Minulla on onni olla lahjakkaiden ja rohkeiden perheenjäsenten sekä ystävien ympäröimänä. Milloin kukakin julkaisee kirjan, ryhtyy yrittäjäksi, lennätetään Cannesiin stailaamaan juhlat, saa aikaan somehitin, perustaa kauppoja ympäri euroopan, pyörittää omaa vaate-mallistoa, irtisanoutuu, julkaisee musiikkia tai mitä milloinkin. Kaikkia heitä yhdistää rohkeus. Rohkeus hypätä tuntemattomaan ja tehdä juuri sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Kai se on niin, että samanhenkiset ihmiset vain ajatuvat yhteen. He saavat toisiaan voimaa, inspiraatiota ja sitä rohkeutta. Toinen tärkeä asia on se, että tuemme toisiamme. Ollaan aidosti iloisia toistemme saavutuksista. Ymmärrämme, että toisen menestyminen ei ole pois itseltä. Nimittäin sellaiseen täällä Suomessa on tullut valitettavan usein myös törmättyä.

Ajattelenkin, että kateus johtuu usein siitä, ettei itse uskalleta. Se on myös hirveän kuluttavaa ja vie varmasti itseltä pois juurikin niitä voimia, joita siihen tekemiseen ja uskaltamiseen tarvittaisiin.

Meillä on onneksi todella hyvä meininki, niin kavereiden kun vähän etäisemmin tuttujen tyyppienkin kesken. Kaikki tsemppaa ja kannustaa. Ihaillaan toisiamme ja ollaan ylpeitä toisistamme. Tiedämme, että kun joku saa jalkansa oven väliin, on se jatkossa helpompaa myös itselle.

On ollut hienoa päästä seuraamaan ihan vierestä mitä erilaisempia menestystarinoita. Vielä hienompaa on ehkä ollut sen työn ja välillä epäonnistumistenkin näkeminen. Silloin se intohimo ja uskominen omaan juttuunsa näkyy parhaiten.

Tällaisia keveitä ajatuksia tuli tänään mieleen, kun käytiin kahvilla kavereideni Pajun ja Peetan kanssa. Kaikki me tehdään omaa juttuamme, tykätään siitä, ollaan hyviä niissä, uskotaan itseeme ja toisiimme. Meidän pöytään tupsahti hetkeksi vielä tuo GreenStreetin Johannes, jonka herkulliset raakakaut leviävät varmaan kohti ympäri maailman.

Joten siis, uskokaa itseenne, olkaa rohkeita, tehkää juuri sitä mistä tykkäätte ja kannustakaa toisianne! Hyvä siitä tulee.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

– Aamulla joku oli vallannut sänkyni
– Aamupalaksi jogurttia, granolaa ja puolukoita
– Radiosta Klaus Wing
– Siivousta ja järkkäilyä
– Lounaaksi kahvia, lapsille eilistä keittoa
– Muutama tunti ulkoilua ja kuvaukset itä-pasilassa
– Lidlistä pakastepizzaa ja karkkia
– Kaksi jaksoa Skamia ja lasi kuoharia
– Pari tuntia luistelua Brakulla
– Iltapalaksi kaakaota
– Tulikuuma suihku ja peiton alle
– Ehkä vielä vähän Skamia

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tykkään ihan hieveästi kalentereista jotka ovat mahdollisiman yksinkertaisia ja selkeitä. Koko viikon on mahduttava aukeamalle ja jokaisen päivän kohdalla pitää olla riittävästi tilaa omille kirjoituksille.

Minulla on aiempina vuosina ollut Lahden muotsikan opiskelijoiden kalenteri, joka on hyvin ajanut takoituksena. Siinä pääosassa on kuitenkin ollut joka aukeamalla olevat valokuvat, jolloin kirjoitustilaa ei siis ole ollut niin paljon. Kun sitten näin kaverillani tämän Sasha Kretovan kalenterin, oli minunkin saatava se.

Nykyäänkän digiaikana kirjoitan kaikki menoni käsin kalenteriin. Samalla se toimii pienimuotoisena päiväkirjana. Minulle on tärkeää että kalenterissa on tilaa myös päiväkohtaisesti, että tarpeeksi tyhjiä sivuja lopussa varattuna muistiinpanoille. Loppuvuotta kohden kalenterini ovatkin ihan täynnä kirjoitusta, muistutuksia ja muistiinpanoja joista en itsekään saa kun puoliksi selvää.

