Toisen roska on toisen aarre, näinhän sitä sanotaan. Tai sitten ne jotkut ovat vaan fiksuja, eivätkä haali kotiinsa loputtomasti kunostettavia huonekaluja nurkkiin pölyyntymään. No, minä en selvästikkään ole sellainen ihminen, vaan todellakin kannan kotiin pöpeöikköön hyljätyn designaareteen jos sellaiseen törmään. Ja nyt törmäsin.

Olin jo vähän aikaa etsinyt sopivaa työtuolia. En kovin aktiivisesti, mutta pitänyt silmät auki. En oikeastaan tiennyt tarkalleen minkälaisen tuolin edes tahtoisin, se saisi olla vanha tai ainakin jollain tapaa klassinen ja ajaton, mutta silti persoonallinen. Ei toimistotuolin näköinen – ainakaan liikaa. Ja luonnollisesti sen pitäisi olla hyvä istua pidempiäkin aikoja. Ja sitten tämä tupsahti eteeni – Domus, tietenkin!

Domus on Ilmari Tapiovaaran 40-loppupuolella alunperin Domus Academican opiskelija-asuntololan suunnittelema lukutuoli. Hyvin suunnitellusta ja ergonomisesta Domus-tuolista tuli kuitenkin lopulta sekä kotimainen että ulkomainen menestystuote. Eikä ihme, sen lisäksi että se on hyvin kaunis on siinä todella mukava istua ja se on selälle hyvä ja tukeva. Lukutuolin viran lisäksi tuolit toimivat hyvin yleistuoleina muuallakin kotona ja julkisissa tiloissa.

Olin aika innoissani sillä tuolini vaikutti päällisin puolin suhteellisen hyväkuntoiselta. Toki maali oli rapissut, mutta tuolissa olevat viinylipehmusteet olivat vuosien ajan suojanneet herkimpiä viiluosia. Muuten tuo olisikin jo ihan mennyttä tuolla sateessa seistessään. Revin siis päälliset irti, mutta otin alkuperiset pehmusteet talteen jos joskus tahtoisin laittaa siihen uudestaan kankaan. Ajattelin nyt ainakin kuitenkin aluksi vain pitää sen ilman niitä. Mutta…selkänojan pehmusteen alta paljastuikin jotain kamalaa. Viilu on hakattu tahalteen rikki, jotta pehmuste pysyisi siinä paremmin paikallaan. Päätin kuitenkin etten ala säätämään uuden pehmusteen laittamisen kanssa, ainakaan vielä, vaan yritän puukitillä saada ne sekä nuo miljoona naulanreikää paikattua. Haaveet puunvärisestä tuolista saan kuitenkin ehkä kuopata, tai saa nähdä miltä se kitti sitten tuossa näyttää.

Mitään leimaa en tuolista harmikseni löytänyt. Näyttää vähän että tuoli on jossain välissä maalattu/petsattu/jotain uudestaan, joten voi olla että mahdollinen leima on jäänyt sen alle. Pehmusteen alla on kyllä lyijärillä teksi, mutten saa selvää että mitä siinä lukee. Ehkä Veik..jotain. Harmi että tulevan kunnostuksen jälkeen sekin nyt häviää.

Sellainen pieni projekti tähän väliin! Ainiin ja se että se eräs yö aloittamani huonekalujen uudelleen järjestely on edelleen kesken, lastenhuoneen lattialla on 50 litraa pikkulegoja, kaikki tiskit ovat likaisina ja huomenna tulee iso vanha kaappi – joka toki myös vaatii kuunnostusta. Niin ja pimennysverhot pitäisi porata paikoilleen, samoin kun pari hyllyä. Ainiin ja eteisen vaatekomeron uudelleen organisointi ja hyllyjen ja naulakoiden laitto. Niin ja kylppärin pikku pintaremppa. Ja lamput kattoon. No, eipähän jää aika tylsäksi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Se olis sitten kesä ihan noin virallisestikkin. Kesäisempiä säitä toki toivotaan, mutta eiköhän ne aikanaan sieltä tule. Olen jotenkin ihan hurjan fiiliksistä tulevasta kesästä. Ehkä sen takia, ettei sen kummempia suunnitelmia (suoritettavaa) ei ole, vaan menen minne nenä näyttää. Tai siis onhan mulla se lista, muttei nekään suunnitelmat siinä niin kovin vakavia tai tarkkoja ole. Koitan nyt vaan elää hetkessä ja opettaa lapsille samaa. Sen verran pitää kuitenkin katsoa taaksepäin ja todeta että herranjestas, kesäkuu – juurihan tämä vuosi vaihtui!

