NYT GRILLATAAN

23/05/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa

Ihana kesäsää suorastaan pakkottaa ulos nauttimaan. Siitä hetkestä alkaen, kun pihalla tarkenee vähän kevyemmissäkin vaatteissa ja aurinko lämmittää, meidän perhe luuhaa ulkona mieluiten aamusta iltaan. Aina jossain välissä pitää tottakai myös syödä ja meidän kesään kuuluu isona osana myös grillaus.

Vaikka asutaan keskellä kaupunkia kerrostalossa, ei meillä ole koskaan ollut pihaa missä ei voisi grillata. Grillipaikka toimii myös kivana naapureiden kohtauspaikkana. Muutamia kertoja on käynyt niin, että olen ikkunasta nähnyt (ja haistanut) naapureiden grillaavan, napannut kaapista jotain grillattavaa mukaan ja liittynyt seuraan valmiin hiilloksen äärelle.

Ei ole oikeastaan väliä mitä kaapista löytyy, sillä melkein mitä vain voi grillata. Kasviksia, hedelmiä ja jopa leivonnaisia. Kaikki mikä sopii pannulle tai uuniin sopii myös grilliin! Kannattaa rohkeasti kokeilla vähän erikoisempiakin juttuja, ne saattavat toimia yllättävän hyvin!

Oman pihagrillin lisäksi välillä meillä on välillä tapana grillata jotain pientä kaupungin yleisillä nuotiopakoilla. Yksi tällainen ympärivuotinen löytyy esimerkiksi Seurasaaresta. Silloin saatetaan napata kaupasta vain soijakkeja ja sinappi mukaan. Yksi tosi hauska vinkki, joka vasta K-Supermarketista sain, on grillata pullaa! Taikinan voi toki tehdä itse alusta saakka, mutta itseäni houkuttelee testata juurikin seuraavalla tällaisella extempore nuotiopaikalle reippailuretkellä kaupan valmiita pakastepullia grillattuna.

Jos omiin grillailuihin kaipaa inspiraatiota ja uusia makuja, saa K-Supermarketin asiantunevalta henkilökunnalta paljon hyviä vinkkejä sekä valmiita reseptejä. Kaupan monipuolisesta valikoimasta löytyy tarvittavat raaka-aineet ja ideat yksinkertaisista grillailuista uusiin ja eksoottisiin makuyhdistelmiin. Vanhoja tuttuja (ja hyviä) grillattaviaan saa kivasti päivitettyä esimerkiksi erilaisten kastikkeiden tai marinaadien avulla.

Me pidimme viime viikonloppuna pienet grillibileet muutamalle kaverille pihallamme. Kaikki ainekset että reseptit otin haltuun K-Supermarketista sekä Ruokareviiri-nettisivuilta. Päätin rohkeasti testata jotain sellaista, mitä emme ole aiemmin kokeilleet. Kaikki raaka-aineet olivat kyllä tuttuja ja osa löytyy jollain muulla tapaa valmistettuna kyllä usein grillistämme. Mutta nyt pääsimme testaamaan ihan uusia maku-yhdistelmiä.

Kesän perinteinen perunasalaatti muuttui astettakin kesäisemmäksi kun valmistimme sen grillissä. Kauden ensimmäiset uudet perunat saivat paahdetun pinnan, jonka jälkeen ne kipattiin kokonaisina sataattiin. Ihanaa, hyvää ja helppoa!

Oma suosikkini oli jälkimarinoidut kesäkurpitsat, joita onneksi teimme niin suuren määrän, että saan vielä tänään niitä iltapalaleipäni päälle. Ensin viipaloidut kesäkurpitsat grillattiin ja vasta sen jälkeen ne laitettiin marinoitumaan kastikkeeseen, jossa oli muun muassa oliiviöljyä, sitruunaa, valkosipulia ja kapriksia. Ohjeen mukaan kesäkurpitsaa olisi pitänyt marinoida neljä tuntia, mutta ihan hyvin maku ehti niihin lyhyemmässäkin ajassa imetytyä.

