En ole vieläkään kunnolla esitellyt uutta polkkatukkaani, vaikka se toki onkin joissain kuvissa täällä ja instan puolella vilkkunut. Palaan siihen vielä paremmin, mutta sitä ennen muistellaan vähän menneitä! Aloin itse selaamaan vanhoja hiuskuviani, kun halusin nähdä mikä olikaan se lähtötilanne silloin, kun rupesin kasvattamaan omaa väriäni.

Äitini on kampaaja ja olenkin saanut aikoinaan sävyttää hiukseni ensi kertaa noin kymmenvuotiaana. Siitä lähtien hiukseni ovat lähes poikkeuksetta olleet aina värjätty. Olen kokeillut vaikka mitä. Hiukseni ovat olleet todella lyhyet ja todella pitkät, sekä kaikkea siltä väliltä. Värjäykset ovat olleet pääosin onneksi suhteellisen luonnollisia aina, mitä nyt pahimpaan Spice Girls faniaikaan ne olivat samalaiset kun Gerillä sekä joskus myös aivan mustat. Värjäysten ja leikkausten lisäksi minulla on ollut kaksi kertaa permis – sellaista ihan pientä afrokiharaa.

Sen lisäksi, että kävin äitini liikkeellä laittamassa tukkaani, teimme kavereiden kesken toistemme hiuksile myös kaikenlaista. Välillä ne onnistuivat, välillä eivät. Olen leikannut itselleni otsatukan ja katunut sitä heti jälkeenpäin niin lukemmattoman kerrat – myös vielä ihan aikuisiällä. Muistan eritysen hyvin yhden kerran, kun olin kaverillani yökylässä. Päätimme tuttuun tapaamme vähän freesata hiuksiamme ja minä leikata itselleni otsahiukset. Tottunein elkein tartuin saksiin ja napsaisin – tällä kertaa kuitenkin ihan liikaa. Otsahiukset jäivät vain muutaman sentin mittaisiksi. Noh, onneksi ne kasvoivat nopeasti.

Blogin kuvia taaksepäin selatessa muistinkin, että minulla oli sen alkuaikoina takaa ihan lyhyeksi leikattu, edestä vähän pidempi tummanruskea tukka. Sitä ennen minulla oli ollut pitkät punaiset hiukset, jotka uudestaan kasvatin ja joilla olinkin aika pitkään. Aina toki värjäystyyli välillä vaihtui.

Kunnes nelisen vuotta sitten tartuin taas itse fiskarseihin ja pätkäisin polkan (sitä piti kyllä käydä siistimässä kampaajalla). Sen jälkeen olenkin viihtynyt polkassa tosi hyvin, kunnes tosiaan aloin kasvattamaan omaa hiusväriäni sekä siinä samalla sitten hiuksiakin.

Nyt minulla on taas polkka ja se on kyllä ehdottomasti oma suosikkini. Omasta väristänikin tykkään, vaikka samaan aikaan tuo kylmä vaalea noista ylläolevista kuvista on mielestäni myös tosi ihana. Se on samalla ollut kaikista vaikein väri, kun sitä piti ylläpitää ties millä tuotteilla, jonka lisäksi jatkuva vaalennus myös lopulta pilasi hiukseni.

Kaikenlaisia tyylejä sitä onkin mahtunut ihan muutamaan vuoteen vielä näin aikuisiälläkin. Nyt tuntuu ihan todella vapauttavalta, kun väri on vain omaa – ei tarvitse miettiä juurikasvun jatkuvaa värjäämistä. Sen lisäksi olen vähentänyt hiusten suoristamista ihan radikaalisti. Ennen kun suoristin hiuksiani vähintään kerran päivässä, joskus useamminkin. Nyt teen sitä ehkä korkeintaan kerran kuussa. Myös erilaisten hiustuotteiden ja ylipäätään kemikaalien käyttäminen on ihan itselläni ihan minimissä. Mutta tämän hetkisistä hiuksista paremmin lisää pian omassa postauksessaan!

Mikä kuvan tyyleistä on teistä kivoin ja mikä taas ei sovi mielestänne minulle yhtään?

Itseasiassa otsikoin postauksen jo aiemmin, tämän pitäisi olla että HIUKSET TOISSAPÄIVÄNÄ, ne eivät nimittäin ole enää pitkät!

