissa. Raskauden myötä kun muutuin itse huono-uniseksi ja hänen yöhäisiltaiset ja yölliset lukuvalon loisteessa tapahtuvat kirjanlukemiset vieressäni alkoivat haittaamaan untani. Äänikirjojen kanssa tätä ongelmaa ei tietysti ole, sillä niitä voi kuunella pimeässäkin.

Siinä vaiheessa kun mieheni oli kuunnellut jo noin puolet Jo Nesbøn tuotannosta, aloin minäkin kiinnostumaan äänikirjoista yhä enemmän. Kuuntelin kirjaa kävelyllä, matkalla jonnekkin tai kotona siivotessa – välillä vain kahvilassa istuskellen. Parasta äänikirjoissa onkin mielestäni se, että niitä voi kuunnella missä vaan ja parhaimmillaan käyttää ajan myös jollain toisella tapaa samalla hyödyksi.

Tämän kevään hypetetetyin kirja, Maria Veitolan, Veitola on sellainen jota minäkin haluan ehdottomasti suositella – ja nimenomaan äänikirjana. Jos olet jo lukenut perinteisen painetun kirjan, suosittelen silti myös kuuntelemaan sen. Koska Veitola toimii tässä itse lukijana, saa kirjasta mielestäni vielä paljon enemmän irti kuuntelemalla.

Itse kuuntelin kirjan eräänä aika raskaana ja kuormittavana ja kiireisenä viikkona. Se oli loppukevättä ja joka päivä oli kiire jonnekin, lapsia viemään ja hakemaan ja siinä välissä palaveriin ja kuvauksiin tai kauppaan tai kotiin siivoamaan samalla kun raskaus ja raskauspahoinvointi veivät kauheasti energiaa. Mutta joka kerta kun laitoin vaikkapa ratikassa kuulekkeet päähäni, pääsin pois siitä kaikesta oravanpyörästä. Tämä kirja antoi minulle ihan hirveästi energiaa raskaaseen viikkoon.

Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan ja ehkä myös siksi se yllätti niin postitiivisesti. Se oli parhaimmillaan vertaistukea vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja aikuiseksi kasvamiseen. Kirjassa sivuttiin paljon itselleni tuttuja aiheita, rohkeudesta, äitiydestä, lähimmäisen onnettomuudesta ja sairastumisesta, nettikommenteista, miesmausta, avoliitosta, arvostuksesta, bailaamisesta, synnytyksestä, omasta vartalosta, itselleen kauniisti puhumisesta ja ystävyyden päättymisestä.

Sen lisäksi että samaistuin paljon kirjaan, antoi se myös ihan uutta perspektiiviä ja näkökulmia näihin aiheisiin. Se kirjassa olikin ehkä lopulta parasta, eli kaiken sen voimauttavan (sori, en keksi parempaa tapaa kuvata) samaistumisen lisäksi pääsi toisen ihmisen maailmankuvan kautta näkemään asioita myös ihan toiselta kantilta. Se että Veitola oli itse lukijana tässä antoi myös paljon. Luulen että osa jutuista olisi mennyt ohi, tai olisin ymmärttänyt eri tavalla, ellen olisi kuullut juuri hänen äänenpainojaan tai hymyä hänen äänestään.

BookBeatin perhejaolla voi jakaa tilin perheen kesken ja kirjoja voi kuunnella parhaimmillaan viidellä eri laitteella samaan aikaan. Meillä nimittäin lapset ovat myös innostuneita kirjojen kuuntelusta kokoajan enemmän. Tämä on tosi kätevä silloin kun kaikki haluavat kuunnella omia kirjojaan samanaikaisesti.

On ollut ihana huomata miten kiinnostuneita molemmat lapset ovat nykyään lukemisesta. Molemmilla on etenkin nyt kesällä ollut kirja nenässä ihan jatkuvasti ja kännykkällä ja pädillä pelaaminen on unohtunut ihan kokonaan. Välillä heistäkin on kuitenkin kiva rentoutua ihan vain kirjaa kuuntelemalla ja Boobkeatin kautta on toki helpompi kuunella niitä vähän pidempiä satuja jota ihan vielä tuon ikäiset eivät jaksa itse lukea.

Koska puolet perheestämme kärsii matkapahoinvoinnista, ei mökkimatkoilla lukeminen tule kuunoon. Autossa onkin ollut tosi ihana kuunella satua ja itsekin ihan heittäytyä sen vietäväksi. Kovassa kuuntelussa meillä on ollut vanhat Muumi-sadut sekä Vaahteramäen Eemeli. Pojat ovat keskenään innostuneet kuuntelemaan myös Risto Räppääjää sekä kuvakirjasuosikkiaan Tatua ja Patua.

Myös nämä hellesäät ja trooppiset yöt ovat vaikeuttaneet lasten nukkumista ja jos keskellä yötä ei ole millään uni tullut, ollaan silloinkin laitettu äänikirja pyörimään. Se on myös rauhoittanut kivasti jo vähän tuskastunutta ja itkuisaa lasta.

