Minulla oli vapaa viikonloppu. Arvatkaa miten käytin eilisen lauantai-illan? No tietysti kavereita näkemällä, istumalla viinilasin äärellä ja bailaamalla pilkkuun saakka? No ehei, vaan nenä kiinni tietokoneessa. Villahousut jalassa pullaa syöden pääsin taas pitkästä aikaa Pinterestin makuun.

Vaikka asunnon etsiminen, muuttaminen ja remppa on steressaavaa, niin silti on ihana päästä suunnittelemaan uutta (ja haaveilemaan lottovoitosta). Pinterest on tähän hommaan aivan loistava. Sen lisäksi että sieltä saa hurjasti inspiraatiota, samalla selkiää että minkälainen se oma sisustusmaku nyt olikaan. Sitä kun parin tunnin pinnailun jälkeen katsoo sitä omaa seinäänsä ja huomaa että kappas, taidan tykätä aika paljon vaalenpunaisesta.

En ole vielä 100% päättänyt asuntoasiaa, mutta olen aika varma että repäisen ja muutetaan sinne aiemmin puhumaani asuntoon. Niin vahvasti se vain tuntui oikelta paikalta, vaikka sijainti vähän väärässä paikassa onkin. Ikinä ei tiedä mitä elämässä sattuu, mutta tulevasta asunnosta olisi ainakin tarkoitus tulla koti vielä moneksi vuodeksi eteenpäin. Siksi sen laittamiseen ja sisustamiseen haluaa panostaa vähän enemmän kun vaikka tähän nykyiseen. Samalla kuitenkin yritän toppuutella itseäni. Juurikin että kaikki tavarat saisivat rauhassa etsiä paikkansa ja uusia sitten hankkisin maltilla, pikkuhiljaa ja harkiten. Omalle luonteelle se on hankalaa, mutta kun muutenkin olen välillä aikamoinen tuuliviiri niin harmoonisen tunnelman takia luulen sen olevan kuitenkin parasta.

Tuota Pinterestiä selatessani huomasin myös että tosiaan se oma maku on mennyt vielä vähän rauhallisempaan suuntaan. Rakastan kaikkia 50 -ja 60 luvun retrojuttuja, mutta myös skandinaavista minimalismia. Uuden kodin sisustuksessa aion myös jättää pois kaikki nykyiset graafiset, etenkin mustavalkoiset, kuviot. Pastellia ja vanhoja huonekaluja. Se on se mun juttu.

Ja nähtäväksi jää, onhan nämä sistushommelit niin suureksi osaksi myös pelkkää haavelua. Vaikka sitä tietäisikin millaisen kodin haluaisi, on todellisuus yleensä silotelluista sistuskuvista aika kaukana… Mutta haaveilla saa aina, se tekee hyvää ja kyllä ainakin jotain niistä haaveistä välillä toteutuu. Itsehän ostelin myös yön pimeinä tunteina myös jo huutiksen tyhjäksi muunmuassa kaikista ihanista vaalenpunaisista retroruokailuvälineistä…

On muuten jännä juttu tuokin. Minlla on pitkä lista asioista jota uuteen asuntoon tulee ensimmäiseksi hankkia: pyykinpesukone, astianpesukone, tv, blenderi, palovaroittimia… Niin minä reippaana ostin sitten näiden aterimien lisäksi mm rikkinäisen levysoittimen. Naiset!

Käytettekö te paljon Pinterestiä ja jos niin millaisissa tilanteissa? Juurikin inspiksen takia vai muuten vaan kauniiden kuvien takia? Oletteko muuten huomanneet että myös näitä minun kuviani pystytte tuosta pinterest-napista halutessanne sinne pinnailla!

Ja niin, jos joku tieteää mistä löytäisin jonkun ihanan asteekkihenkisen ryijymaton pastelliväreillä niin kertokaa heti!!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Muutama viikko sitten kirjoitin päiväkirjamerkinnän:
Välillä mua kauheasti jännittää kaikki. Mun elämässä voi tapahtua mitä vaan. Aika siistii.