Olen miettinyt hiusten leikkaamista jo pitkään ja matka tähän pisteeseen on ollut aika pitkä. Vaalensin hiukseni viimeisen kerran elokuussa 2017, jonka jälkeen päätin, että aion kasvattaa oman värini kokonaan takaisin. Ja nyt 18 kuukautta myöhemmin hiukset olivat vihdoin kasvaneet niin paljon, että pääsin kampaajan penkkiin.

Hiukseni menivät useista vaalennuksista todella huonoon kuntoon, iso osa päällishiuksista katkesi ihan kokonaan. Niinpä oman värin kasvattaminen oli oikeastaan ihan välttämätöntä.

Koko kasvattamisajan olen pitänyt hiuksiani pääosin kiinni, joten hiukset ovat kasvaneet pituutta vähän salaa. Muutamia kuukausia sitten tajusin itsekin, että hiukset ovat todella pitkät. Niitä on tässä muutaman vuoden aikana napsaistu ihan vähäsen muutamasti, mutta halusin itse leikata ne kunnolla vasta sitten, kun saan ne kokonaan oman värisiksi.

Raskausaika ei sinänsä vaikuttanut hiusteni kuntoon, mutta hormonitoiminnan takia hiuksia lähti todella vähän, joten niistä tuli entistä paksummat. Annoin siis vain hiusten kasvaa ja nautin paksusta ponnaristani.

Odotin kauhulla synnytyksen jälkeistä hiustenlähtöä. Kun hiuksia ei koko raskausaianka juurikaan lähde, kuten niitä normaalisti lähtee, tuntuu synnytyksen jälkeen sulkakato ihan hirveältä.

Sanotaan, että hormonitoiminta alkaa tasaantua muutama kuukausi synnytyksen jälkeen, jolloin myös useimmilta alkaa hiukset silloin lähtemään. Itse kuvittelin jo säästyneeni tällä kertaa tältä, mutta muutama kuukausi sitten se kuitenkin alkoi.

Yhtäkkiä meillä oli koko kämppä täynnä hiustuppoja, tyyny aamuisin ihan hiuksissa ja suihkun lattiakaivo jatkuvasti tukossa. Yksi veto harjalla päästä ja harja oli täynnä. Irtohiusten määrä näytti toki myös dramaattisemmalta, kun hiukset olivat niin pitkiä. Yhtäkkiä aiempi paksu ponnarini tuntui enää laihalta liurulta.

Monet sanoivat minulle. että älä leikkaa hiuksiasi! Pitkät hiukset olivat kyllä hienot, mutta mielestäni itselleni sopii kuitenkin vähän lyhyempi malli. Se keventää kivasti.

Olisin halunnut kasvattaa hiuksiani vielä vähän, jotta kaikki aiemmin vaalennettu hius saataisiin pois. Samalla halusin kuitenkin pitää tukan sen verran pitkänä, että saisin sen pienelle ponnarille. Olin myös ajatellut lahjoittaa hiukseni järjestölle, joka valmistaa niistä peruukkeja syöpähoitojen vuoksi hiuksensa menettäneille lapsille. Silloin niiden pitää olla vähintään 17 senttiä pitkät.

Eilen hiukset sitten leikattiin – kampaajan mukaan hiuksista lähti 25 senttiä! Hius oli valitettavasti niin huonokuntoista, ettei sitä kannattanut kuitenkaan lahjoitettavaksi antaa, mutta ai vitsit kun olo koheni. Nyt minulla on ihanan pirtsakka polkka!

Ennen leikkaamista sain tosiaan ihan hirvittävän määrän viestejä, joissa minua tiukasti kiellettiin leikkaamaan hiuksiani. Ymmärrän kyllä, sillä onhan pitkä tukka näyttävä. Itse kuitenkin olen kohta kaksi vuotta suunnitellut ja odottanut hiusteni leikkaamista ja kokonaan omalla hiusvärillä olemista.

Voi olla, että jossain vaiheessa kasvatan takaisin uudestaan pitkät hiukset, hyväkuntoisina ja värikäsittelemättöminä.