Grillasimme myös munakoisoa joka sai päälleen feta-persilja-murua. Varioimme myös vähän reseptiä ja lisäsimme osaan munakoisoista vielä öljy-basilika-kirsikkatomaattiseoksen. Tämäkin oli tosi herkullista!

Jälkiruoaksi meillä oli hedelmävartaita, vesimelonia, nektariinia ja ananasta. Hedelmien päälle siveltiin voi-ruokosokeri-limemarinaadi, mikä toi hedelmiin ihanan raikkaan mutta makean twistin. Kaikki näistä maistuivat grillattuina, mutta esitysesti nektariinista tuli tällä tavalla aivan taivaallista! Niin mehukasta ja makeaa. Kaikki muutkin syöjät olivat samaa mieltä.

Vieraat toivat myös tuomisiaan mukana, grilliin heitettiin vielä sellaisenaan parsaa, kukkakaalia sekä halloumia. Yksinkertaisen hyvää- etenkin Hollandaise kastikkeen kera!

Rohkeutta siis grillaamiseen – grillata voi oikeastaan ihan missä ja milloin vaan. Paljon paljon inspiraatiota tosiaan löytyy täältä K-Supermarketin Ruokareviiri-sivustolta.

Mikä on teidän luottogrillattava?

 


KESÄRUOKAA

29/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvä kesäruoka koostuu kolmesta asiasta: voista, kermasta ja suolasta. Hahhaa, no ei sentään, mutta tuovathan ne ruokaan kun ruokaan aika kivasti lisää makua. Kesällä rakastan herkutella kotimaisilla tuoreilla kasviksilla ja jälkkäriksi marjoja tietty! Olin ihan onnessani kun lähi-Alepaamme oli alkuviikosta saapuneet uudet perunat. Meillä ei juurikaan pottua syödä, keitoissakin korvaan sen aina muilla juureksilla, mutta kesällä otetaan sitten senkin edestä takaisin. Uudet perunat on vaan n i i i i n hyviä. Voin ja suolan kanssa tietty. Vanhemmalla iällä olen alkanut tykkäämään myös tillistä, mutta olen niin myöhäisherännyt siihen juttuun, että se unohtuu melkein aina kauppaan. Kuten tälläkin kertaa.

Tilli olisi nimittäin sopinut mainiosti tähän kesäiseen lohiherkkuun. Loihdin reseptin vähän vanhingossa, meille oli tulossa vieraita syömään ja piti äkkiä keksiä jotain helppoa ja nopeaa ruokaa. Esivalmistelut olivat nopeat ja ruoka kyspyi itsestään uusissa, jonka aikana ehti sitten hyvin seurustella. Itse ainakin tykkäsin, ja isosta satsista jäi syötävää vielä seuraavalle päivälle.

Mintun kesälohi

Tarvitset:

reilu 1 kg lohifile
2 nippua kevätsipulia
4 dl kermaa
1 purkki ranskankermaa
suolaa
pippuria

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Tarvittaessa poista kalasta ruodot ja laita se uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Pilko kevätsipulit pieneksi ja ripottele ne kalan päälle, jätä kuitenkin pieni kourallinen vielä sivuun. Kaada päälle kerma. Lisää lusikalla ranskankerma ”klöntteinä” kalan päälle, ripottele vielä loput sipulit sekä ripaus pippuria. Paista uunissa puolisen tuntia. ja keitä samalla perunat. Tadaa!

En ole ihmeemmin uudessa keittiössä kokkaillut, ihan sitä perus arkiruokaa, mutta nyt kun tilaa on kymmenen kertaa enemmän kun edellisessä on siellä paljon kivempi hääräillä. Ja ihan varmasti tulen nyt enemmän tekemään vähän enempi vaativimpiakin juttuja. Myös leipominen kiinnostaa. Oikeasti, ekaa kertaa varmaan kolmeen vuoteen mietin tänään leipovani sämpylöitä! Voin kertoa että se on jo paljon. Ja äsken ehdotin lapsille että voisin tehdä aamupalaksi pannukakkuja!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.