VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ KOTIÄITINÄ

31/07/2019

Tänään on viimeinen virallinen päiväni kotiäitinä, oltuani ensin täysien äitiys -ja vanhempainvapaiden jälkeen hoitovapaalla vielä kaksi kuukautta.

Jotkut perheet päätyvät tässä vaiheessa jo laittamaan vuoden ikäisen vauvan päivähoitoon, meillä hoitovapaata kuitenkin jatkaa vielä isä, joka jää siis vauvan kanssa kotiin.

Ja kotiin jään minä itsekin, sillä teen töitä täältä käsin, mutta jatkossa päivästä on varattu minun yhtäjaksoiseen työskentelyyni ainakin kuusi tuntia. Ihanaa! Mieheni on ollut nytkin pitkän kesälomansa ansiosta jo kotona, joten tavallaan tuntuu, ettei paljoakaan ei muutu ja toisaalta muuttuu todella paljon.

Vakavan raskauspahoinvoinnin vuoksi olen päässyt keskittymään täysillä tähän tapaan työntekoon viimeksi joskus loppuvuodesta 2017. Sen jälkeen sitten syntyi vauva ja homma vaikeni entisestään. Intoa puhkuen odotan jo uudenlaista arkea.

Samalla taloudellinen tilanne jännittää, sillä tuloistamme tippuu nyt kokonaan toisen aikuisen palkka pois. Kaupallisten yhteistöiden määrä blogissa ei kuitenkaan kasva siitä mitä se on tähänkään saakka ollut, vaan ajatukseni on laajentaa somen parissa vietettyjä vuosia ammattimaisessa mielessä muulla tavoin.

Raha ei siis ole tässä ensimmäisenä mielessä, vaan kaikista eniten odotan sitä, että minulla on taas enemmän aikaa tämän minulle rakkaan blogini parissa.

Vauvavuoden aikana on tuntunut ajoittain hyvinkin raskaalta, kun aikaa blogin tekemiseen ei ole ollut samalla tavalla. On harmittanut julkaista hätäpäissään vauvan päiväuniaikaan hutaistuja postauksia kännykkäkuvilla siivitettynä, kun oikeasti olisin halunnut hioa tekstiä paljon kauemmin. Monet jutut ovat jääneet kokonaan julkaisematta, kun niiden kasaamisen ei ole löytynyt oikeaa hetkeä.

Minulla on ollut paljon annettavaa tänne, mutta sitäkin vähemmän aikaa ja jaksamista. Postausluonnoksissa odottaakin todella paljon juttuja liittyen vanhemmuuteen, vauvajuttuihin, kotiin ja kaikkeen sellaiseen mikä teille mukana pysyneille lukijoille on tuttua aiemmilta vuosilta. Erityisesti sellaiset pidemmät ja asiapitoisemmat julkaisut ovat tässä vauvavuoden aikana jääneet – mikä toki on toivottavasti aivan ymmärrettävääkin.

Meille on tässä vaiheessa tärkeintä, että vauva saa vielä olla kotona tutussa ympäristössä omien vanhempien kanssa. Hän (emmekä me) ei missään nimessä olisi vielä valmis hoitoon. Myös siksi lykkään edelleen omia opiskelujani, sillä ihan kaikkea emme voi kerralla saada.

Ennen raskaaksi tuloani, meille molemmille oli jo ihan selvää, että isä haluaa myös hoitaa oman osansa lasta kotona. Toiveena hänellä olisi olla kotona sinne kolmeen ikävuoteen saakka, mutta nyt alustavasti tämä järjestely pyörii meillä vuoden.

Ja vaikka tämä järjestely virallisesti alkaakin huomenna, en ihan vielä pääse aamusta kotitoimistolleni, sillä mieheni lähtee loppuviikoksi viettämään laatuaikaa vanhemman poikansa kanssa ennen koulujen alkuja.

Ei ehkä kuulosta ihan lupaavimmalta alulta hommalle, ja se tässä kotona työskentelyssä onkin juuri se vaikein homma. Vapaus tehdä miten itse haluaa ja omien aikataulujen mukaan on myös yllättävän haastavaa. Yritetään kuitenkin saada sitten alusta alkaen jonkinlainen rutiini tähän hommaan.