Omalla hiusvärillä oleminen on ollut ihan tosi vapauttavaa. Muutama ensimmäinen kuukausi oli hankalaa. Luulin myös aluksi, että oma värini on ihan harmaa. Nopeasti kuitenkin oma väri alkoi erottumaan, kun pituutta tuli lisää.

Ihaninta on ollut kuitenkin jatkuvasta värjäyskierteestä poispääseminen. Samalla aloin muutenkin vähentämään hiusteni käsittelyä alkaen tulemaan jopa ihan sinuiksi pörröisen pehkoni kanssa.

Yritän pian laittaa kuvaa uudesta lyhyestä tukasta, mutta sitä ennen vielä kerran nämä pitkät (ja vähän märät ja ölyiset). Nyt näitä katsoessa tuntuu ihan uskomattomalta, miten kauan jaksoinkaan olla tuon pitkän ja värjäyksestä vahingoittuneen hiuksen kanssa.

Pitkästä aikaa päivä tuntuu oikeasti päivältä, kun ulkona on vain vähän harmaata, eikä marraskuisen synkeää ja pimeää. Sattuikin juuri sopivasti, että molemmat pojat ovat flunssassa kotona ja päivä vietetään neljän seinän sisällä. Olen jo pitkään myös odottanut vähän valoisampaa päivää, jotta saisin otettua blogiin kuvia niin uudesta säilytysratkaisustamme että sohvastamme. Tänään ei kuitenkaan vaan onnistu, sillä asioiden raivaamiseen niiden päältä ja edestä menisi koko päivä.

Kaaoksen ja kipeiden lasten jatkoksi minulle sattui sopivasti, juuri ennen ristiäisiä, silmätulehdus. Jo eilen aamulla oikea silmä tuntui jotenkin hassulta, mutta unohdin koko asian ja menin itse asiassa vielä pitkästä aikaa värjäyttämään ripseni. Se tuskin ainakaan auttoi asiaa, sillä heräsin viime yönä useamman kerran siihen, että silmää kutitti, kirveli ja se oli turvonnut ja rähmi aika paljon.

Ennen reissua apteekkiin tai lääkäriin päätinkin sitten kokeilla monien parhaaksi vannomaa lääkettä, nimittäin rintamaitoa. Pari tippaa tissistä ruiskuun ja siitä silmään. Ja arvatkaas mitä – se auttoi! Rähmiminen loppui ja turvotus sekä punoitus laski lähes välittömästi. Nyt olen lisäillyt aamupäivän aikana maitoa silmään muutaman kerran uudestaan ja se alkaa tuntumaan jo ihan täysin tervehtyneeltä.

Etenkin lapsettomille tämä voi kuulostaa aika erikoiselta. Mutta kaikki lapsellisetkaan eivät välttämättä tiedä, mihin kaikkeen ihmeellisestä äidinmaidosta on.

Äidinmaito sisältää valkuaisaineita, hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa. Kivennäis- ja hivenaineita kuten sinkkiä, rautaa ja kalsiumia. A, B1-B12, C, E ja K vitamiineja. Vasta-aineita mm. tulehdustauteja vastaan, valkosoluja, hormoneja, entsyymejä ja kasvutekijöitä sekä hyödyllisiä allergeeneja äidin syömästä ruoasta.

Vauvan täydellisen ravinnon lisäksi äidinmaitoa voi käyttää ihottumaan, silmätulehdukseen, kuiviin silmiin, naarmuihin, ruhjeisiin ja haavoihin, tukkeutuneeseen nenään, hyttysen pistoon, akneen, vauvan hormoninäppyihin, rohtuneisiin ja halkeileviin huuliin, kipeään kurkkuun, vesirokkoon ja jopa huuliherpekseen. Äidinmaito sopii loistavasti kylpyveden joukkoon ihoa hoitamaan sekä tietenkin myös ruoanlaittoon.