Ja niinhän se on, elämä yllättää juuri kun sitä vähiten odottaa. Se on tullut todistettua tällä viikolla jo ainakin kaksi kertaa. Ensin olin kaiken järjen ja suunnitelmien vastaisesti avain kourassa katsomassa tulevaa asuntoamme. Eilen illalla löysin itseni elämäni ikimuistoisimmilta treffeiltä. Tässä viime aikoina on itselleni tullut myös harvinaisen selväksi se, että mitään asioita ei kannata suunnitella etukäteen. Ei ne ikinä mene niin.

On se elämä vaan niin hassuu, välillä se antaa, välillä se ottaa ja välillä sitä jää vaan suu auki ihmettelemään että mitä just äsken tapahtui.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Aina välillä kysellään enemmän hius ja meikkipostauksia, kuten että miten laitan hiukseni tai mitkä ovat luottomeikkini. No, tänään sen vihdoin tein! Nämä eivät nyt varsinaisesti ole mitään tutoriaaleja, mutta kai näistä saa edes vähän kuvaa siitä miten hiukset ja meikkini yleensä laitan. Aloitetaan nyt ensin näillä hiuksilla. Tajusin vasta jälkeenpäin että olisi ehkä kannattanut tehdä toisin päin, nyt joudutte katselemaan postauksen verran meikitöntä naamaani… Sori. Ja seuraavassa osassa sitten siis meikki.

Hiustyyppi minulla on sellainen todella karhea, sanoisin melkein pörröinen, kuitenkin tosi paksu ja luonnonkirhara. Se on taas aivan päinvastainen siihen nähden millaiset tahtoisin hiusteni olevan. Käytän siis silottavia tuotteita, öljyjä ja suoristan lähes poikkeuksetta aina hiukseni. Niin bloggaajana, kuin myös kampaajan tyttärenä, saan aika paljon tuotteita testiin ja käytän niitä sitä mukaa kun loppuvat. Viimeiset pari kuukautta olen käyttänyt pesun jälkeen Kerastasen Elixir Ultimatea joka korjaa vaurioitunutta hiusta, mutta toimii samalla hiusöljyn tavoin. Koska tukkani on niin karhea, voin käyttää melkoisen paljonkin öljyä ilman että se näyttää rasvaiselta. Öljy kuitenkin myös latistaa tukkaa, mutta Tigin Small talk-mönjä taas kohottaa sitä ja tuoksuu kaikenlisäksi ihanan karkkiselta. Lämpösuojana olen nyt jo jonkin aikaa käyttänyt Less Is More-luonnonkosmetiikkasarjan silottavaa ja suojaavaa laventelista hoitovoidetta. Nämä kaikki siis levitän pyyhekuiviin hiuksiin. Muotoilun lopuksi suohkautan vielä ihan viimeiseksi saman merkin kiiltosuihketta.

Jos minulla ei ole kiire, annan hiusten kuivua itsestään. Muutoin föönaan ne kuiviksi. Hyvän lämpösuojan ansiosta, ainakaan tämä lyhyt tukka, ei ole mielestäni lähes päivittäisestä käsittelystä kovasti kärsinyt. Ei edes vaalentamisen jälkeen.

Jos minun pitäisi valita minulle tärkein tavara tai esine niin valinta olisi hyvin vaikea puhelimeni ja suoristusraudan välillä. En oikeasti pysty elämään ilman sitä. Voin kertoa että nieleskelin kyyneleitä, kun tajusin viime kevään Espanjan matkallamme unohtaneeni sen kotiin.

Suoristusrautana minulla on jo tovin toiminut ghd:n golden malliston perusrauta. Se vaan on ihan paras. Sillä saa hyvin myös kiharoita niin lyhyisiin kun pitkiinkin hiuksiin. Parasta siinä on nopeus ja teho. Ja että se tekee hiukseni niin kiiltävän näköisiksi. Parasta oikeasti mitä karhaalle ja hallitsmattomalle tukalle on tehdä on laittaa siihen jotain silottavaa tuotetta ja vetää läpi raudalla. Minun mielestäni.

