MUTTA MITÄ TAPAHTUI ETUHIUKSILLE?

5/07/2018

Mittailin alkuvodesta silmämääräisesti hiuksiani. Jos ne kasvaisivat normaalia sentin kuukausivauhtiaan, saisin kesällä leikattua tasaisen polkan. Moni ehkä muistaa, olen kasvattanut nyt omaa väriäni viime elokuusta, jolloin huomasin usean vaalennuksen jälkeen hiusteni kärsineen kovasti.

Vaalennuksia minulle oltiin tehty pitkin vuotta, mutta keväällä päätin haluta lopulta ihan platinablondiksi ja jos muistan oikein, istuin yhteensä yli kaksitoista tuntia kampaajan tuolissa sen saadakseni. Viimeisimpien vaalennusten jälkeen hiuksia kuitenkin alkoi katkeilemaan todella huomattavasti. Etenkin edestä ja päälikerroksista. Päätin kasvattaa kokonaan oman värin takaisin ennen mitään seuraavia käsittelyitä.

Viime viikolla havahduin kuitenkin tällä kertaa siihen, että etuhiukseni tuntuvat olevan edelleen suunnilleen samassa pituudessa mitä alkuvuodesta. Takana olevat hiukset ovat kasvaneet, mutta ihan kun etuhiukset olisivat jumiutuneet vanhaan pituuteensa. Voiko olla ja mistä tämä voi johtua?

Joukosta puskee kuitenkin myös uusia hiuksia vaikka kuinka, joten aluksi ajattelemalla vitamiininen puutteellakaan tätä ei kai voi mitenkään selittää? Enkä se ole vain minä joka asian näkee, vaan myös Osku on samaa mieltä siitä, etteivät hiukset ole kasvaneet.

Voiko tämä olla joku kummallinen raskauteen ja hormooneihin liittyvä asia vai mitä ihmettä? Onko jollain käynyt samoin? Sitten kun katsoo eroa taaimmaisten hiusten juurikasvuun, niin siinäkin on mielestäni eroa. Eli etuhiukset eivät ole vain katkenneet lisää, vaan ne eivät ihan oikeasti vaan kasva samaan tahtiin. Olisi todella kiinnostavaa tietää mistä tällainen voi johtua.

Oma hiustenväri on muuten yllättänyt positiivisesti (ei kyllä ole oikeasti ihan noin tumma kun kuvissa näyttää), vaikka haaveilenkin vaalentamista taas ensi kesäksi. Jos siihen aikanaan päädyn, se käy onneksi tällä kertaa käsittelemättömään hiukseen varmasti tehokkaammin, eikä sitä tarvitse kuluttaa näin puhki. Mutta tällä hetkellä tuo oma, yllättävän tumma, väri kelpaa minulle myös hyvin.

Sain kuukausi sitten luottokampaamostani, Katjamariateamista, testiin Kérastasen uusia Aura Botanica-luonnonkosmetiikkasarjan hiustuotteita. Shampoon, hoitoaineen sekä öljysuihkeen. Tosi kiva että laadukkaat kampaamosarjarjatkin alkavat kiinnostumaan tästä kasvavasta trendistä ja jättävät turhia kemikaaleja pois tuotteistaan. Aura Botanican raaka-aineet ovat keskimäärin 98% luonnonmukaisia tinkimättä kuitenkaan tuotteiden laadusta ja olemalla edelleen kampaamolaatuinen sarja. Tuotteet sisältävät muumuassa kookos-, argan-, ja auringonkukkaöljyjä sekä damaskinruusuvettä ja kaikki raaka-aineet myös hankitaan ja tuotetaan vastuullisesti.

Nyt aionkin jatkossa kiinnittää vielä entistä enemmän huomiota hiusteni hoitoon. Olen jo nyt vähentänyt niiden lämpökäsittelyä varmaan 90% ja näin toimin jatkossakin. Katsotaan mitä synnytys ja mahdollinen imetys saa hiuksille aikaan, toivottavasti ainakin osa pysyy päässä. Ja toivotaan että nuo etuhiukset alkaisivat pian kasvamaan taas.

Ja joo, seuraavaksi menen nyppimään nuo kulmakarvat. Ne sentään kasvaa.


TAVOITE TÄLLE VUODELLE JA KURKISTUS KYLPPÄRIIN

10/01/2018

En muista vuosikausiin tehneeni mitään uuden vuoden lupauksia, enkä tee nytkään, mutta tänä vuonna asetin itselleni tavoitteeksi siirtyä ihan kokonaan ja täysin pelkästän luonnonkosmetikkan käyttäjäksi. Sanotaanko että viimeisen vuoden, ehkä jopa parin, aikana etenkin käyttämäni ihonhoitotuotteet ovat olleet suurimmaksi osaksi jo luonnonkosmetiikkaa, mutta sitten taas vaikkapa hiustuotteiden ja meikkien osalta tilanne on ollut ihan päinvastainen.