Myös imetyksellä on suuria terveysvaikutuksia äidille. Se nopeuttaa synnytyksestä toipumista, alentaa riskiä sairastua 2. tyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, rintasyöpään ja munasarjasyöpään. Täysimetys voi toimia osittain myös ehkäisynä ja kuluttaa keskimäärin 500 kaloria vuorokaudessa. Imettäminen myös lisää mielihyvähormonin tuotantoa. On selvää tutkimustietoa siitä, että äidinmaito vähentää lapsen korvatulehduksia sekä hengitystie- ja suolistotulehduksia, keliakiaa, lapsuusiän leukemiaa, atooppista ihottumaa sekä astmaa. Aika ihmeellistä siis!
Vaikka oma tavoitteeni täysimetyksestä (ja nykyään ylipäätään mistään imetyksestä) ei onnistunut, on aika hienoa että omaa maitoa voi hyödyntää muullakin tavoin – kuten nyt omaan silmätulehdukseen. On se ihminen ja luonto vaan ihmeellinen.

Mittailin alkuvodesta silmämääräisesti hiuksiani. Jos ne kasvaisivat normaalia sentin kuukausivauhtiaan, saisin kesällä leikattua tasaisen polkan. Moni ehkä muistaa, olen kasvattanut nyt omaa väriäni viime elokuusta, jolloin huomasin usean vaalennuksen jälkeen hiusteni kärsineen kovasti.

Vaalennuksia minulle oltiin tehty pitkin vuotta, mutta keväällä päätin haluta lopulta ihan platinablondiksi ja jos muistan oikein, istuin yhteensä yli kaksitoista tuntia kampaajan tuolissa sen saadakseni. Viimeisimpien vaalennusten jälkeen hiuksia kuitenkin alkoi katkeilemaan todella huomattavasti. Etenkin edestä ja päälikerroksista. Päätin kasvattaa kokonaan oman värin takaisin ennen mitään seuraavia käsittelyitä.

Viime viikolla havahduin kuitenkin tällä kertaa siihen, että etuhiukseni tuntuvat olevan edelleen suunnilleen samassa pituudessa mitä alkuvuodesta. Takana olevat hiukset ovat kasvaneet, mutta ihan kun etuhiukset olisivat jumiutuneet vanhaan pituuteensa. Voiko olla ja mistä tämä voi johtua?

Joukosta puskee kuitenkin myös uusia hiuksia vaikka kuinka, joten aluksi ajattelemalla vitamiininen puutteellakaan tätä ei kai voi mitenkään selittää? Enkä se ole vain minä joka asian näkee, vaan myös Osku on samaa mieltä siitä, etteivät hiukset ole kasvaneet.

Voiko tämä olla joku kummallinen raskauteen ja hormooneihin liittyvä asia vai mitä ihmettä? Onko jollain käynyt samoin? Sitten kun katsoo eroa taaimmaisten hiusten juurikasvuun, niin siinäkin on mielestäni eroa. Eli etuhiukset eivät ole vain katkenneet lisää, vaan ne eivät ihan oikeasti vaan kasva samaan tahtiin. Olisi todella kiinnostavaa tietää mistä tällainen voi johtua.

Oma hiustenväri on muuten yllättänyt positiivisesti (ei kyllä ole oikeasti ihan noin tumma kun kuvissa näyttää), vaikka haaveilenkin vaalentamista taas ensi kesäksi. Jos siihen aikanaan päädyn, se käy onneksi tällä kertaa käsittelemättömään hiukseen varmasti tehokkaammin, eikä sitä tarvitse kuluttaa näin puhki. Mutta tällä hetkellä tuo oma, yllättävän tumma, väri kelpaa minulle myös hyvin.

Sain kuukausi sitten luottokampaamostani, Katjamariateamista, testiin Kérastasen uusia Aura Botanica-luonnonkosmetiikkasarjan hiustuotteita. Shampoon, hoitoaineen sekä öljysuihkeen. Tosi kiva että laadukkaat kampaamosarjarjatkin alkavat kiinnostumaan tästä kasvavasta trendistä ja jättävät turhia kemikaaleja pois tuotteistaan. Aura Botanican raaka-aineet ovat keskimäärin 98% luonnonmukaisia tinkimättä kuitenkaan tuotteiden laadusta ja olemalla edelleen kampaamolaatuinen sarja. Tuotteet sisältävät muumuassa kookos-, argan-, ja auringonkukkaöljyjä sekä damaskinruusuvettä ja kaikki raaka-aineet myös hankitaan ja tuotetaan vastuullisesti.