Jos keväällä yhtäkkiä hurjasti lisääntyvä valo vei puhdin pois ja aiheutti jonkin sortin kevätmasista, on homma nyt ihan päinvastoin. Energiaa olisi vaikka muille jakaa! Siitä kertoo muunmuassa viime yönä vaihdettu asunnon järjestys…

Yllä vielä kesäisiä kuvia Espanjasta. Oli kyllä mainio aloitus tälle kesälle tuo reissu. Koska täällä meillä on vielä vähän liian kylmä maauimaloihin, saatika sitten luonnonvesiin, ilmoitin pojat viikon kestävään kesäuimakouluun. Se alkaa kohta ja kestää koko viikon, joten heippa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Huh, taidan mennä nukkumaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Hyvä kesäruoka koostuu kolmesta asiasta: voista, kermasta ja suolasta. Hahhaa, no ei sentään, mutta tuovathan ne ruokaan kun ruokaan aika kivasti lisää makua. Kesällä rakastan herkutella kotimaisilla tuoreilla kasviksilla ja jälkkäriksi marjoja tietty! Olin ihan onnessani kun lähi-Alepaamme oli alkuviikosta saapuneet uudet perunat. Meillä ei juurikaan pottua syödä, keitoissakin korvaan sen aina muilla juureksilla, mutta kesällä otetaan sitten senkin edestä takaisin. Uudet perunat on vaan n i i i i n hyviä. Voin ja suolan kanssa tietty. Vanhemmalla iällä olen alkanut tykkäämään myös tillistä, mutta olen niin myöhäisherännyt siihen juttuun, että se unohtuu melkein aina kauppaan. Kuten tälläkin kertaa.

Tilli olisi nimittäin sopinut mainiosti tähän kesäiseen lohiherkkuun. Loihdin reseptin vähän vanhingossa, meille oli tulossa vieraita syömään ja piti äkkiä keksiä jotain helppoa ja nopeaa ruokaa. Esivalmistelut olivat nopeat ja ruoka kyspyi itsestään uusissa, jonka aikana ehti sitten hyvin seurustella. Itse ainakin tykkäsin, ja isosta satsista jäi syötävää vielä seuraavalle päivälle.

Mintun kesälohi

Tarvitset:

reilu 1 kg lohifile
2 nippua kevätsipulia
4 dl kermaa
1 purkki ranskankermaa
suolaa
pippuria

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Tarvittaessa poista kalasta ruodot ja laita se uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Pilko kevätsipulit pieneksi ja ripottele ne kalan päälle, jätä kuitenkin pieni kourallinen vielä sivuun. Kaada päälle kerma. Lisää lusikalla ranskankerma ”klöntteinä” kalan päälle, ripottele vielä loput sipulit sekä ripaus pippuria. Paista uunissa puolisen tuntia. ja keitä samalla perunat. Tadaa!

En ole ihmeemmin uudessa keittiössä kokkaillut, ihan sitä perus arkiruokaa, mutta nyt kun tilaa on kymmenen kertaa enemmän kun edellisessä on siellä paljon kivempi hääräillä. Ja ihan varmasti tulen nyt enemmän tekemään vähän enempi vaativimpiakin juttuja. Myös leipominen kiinnostaa. Oikeasti, ekaa kertaa varmaan kolmeen vuoteen mietin tänään leipovani sämpylöitä! Voin kertoa että se on jo paljon. Ja äsken ehdotin lapsille että voisin tehdä aamupalaksi pannukakkuja!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Haluaisin nyt kirjoittaa vähän miehistä, seukkaamisesta ja sinkkuna olosta. En tiedä miten teksti tulee käymään järkeen, tuskin siitä on mitään logiikkaa, mutta nyt on taas kauheasti mielen päällä tästä aihe-alueesta. Seistiin tänään päivällä kaverini Kaisun kanssa Radisson Sas Blun hotellin sviitin kattoterassilla. Huone oli lähes ällöttävän täydellinen. Molemmat meistä varmaan salaa mietti millaista sieltä olisi herätä aamulla jonkun ihanan miehen kanssa, mennä kylpytakit päällä terassille ja juoda aamupalaksi lasit skumppaa. No, nyt kuitenkin oltiin siellä me, eikä miehiä mailla halmeilla. Yhtäkkiä Kaisu tokaisee sen, mitä itse olen taas viimeaikoina miettinyt kummallisen vähän, ”olispa mulla mies”. Siinä hetken toisiamme hiljaa tuojoteltuamme kysyn Kaisulta:

-mietippä nyt oikeesti
-mieti sitä kaikkea säätöä
-mieti niitä riitoja
-kaikkia niitä väärinkäsityksiä
-sitä kun sä haluut olla sen kanssa ja se yksin ja sitten joskus taas toisinpäin
-sitä että se kyselee koska sä tuut kotiin
-ja sitä kun sä tekstailet sille että kiva kun teit ruokaa, mutta mä söin jo täällä ja en tiiä milloin tuun ja sun kavereita ärsyttää kun oot kokoajan puhelin kädessä ja plääääääääh

Ihan totta hän sanoi ja jatkettiin kaupungin yli tuijottamista.

