BLOGGAAMISEN PAINEET

28/05/2018

Koska blogi on minulle työ, ja tahdon tehdä sen mahdollisimman hyvin, kasvavat paineetkin välillä aivan liian suuriksi. Myös lukijakuntani on suuri ja se taas aiheuttaa omanlaiset paineensa tekemiseen. Esimerkisi tahdon kirjoittaa mahdollisiman aidosti ja rehellisesti, mutta toisaalta minun on pakko suojella niin omaani, läheisteni ja ennenkaikkea lasteni yksityisyyttä. En kuitenkaan halua rajata lapsia, ainakaan vielä kokonaan pois, ja hekin nauttivat kun saavat olla osana tätä. Tahdon pitää blogin myös hyvän mielen paikkana ja se yhdistettynä yksityisyyden varjeluun tarkoittaa vaikkapa sitä, etten voi tai halua kirjoittaa vaikkapa läheisen sairaudesta joka koskettaa ja vaikuttaa myös omaan elämääni. Eli vaikka kaikka vaikuttaa päällepäin leppoisalta ja kivalta, saatankin välillä painia täällä vaikka minkälaisissa suruissa ja murheissa. Se on usein vähän pulmallista, ihan puolin ja toisin.

Kun aloitin blogini, kirjoitin hyvin samaan tyyliin kun nykisinkin. Ihan arkisista asioista, meidän kuulumisista, omista ajatuksistani ja välillä vaikkapa jostain meillä hyviksi havaituista tuotteesta. Kuvioon tuli hyvin aikaisessa vaiheessa myös yhteistyöt, mikä nykyään mahdollistaa sen, että voin tehdä tätä työkseni. En ole kuitenkaan ikinä kokenut että blogini olisi muuttunut alkuajoista liian kaupalliseen muotoon. Sillä sitä se on ollut alusta saakka tavalla tai toisella – vaikka ihan aluksi ei raha (muu kun omani) liikkunutkaan. En ole myöskään ikinä taipunut perjaatteestani mainostaa vain tuotteita tai palveluita joiden takana rehellisesti seison ja joita ostaisin ihan muutenkin. Blogin kaupallisuus on ehkä ainut asia josta en ole kokenut tuskaa tai huonoa omaatuntoa blogitaipaleeni aikana.

Blogin ammattimaistumisen myötä paineet tuottaa laadukasta sisältöä kasvaa välillä lähes sietämättömiksi. Joskus tuntuu etten voi kirjoittaa mistään, sillä mikään ei ole tarpeeksi hyvää tai kiinnostavaa. Tiedän että lukijakuntani hyvin fiksua, valveutunutta – joka osaa myös kyseenalaistaa ja tuoda uusia näkökulmia juttuihin. Sellaiselle yleisölle on suurimmaksi osaksi mahtava tuottaa tekstejä, mutta aina välillä alemmuuskompleksissani tunnen, että minun pitäisi keksiä jotain todella mullistavaa ja tajunnanräjäyttävää, ei mitään turhaa liibalabaa kesälomasuunnitelmistamme. Vaikka tiedän, että suurimmaksi osaksi kuitenkin ne ihan meidän tavallisesta arjesta kertovat jutut ovat niitä jotka kiinnostavat ja koskettavat yleensä parhaiten. Siitä olen kuitenkin iloinen, että satunnaisesta kritiikistä huolimatta olen uskaltanut ja kehdannut kirjoittaa dysgrafiastani huolimatta. Ymmärrän että jotakuta kirjoitusvirheet voivat häiritä, mutta toisaalta sitten toisena vaihtoehtona olisi se, ettei tätä blogia olisi ollenkaan.

Laadukkaiden aiheiden lisäksi paineita nykyisin tuottavat myös kuvat. Minulla on jo monta vuotta ollut suuri kynnys julkaista täällä kännykkäkuvia, mutta nykyään teen sitä lähes yhtä paljon kun blogin alkuaikoina. Etenkin nyt alkuvuoden rajun raskauspahoinvoinnin takia minulla on ollut kaksi vaihtehtoa, joko postaus kännykkäkuvalla tai ei postausta ollenkaan. Olen saanut aina paljon kehuja kuvistani ja kuvaamisesta onkin tullut bloggaamisen myötä minulle todella tärkeä itseilmaisun tapa. Välillä minulla on kuitenkin kausia kun ei vaan huvita kuvata yhtään ja joskus taas niin, etten vain muista kuvata. Lasten kasvaessa rajoitan myös kokoajan enemmän sitä mitä heistä kerron ja se taas heijastuu myös siihen kuvaamiseen. Kunnoitan myös sitä, jos lapset eivät halua että heitä jossain tilanteessa kuvataan. Haluaisin että blogini olisi täynnä toinen toistaan kauniimpia ja ammattimaisia kuvia, mutta toisaalta ei meidän elämäkään ole sellaista, ja haluan ehdottomasti että se aito elämä näkyy ja välittyy.