Oletteko muuten huomanneet saman, että aina sitä haluaisi samanlaisen tukan kun toisella ja toistepäin? Jokainen on paksu kihara pehko on ainakin joskus haaveillut suorasta ohuesta tukasta jne. Itse olen kyllä tässä vuosien saatossa vihdoin alkanut pitämään myös omastani. Luulen että myös hiusten leikkaaminen pitkistä lyhyiksi edesauttoi asiaa. Vaikka välillä haikailenkin niiden pitkien perään tuntuu tämä polkka vaan niin omalta jutulta. Reissussa hiukset vaalenivat vähän auringossa ja nyt mietinkin että pitäisikö niitä, ainakin latvoista, käydä vaalentamassa vielä vähän…

Mitäs ovat teidän luottotuotteenne tai hiustenlaitto rutiininne?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Meiltä on päiväkodille sellainen parin kilsan matka joka yleensä kuljetaan kävellen säässä kuin sässä, ellei ratikka satu juuri sillä minuutilla tulemaan. Yleensä Elvis istuu rattaissa, mutta niinä päivinä (kuten tänään) kun hänkin kävelee voi matka kestää ja kestää. Välillä ihmettelenkin että miten meillä voi mennä lähemmäs tunti matkassa. Mutta kun näitä aamulla ottamiani kuvia katselee, voi ihmettelyn unohtaa.

Elämä menee etenkin näin ruuhkavuosina siihen että kiireestä tulee vakio. Kiirehditään silloinkin kun ei oikeastaan edes olisi kiire. Pitäisi olla tehokas. On melko vapauttava tunne kun saa päälle sen vaihteen ettei kokoajan tarvitse hoputtaa tai miettiä mielessään tehtävälistavaa. Kun tuleekin se aamu kun on aivan sama ollaanko päiväkodilla yhdeksältä vai kymmeneltä.

Ei sitä aina osaa elää hetkessä ja unohtaa muita asioita, mutta kun se hetki tulee on se hyvä tunne. Tänä aamuna elettiin vain siinä hetkessä, ilman kiirettä. Lapset nauttivat lumesta, aurinko nousi pikkuhiljaa ja ohi kiirehtivät työmatkalaiset väläyttävät hymyjään. Aika ihanaa.

PS. Pakko vielä kiittää ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen vielä ihan näin erikseen ja yleisesti!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Niin kauan kun olemme nykyisessä asunnossamme asuneet, olen tiennyt että keväällä 2015 koittaa purkirempontti. Ja nyt se onkin yhtäkkiä melkein sen aika. Uutta asuntoa aloin jo etsiskelemään tuossa loppusyksystä, mutta kriteerieni kanssa on homma vaikuttanut lähinnä toivottomalta. Nimittäin tietty sijainti, tietynlainen asunto vanhassa talossa, puulattioineen, ikkunalautoineen ja tunnelmineen sekä oikeanlainen piha, neliöt, keittiö sekä hinta eivät vain tunnu kohtaavaan. Vaikka nostin hintakattoa niin ei silti. Ensinnäkin Kallion alueella, jonne tahdon, on suurin osa asunnoista yksiöitä ja kaksioita ja isompiin asuntoihin ihan älytön tunku. Viimevuosina kun perheet ovat myös entistä enemmän vallanneet aluetta. Itseäni Kallion alue kiinnostaa juurikin sen vuoksi että siellä asuu varsin samanhenkistä nuorta porukkaa, jolla useilla alkaa olla myös lapsia. Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, kokoajan tulee lisää kivoja ravintoloita ja kahviloita, on paljon puistoja, tapahtumia ja liikenneyhteydet joka suuntaan toimivat.

Homma alkoi kuitenkin vaikuttaa niin epätoivoiselta että päätiin hetkeksi tuossa ennen joulua lopettaa koko asunto-asian miettimisen. Mutta nyt oli taas sen aika.