Se asia on kuitenkin niin mielen kun kielenkin päällä kokoajan, miehet. Suhteet. Tulevaisuus. 95% keskusteleuista kavereiden kanssa koskee miehiä, oltiin sitten sinkkuja tai parisuhteessa. Asiat pyörii nöiden asioiden ympärillä tai lopulta vie siihen. Ja tästä nyt päästään taas viimeisimpiin ajatuksiini. Nimittäin siihen että toden totta, viihdyn sinkkuna. Rehellisesti. Tai ainakin tällä hetkellä. Pitkään toivoin että löytäisin jonkun, alettaisiin seukkamaan ja sitten elämä olisi ihanaa. Mutta mitä hittoa, sehän on ihan hullun ihanaa just nyt! Just tämmösenä! Tai lähinnä olen ehkä oivaltanut ja paremmin oppinut hetkessä elämisen ja tämän hetken arvostamisen. En sanoi etteikö joku vakavampi kiinnostaisi jos sellainen hetki joskus elämässä koittaisi. Mutta just tällä hetkellä oikeasti tykkään tästä säätämisestä.

Tuon kattoterassiepisodin jälkeen päädyttiin ihan tavalliselle terassille maan tasalle. Reino Nordinilla oli siellä keikka ja moni teistäkin on varmaan kuullut kyseisen poolokauluksisen herrasmiehen uuden sinkun Ylös. Laulu on kamalan ihanan romattinen ja siinä lauletaan Kaikki säädöt on säädetty, eikä puutu mitään. Ja se mitä on, on niin hyvää. Ihanasti sanottu, mutta taas sanoin Kaisulle että, ei, en mä haluu!

Tämä on hullua, sillä varmasti jokainen ystäväni muistaa kuinka olen useasti (usean vuoden ajan) tuskissani valittanut ETTEN JAKSA ENÄÄ SÄÄTÄÄÄÄÄÄ! Yhtäkkiä koko homma on kääntynyt päälaelleen. Tiedän että moni pitkään seurustellut kaverini kaipaa samanlaista säpinää mitä sinkkuna, muistan itsekkin joskus kaipaavani sitä ihastumisen tunnetta. Joten kun kerran nyt olen siinä tilanteessa nyt miksen vaan nauttisi siitä? Ehtii sitä seukata sitten vaikka seuraavat 50 vuotta jos niin on ollakseen sitten.

Joskus sitä naurattaa, välillä ihan suututtaa ja toisinaan sitten on jopa ihan otettu niistä epämääräisistä tekstareista jotka oleellisena osana liittyvät tähän säätö-asiaan. Tuskin sellaisia viestejä seurustellessa tulisi. Ainakaan niin paljona. Ja jos tulisi niistä tuntisi itse huonoa-omaatuntoa. Eikä niihin todellakaan voisi vastata. Nyt se vastailu on välillä parhainta hupia. Eikä sitä seurustella tutustuisi niin paljoa uusiin ihmisiin. Tai flirttailisi. Tai päätyisi joka viikko ihan absurdeihin tilanteisiin. Eikä ihastuisi ja särkisi sydäntään – mutta ei puhuta siitä nyt.

Tai rehellisesti ajateltuna, en usko että olisin valmis seurustelemaan. Kirjoitin tästä aiemminkin. Mutta silloin en ollut vielä ihan näin fiiliksissä tästä sinkkuna olosta. En ole valmis muuttamaan omia tapojani ja olemaan vähemmän itsekkäämpi. En ole valmis olemaan Mintun sijasta Minttu ja joku toinen tyyppi. Ja jos ja kun sen seukkaamisen aika tulee, luulen että alku tulee olemaan aika hankalaa. Myös tämän kaiken ja monen muun säätöjä nähneenä on jotenkin aika vaikea myöskään luottaa ihmisiin. uselle kun niiden säätöjen ja sinkkuelämän taakse jättäminen ei tunnu käyvän kovin helposti.

Mutta oli niin tai näin, tämän postauksen ihan oikeana pointtinahan oli se hetkessä täsysillä eläminen ja elämästä nauttiminen. Sinkkuna tai seukkavaana tai minä vaan siitä välistä. Muistuttaa ettei joku asia, varsinkaan kukaan toinen ihminen, muuta sinun omaa elämää, pim, paremmaksi. Mutta muistan myös sen että tämä säätäminen on useasti ollut ihan perseestä, se on itkettänyt niin monet kerrat, mutta just nyt mä tykkään siitä. Eli haluan kyllä silti vielä joskus poikaystävän. Mutten vain tiedä että milloin. Sitten kun ne kaikki säädöt on säädetty? Tai ehkä vaan sitten kun sen aika on. Mutten jää kyllä himaan odottelemaan.

Oikeasti piti tänään postata yksi lohiresepti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.