Samoin itse yritän pyhittää sen päivittäisen työskentelyajan ihan vain sille. Ei mitään pyykinpesuja tai liian pitkiä lounaita, eikä tässä vuoden aikana vähän liian tutuiksi tulleista päikkäreistä puhumattakaan. Kun on tehnyt aina vartin siellä, puoli tuntia täällä ja niin että joku jatkuvasti keskeyttää, tuntuu tällainen itselleni ihan luksukselta. Toki pitää sitten katsoa aina tilanteen mukaan, vannomatta paras.

Aika monella muullakin tuntuu alkavan uudenlainen arki tässä kuun vaihteessa. Ensi viikolla alkaa koulut, mutta jo tällä viikolla monet päiväkodit ovat avanneet ovensa. Osa on aloittanut päiväkotiuransa ja osa vanha konkari päässyt taas tuttujen kavereiden pariin. Syksy symbolisoikin usealle eräänlaista uuden alkua – enemmänkin kun vuodenvaihde.

Minkälaisia syyssuunnitelmia teillä on? Alkaako monella muullakin uudenlainen arki päivähoitoineen, eskareineen, kouluineen vai tuntuuko ylipäätään loman jälkeinen töihinpaluu uudelta alulta? Jotkut onnekaat ne vasta aloittelevat kesälomiaan.


KUN SEINÄT EIVÄT ENÄÄ KAADU PÄÄLLE

25/06/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmami go go koti 1OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oltiin tänään ystäväni ja lasten kanssa leikkipuistossa. Tustustuttiin tämän ystävän kanssa aikoinaan kun esikoisemme olivat vauvoja. Käytiin yhdessä muskarissa, istuttiin hiekkalaatikolla ja toistemme luona kahvilla. Aloimme odottamaan kuopuksiamme samaan aikaan, saimme vertaistukea toisiltamme sekä monelta muulta samassa tilanteessa olevalta uudelta äiti-ystävältä. Istuttiin yhdessä puistossa, kerhossa tai toistemme kotona, kun lapset leikkivät vieressä. Juotiin kahvia ja juteltiin kaikesta. Se oli silloin maailman tärkeintä, mutta pikkuhiljaa kerrat alkoivat vähenemään.

Sen sijaan että käytäisiin tuolla puistossa vähintään viisi kertaa viikossa, ovat kerrat harventuneet jopa vain kertaan kuukaudessa. Sitä on aina ajatellut, että se johtuu vaan työkiireistä ja siitä että lapset ovat hoidossa. Mutta tänään oivalsin että puistoilu on vähentynyt siksi, ettei sille ole enää samanlaista tarvetta. Siis tarvetta itselle.

Tänään tunsin oloni puistossa ulkopuoliseksi. Sen sijaan että ennen tiesin kaikkien nimet ja osoitteet, en tänään tuntenut juuri ketään. Puistossa olevat äidit ja isät ulkoilivat lähinnä noin vuoden ikäisten lastensa kanssa. Kahvi ei ollut esillä kuten ennen ja puiston henkilökunta oli vaihtunut. Minulle neuvottiin missä kahvikupit olivat – vaikka minä olen vuosien aikana ottanut sellaisen samaisesta kaapista noin miljoona kertaa.

Juttelimme kaverini kanssa, että puiston tunnelma on muuttunut. Kunnes tulimme siihen tulokseen että kyllä meno on edelleen sama, mutta jos joku on muuttunut se olemme me. Sen sijaan että ennen oli lasten kanssa päästävä aamusta pois kotoa, ennen kun seinät kaatuvat päälle ja lapset tuhoavat asunnon, nyt sitä haluaisi mielummin olla kotona niin paljon kun mahdollista.

On haikeaa miten asiat muuttuu, mutta nykyään niiden äitien kanssa vietetään sitten iltaa iltaa ilman lapsia. Latte ja piltin jämät on vaihtunut viiniin ja rucolapizzaan. Ei yhtään huono diili mielestäni. Silti tulee aika ajoin haikein mielin muisteltua aikoja kun lapset olivat pieniä. Ja sitten havahdun, etten silloin saanut pestä hampaitani edes kahta minuttia rauhassa. Aikansa kaikkea siis. Lattemamma-ajat ovat siis takana päin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.