Blogien pinnallisuudesta on puhuttu paljon ja puhutaan edelleen. En itse tavallaan ymmärrä sitä, tai ainakaan sitä vuohotuksen ja pahastumisen määrää. Lasken itseni siihen elämänmakuiseen ja arkirealistiseen porukkaan joka näyttää myös ne tiskit pitkin pöytiä. Mutta ymmrrän myös hyvin sitä porukkaa joka näyttää, tekstien tai kuvien muodossa, vain pienen – sen pinnallisen osan itsestään. Se on ennenkaikkea tapa suojella itseä, sillä valitettavaa kyllä, mitä enemmän antaa itsestään sitä enemmän kritiikkiä myös saa. Uskon meidän kaikkien kuitenkin tietävän että luksuslaukut ja smoothiebowlit ovat vain pieni ripaus elämästä ja jokaisella meillä on ne villakoirat joskus sängyn alla tai murheita ja vastoinkäymisiä. Itse henkilökohtaisesti tykkään taas nähdä enemmän juuri sitä positiivista puolta. Niitä siivottuja olohuoneita ja kauniita aamupaloja. Sitä arjen kaaosta voi ihastella ihan omassa kodissakin.

Ja tämän postauksen pointti oli? En tiedä, tuntui vaan hyvältä purkaa välillä tällaisiakin tuntoja tänne. Kertoa vähän siitä mitä täällä taustalla välillä käydään läpi. Niin ja jakaa nämä äitienpäivänä kännykällä räpsäistyt kuvat matkalla autolle. Minkälaisia ajatuksia tämä teksti teissä herätti?


KÄVIN RENTOUTUMASSA

16/04/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa KÄVIN RENTOUTUMASSA

Meidän ihana Indieplace, eli vaikuttajamarkkinointitoimisto jonka alla minäkin olen bloginiani kirjoitellut jo useamman vuoden, järjesti viime viikonloppuna kaikkien aikojen parhaimman inspiraatuoviikonlopun meille bloggaajille, vloggaajille ja muille vaikuttajille.

Ehkä ainakin osalle teistä on ennestään tuttu nykyään kerran vuodessa järjestettävä Inspiration Blog Awards, jonka yhteydessä ollaan järkätty vaikuttajille myös inspiroiva päivätapahtuma. Tästä tapahtumasta minulle on aina tullut mieleen ikäänkuin bloggaajien messut. Paikalla on yheistyökumnneita, mahdollisuus testailla heidän uusia tuotteitaan, erilaisia workshoppeja, luentoja sekä keskustelutilaisuuksia. Ja illalla ollaan sitten juhlittu gaalassa, jossa sen vuoden inspiroivimmat bloggaajat ovat päässeet nappaamaan pystejä eri genreistä.

Tänä vuonna tuo tapahtuma kuitenkin kasvoi kaksipäiväiseksi ja sen myötä myös tuolle vanhalle tapahtumalle antettiin kyytiä, ja sen sijaan järjestettiin erilaisia, hyvinvointi-teemaisia tapahtumia vähän siellä sun täällä. En ihan tarkkaan tiedä mitä muualla tapahtui, sillä osa meistä, noin kahdenkymmenen vaikuttajan porukka, kutsuttiin hemmottelureissulle luonnonkauniiseen Långvikin kylpylään.

Lähdimme matkaan yhteiskuljetuksella jo perjantai-aamuna. Osa bloggaajista oli minulle ennestään tuttuja, osa sitten ihan uusia. Olin pyytänyt itselleni huonekaveriksi Tarun, ja yhdessä sitten edustimmekin omin sanoinemme reissun seniorijaostoa.