Tässä A5 kokoisessa kalenterissa ihastuttaa yksinkertaisten sivujen lisäksi kalenterin taitto. Itseasiassa kaikki Sahsa Kretovan papeituotteet hän tekee itse käsin Helsingissä. Rakastan myös tuota kannen kaunista, uituista kuviota ja sitä, ettei kannessa lue missän isolla että KALENTERI tai 2017 tai vastaavaa.

Minkäslaisia kalentereita teiltä löytyy, vai käyettääkö joku ylipäätään enää edes paperisia kalentereita?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Hupsista, taisin ostaa lennon itselleni ja pojille Thaimaahan. Olen todella huono miettimään asioista kovin pitkälle, mutta ekaa kertaa elämässäni ennakoin ja lennot ovat vasta marraskuulle. Tai no ihan hetken mielijohdehan tämä oli, löysin nimittäin niin hyvän tarjouksen, joka oli voimassa enää muutaman tunnin. En vaan voinut jäättää sitä välistä.

Rupesin kuitenkin vähän sen jälkeen  miettimään, että apua, mitä sitä tulikaan nyt tehtyä. Lähteä nyt yksin lasten kanssa reppureissaamaan noin kauas. Toisaalta, lapset ovat tuolloin jo 6 -ja 8-vuotiaita, että ehkä me pärjätään? Ja Thaimaassa on muutenkin kai lasten kanssa aika helppoa. Ainakin viimeksi muutama vuosi sitten oli, jolta nuo yllä olevat kuvatkin ovat. Silloin meillä tosin oli suorat lennot ja pakettimatka sisälsi majoituksen lisäksi myös kuljetukset ja ruoat ja mukana oli myös muita aikusia.

Lennot meillä on nyt yhdellä välilaskulla Bangkokiin. Aika kentällä lentojen välissä 2-3 tuntia. Olen tässä nyt muutaman illan tutkaillut vähän paikkoja ja tällä hetkellä alustava suunnitelma olisi sellainen, että viettäisimme Bangkokissa kaksi yötä ja lähtisimme sitten kolmantena yöbussilla kohti Krabia. Krabilta sitten matkaisimme vielä Koh Lantalle. Siellä sitten viettäisimme  loppu loman, eli vähän alle pari viikkoa ja sieltä lentäen Krabin ja Bangkokin kautta takaisin kotiin.

Kuulisin kuitenkin enemmän kun mielelläni vinkkejä ja kokemuksia teiltä, jotka olette tuolla reissanneet. Tai kommenttia, että kuulostaako suunnitelma edes yhtään järkevältä? Ajattelin myös varailla kaikki majoitukset etukäteen ja niiden valinnassa olisi tosi kiva saada myös apuja!

Bangkokissa olisi kiva yöpyä ihan keskustan hulinoissa, niin että olisi helppo ja nopea liikkua. Hotelli saisi olla tietysti tosi kiva ja persoonallinen, mutta ei liian kallis. Lapsille sopiva uima-allas pitäisi myös löytyä. Samoin vinkkejä nähtävyyksistä, kivoista paikoista ja kauneimmista temppeleistä oli mahtava kuulla! Samoin jos löytyy kokemusta busseista ja yötä vasten matkustamisesta.

Koh Lantalta olisi tarkoitus löytää myös joku aivan ihana (tietysti) hotelli. En halua sellaiseen jättisuuren kompleksiin, vaan oikeastaan mahdollisimman pieneen. Sen tulisi sijaita aivan rannalla, siinä pitäisi olla allas, wifi, hyvä aamupala sekä edes muutama ravintola ja kauppa kävelymatkan päässä. Onko ideoita? Kaikki vinkit tästäkin paikasta sekä päiväretkistä otetaan ilolla vastaan!

Reissuun on tosiaan vielä kymmenen kuukautta, mutta jännitystä helpottaisi vähän se, että saisi suunnitelmia hieman selvemmiksi. Juurikin eniten jännittää nuo pitkät välimatkat ja ihan uudet paikat. Tavallaan tuntuu ihan hölmöltä suunnitella reissua jo näin paljon etukäteen, mutta yksin lasten kanssa matkustaessa uskon että se on ihan järkevää.

