Yhteistyö – Kaiko
En tiedä mitä oikein ajattelin, kun lähdin poikien kanssa eilen muutaman tunnin kävelylle keskuspuistoon ja siitä vielä uimaan stadikalle. Kyllä tuntui selässä ja jaloissa ja no, kaikkialla. Synnytyksen käynnistymiseen tuollainen rehkiminen ei tunnu ainakaan itselläni auttavan ja jatkossa keskitynkin vain mielummin keräämään voimia tulevaa koitosta varten. Edellisenkin kerran kun synnytys käynnistyi ihan vain sohvalla leffaa katsellen. Oli kuitenkin ihana päästä loppukesän metsään maistelemaan vähän mustikoita ja ylipäätään ihmettelemään lasten kanssa kaatuneita puita ja erikoisia kasveja. Nämä ovat ihan viimeisiä hetkiä enää tällä porukalla.
Pisittekö muuten kuvista merkille poikien ihanat vaatteet? Ne ovat Kaikon ja tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona klo 9. Kaiko on suhteellisen tuore merkki kotimaisten vaatteiden markkinoilla, mutta saavuttanut heti suuren suosion.
Syksyn malliston ensimmäinen osa tulee tosiaan myyntiin huomenna ja vaatteista löytyy kuvissa näkyvää kaunista ruosteenpunaista, harmaata sekä sinistä. Moni odottaa myös Elviksen legginseissä näkyvää Babmi-kuosia ja sen kanssa kannattaakin kuulemani mukaan olla nopea, sillä näitä vaatteita tulee myyntiin hyvin rajattu erä. Kaikki vaatteet ja värit sopivat ihanasti yhteen toistensa kanssa mutta myös ainakin jo meillä myös olemassa olevien vaatteiden parina.
Saimme myös tulevalle vauvalle muutaman ihan pienen vaatteen ja täytyy sanoa että Kaikon pehmoinen ja joustava, mutta siti ryhdikäs kangas sopii tosi hyvin näihin isompien lasten vaatteisiin, mutta myös vavoille. Meidän 50 senttiset bodyt ovat kietaisumallia ja mikä parasta, nissä on myös käännettävät tumppu-hihat, jottei vauva pääse vahingossa raapimaan itseään. Myös niissä toistuvat nämä ihanat sävyt ja kuosit.
Kaiko on tehnyt aiemmin myös muutamia naistenvaatteita ja niitä on tulossa myös myyntiin myöhemmin syyskuussa. Jatkossa Kaiko haluaakin panostaa entistä enemmän myös vanhempien vaatetukseen, joten naisten vaatteet eivät tule olemaan pelkästään isompia versioita lastenvaatteista, vaan niiden suunnitteluun on panostettu vielä vähän extraa. Itse en ainakaan malta odottaa!
Myös lasten koot kasvavat aina tuonne 156/164 cm saakka, mikä on erityisen mukava uutinen meille vähän isompien lasten vanhemmille. Laadukkaita kotimaisia ja kauniin simppeleitä vaatteita kun on vaikea löytää enää noin isoille. Myöhemmin vaatteita tulee myös miehille.
Oma suosikkini tästä Kaikon ensimmäisestä erästä on kietaisubodyjen lisäksi ehdottomasti tuo Elviksen päällä oleva huppari. Hauskana ykistyiskohtana siinä on t-paita hihat ja hieman pidempi takahelma. Ja tuo ruosteenpunainen väri yhdistettynä harmaaseen todella kaunis! Jos teiltä löytyy kotoa myös mekkoja käyttäviä lapsia, kannattaa ehdottomasti katsastaa uusi Peplum Dress – miten söpö voikaan olla!
Sen lisäksi että Kaikon vaatteet valmistetaan eettisesti, kaikesta tuotosta lahjoitetaan myös 7% kehitysmaiden lasten ja naisten kouluttamiseen. Tällä hetkellä hyväntekeväisyyskumppanina toimii Naisten Pankki, ja kohteena on naisten aseman vahvistaminen Nepalissa Lalitpurin alueella, johon vuoden 2015 maanjäristys iski voimakkaasti. Naisten Pankin työ pyrkii kehittämään, laajentamaan ja vahvistamaan naisvetoisia paikallisia instituutioita, jotka edistävät alueen naisten sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurillisia oikeuksia.
On tosi kiva että kotimaiset ja vastuullisest toimivat vaatealan yritykset lisääntyvät ja ovat kokoajan suositumpia. Ja vielä kun he tekevät tällaisia kauniin simppeleitä vaatteita, joihin ei ihan heti kyllästy ja joita voi käyttää ympäri vuoden muihin vaatteisiin yhdistellen. Se on ainakin itselleni tärkeä kriteeri.
Lisää Kaikon vaatteita voi käydä jo ennen huomista käydä kurkkimassa ainakin Facebookista sekä Instagramista. Onko merkki teille entuudestaan tuttu?
Kiva, että tulee isompia kokoja. Meillä juuri 8 täyttäneelle monessa lastenvaate merkissä on isoin koko on jo liian pieni ja ainoastaan ketjuliikkeiltä ja urheiluvaatemerkeiltä löytyy pidemälle lapselle sopivaa vaatetta.
Tosi kauniita kuvia pojistasi! Ihan sellainen satumainen tunnelma 🙂
Tsemppiä raskauden viime metreille! Blogiasi on mukava lukea ja seurata 🙂