Vaikka me olemme Tarun kanssa melko pitkän linjan bloggareita, käyttäydyimme siihern verrattuna ihan täysin amatöörimaisesti. Nimittäin siinä vaiheessa kun nuorempi sukupolvi otti upeita kuvia altaan reunalla ja aurinkotuoleissa rekvisiittaskumpat käsissään, me vain hyppäsimme aidosti sinne porealtaaseen ripsivärit poskilla lillumaan. Kamerat olivat hotellihuoneessa ja puhelimetkin jossain kylpytakin taskujen uumenissa. Kertoo ehkä aika paljon, että ainut kamerastani löytyneet kuvat ovat metsäretkeltämme, kun muiden kamerat täyttyivät meikkauspisteellä otetuista selfieistä.

Ja älkää käsittäkö väärin, itseäni vähän harmittaa etten tajunnut kuvailla enemmän. Puitteet olivat siihen ihan mahtavat. Oli kuitenkin niin ihana päästä ihan uusiin ympyröihin ystävän kanssa jota ei ole nähnyt aikoihin, että jotenkin se vain jäi.

Kylpylässä lillumisen lisäksi söimme hyvin monen monta kertaa ja meille oltiin myös järkätty luontokuvauskurssi sekä jooga/mindfullnes/meditaatiohetki. Lauantaina, ennen gaalaa, paikalle saapuivat myös Bronxin meikkaajat, jotka loihtivat meille sädehtivät gaalameikit. Oli ihanaa kun itse pystyi vaan tallustella tohveleista ruoalta toiselle ja käydä välillä rentoutumassa.

Ei siis ihme että läppäri ja kamera unohtuivat viikonlopuksi kassin pohjimmaiseksi. Jatkoimme nimittäin lauantaina vielä iltaa ennen gaalaa Helsinkiin Hilton Strandiin. Osku oli siellä vastassa ja muutenkin kaunis huone oli vielä koristeltu ruusuin! Porukalla jatkoimme blogigaalaan ja seniorijaoston tavoin palasimme jo ajoissa hotelillille nukkumaan kunnon yöunet. Hotellin aamupala oli ihana ja uskon että siellä tulee jatkossa käytyä ihan vaan syömässä. Kauniin hotellin altaalle emme enää ehtineet, sillä sunnuntaina meillä oli ohjelmassa vielä Oskun mummon 95-vuotissynttärit.

Täytyy sanoa, että kaikesta rentoutumisesta ja hemmottelusta huolimatta olo oli aikalailla kaikkensa antanut sunnuntaina. Vielä tänään tuli nukuttua kolmen tunnin päikkärit. On se rentoutuminen rankkaa hommaa!


BLOGIKUVAT ENNEN JA NYT

22/02/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa BLOGIKUVAT ENNEN JA NYT

Kaupallinen yhteistyö Olympus

Postauksen lopusta löydät ihan huippuhyvän vaihtotarjouksen (150-300 eur alennus) ostaessasi Olympuksen OM-D E-M10 Mark III -4K-järjestelmäkameran, mutta ihan aluksi kerron vähän omaa taustaani blogikuviin ja kuvaamiseen liittyen.

Kun aloitin bloggaamisen reilu seitsemän vuotta sitten, olivat kuvat heti tekstin lisäksi myös suuressa osassa. Tai suuressa osassa siinä mielessä, että halusin jokaisessa postauksessa olevan kuvia. En aluksi juurikaan panostanut niiden laatuun, eikä minulla ollut mitään kunnon vehkeitäkään. Mutta pikkuhiljaa huomasin tykkääväni valokuvaamisesta aika paljonkin ja halusin saada kokoajan parempia ja parempia kuvia.

Ja niin ajatteli moni muukin, samoihin aikoihin nimittäin Suomessa blogien kuvien taso nousi huimasti. Visaaalisuus alkoi korostumaan blogeissa ja niihin todella panostettiin. Aiemmin vaikkapa muotiblogeista tutut, kaupan sovituskopin peilin kautta otetut päättömät kuvat poistuivat ja tilalle tuli ammattivalokuuvajan tasoisia asukuvia.

Minä olen aina lähinnä kuvaillut vain arkeamme, lapsia, meidän menoja ja kotiamme. Kuvat lapsista ovat minulle kuitenkin tärkeä muisto ja niihin on ihana palata aina uudestaan ja uudestaa. Siksi tykkään myös että kuvat ovat laadultaan hyviä.