Eli apua!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Minulla oli viime viikonloppuna muutamaankin otteeseen erittäin hyvät, syvälliset ja mielenkiintoiset keskustelut. Oli muutenkin ihana ja kaveritäyteinen loppuviikko. Juuri sopivasti hömppää ja sitten siinä lomassa vähän näitä vakavempia pohdiskeluja.

Oikeastaan minun ei edes kovin usein tee mieli jutella kovinkaan vakavista aiheista, ainakaan kovin pitkään, hauskanpidon lomassa. En tiedä miksi, mutta niin itse kun ystävänikin tuntuivat olevan tällä kertaa ns. avautumistuulella. Käytiin läpi kaikki lapsuuden traumoista parisuhdeongelmiin. Hurjan antoisia keskusteluita. Myönnän että viinillä saattoi olla osittain osuutta asiaan.

Oltiin juuri aiemmin illalla puhuttu parin kaverin kanssa itsetunnosta, ja sitä miten vääristynyt käsitys monilla on valitettavasti itsestään. Itse kerroin muun muassa siitä, että vaikka itselläni ei uisenmiten ole suuria ongelmia sen kanssa etten ole hoikka, niin minusta tuntuu että monella muulla on. Olen ollut ihan vakuuttunut siitä, että LÄHES KAIKKI ihmiset esimerkiksi tujottavat vatsaani. Kuitenkin tästä ääneen puhuessa, tajusin koko jutun olevan vain omien korvieni välissä.

Samana iltana juttelin myös yhden miehen kanssa. Ollaan tuttuja ja meillä on pieni yhteinen historia. Hän puhui minusta todella kauniisti, kertoi ihailevansa juttujani ja tapaani jolla teen asioita. Puhuttiin paljon muunmuassa ihmissuhteista ja elämästä ylipäätään. Yhtäkkiä hän vakavoitui ja kysyi, että saisiko sanoa yhden asian suoraan. Hän tuntui olevan kovin pahoillaan, nyt olisi tulossa jotain mitä en ehkä tahtoisi kuulla.

Koska oltiin juuri aiemmin puhuttu vähän siitä meidän jutusta ja sinkkuudestani, arvasin mitä sieltä olisi tulossa. Tiesin, että seuraavaksi hän sanoisi, että jos laihduttaisin niin olisin täydellinen ja löytäisin kyllä jonkun. Olin jo valmiiksi loukkaantunut kun hän aloitti lauseen. ”Minttu, sä… (pidätin hengitystäni) … ansaitset niin paljon parempaa.”

Huh.

Niin. Tiedän sen. Ja siksi varmasti olenkin ollut näin kauan sinkku. Mutta vaikka tiedän tämän, miksi ajattelen ihmisten ajattelevan minusta ihan toisin? Siis ihan hullua! En juurikaan välitä mitä ihmiset minusta ajattelevat. Minulla on ihan hyvä itsetunto, tiedän itse olevani hyvä ja kiva. Miksi ihmeessä kuitenkin laitan mielessäni tuollaisia ajatuksia muiden päähän!?

Nuo sanat, ansaitset parempaa, tulivat juuri oikeaan aikaan. Olen tässä viime aikoina yrittänyt sanoa itselleni samaa. Perustella tätä yksinoloa sen kautta. Olen nimittäin saanut anonyymiä kritiikkiä, että ehkä olisi aika laskea rimaa. Mutta jos en ole tähänkään saakka halunnut olla jonkun kanssa vain sen olemisen takia, niin miksi tekisin sen nyt? Minulla on oikein hyvä näinkin, joten miksi tyytyisin vähempään?

Ja toki tuo ansaitset parempaa liittyy kaikkiin muihinkin elämän aloihin. Töihin, ihmissuhteisiin, harrastuksiin, kotiin – siis kaikkeen. Ansaitsen todellakin parempaa käytöstä myös itseltäni. Nyt lopetan tuollaisten hullujen ajatuksten laittamisen toisten päähän ja vaalin näitä kauniita sanoja<3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.