KAMALAN RAKKAAT

24/07/2020
Kommentit pois päältä artikkelissa KAMALAN RAKKAAT

Mikähän siinä on, että kun pitkään toivoo saavansa vähän omaa aikaa, yksin oloa kotona, mahdollisuutta siivota niin ettei joku kokoaajan kulje perässä sotkemassa uudestaan, liian myöhään sarjan parissa valvomista ilman pelkoa liian aikaisesta aamuherätyksestä tai siitä, että voisi viettää vain vanhempien lasten kanssa välillä aikaa ihan vain heidän ehdoilaan ja ikätasonsa mukaisesti. Niin silloin, jo heti ensimmäisen itsekseen vietetyn vuorokauden jälkeen sitä alkaa ikävöimään ja kaipaamaan. Yhtäkkiä se arjen sirkus ja hulina, ajoittainen kaaos, verhoutuu mielessä vaalenpunaiseen hattaraan ja sillä kauan odotetulla yksinolonhetkellä tuntuu, ettei mitään muuta haluakkaan yhtä paljon kun sen normaalin hulabaloon takaisin kotiin.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi ikävästä (okei, nyt perheen matkalla kotiin jo vähän naurraattaakin). Pitäisi varmaan ottaa ja antaa minibreikkejä vähän useammin, niin ei tulisi näin shokkina tämä napanuoran katkaiseminen koko perheeseen.


ROHKAISTUIN AJAMAAN PYÖRÄLLÄ LAPSI KYYDISSÄ

17/07/2020

Ottaen huomioon, että olen ollut äiti kohta 11 vuotta ja että pyöräilen melko paljon, on aika hullua, että vasta tänä kesänä olen ajanut elämäni ensimmäistä kertaa lapsi pyörän kyydissä. Lapsen kyydistelminen istuimessa on pelottanut etukäteen kovasti. Olen pelännyt kaatuvani ja pelännyt myös sitä, että pyörä on liian raskas polkea (minulla ei ole pyörässäni vaihteita).

Olin aika pieni, kun olimme äitini kanssa menossa kauppaan ja meitä vastaan ajoi äiti lapsi kyydissään, joka kaatui aivan edessämme. Vaikka olin tuolloin vasta alle kouluikäinen, muistan tilanteen hyvin ja eritysesti hätääntyneenä itkeneen äidin pelon kun autoimme heitä. Tuo muisto taisi paisua liian isoon mittakaavaan päässäni, sillä vaikka tuossa tilanteesa ei lopulta edes sattunut mitään säikähdystä kummempaa, vuosikausia olin sitä mieltä, etten uskalla ajaa lapsi kyydissä.

Poikien ollessa pieniä en siis liikkunut heidän kanssaan ollenkaan pyörällä, paitsi kunnes myöhemmin hankin laatikkopyörän. Kolmeella pyörällä ja sähköavusteella kulkeva menopeli taas tuntui todella helpolta ja turvalliselta. Rakastin sitä, mutta harmiksemme se lähti muutaman vuoden jälkeen voron matkaan. Mietin nyt pitkään Myyn syntymän jälkeen laatikkopyörän ostamista, mutta tässä hetkessä yli parin-kolmen tonnin satsaus mieluiseen pyörään ei tuntunut mahdollisesta. Etenkin kun mieheni pyörästä lastenistuin kuitenkin löytyy.

Kuukausi takaperin kuitenkin vihdoin rohkaistuin kokeilemaan taapero lastenistuimella ajoa. Osittain pakon sanelemana (lomailimme Hangossa, enkä olisi muuten päässyt liikkumaan yksin lasten kanssa kun kävellen). Olihan se hieman huteraa menoa aluksi, etenkin kun pyörä ei ollut omani ja satula liian korkealla, mutta kun huomasin että jännityksestä huolimatta pystyin siihen, vakuutin itselleni, että ajamalla vaan lisää varmuus hommaan löytyisi. Ja niin siinä kävi.

Viikko sitten sain sitten täällä kaupungissa omaan pyörääni lastenistuimen ja ollaan nyt muutama kerta ehditty jo ajelemaan. Omalla pyörällä ajaminen on entistä iisimpää ja täytyy sanoa, että olen edelleen pienestä jännityksestä huolimata nauttinut siitä kovasti. Vaikka huomaankin välillä puristavani pyörän kahvoja rystyset valkoisina.

Koska minulla ei ole ajokorttia, antaa tämä toki itselleni vähän lisää vapautta liikkua. Esimerkiksi uimarannoille joissa käymme, ei oikeastaan pääse kovin lähelle julkisilla. On aika helppo valita 40 minuutin kävelyn tai 10 minuutin pyörämatkan väliltä.

