KOLME YÖTÄ KAHDESTAAN

31/07/2020

– yhteinen pyöräretki isoon leikkipustoon
– vesileikkejä kaatosateessa
– kolmet venähtäneet päikkärit & kolme myöhään valvottua iltaa
– kiireetöntä potkupyöräilyä
– iltakävely nukenrattaita työnnellen
– kaksi jäätelöä & kaksi pillimehua
– lähipuistossa leikkimistä
– kahvilasta haettu lounas
– pusuja & haleja
– netistä tilattu uusi läppäri
– uuden lempparipiiretyn löytäminen (Bing)
– yhdessä vaatteiden valitsemista
– samistelua matchaavissa mekoissa
– ponnareiden ja pinnien laittamista
– facetimepuhelu papalle
– muutama erimielisyys ja niiden sovittelua
– paljon hyviä fiiliksiä (niin ihana viettää aikaa yhdessä)
– hirveä kasa kasautuneita töitä
– järkyttävä kaaos kotona
– hassuttelua väriä vaihtavilla valoilla
– yhteisiä hammaspesuja ja samaan aikaan nukahtamista
– ulkona vastaantulevien mummojen, paappojen ja koirien kanssa jutustelua
– ihmettelyä, yhdessä oloa, juttelua (siis oikeasti, hän on joo niin iso)

*molempien vaatteet saatu Kaikolta


ASENNEKYSYMYS

29/07/2020

Sanotaan että ulkoilu säällä kun säällä on vain varustelykysymys, mutta kyllä siihen tarvitaan mielestäni myös aimo ripaus asennetta. Olen itse hyvin mukavuudenhaluinen ja siinä missä mukavuus tarkoittaa vaikkapa omalle miehelleni puuterilumisia laskettelurinteitä ja pakkasta, olen minä enemmän sellaista coctalia altaanreunalla -tyyppiä. Pidän lämpimästä, kuivasta ja helposta.

Toki lasten myötä sitä on pitänyt venyä ja meillä ulkoillaan oikeastaan poikkeuksetta joka päivä, säällä kun säällä. Rutiinit, raikas ilma ja energiansa hyvällä tavalla purkaneet lapset menevät omien mieltymysteni edelle. Eli vaikka raahaudun loskaan, naamaa piiskaavaan tihkuun tai lympipyryyn, en voi millään ilveellä sanoa pitäväni siitä. Mutta vuosien mittaan olen oppinut asennoitumaan siihen melko neutraalisti.

Kuitenkin yksi asia, jota olen rakastanut lapsesta saakka, on kunnon kesäsade. Muistan miten pienenä sain mennä sateeseen, eikä tarvinnut varoa kastumista, vaan se oli koko homman juju. Kun on asennoitunut siihen, että nyt mennään vaan kastumaan, onkin se tosi kivaa. Kun ei tarvitse varoa yhtään, ilma ja sadevesi on lämmintä, kotona odottaa kuuma suihku ja aurinkokin yleensä alkaa jossain vaiheessa pilkistämään, mikä onkaan se hauskempaa kun läträrä vaan ihan kunnolla. Tänään oli sellaista.


KOLMAS HÄÄPÄIVÄ

27/07/2020

Pääsimme juhlistamaan kahden kesken, ilman lapsia, hääpäiväämme ensimmäisen kerran sitten naimisiinmenon. Hääpäivämme oli tänä vuonna sunnuntaina, mutta aloitimme sen vieton jo lauantai-iltapäivästä pyöräilemällä Sörnäisissä sijaitsevaan hotelliin, jonka olimme varanneet kahdeksi yöksi. Hääpäivän vietossa tärkeimmältä tuntui rento yhdessäolo ja pieni irtiotto tavallisesta koti-arjesta.

Oli ihana viettää kaksinkeskistä aikaa vanhoilla kulmilla, niin että kaikki oli helposti kävelymatkan päässä. Kallion ihmisvilinä ja hulina, aurinko ja puheensorinan täyttämät terassit saivat olon tuntumaan siltä, kun olisi ollut jossain vähän kauempanakin lomalla.

Lauantain alku-illan ravintolavarausta lukuunottamatta emme olleet tehneet mitään sen tarkempia suunnitelmia, vaikka vaihtoehtoja toki oli sitäkin enemmän. Haluttiin kuitenkin mennä fiiliksen mukaan ilman aikatauluja.

Meidän nahkahäiden(!) viettoon kuului lopulta illallallinen italialaistyylisesti, auringonlasku kattotreassilla, pyöräilyä kesäyössä, piipahdus saaressa kaverin megasynttäribileissä, myöhään nukkumista hotellin lakanoissa, pyöräily toiseen saareen, rannalla oloa ja meressä uimista, muutamia kaverikohtaamisia, taivaallisen hyvää ruokaa ulkona live jazz-bändin soittaessa vieressä, kuuman kesäpäivän fiilistelyä, sipsiä ja jäätelöä sängyssä, pari leffaa ja tietysti paljon rakkautta.