Yksi tämän kesän ihanimmista jutuista onkin ollut perheen yhteiset satuhetket. Joko autossa tai vain ulkona ruohikolla kasassa loikoillen ja kuunnellen. Sadut ovat puhututtaneet paljon jälkikäteen ja ollaankin yhdessä pohdittu ja ihmetelty esimerkiksi Muumien kiehtovia perhe -ja sukulaissuhteita.

En voi muuta kun erittäin lämpimästi suositella Bookbeatia. Äänikirjoja voi sovelluksella ladata puhelimeen tai tablettiin myös offline-tilaan, jolloin kuunteluun ei tarvitse nettiyhteyttä. Kirjoja voi myös lukea tekstimuodossa kuuntelun sijaan. Ja suomen kielen lisäksi kirjoja löytyy ainakin ruotsiksi ja englanniksi luettuina.

Koodilla mamigogo saat linkin kautta kuukauden ilmaisen tutustumisjakson 30.9 asti (vain uusille BookBeat-asiakkaille). Jakso päättyy automaattisesti kuukauden jälkeen, ellet erikseen jatka sitä.

Moni teistä on kysellyt meidän uuden asunnon pohjapiirustusta ja ylipäätään ollut utelias meidän kodista. Me tosiaan muutimme isompaan asuntoon jo alkuvuodesta, mutta blogissa uutta kotia ei ole edelleenkään ihan hirveästi näkynyt. Meillä on vielä aika isoja juttuja kesken, kuten makuuhuoneemme vaatesäilytys, uusi sohva, molemmat ruokapöydät, muutaman seinän maalaaminen sekä poikien huoneen seinähyllykkö, joten minusta ei ole tuntunut luontevalta esitellä ns. keskeneräistä kotia.

Kun muuttaa toisen ihmisen kanssa asumaan yhteen, kodin sisustaminen on vähän hitaampaa. Ainakin meillä. Kahden kodin tavaroiden yhdistäminen ja molempien makujen mukaisten huonekalujen löytäminen ottaa aikansa, emmekä ole myöskään halunneet tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja. Toisaalta osa näistä hankinnoista on venähtänyt valmistajien pitkistä toimitusajoista johtuen. Ja yksi ruokapöytä meillä kävikin jo pyörähtämässä, mutta se ei ollutkaan täydellinen joten pistin sen jo eteenpäin.

Meidän uusperheen koti on kooltaan 93 neilömetriä, asunto sijaitsee 50-luvulla valmistuneen kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa ja kulkee koko talon läpi. Makuuhuoneita täällä on yhteensä kolme, joista kaksi ihan normaalikokoista ja yksi pienempi. Uutta kotia etsiessä ehdoton kriteeri meillä oli se, että siellä tulisi olemaan kaksi vessaa – jotka meillä nyt siis on.

Asunnossa on valmistunut juuri ennen muuttoamme kylpyhuone -sekä keittiöremontti. Keittiö meillä on melko kapea käytävän mallinen, jonka perällä on tilaa vain pienelle pöydälle. Isompi ruokapöytä onkin meillä sitten olohuoneessa josta löytyy myös takka sekä kulku pienelle parvekkeelle.

Meidän makuuhuone on olohuoneen yhteydessä ja omaa rauhaa saa sulkemalla pariovet. Edellisessä kodissa makkari oli ihan kylpyhuoneen vieressä ja nyt onkin ihanaa kun ei herää siihen jos joku käy yöllä vessassa.

Kotimme sijaitsee puiston laidalla, eikä lähellä ole ollenkaan autoteitä, joten korkeintaan täällä välillä häritsee ulkoa kantautuva puudelin haukunta tai sunnuntaisin pauhaavat kirkonkellot. Tykkään myös kovasti asuntomme valoisuudesta ja siitä, että kaikista ikkunoista näkyy lähinnä vain puita. Olemme kaikki viihtyneet tosi hyvin uudessa kodissa ja kaupunginosassa. Naapurit tulivat nopeasti tutuiksi ja mikä parasta, lapsille täällä on paljon saman ikäisiä kavereita.

Saas nyt nähdä mikä huone saadaan ensimmäisenä siihen kuntoon, että viitsin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Toki nyt kotia on näkynyt pitkin vuotta täällä blogissa kuvien taustalla, mutta kyllä jo sormet syyhyäisi päästä vihdoin tekemään ihan rehellisiä sisustuspostauksiakin.

Eilen alkoi 39. raskausviikko, eli ihan viimeisiä viedään. Toki odotan jo innolla uuden perheenjäsenemme tapaamista, mutta samaan aikaan raskauden päättyminen on yllättävänkin haikeaa. Taisin eilen jopa muutaman kyyneleen tirauttaa sen vuoksi.