Vuosi sitten hain pojille päiväkotipaikkaa myös Kallioon, mutta sainkin paikan kolme kilometriä ihan väärästä suunnasta. Paikka oli kuitenkin otettava enkä sitten hakenut edes siirtoa, sillä ajattelin odottaa tähän kevääseen, jolloin tietäisin paremmin että mihin muutamme. En ikinä olisi voinut edes kuvitella asuvani tuolla nykyisen päiväkodin alueella, mutta sitten tässä vuorokauden aikana tapahtui jotain jännää.

Päiväkodin vieressä on todella kivan näköinen vanha historiallinen tiilitalo jonka pihapiiri muutenkin on jotain aivan muuta kun muutoin  sen ympärillä oleva varsin ankea lähiöympäristö.  Eilen sitten poikia päiväkotiin viedessä päähän tuli hassu ajatus, millaistahan tuossa olisi asua? Illalla sitten rupesin netistä asuntoja katsomaan. Ja hetken mielenhäiriössä klikkasin aluelistaukseen myös tuon täysin poissuljetun alueen. Ja kuinkas kävikään. Juuri siitä talosta löytyi vapaa asunto ja tänään aamupäivällä olin jo avain kourassa menossa sitä katsomaan!

Pihalle saapuessa yritin vain vakuutella itselleni että ei ei ei ei ei tänne, samalla kun ihastelin täydellisen idyllistä lapsiystävällistä pihaa, täydellistä pyörärivistöä, täydellistä grillikatosta ja täydellistä näkymää ja vaan sitä tunnelmaa jota olinkin hakenut. Sitten söpö mäyräkoira tuli tervehtimään minua. Vanhan pienkerrostalon rappukin oli ihan täydellinen. Jokaisessa kerroksessa on kaksi asuntoa, lasten pyöriä, pulkkia, potkulautoja ja muita tavaraa mahtui hyvin kodikkaille käytävälle. Sitten saavuin ylimpään, kolmanteen kerrokseen. Siinä ne olivat, ihanat vaaleansiniset kaksoisovet. Kokoajan yritin vakuutella itselleni että ei. Asunnossa kaikki oli vähän rempallaan, koko lattia revitty irti ja toisesta huoneesta koko seinä. Mutta kyllä minä sen heti tiesin, tämä on niin meidän koti.

En kuitenkaan voi edelleen olla miettimättä että kumpi asia on tärkeämpi, se että asunto vastaa kaikkia toiveita ja on lähes täydellinen vai se että asunto ei ole paras mahdollinen mutta sijaitsee rakkalla ja mieluisalla alueella? Vai voiko oikeasti nämä molemmat saada? Putkiremonttikin lähestyy uhkaavasti jo parin kuukauden päässä, joten päätöksiä pitäisi alkaa tekemään. Sillä vaikka kotona tuleekin aikaa vietettyä olen myös aika kova menemään ja kaipaan ympärilleni ihmisiä ja hälinää. Tämän ihanan asunnon lähellä ei ole vaikkapa edes yhtäkään kahvilaa, kauppakin vähän kauempana. Sen sijaan pihassa asuu useampi jo tuttu päiväkotikaveri, vieressä hienot ulkoilumahdollisuudet eikä tulevaan kouluunkaan ole pitkä matka. Muutoin pidän aluetta ankeena ja vähän erillään kaikesta muusta. Tosin nykyiseen kotiimme siitä ei ole kun parin ratikkapysäkin pituinen matka. Mutta kantakaupungissa se voi olla jo iso juttu.

Kumpi asia teille meritsee enemmän, koti vai asuinalue? Entä oletteko joutuneet tekemään kompromissin näiden välillä vai oletteko löytäneet täydellisen paikan ja kodin asua? Minkälaisa asioita te asuinalueellanne arvostatte, ihmisvilinää vai rauhaa?  (eli MITÄ MÄ TEEN!?)

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.