Viime vuoden aikana suosikkituotteikseni ovat nousseet Absolutionin, Patykan sekä Weledan tuotteet. Myöskään Madaran, Pain tai Mia Höydön tuotteista minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Vuoden lopussa sain testattavaksi myös uuden kotimaisen Olivia Kleinin tuotteita. Kaikki sarjan tuotteet eivät siitä ihan vakuuttaneet, mutta merkin Dry Deosta tuli heti suosikkini. Jauhemainen deodorantti toimii loistavasti nimittäin myös kuivashampoona.

Sitten kun kurkkaa suihkun puolelle niin luonnonmukaisia suihkusaippuoita ja geelejä kyllä löytyy, mutta sitten taas shampoo ja hoitoainemaailman kanssa olen ihan hukassa. Meikkipussi myös ammottaa luonnollisten tuotteiden osalta tyhjyyttään, muutamaa saatua huulirasvaa lukuunottamatta.

Koska tiedän että siellä teissä lukijoissa on paljon valveutuneita tyyppejä ja luonnonkosmetiikan käyttäjiä, pyydänkin teitä kertomaan suosikkituotteenne ja suosittelunne etenkin seuraavista:

– paras pidentävä ja tuuheuttava ripsiväri
– hoitava shampoo ja hoitoaine
– jokin hiuksia tuuheuttava tuote
– jokin hiuksia silottava tuote
– hiuslakka
– paras meikkipohja
– paras kulmakynä
– tehokas deodorantti
– kevyesti ihoa päivettävä tuote / itsesuskettava (onko sellaisia?)
– kynsilakat?

Kuvissa näkyy myös meidän uutta kylppäriä. Se onkin itseasiassa kaikista huoneistamme ainut, jossa on tällä hetkellä enää vain yksi pahvilaatikko. Tosin ”kylppäri” tekstillä varustettuja laatikoita saattaa vielä lojua jossain täällä muualla. Kylpyhuoneemme on ihanan tilava ja niin ihanan lämmin verrattuna vanhaan kotiin, jossa ei ollut lainkaan lattialämmitystä. Vielä tämäkin on vähän keskeneräinen, peilikaapista puuttuu vielä toinen ovi emmekä ole löytäneet vielä sopivia pyyhekoukkuja, mutta pikkuhiljaa!


HIUSVINKKEJÄ PIPOKELEILLE

20/11/2017

Kaupallinen yhteistyö OGX

Huomenna meillä alkaa taas pipokausi kun palataan takaisin kotiin. Täällä lämmössäkin on toki omat haasteensa hiusten kanssa, mutta on ne talviset Suomen olot kuitenkin jotain ihan muuta. Talvella hiukset ja hiuspohja on koetuksilla niin kylmän takia, mutta myös pipon alla ajoittain syntyvän liiallisen kuumuden ja kosteuden vuoksi. Pipon alla ainakin omat hiukseni tuntuvat rasvoittuvan turhan nopeasti ja sitten toisaalta ne ovat myös kovin sähköiset ja lyttyiset.

Vaikka otin tänne matkalle mukaan hiustensuoristajan, jota käytän normaalisti päivittäin, niin en ole käyttänyt sitä kertaakaan. Ja aion jatkaa samaa Suomessakin. On se vaan niin paljon helpompaa ja parempaa hiuksille! Tästä sainkin ajatuksen jakaa muutamia muitakin vinkkejä pipokeleistä selviytymiseen. Suoristajan lisäksi otin reissuun mukaan myös OGX:n syksyllä lanseeratut uudet shampoot ja hoitoaineet, jotka molemmat sopivat niin tänne aurinkoon kun Suomen kalseaan ilmaankin.

Sininen sarja, eli OGX Gravity-Defying & Hydration + O2, on Suomalaiselle hiustyypille sopiva sarja, joka auttaa kosteuttamaan ja nostamaan hennot hiukset tuuheamman näköisiksi. O2 sarjan tuotteet sisältävät happiliposomi-liuosta, joka vie happea hiussäkeisiin ja lukitsee kosteuden hiuksen sisään. Toinen hoitava ainesosa, lakkaöljy taas sisältää runsaasti vitamiineja, kalsiumia, magneesiumia ja antioksidantteja. Itselläni on melkoisen karheat ja pörröiset hiukset, mutta olen tykännyt sarjasta silti, sillä lakkaöljy saa hiukset tuntumaan hoidetuilta mutta ei latista ikävästi niitä.

