ARKIKUVA 3/52

19/01/2019

Olen jo muutaman vuoden seurannut mielenkiinnolla blogeissa näkyneitä arkihaaste-kuvia. Arki on parasta ja tykkään niin näyttää kun katsellakin sitä aidoimmillaan. Vaikka oma blogi on muutenkin melko siloittelematonta ajattelin, että julkaisen tästä lähin kerran viikossa, koko vuoden ajan yhden kuvan ilman paineita sen esteettityysestä ja ennenkaikkea tavallisista, arikisista jutuista, joista ei välttämättä tulisi muuten mieleen kertoa. Aloitan nyt loogiswsti viikosta 3, katsotaan joskos julkaisen ekansimmöisten viikkojen kuvat vielä jälkikäteen.

Tässä kuvassa näette keskiviikon kotitoimistoni. Olen juuri lopettanut skype-palaverin tanskalaisen asiakkaan kanssa. Tänne uuteen kotiiin minulle ei tehty mitään erillistä työpistettä, sillä tykkään olla läppärillä siellä täällä, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Yleensä kirjoittelen blogia tai sänköposteja sohvalta tai sängyssä lojuen. Ja nyt äitiyslomalla yritän muutenkin pitää työjutut ihan minimissä.

Työpisteettömyys on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa rassaamaan ja itseasiassa haaveilen nykyisin ihan omasta työhuoneesta. Olen tehnyt töitä kotoa käsin jo monen monta vuotta ja tottunut sen suomiin etuihin ja joustaviin aikatauluihin. On kätevää kun samaan aikaan voi vaikkapa pestä pyykkiä olla välittämättä minkä näköisenä sitä hommia paiskii. Toisaalta ihmiskontaktit jäävät näin hyvin vähiin. Aina välillä mietin, että oma työyhteisö olisi ihana, mutta siitäkin huolimatta haluaisin myös sen oman työhuoneen rauhan.

Myös Myylle ja pojillekin olisi ihana saada lähitulevaisuudessa omat huoneet, joten voi olla, että saan vain jatkaa haaveilua omasta työhuoneesta. Mikäs siinä, eteenehän ne hommat näinkin.


UUSI TOIMISTOKAVERI

6/09/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka en ole vieläkään rakentanut uutta kotitoimistonurkkausta edellisen puretun tilalle, niin uusi kaveri on jo sinne. Olen ollut nyt muutaman viikon elämäni ensimmäisen printterin onnellinen omistaja, ja edelelleen päivittäin ihmetteen, että miksi hankin tämän vasta nyt.

Niin lukuisia kertoja olen hiki otsalla matkustamanut toiselle puolelle kaupunkia äitini luokse printtaamaan tai skannaamaan jotain tosi tärkeää lappusta. Niin monet kerrat olen tuskastellut kadonnuta kirjastokorttia, koska vain sillä saa käyttää kirjaston maksullista kopiokonetta. Niin monesti olen nolona kysellyt kavereilta tai naapureilta keskellä yötä, että oliskos mitenkään mahdollista printata yks tosi tärkee juttu aamuksi. Mutta ei enää.

Uusi printteri on nimeltään Epson EcoTank ja nimensä veroisesti siinä on siis ekologinen mustetankki. Printterin sivussa on erillinen tankki ja mukana tulee riittävästi mustetta noin kahden vuoden tarpeisiin. Eli niin paljon mustetta, että, sillä voi tulostaa massiiviset 4 000 sivua mustavalkoista ja 6 500 sivua värillisenä ilman mustepatruunan vaihtamista. Muistan entisiltä työpaikoilta ja kavereiden puheista, että mustekasettian kanssa oli jatkuvasti ongelmia. Ne loppuivat nopeasti, niitä oli hankala vaihtaa ja pahimmassa tapauksessa vääränlaisen mustepatruunan sisälle laittaminen hajotti koko printterin. Tässä musteen loppuessa tankkiin spruutataan vaan lisää mustetta pullosta. 

Olen kokenut printterit yleisesti myös kauhean isoina ja usein hankalina käyttää. Mutta jopa minä sain tämän printterin helposti asennettua ja käyttäminen on alusta saakka ollut helppoa ja yksinkertaista. Ainoastaan asennusohjeet olivat hiukan hämmentävät, mutta kun tajusin tavan miten ohjeet poukkoilevat sivulta toiselle, ei senkään kanssa ollut ongelmaa.

Epsonini on myös ihanan pikkuinen, se mahtuu hyvin tulevaan kotitoimistooni. Ja jos printterin haluaisi vaikka piilottaa kaappiin, sekin onnistuisi. Tässä on nimittäin myös wifi! Ihan loistavaa että voin vaikka sohvalla läppärin kanssa tulostella lappusia, vaikka printteri olisi toisella puolella asuntoa. Wifin ansiosta myös kännykällä tai tabletilla printtaaminen onnistuu.

Olenkin kaikkien tylsien ja tavallisten lippusten ja lappusten tulostamisen lisäksi innostunut printtailemaan lempivalokuviani. Ihanaa nyt kun on oma printteri, sillä voi tehdä myös kaikkea kivaa. Lasten on kanssa juuri printtailtiin ja kopioitiin kutsukortteja synttäreille, samoin netistä tulostettavat värityskuvat ovat olleet hitti. Skanneri onkin sitten jo aika luxusta. Mutta sellainenkin on nykypäivänä kiva olla olemassa.

Pojat ovat kovia piirtämään ja viikossa piirustustuksia tulee kymmeniä. Ne alkavat viemään tosi paljon tilaa, muttei niitä oikein raaski poiskaan heittää. Olenkin skannaillut piirustuksia talteen koneelle ja aion teettää niistä kovakantaisia valokuvakirjoja. Samoin kaikki vanhat kuvat omasta lapsuudesta on ihana saada talteen digitaalisessa muodossa.

Uusi toimistokaveri on kyllä antanut taas puhtia ja uutta inspiraatiota aloittaa uuden kotitoimiston rakennus. Toivottavasti pian! Löytyykös teiltä muilta printteriä kotoa ja olisiko muuten antaa lisää jotain kivoja askarteluvinkkejä netistä tulostettavaksi?

Printteri saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.