Tuon Bobiken istuimen mieheni löysi kirppikseltä. Itseasiassa hän meni ostamaan minulle istuinta, joka asennetaan eteen, ohjaustankoon, mutta myyjällä oli myynnissä myös tuo perinteisempi malli, jonka hän hetken mielijohteesta päätti ostaa myös. Onneksi. Eteentuleva istuin näyttää tosi kivalta ja lapsi näkee siitä kivasti, mutta uskon että omaan pyörääni se ei olisi sopinut niin, että ajaminen olisi ollut helppoa.

Tuo taakse tuleva istuin tulee muihin malleihin verrattuna sopivan taakse, niin että lapsella on hyvin tilaa siellä, eikä hän joudu olemaan nenä kiinni selässäni. Siinä on myös tosi hyvä jousitus, toisin kun ohjaustankoon tulevissa istuimissa. Lisäksi ajaminen tuntuu melkein normaalilta, enkä huomaa että pyörää olisi sen raskaampaa polkea kun ennenkään, vaikka takana on nyt lapsen ja istumen paino. Ihan huvittaa, miten jännittävän ja ison asian tein tästä koko hommasta etukäteen.

Ja osittain haaveeni tavarapyörästä on toteutunut, sillä lapsen sijasta istumeen menee hyvin myös kauppakassi.


HYVÄSTI VALJU OLO

14/07/2020

Monta viikkoa kestänyt valju olo alkoi aina kun katsahdin peiliin. Kesällä minun tulee meikattua vielä harvemmin kun yleensä ja niin ihana kun aurinko onkin ja sen myötä kasvoilleni tulee pisamia, se myös haalistaa kaikkea muuta. Nyt kun en ole kohta kolmeen vuoteen värjännyt hiuksiani, tämän ilmiön huomaa entistä paremmin.

Nyt ei nimittäin valjun olon kohtentamiseen auttanut pelkkä kumien kestovärjäys, kuten ennen. Hiuksille piti tehdä jotain. Reilu vuosi sitten hiuksistani pätkäistiin viimeisetkin latvoissa olleet rippeet viimeisestä värjäyksestä ja vaalennuksesta, kaksi vuotta niitä kasvattelin pois. En edelleenkään halua värjätä hiuksiani, en ainakaan vielä. En jaksa enää ryhtyä siihen jatkuvan juurikasvun peittelyyn, toisaalta mietin, jos vielä joskus tahtoisin vetää itseni taas ihan blondiksi. Siihen hommaan on parempi ryhtyä värjäämättömällä hiuksella. Jotain tahdoin kuitenkin tehdä kotikonstein.

Tutkailin aluksi kevytvärien maailmaa, mutta opin nopeasti että myös ne ovat ns. kunnon värejä, jotka eivät välttämättä lähde kuin kasvamalla hiuksista. Sävyttävät hoitoaineet ovat minulle tutumpia ja vaikka sanotaan, etteivät ne tartu värjäämättömään hiukseen, omat kokemukseni ovat toisenlaiset. Tietenkään tulos ei ole värjäämättömässä hiuksessa ikinä niin voimakas tai pitkäaikainen, kun huokoisessa värjätyssä, mutta päätin kokeilla.

Oma hiusvärini on tummahkon ruskea, mutta nyt aurinko oli sen etenkin päältä vaalentanut muutaman asteen normaalia vaaleammaksi. Halusin korostaa ja syventää omaa ruskeaa väriäni, mutta koska hiukseni taittavat kaikista lämpimistä sävyistä punaiseen, tavallinen ruskea väri ei tullut kysymykseen. Jos väri ei ole kylmä, minusta tulee punapää ja sitä en tällä kertaa halunnut.

Nopealla googlaamisella löysinkin Four Reasonsin sävyttävästä tehohoidosta Coffee -sävyn, jonka kerrottiin nimeomaan olevan erittäin kylmä sävy tummille hiuksille ja säntäsin melkein samalta istumalta kaupungilta sitä ostamaan. Itse hoitoaine on väriltään tummanlilaa, mutta eiväthän värjäävät tuotteet ikinä näytä samalta päässä kun purkista ulos tullessaan.

Itse levitin hoitoaineen ainoastaan hiuksen tyveen ja pääliosaan ja annoin vaikuttaa kymmenisen minuutta. Hiusten kuvuiessa huomasin, että väri oli tosiaankin tarttunut tummaan värjäämättömään hiukseeni. Värjäävä tehohoito nimensä mukaisesti myös myös hoitaa ja ravitsee hiusta ja teki omistani ihanan kiiltävät.

Napsasin vielä ylikasvaneista etuhiuksistani muutaman sentin pois (tätä edelsi monta minuuttia kylppärin peilin edessä kestänyt koroegrafia jossa kohotin Fiskarssit ostalleni ja pois, otsalle ja pois..), luojan kiitos siinä ihan hyvin onnistuen. Ei ole enää valju, vaan oma itseni olo (no okei, kulmista tuli aika tummat kun väri tarttui ihoon, mutta se lähtee parissa päivässä).