Vihreä sarja taas, eli OGX Strength & Body + Bamboo Fiber-Full Collection, tuuheuttaa ja vahvistaa hiusta. Sen ylellisen runsas koostumus sisältää bambukuituja sekä soijaproteiinia, jotka tekevät hiukista myös paksumman tuntuiset. Tuotteissa oleva bambukuitu kiinnittyy hiussäikeisiin, jolloin hiusten väliin syntyy kitkaa ja ne tulevat todella tuuheiksi ja ilmaviksi. Ihan mahtava tuote siis juurikin pipon lyyttämille hiuksille!

Itse olen käyttänyt nyt kolmisen viikkoa näitä molempia sarjoja vuorotellen, vähän sen mukaan että millaista hoitoa hiukseni ovat kaivanneet. Sinisillä O2 tuotteilla saan hiukseni entistä kosteutetumman tutuisiksi ja vihreillä Bamboo sarjan tuotteilla taas enemmän tuuheutta. Tykkään molemmista enkä yhtään osaa sanoa että kumpi näistä olisi suosikkini – molemmat ovat oikeasti tosi hyviä ja sopivat itselleni hyvin. OGX:n premiumtasoiset, mutta silti ihan päivittäistavarakaupoista saatavat tuotteet ovatkin palkittuja ja nousseet lyhyessä ajassa suureen suosioon. Uskoisin menestyksen johtuvan juurikin toimivista, hyvistä tuotteista, joissa on ylelliset ihanat ja luonnolliset tuoksut sekä kermainen koostumus. Myös pakkaukset ovat ympäristöystävällisiä, sillä ne on valmistettu kierrätetystä kuluttajatuotemuovista.

Mutta miten saada hiukset näyttämään upeilta piposta huolimatta? Arkistenkin kampausten teko sujuu, kun pohja on kunnossa ja hiukset voivat hyvin. Oma vinkkini onkin käyttää pipoa hyödyksi, ei toisinpäin! Hiukset pysyvät asioissa, liikoja säkköistymättä kun hiukset letittää ennen uloslähtöä vaikkapa kahdelle simppelille ranskanletille. Tämä onkin tosi näppärä ja helppo kampaus juurikin sinne myssyn alle. Parasta lettikampauksissa on kuitenkin se, että niistä saa myös toisen kampauksen avaamalla letit. Kun hiukset on pessyt tuuheuttavilla tuotteilla kiharoistakin tulee kauniin ilmavat.

Itse en aio enää väkisin yrittää piilotella suoristajalla päivittäin kiharoitani, vaan aijon ottaa niistä nyt talvella kaiken irti. Lyhyeeseen polkkaan ei hirveästi saa mitään erikoisia kampauksia, mutta juuri erilaiset ovat kivoja ja kiharan tukan saa sitten taas paremmin kiinni kun liukkaan ja sähköisen. Nyt kun vielä kasvattelen tuota omaa väriä, niin toivon tällätavoin hiukseni olevan elämäni kunnossa ensi keväänä. Onko teillä myös jotain kamapusvinkkejä pipon alle?

Kumpaa OGX sarjaa tahtoisit testata ja kenet haluaisit yllättää tuotepaketilla? 
Kommentoi alle niin olet mukana kahden tuotepaketin arvonnassa – sinulle ja kaverillesi! Arvonta päättyy 27.11.17.

 


BODY & SOUL

29/10/2017

Kaupallinen yhteistyö – LIFE Body & Soul

Jatketaan luonnonmukaisella ihonhoidolla. Minulla on ollut viimeiset pari vuotta ihan selkeä suunta luonnonmukaisempaan kosmetiikkaan. Meikeissä ja hiustenhoitotuotteissa itselläni on kuitenkin vielä vähän parantamisen varaa. Voisi kuitenkin sanoa, että ihonhodoissa käyttämäni tuotteet alkavat kuitenkin olemaan lähestulkoon luonnollisia.

Luonnollisia aineosia haluan käyttää juurikin niiden luonnollisuuden takia. Ympäristöstämme löytyy ihan mielettömän hyviä ja hoitavia ainesosia, joten miksi emme mielummin hyödyntäisi suoraan niitä. Luonnolliset aineosat ovat tietysti parempi valinta myös ympäristön kannalta. Pienilläkin päivittäisillä valinnoilla voi olla suuri merkitys, eikä kaikkia tuotteita tarvitse pistää vaihtoon samalla kertaa. Ainakin itselleni tällainen asteittain luonnonkosmetiikkaan siityminen on toiminut hyvin.