Nyt aionkin jatkossa kiinnittää vielä entistä enemmän huomiota hiusteni hoitoon. Olen jo nyt vähentänyt niiden lämpökäsittelyä varmaan 90% ja näin toimin jatkossakin. Katsotaan mitä synnytys ja mahdollinen imetys saa hiuksille aikaan, toivottavasti ainakin osa pysyy päässä. Ja toivotaan että nuo etuhiukset alkaisivat pian kasvamaan taas.

Ja joo, seuraavaksi menen nyppimään nuo kulmakarvat. Ne sentään kasvaa.

Olenkin kertonut aiemmin tästä oman värini kasvatusprojektista joka alkoi viime syksynä. Hiukseni olivat kokeneet kovia hyvin hyvin monen vaalenuskerran jälkeen, jolloin minulle ei oikeastaan jäänyt muuta mahdollisuutta. Osa hiuksistani nimittäin katkesi lopulta ja ajattelin, että kasvatan kaiken käsitellyn hiuksen pois ennen kun seuraavan kerran teen niille mitään käsittelyjä.

Viimeiset vaaleat raidat minulle laitettiin siis elokuussa ja sen jälkeen vain värjättyä hiusta ollaan muutaman kerran taitettu hellävaraisella ja hoitavalla värillä viileämmän sävyiseksi. Tässä välissä niitä ollaan muistaakseni myös kerran tai pari ihan muutamalla sentillä tasoitettu.

Yllätyin kun oma värini ei ollutkaan sellainen mitäänsanomaton maantienharmaa, vaan oikeastaan aika ruskea. Etenkin niskassa, missä hius ei ole päässyt auringonvalossakaan vaalentumaan on väri mielestäni tosi nätti – enpä olisi uskonut!

Sen lisäksi etten ole värjäillyt hiuksia, olen yrittänyt rasittaa niitä mahdollisimman vähän myös karsimalla kaikki ylimääräiset lämpökäsittelyt, eli föönaamisen sekä suoristamisen. Ennen suoristin hiukseni lähes poikkeukseta joka päivä. Nyt olen kuukausikaupalla pitänyt kurittomia kutrejani vain kiinni.

Koska etenkin edessä ja hiusten pääliosassa on paljon katkenneita hiuksia, tulee minulle sellaiset hyvin vahvat kasarivibat hiuksistani. Hiukset auki näytän mielestäni Keke Rosbergilta tai joltain hevibändin jäseneltä. En edes tajunnut kuinka paljon hukseni ovat kasvaneet, sillä ne ovat kokoajan nutturalla niskassa.

Eilen suihkun jälkeen minulle tuli vähän kiire ja jouduin föönaamaan hiukset. Kuten kuvista huomaa, minulla on aika taipuisat hiukset, jotka siis normaalisti olisin vielä suoristanut. Nyt en kuitenkaan tehnyt sitä, enkä myöskään laittanut niitä kiinni. Ekaa kertaa en muista edes milloin. Ja yllätyin, kuinka pitkäksi hiukseni olivatkaan kasvaneet.

Ei ehkä kuulosta isolta tai ihmeelliseltä jutulta, mutta se oli, nimittäin että jätin hiukset auki ja olin niin ihmisten ilmoilla koko päivän! Ja uudestaan tänään. Olen niin pitkään pitänyt niitä kiinni ja sitä ennen ollut lyhyellä polkalla, ettei tämä hiustyyli tunnu yhtään omalta. Kivaa vaihtelua kuitenkin.

Olen muuten aina pitänyt omaa hiuslaatuani karheana, mutta se onkin tainnut johtua vain siitä, että värjäykset ovat tehneet siitä sellaisen. Oman värinen hius alkaa olla jo sen verran pitkää että siitä selkeästi huomaa sen olevan paljon sileämpää ja sellaista enemmän perinteisempää hentoa suomalaista hiusta. Uutta hiusta puskee myös ihan hullun lailla, joten tuota lyhyttä vauvahaituvaa on joka puolella päätä.

Kasvatusprojetki siis etenee pikkuhiljaa suunnitelmien mukaan. Vielä en tiedä annanko hiusten kasvaa vielä lisää pituutta vai kävisinkö poikkaisemassa taas polkaksi.  Ehkä leikkaan, mutta ennen sitä yritän pitää hiuksia myös jatkossakin enemmän auki ja luonnollisessa kiharassa tilassaan.