SISUSTUSINSPIRAATIOTA NETISTÄ

18/01/2015

Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.03.23Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.03.06Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.06.23Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.06.02Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.06.42Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.07.04Kuvankaappaus 2015-1-18 kello 14.08.21

Minulla oli vapaa viikonloppu. Arvatkaa miten käytin eilisen lauantai-illan? No tietysti kavereita näkemällä, istumalla viinilasin äärellä ja bailaamalla pilkkuun saakka? No ehei, vaan nenä kiinni tietokoneessa. Villahousut jalassa pullaa syöden pääsin taas pitkästä aikaa Pinterestin makuun.

Vaikka asunnon etsiminen, muuttaminen ja remppa on steressaavaa, niin silti on ihana päästä suunnittelemaan uutta (ja haaveilemaan lottovoitosta). Pinterest on tähän hommaan aivan loistava. Sen lisäksi että sieltä saa hurjasti inspiraatiota, samalla selkiää että minkälainen se oma sisustusmaku nyt olikaan. Sitä kun parin tunnin pinnailun jälkeen katsoo sitä omaa seinäänsä ja huomaa että kappas, taidan tykätä aika paljon vaalenpunaisesta.

En ole vielä 100% päättänyt asuntoasiaa, mutta olen aika varma että repäisen ja muutetaan sinne aiemmin puhumaani asuntoon. Niin vahvasti se vain tuntui oikelta paikalta, vaikka sijainti vähän väärässä paikassa onkin. Ikinä ei tiedä mitä elämässä sattuu, mutta tulevasta asunnosta olisi ainakin tarkoitus tulla koti vielä moneksi vuodeksi eteenpäin. Siksi sen laittamiseen ja sisustamiseen haluaa panostaa vähän enemmän kun vaikka tähän nykyiseen. Samalla kuitenkin yritän toppuutella itseäni. Juurikin että kaikki tavarat saisivat rauhassa etsiä paikkansa ja uusia sitten hankkisin maltilla, pikkuhiljaa ja harkiten. Omalle luonteelle se on hankalaa, mutta kun muutenkin olen välillä aikamoinen tuuliviiri niin harmoonisen tunnelman takia luulen sen olevan kuitenkin parasta.

Tuota Pinterestiä selatessani huomasin myös että tosiaan se oma maku on mennyt vielä vähän rauhallisempaan suuntaan. Rakastan kaikkia 50 -ja 60 luvun retrojuttuja, mutta myös skandinaavista minimalismia. Uuden kodin sisustuksessa aion myös jättää pois kaikki nykyiset graafiset, etenkin mustavalkoiset, kuviot. Pastellia ja vanhoja huonekaluja. Se on se mun juttu.

Ja nähtäväksi jää, onhan nämä sistushommelit niin suureksi osaksi myös pelkkää haavelua. Vaikka sitä tietäisikin millaisen kodin haluaisi, on todellisuus yleensä silotelluista sistuskuvista aika kaukana… Mutta haaveilla saa aina, se tekee hyvää ja kyllä ainakin jotain niistä haaveistä välillä toteutuu. Itsehän ostelin myös yön pimeinä tunteina myös jo huutiksen tyhjäksi muunmuassa kaikista ihanista vaalenpunaisista retroruokailuvälineistä…

On muuten jännä juttu tuokin. Minlla on pitkä lista asioista jota uuteen asuntoon tulee ensimmäiseksi hankkia: pyykinpesukone, astianpesukone, tv, blenderi, palovaroittimia… Niin minä reippaana ostin sitten näiden aterimien lisäksi mm rikkinäisen levysoittimen. Naiset!

Käytettekö te paljon Pinterestiä ja jos niin millaisissa tilanteissa? Juurikin inspiksen takia vai muuten vaan kauniiden kuvien takia? Oletteko muuten huomanneet että myös näitä minun kuviani pystytte tuosta pinterest-napista halutessanne sinne pinnailla!

Ja niin, jos joku tieteää mistä löytäisin jonkun ihanan asteekkihenkisen ryijymaton pastelliväreillä niin kertokaa heti!!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.