Raskauteni on ollut rankka erityisesti alkuraskauden rajun pahoinvoinnin takia (joka on jatkunut aaltoilevana ihan tänne loppuun saakka), mutta myös tämän kuuman kesän ja loppuajan kolotuksien vuoksi. Silti en vaihtaisi päivääkään pois.

Muistan edelleen hyvin elävästi sen hetken, kun raskaustestissä oli kun olikin yhtäkkiä kaksi viivaa. Olin juuri heittämässä testiä roskikseen kun huomasimme sen yhdessä. Ensin nauroin ja sitten itkin. Itkin monia asioita, kuten sitä miten suunniteltu raskaus kuitenkin kävi niin kauhean nopeasti. Olin varautunut vähintään vuoden yritykseen ja yhtäkkiä kaikki muuttuikin. Eritysesti muistan itkeneeni kuitenkin sitä, että pian tämä kaikki on jo ohi. Yhdeksän kuukautta menee todella nopeasti ja etenkin järkyttävän pahoinvoinnin kanssa raskaudesta nauttimiseen jää loppupeleissä aika vähän aikaa.

Hormoonit toki ovat pinnalla nyt muutenkin, ja tätä kirjoittaessa kyyneleet taas valuvat vuolaina poskia pitkin. Olen niin ylpeä ja samaan aikaan hämmentynyt siitä, miten upea ja ihmeellinen naisen vartalo on. Että ihan oikeasti meidän kahden pienistä soluista kasvaa nyt ihan oikea ihminen sisälläni. Täysin valmis pieni vauva saattaa tupsahtaa tähän maailmaan nyt ihan mikä hetki tahansa tuosta ihan vatsanahkani takaa ja alkaa elää omaa elämäänsä juuri sellaisena kun on. Tiedän olevani todella onnekas saadessani kokea kaiken tämän.

Käsittämätöntä että me olemme saaneet aikaan uuden ihmisen tähän maailmaan. Jota olen kantanut sisälläni kaikkialle tämän koko kuluneen vuoden. Ja miten sanoinkuvaamattoman rakkaaksi tämä pieni ihminen on tullut koko perheelle, ennen kun olemme vielä edes tavanneet häntä. Vaikka on ihanaa saada perheeseen uusi vauva, on tästä raskausajasta luopuminen iso paikka.

Tässä kolmannessa raskaudessa raskausvatsakin alkoi näkymään jo melko aikaisin ja olemmekin koko perhe hyvin kiintyneitä siihen. Vatsaa on ihana silitellä ja tunnustella siellä liikkuvaa vauvaa. Ison mahan kanssa on välillä aika hankalaa, mutta samaan aikaan se on todella rakas ja kaunis. En melkein edes muista, että millainen se oli ennen.

Raskausaika on ollut myös siinä mielessä ihanaa, että minua ollaan todella huomioitu ja hemmoteltu. On ollut ihanaa olla ihailun kohteena näin ihanasta syystä. Olen eritysen kiitollinen rakkaalle perheelleni, joka kantaa puolestani kauppakassit, tekee ruokaa ja tuo aamupalaa sänkyyn. Kukaan ei ole kertaakaan väheksynyt pahaa oloani tai vaikkapa tarvettani päikkäreille. Kaikessa ollaan menty minun ehdoillani, eikä siltikään yhtään naama mutrulla.

Tuleva synnytys jännittää jo paljon enemmän kun vaikka kuukausi takaperin. Silti odotan sitä innolla. On jännää kun ei voi yhtään etukäteen tietää että miten se tulee menemään. Edelleen suurin toiveeni synnytyksen suhteen on vain, että pysyn rauhallisena ja löydän itsestäni energiaa ja ennenkaikkea luottamusta loppuun saakka. Eilen illalla tulivat myös tämän raskauden ensimmäiset vähän kipeät supistukset, mutta en usko synnytyksen silti alkavan vielä vähään aikaan.

Meidän elämä muuttuu ja mullistuu ihan pian, siihenkin on jotenkin vaikea etukäteen varautua. Pieni vauva tulee muuttamaan perheessämme kaiken. Tämä on tosi iso juttu meille kaikille ja dynamiikalle johon olemme vasta vastikään muutenkin tottuneet ja opetelleet. Yhtäkkiä se kaikki huomio kirjaimmelisesti minun navastani onkin toisaalla vauvassa, ja myös isommat lapset joutuvat taas jakamaan saamaan huomiotaan.

Raskaana olo on samaan aikaan niin ihanaa ja kamalaa. Jatkuva huoli ja kummalliset tuntemukset kuluttavat ihan hirveästi henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Raskaus ja synnytys on myös siitä ihmeellistä, että aika nopeasti ne ikävät asiat unohtuvat. Olen moneen kertaan vannonut etten halua enää ikinä olla raskaana, ja tässä sitä silti vaan silti pillitetään sitä kun se pian päättyy.