Pohjoismaiden suurin ja monipuolisin terveyden ja hyvän olon erikoisliike Life toi alkuvuodesta markkinoille oman Life Body & Soul –tuotesarjansa, joka keskittyy luonnonmukaiseen ihonhoitoon. Olen itse nyt viimeiset pari viikkoa testaillut tuotesarjaa kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa. Body & Soul sarjasta löytyy paljon hoitavia ihonhoitotuotteita, joiden kehityksessä on otettu huomioon Pohjoismainen kylmä ilmasto.  Sarjan tuotteet sisältävät 95-100% luonnollisia ja luomutuotettuja ainesosia ja ne on myös valmistettu meillä Pohjolassa.

Oma ihoni kaipaa kunnon kosteutusta ja jopa pientä hemmottelua aina näin ilmojen kylmetessä. Se tarkoittaa sitä, että kaipaan suihkun jälkeen muutakin kun pikaisen kosteusvoiteella rasvaamisen, rakastan nimittäin läträtä erilaisilla öljyillä ja täsmätuotteilla. Suhkussa minulla on ollut käytössä hajusteeton ja kosteuttava Make The Moist Of It- suihkugeeli sekä yksi sarjan suosikeistani, Rub It In-kuorintavoide. Aavistuksen sitruunalta tuoksuva kuorintavoide on täysin luonnonmukainen ja sen teho perustuu murskattuihin oliivin kiviin jotka yhdessä aloe veran, kookosöljyn sekä kaakaorasvan kanssa jättävät ihon ihanan pehmoiseksi.

Sarjasta löytyy myös saman tuoksuiset, Soften Up-kosteusvoide ja Treat Your Skin-vartalovoi  sekä lisäksi, ah, niitä öljyjä! Kuten jo aiemmin mainitsin, rakastan nykyään läträtä erilaisilla öljyillä ja seerumeilla ja etenkin niissä on tärkeää, että ne ovat luonnonmukaisia. Get The Look-arganöljyä voi käyttää ihon lisäksi hiuksissa tai vaikkapa kynsinauhojen hoitoon. Arganöljyllä on ihoa ja hiuksia hoitava sekä korjaava vaikutus. Öljy toimii mielestäni myös kasvoilla kivasti meikin alla. Toinen sarjan öljyistä on taas ihana ja rentouttava Ease Off-laventeliöljy. Tästä öljystä löytyy lisäksi rauhoittavaa kamomillaa, avocadoa sekä seesamöljyä, joilla on rauhoittava, antibakteerinen, kosteuttava ja suojaava vaikutus. Tämä onin erinomainen öljy hierontaan, ja voin kertoa että tällä jumittuneiden niskojen hieromisen jälkeen tulee uni aika helposti! 

Kesän jälkeen ainakin itselläni meinaa unohtua jalkojen huomioiminen. Jatkuvasti kun on sukat jalassa, ei aina tule mieleen hoitaa niitä samalla tavalla kun kesällä sandaaliaikaan. Mikäs onkaan ihanampaa kun istua illalla jalat lämpimässä ja hoitavassa jalkakylvyssä Netflixiä katsellen.

Sarjasta löytyy myös erilaisia jalkatuotteita, joka vielä toistaseksi löytyvät vain myymälöistä, mutta tulevat varmasti pian myös nettikauppaan. Väsyneitä jalkoja hellii Kick Up Your Heels-jakakylpy jonka jälkeen jaloille kannattaa levittää paksu ja ihanan pehmeyttävä Walk On Air-jalkasalva. Voin luvata että tämän jälkeen kantapäät tuntuvat yhtä pehmoisilta kun vauvan peppu!

Näiden tuotteiden lisäksi sarjasta löytyy vielä paljon muitakin maininnan arvoisia tuotteita, kuten Sooth Away-käsivoide sekä raikas Keep Rollin’-deodorantti. Kuten ehkä huomasitte, kaikilla tuotteilla on myös tosi hauskat ja kuvaavat nimet.

Body & Soul on mielestäni hyvä luonnonmukaisempi vaihtoehto synteettisille tuotteille, kyseessä ei kuitenkaan ole sertifioitu luonnonkosmetiikka, mutta kaikki tuotteissa käytetyt ainesosat ovat vähintään 95% luonnollisia. Luonnollisten ainesosien käyttö kuormittaa selvästi vähemmän ympäristöä, mutta toki myös meitä ihmisiä! Luonnonmukaiset tuotteet ovat turvallisia käyttää ja ne aiheuttavat tutkitusti huomattavasti vähemmän esimerkiksi ihoärsytystä.

Kuinka iso osa teidän päivittäin käyttämästänne kosmetiikasta on luonnollista? Kommentoi alle, kaikkien vastanneiden kesken arvotaan yhteensä neljä Life Body & Soul tuotepakettia! Arvonta päättyy su 5.11.17.