KAMALAN RAKKAAT

24/07/2020

Mikähän siinä on, että kun pitkään toivoo saavansa vähän omaa aikaa, yksin oloa kotona, mahdollisuutta siivota niin ettei joku kokoaajan kulje perässä sotkemassa uudestaan, liian myöhään sarjan parissa valvomista ilman pelkoa liian aikaisesta aamuherätyksestä tai siitä, että voisi viettää vain vanhempien lasten kanssa välillä aikaa ihan vain heidän ehdoilaan ja ikätasonsa mukaisesti. Niin silloin, jo heti ensimmäisen itsekseen vietetyn vuorokauden jälkeen sitä alkaa ikävöimään ja kaipaamaan. Yhtäkkiä se arjen sirkus ja hulina, ajoittainen kaaos, verhoutuu mielessä vaalenpunaiseen hattaraan ja sillä kauan odotetulla yksinolonhetkellä tuntuu, ettei mitään muuta haluakkaan yhtä paljon kun sen normaalin hulabaloon takaisin kotiin.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi ikävästä (okei, nyt perheen matkalla kotiin jo vähän naurraattaakin). Pitäisi varmaan ottaa ja antaa minibreikkejä vähän useammin, niin ei tulisi näin shokkina tämä napanuoran katkaiseminen koko perheeseen.


ROHKAISTUIN AJAMAAN PYÖRÄLLÄ LAPSI KYYDISSÄ

17/07/2020

Ottaen huomioon, että olen ollut äiti kohta 11 vuotta ja että pyöräilen melko paljon, on aika hullua, että vasta tänä kesänä olen ajanut elämäni ensimmäistä kertaa lapsi pyörän kyydissä. Lapsen kyydistelminen istuimessa on pelottanut etukäteen kovasti. Olen pelännyt kaatuvani ja pelännyt myös sitä, että pyörä on liian raskas polkea (minulla ei ole pyörässäni vaihteita).

Olin aika pieni, kun olimme äitini kanssa menossa kauppaan ja meitä vastaan ajoi äiti lapsi kyydissään, joka kaatui aivan edessämme. Vaikka olin tuolloin vasta alle kouluikäinen, muistan tilanteen hyvin ja eritysesti hätääntyneenä itkeneen äidin pelon kun autoimme heitä. Tuo muisto taisi paisua liian isoon mittakaavaan päässäni, sillä vaikka tuossa tilanteesa ei lopulta edes sattunut mitään säikähdystä kummempaa, vuosikausia olin sitä mieltä, etten uskalla ajaa lapsi kyydissä.

Poikien ollessa pieniä en siis liikkunut heidän kanssaan ollenkaan pyörällä, paitsi kunnes myöhemmin hankin laatikkopyörän. Kolmeella pyörällä ja sähköavusteella kulkeva menopeli taas tuntui todella helpolta ja turvalliselta. Rakastin sitä, mutta harmiksemme se lähti muutaman vuoden jälkeen voron matkaan. Mietin nyt pitkään Myyn syntymän jälkeen laatikkopyörän ostamista, mutta tässä hetkessä yli parin-kolmen tonnin satsaus mieluiseen pyörään ei tuntunut mahdollisesta. Etenkin kun mieheni pyörästä lastenistuin kuitenkin löytyy.

Kuukausi takaperin kuitenkin vihdoin rohkaistuin kokeilemaan taapero lastenistuimella ajoa. Osittain pakon sanelemana (lomailimme Hangossa, enkä olisi muuten päässyt liikkumaan yksin lasten kanssa kun kävellen). Olihan se hieman huteraa menoa aluksi, etenkin kun pyörä ei ollut omani ja satula liian korkealla, mutta kun huomasin että jännityksestä huolimatta pystyin siihen, vakuutin itselleni, että ajamalla vaan lisää varmuus hommaan löytyisi. Ja niin siinä kävi.

Viikko sitten sain sitten täällä kaupungissa omaan pyörääni lastenistuimen ja ollaan nyt muutama kerta ehditty jo ajelemaan. Omalla pyörällä ajaminen on entistä iisimpää ja täytyy sanoa, että olen edelleen pienestä jännityksestä huolimata nauttinut siitä kovasti. Vaikka huomaankin välillä puristavani pyörän kahvoja rystyset valkoisina.

Koska minulla ei ole ajokorttia, antaa tämä toki itselleni vähän lisää vapautta liikkua. Esimerkiksi uimarannoille joissa käymme, ei oikeastaan pääse kovin lähelle julkisilla. On aika helppo valita 40 minuutin kävelyn tai 10 minuutin pyörämatkan väliltä.

Tuon Bobiken istuimen mieheni löysi kirppikseltä. Itseasiassa hän meni ostamaan minulle istuinta, joka asennetaan eteen, ohjaustankoon, mutta myyjällä oli myynnissä myös tuo perinteisempi malli, jonka hän hetken mielijohteesta päätti ostaa myös. Onneksi. Eteentuleva istuin näyttää tosi kivalta ja lapsi näkee siitä kivasti, mutta uskon että omaan pyörääni se ei olisi sopinut niin, että ajaminen olisi ollut helppoa.

Tuo taakse tuleva istuin tulee muihin malleihin verrattuna sopivan taakse, niin että lapsella on hyvin tilaa siellä, eikä hän joudu olemaan nenä kiinni selässäni. Siinä on myös tosi hyvä jousitus, toisin kun ohjaustankoon tulevissa istuimissa. Lisäksi ajaminen tuntuu melkein normaalilta, enkä huomaa että pyörää olisi sen raskaampaa polkea kun ennenkään, vaikka takana on nyt lapsen ja istumen paino. Ihan huvittaa, miten jännittävän ja ison asian tein tästä koko hommasta etukäteen.

Ja osittain haaveeni tavarapyörästä on toteutunut, sillä lapsen sijasta istumeen menee hyvin myös kauppakassi.