Jossain vaiheessa päivitin kännykkä -ja pokkarikuvat kaverilta ostamaani järjestelmäkameraan. Kuvien laatu parani aimo harppauksen, vaikka en varmaankaan ensimmäiseen vuoteen osannut käyttää kameraa ja kuvasin vain automaattiasetuksella. Pikkuhiljaa kuitenkiin järkkärin toiminta ja asetukset alkoivat valkenemaan, ja kun sitten sain käsiini mikrojärkkärin, oli se menoa. Pienikokoista kameraa oli mukava kuljettaa mukana ja silloin kuviakin tuli räpsittyä entistä enemmän. Ja mitä enemmän kuvasin, sitä enemmän kehityin.

En ole oikein ikinä innostunut kuvankäsittelystä, sillä minulla ei vaan riitä kärsivällisyys (tai aika) enää kaiken muun lisäksi sellaiseen. Siksi minulle tulikin nopeasti tärkeäksi se, että jo kuvausvaiheessa kuvassa olisi suurimmaksi osaksi kaikki kunnossa. Että kuva olisi suorassa, rajattu oikein ja valotus kunnossa. Tällöin kuvan jälkiedointiinkaan ei mene paljoa aikaa.

Ja juurikin nuo yllämainut asiat ovat sellaisia jotka tekevät mielestäni onnistuneen kuvan. Eli valotus ja rajaus sekä toki asettelu. En juurikaan mieti kun kuvaan, näen vain että onko kuva mielestäni toimiva vai ei. Itselleni on äärimmäisen tärkeää kuvata pelkässä luonnonvalossa, lisäksi kuvattavan kohteen takana ei saa mielellään olla mitään häritsevää ja huomiota pois vievää. Vuosien varrella myös oma sisustusmakuni on kehittynyt entistä selkeämpään suuntaan, joka toki näkyy sitten myös selkeytenä kuvissa.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten blogit ovat muuttuneet entistä enemmän aikakausilehtimäisemmäksi ja että bloggaajat tuntuvat nykyään elävänsä blogiaan varten eikä päinvastoin. Yksi syy tälle varmaankin on se, että bloggaajien kuvaustaito sekä visuaalinen silmä on kehittynyt, laitteet ovat parempia ja editointiohjelmat ilmaisia ja helppoja käyttää. Itse henkilökohtaiseti tykkään mielummin katsella kauniita kuvia eikä kuvien stailaaminen haittaa minua. Kyllä minäkin mielummin katan aamupalan kauniisti jos siihen on vain aikaa. Meillä kuitenkin se aamupala aina myös syödään ja tykkään ottaa ottaa kuvia myös niistä hetkistä kun lapsilta on tippunut puuroa pöydälle ja joissa pahalle vihersmoothielle irvistellään. Arjen kuvaaminen kauniisti, juuri itselleni kehittyneellä tyylillä onkin se juttuni.

Luottokamerani on jo vuosia ollut Olympuksen OM-D E-M10 mikrojärkkäri. Meiltä löytyy nykyisin myös PEN, joka on irrotettavan salamansa takia ihan hitusen pienempi ja toimii silloin kun pitää pakata mahdollisimman kevysesti tai sitäkin useammin kakkoskamerana lasten kaulassa. Tykkään kuitenkin vähän enemmän OM-D E-M10:stä, sillä se on hitusen ammattimaisempi ja siinä on mielestäni paremmat ja helpommat säädöt. Suosittelen tätä helppokäyttöistä kameraa niin ihan aloittelijoille kun ammattimaiselli kuvaajillekin. Mona kameroista olen tsestannut, enkä itse halua käyttää enää mitään muuta.

Hyvään kameraan sijoittaminen kannattaa ehdottomasti jos oman arjen tallentaminen tai vaikka oman blogin kuvien tai videoiden laadun parantaminen kiinnostaa. Olympuksen OM-D E-M10 on omasta mielestäni ihan paras kamera, sillä se sopii moneen eri tarkoitukseen ja on ihanan kevyt ja pieni kuljettaa mukana, siihen saa paljon erilaisia linssejä, kuvanlaatu siinä on ihan huippuluokkaa, sitä on helppo käyttää, siinä on wifi jolla kuvat saa helposti siirrettyä puhelimeen ja kaikenlisäksi kamera on mielestäni tosi nätti.

Jos olet kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Vaihtamalla PEN-kameran kalusteineen saa 300€ ostohyvityksen tai mistä tahansa vanhasta kamerastasi 150€ vaihtohyvityksen. Tosi hyvä diili, sillä vaihtoon voi viedä vaikka ikivanhan pokkarin, eikä kameran merkillä ole väliä.